tiistai 19. marraskuuta 2019

Suomen väreissä

Sain Betweeniltä blogeissa kiertäneen sinivalkoista-haasteen. Tämän laittoi alulle Tiiu. Kiitos molemmille, tässä oma versioni sinivalkoisesta armon vuonna 2019.
 Kevättalven valo lunta vasten on täynnä sinistä ja valkoista. Tässä kohtaa puutarhuri odottaa kevättä kuumeesta silmät kiiluen.
 Ensimmäiset kevään kukkijat ovat monesti joko sinisiä tai valkoisia, tai sitten molempia. Tämä hybridikevätkurjenmiekka ilmestyi puutarhaan jonkin iirispussin mukana. Erilainen voi olla kaunista.
 Lumikellot ja sinitaivas kevään valossa, nämä sanat riittää.
 Pihi puutarhuri kierrättää kaiken minkä voi. Sinivalkoinen iso räsymatto sai uuden työsuhteen yrttimaan ja kasvihuoneen välissä. Toivon pitkää palvelusaikaa.
 Järisyttävän hykerryttävän onnellinen oli se hetki kun keltaluumu 'Laatokan Helmi' avasi runsaat kukkansa. Syksyllä söimme satoa ähkyyn saakka ja jääkaapissa on vielä luumuhilloa herkkuhetkiä varten.
 Akileijat ja kesätaivas, ei tästäkään sen enempää.
 Kirpputorilta vanha sinivalkoinen pöytäliina, sopii hyvin saliin jossa on paljon sinistä ja valkoista.
 Valkoinen kellopeippi taustallaan sinipiikkiputki. Olen odottanut peipin tekevän poikasia mutta eipä ole näkynyt.
Kesän viimeisiä herkkuja, valkoista kuukausimansikkaa sinisellä grapponia lautasella. Hyvä kuva päättää sinivalkoinen postaus. 

Jos haluat osallistua on ohjeet alla:
Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne. Puutarhahetken Instagram-tili muuttuu nyt kuukauden ajaksi sinivalkoiseksi. Uusi sinivalkoinen kuva on luvassa päivittäin.:)

23 kommenttia:

  1. Ihana monipuolinen näkemys aiheeseen. Ekan kuvan teksti on niin osuva, hirveä keväthuuma ja malttamaton olo kuin lapsella ennen joulua. Jokaista hangen alennutta millimetriä tarkkaillaan kuumeisesti :-D
    Lumikellokuva meinaa puolestaan aiheuttaa pökerryksen, miten voi olla noin ihanaa! Kevät, tule jo!
    Valkoinen kellopeippi on niin kaunis. Kylvin sellaista yhtenä vuonna ja se itikin hyvin, mutta istutin varmaan taimet vielä liian pieninä (todella yleinen virhe mulla) ja ne vain hävisivät. Ostin taimistolta vaaleanpunaisia, on nekin ihan nättejä, mutta tuo on nätimpi. Joku varoitteli blogissani, että ne leviävät kauheasti, eipä ole muutamassa vuodessa levinneet mihinkään. Vieressä kasvaa suopayrtti, eiköhän se osaa pitää puolensa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhuri ymmärrän hyvin lehmiä jotka pääsevät keväällä ensi kertaa laitumelle, olo on samanlainen. Lumikellokuvassa tiivistyy kevään kauneus, värit ja valo. Ihme on kellopeippi kun ei leviä minullakaan, tosin olen saattanut kitkeä pienet taimet pois rikkaruohoina. Ensi vuonna pitäisi muistaa kylvää tarkoituksella taimilaatikkoon ja katsoa itääkö mitään.

      Poista
  2. Onpa upeita kuvia!
    Ja kaikissa esiintyy sekä sininen että valkoinen samassa kuvassa.
    Miten tuo taivas voikaan olla noin kauniin sininen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksella etsin kuvia joissa on sininen ja valkoinen yhdessä. Kesätaivas <3

      Poista
    2. Oi! Otan todellakin siemeniä vastaan, jos niitä saat. Korvauksena voin lähettää sinulle toivomasi siemenpussin, jos on joku laji mitä olet ajatellut tilata :).

      Poista
  3. Hieno sinivalkoinen toteutus. Sinivalkoinen pöytäliina on kuin piste iin päälle. Pöytäliinassa sininen kukkii kesät talvet.
    Vanhojen räsymattojen ja muiden tekstiilien käyttö puutarhassa ei ole ainoastaan pihiyttä, vaan mainiota kierrätystä. Meidän rinteessä vanha olohuoneen matto on hoitanut tehtävänsä jo monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätys on hyvä juttu, tavara saa minusta ansaitsemansa arvon kun se käytetään oikeasti loppuun. Tuo sinivalkoinen matto on mennyt jo pari kolme kesää puutarhassa, ihmeellisesti kestää.

      Poista
  4. Kiva nähdä eri tapoja toteuttaa tämä haaste. Tuo lumikellokuva on aivan ihana ja valkoiset akileijat sait myös myytyä minulle. Pitää etsiä siemeniä ja koittaa saisiko onnistumaan - todella ihanan näköisiä! Minullakin on monta mattoa tehnyt puutarhassa viimeisen palveluksensa, joten kannatan tätä ratkaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo valkoiset akileijat ovat ihania, lajiketta en tiedä kun alkuperäistä kasvia ei ole enää olemassa. tarkistan olisiko minulla siemeniä, voin lähettää niitä, tai sitten ensi kesänä jos nyt ei ole.

      Poista
  5. Kyllä Suomesta löytyy kaikkea kaunista sinivalkoista jokaisena vuodenaikana, sekä sisältä, että puutarhasta!

    VastaaPoista
  6. Kivat kuvat, ihania sinivalkoisia hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ensin ajattelin ettei kuvia edes ole riittävästi mutta sitten olikin jo runsaudenpula.

      Poista
  7. Ihana akileija ja kellopeippi. Vanhat pöytäliinat on ihan minun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on munkin juttu, katselen niitä aina kirppareilla.

      Poista
  8. Upeita kuvia! Akileijat ja valkoiset kellopeipit ovat todella kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valkoinen akileija on todella kaunis, se on saanut levitä arboretumissa aika rauhassa.

      Poista
  9. Ihanat sinivalkoiset kuvat! Tuo kevätkurjenmiekka on niin kaunis ja lumikellokuva myös! Voi kun meilläkin luumut joskus kukkisivat noin runsaina. Vanhoja räsymattoja (ja rikkinäisiä lakanoita yms.) on meilläkin tukahduttamassa rikkoja. Viimeisessä virassaan. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa oli näin runsas kukinta luumussa ja vain tässä puussa, muissa oli maltillisempaa.

      Poista
  10. Aivan ihanat kuvat ja vielä jokaisessa sekä sinistä että valkoista! Tuo pöytäliina on todella kaunis. Kiva, että osallistuit haasteeseen. Oikein hyvää marraskuun loppua ja tunnelmallista itsenäisyyspäivän odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, nopeasti on loppuvuosi mennyt, ensi viikolla jo itsenäisyyspäivä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)