maanantai 29. tammikuuta 2018

Syötävää satoa, tai mitä siitä on jäljellä

Kasvimaa antaa yllättävän paljon syötävää vaikka joka vuosi jaksan päivitellä sitä, että kuinka iso ala sitä saisikaan olla viljeltävänä jos pitäisi olla täysin omavarainen. Suurimman osan sadosta syömme heti tuoreeltaan, ylitarjonnan jaamme iloisena eteenpäin. Osa sadosta päätyy säilöntään, pakastimeen, kuivattavaksi tai suoraan mehupulloon.
 Kottikärryllisestä sipuleita on enää korin pohjallinen jäljellä. Tosin viime kesän sateisuus aiheutti sen että homeisia sipuleita on ollut jonkin verran.  Säilyvyys on ollut selkeästi huonompaa.
 Oman maan valkosipulia on vielä reilusti, nämä saattaa riittää jopa seuraavaan satoon.
 Viime kesän hernesato oli uskomattoman hyvä. Laatu oli priimaa, aniharvassa palossa oli matoja. Söimme herneitä tuoreeltaan ähkyyn saakka ja loput laitoin pakastimeen jossa niitä on vieläkin. Mukava kaivella pakastimen uumenista oman maan pakasteherneitä aterioiden lisukkeeksi.
 Kesäkurpitsaa tuli tavanomaista vähemmän. Silti sitä oli jaettavaksi saakka, kuvan kurpitsat päätyivät jakoon työpaikalle. Osan sadosta pakastin talven sosekeittoja varten, kesäkurpitsa on hyvää täytettä kasvissosekeittoon.
 Tomaattisato ei määrällä loistanut. Mutta toisaalta monia vaivannut home ei ollut meillä tavanomaista enempää kiusana. Viimeiset oman maan tomaatit syötiin marraskuun alussa. Niiden jälkeen kaupan tomaatit eivät ole maistuneet miltään.
Vadelmien suhteen olemme olleet jo pari vuotta omavaraisia. Jonkin verran syömme tuoreeltaan, suurin osa pakastetaan mehunkeittoa ja leipomista varten. Onnettomasta kesästä johtuen karhunvadelma ehti kypsyä vain osittain. Sain sitä parisen litraa pakastimeen. Härkäpapua on vielä jonkun verran pakastimessa, muuten alkaa olla sato syötynä.

Ensi kesän istutuksia en ole vielä suuremmin suunnitellut, tykkään peruskasveista kasvimaalla ja haluan kasvattaa niitä jotka ovat helppoja ja tulevat varmasti syödyksi. Joten todennäköisesti mennään linjalla porkkana, peruna, tomaatti, kurkku, herne, lanttu ja härkäpapu.

26 kommenttia:

  1. Viime kesänä meillä ei tullut valkosipuleita, eikä tavallisia sipuleita.
    Marjoja sitä paremmin, joita onneksi vielä on tallella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjoille viime kesä oli yllättävän hyvä, paitsi mansikoille joiden suhteen en muista yhtä surkeaa kesää.

      Poista
  2. Upea sato. Mun kasvimaa vaihtunee ainakin suurimmaksi osaksi kukkamaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkipihalla pitää monesti valita kumpaan keskittyy, kukkiin vai kasvimaahan, isommalle pihalle mahtuu kaikkea. Kukat on hyvä valinta!

      Poista
  3. Olette te enemmän omavaraisia kuin me. Todella hyvä sato teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi näyttää olevan sellainen että jokin kasvi onnistuu erinomaisesti ja toinen ei anna satoa yhtään. Ja se on tietysti hyvä, ei aina ole täysin katastrofivuosi.

      Poista
  4. Kivasti teille on tullutkin satoa viime kasvukaudella.
    Meillä kesäkurpitsan ja avomaankurkun sato epäonnistui täysin ja punajuurienkaan suhteen ei ollut hurraamista. Sitä vastoin puna- ja valkoherukoita tuli ihan hyvin. Omenia ja karviaisia tuli myös todella runsaasti, mutta mansikoita ja vadelmia ei riittänyt edes pakastettavaksi. Onneksi mustikkasato oli sitten sitäkin ruhtinaallisempi. Saimme Pohjanmaalta poimittua mustikoita 210-litran pakastimen aivan täyteen mustikkaa ja niistä riittää vielä hyvin pitkälle kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herukoita tuli meilläkin paljon, ja saa tullakin sillä mehunkeitossa niitä tarvitaan vaikka laitan aina muuta sekaan. Omenia meillä teki yksi puu ja kaikki omenat olivat rupisia ja matoisia, kelpasi ne mehuksi mutta ei oikein muuksi. Teillä on ollut mahtava mustikkasato!

      Poista
  5. Tein juuri kasvispataa oman maan tuotteista, pakastimessa on vaikka mitä ja kellarissa vielä purjoja, perunaa ja palsternakkaa. Kyssäkaalikin löytyi vielä. Sipulit ja valkosipulit saattavat täälläkin riitää seuraavaan satoon. Hyötykasvien viljely on kannattavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain kasvisjuttua ajattelin tehdä oman maan kasviksista tällä viikolla, kaupasta vähän höystettä mukaan. Pakastimen härkäpavut on hurjan hyviä porkkanan kanssa paahdettuina, ehkä teen taas sellaista. Hyöhykasvien nimi ei turhasta tule :)

      Poista
  6. Ilman muuta kasvattaminen kannattaa ja meilläkin mennään ihan perusvihannesten kanssa jälleen ensi kesänä. Sipuli kasvoi komeaksi, mutta sateen takia meillä ainakin on hieman hävikkiä tullut - seuraavaan satoon asti päästään kuitenkin. Tomaattejakin tuli hyvin ja sato kun oli syöty tai purkitettu kaupan tomaatit eivät todellakaan maistuneet miltään.

    Oma sato maistuu parhaimmalta, tietää varmasti mitä pöytään laittaa, parasta herkkua tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade harmillisesti vei osan sadosta, altistaa homeelle ja muulle pilaantumiselle. Oma sato on parhaimman makuista ja tasan tietää miten ja millä on kasvatettu.

      Poista
  7. Hyvän sadon olettekin saaneet! Meillä hyötykasvit jäävät hyvin pienelle osalle, puutarha pursuaa kukkia! Mutta uusi kkasvihuone antoi kyllä esimakua sille, että ainakin tomaatinkasvatus tulee jatkumaan! Kotilot löysivät lavakauluskasvimaan heti ekana kesänä, vaikka oli kaupan pussimullat ja sorapohjat - saa nähdä, onnistuuko minkään kasvattaminen enää ensi kesänä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on kotiloita mutta ei vielä kasvimaalla ja lavakauluksilla. Lavakaulukset olen ajatellut suojata ympäröimällä ne kuparinauhalla sitten kun kotilot löytävät kaulukset. Kupariin kuolevat eivätkä ylitä sitä. Kasvihuone on luksusta tomaattien kanssa, minulla ei avomaalla ehdi tomaatit kypsyä.

      Poista
  8. Kivasti olette satoa saaneet :) Härkäpapuun ihastuin viime vuonna ja ajattelinkin tänä vuonna laittaa sitä reilummin. Viime kesänä lähinnä kasvatin vain maistamis- ja kokeilumielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkäpapu on hyvä herkku, pakastan kaiken mitä ei kesällä syödä. kasvaa niin helposti ja vaivattomasti että satoa tulee reilusti.

      Poista
  9. Oi, tuo omavaraisuus on niin upeaa ja palkitsevaa!

    VastaaPoista
  10. Mukavasti olit satosi esitellyt. Kunpa minä pääsisin tähän pisteeseen, että voisin esitellä juures satoa. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanan kanssa viime kesä oli huonoin ikinä, siinä ei paljoa ollut esittelemistä, ison osan sadosta sai heittää pois. Mutta aina sitä jotain syötävääkin jää.

      Poista
  11. Aivan mahtavaa omavaraisuutta. Kunpa pääsisin lähelle tuota jonain päivänä. Tosin meillä seuraavaan satoon asti riittää kaikkia mahdollisia yrttejä, ruohosipulia, sieniä (ylitarjontaan asti), omenahilloa ja mustikoita. Palkitsevalta tuntuu jo tämäkin määrä kun huomioi tuohon päälle vielä riistalihat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jostain minullakin ylitarjontaa, kuten mustikoista, tuoreena ovat mahtavaa herkkua ja pakastettunakin tykkään mutta vatsani ei. Ja muut meillä ei niitä oikein syö. Silti kerään joka vuosi ihan liikaa. Ruohosipulia pitäisi muistaa pakastaa.

      Poista
  12. Noin minäkin ajattelen, että kannattaa viljellä juuri niitä perusjuureksia ja -kasviksia, joilla on hyvä menekki niin pitkälle kuin niitä talvella riittää. Teillä on tullut hyvä sato huonosta kesästä huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, niitä kasvattaa mitä syö. Ja toki voi kokeilla uusiakin, onneksi kokeilin härkäpapua, se on jäänyt suosikkien listalle. Sato oli yllättävän hyvä huonosta säätä ajatellen.

      Poista
  13. Hyvin ootta satoa suanu, sipulit ei meilläkään kunnolla tuleentuneet ja pois on suanu osan viskata. Vielä syyvvään omia juureksia ja perunoo. Marjoja ja säilykkeitäkin on vielä runsaasti.

    VastaaPoista
  14. Pääsispä joskus tuahon pisteesehen... että olis innostusta hyätypualellekki pikkuuse enemmä. Kukat viää toistaaseksi voiton.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)