maanantai 5. syyskuuta 2016

Silkkiturkit

Pennut ovat nyt kahta päivää vaille kolmeviikkosia. Silmät ovat jo auki, tai ainakin ihan ja melkein. Kuulokin taitaa jo pelata ja osa pennuista osaa istua. Kävelyä harjoitellaan ahkerasti, välillä pentulaatikko tuntuu pieneltä. Parin viikon sisään laatikon reunaan onkin tehtävä lovi josta pääsee tutkimaan sen ulkopuolista maailmaa.
Pentueen pienin, vaaleampi kilpparityttö on pieni kissaprinsessa. Ihmisen kädessä lötköttelee tyytyväisen rentona, tämän kuvan ottamisen jälkeen silmänsä lupsahti ja pentu nukahti käsiini.
 Tummempi kilpparityttö, kutsumanimeltä Hertta on melkoisen herttainen pentu. Tummasilmäinen kaunotar.
 Vaaleampi sisko on vielä nimetön, samoin punainen pentu joka on muuten todella kookas, sen näkee kuvastakin. Tässä kolmikko ihmettelee kahden muun leikkiä. Mitä ihmettä ne tekevät, tule emo apuun, nyt tapahtuu jotain outoa. 
Kahdesta riehujasta on ihan turha saada selkeää kuvaa. On metka seurata pentuja kun ne hoksaavat toisensa ja sen, että kaveri on vieressä ihan vain leikkiä varten. Mustavalkoisella pennulla ei ole vielä nimeä, mustempi sai nimekseen Muru. Hyviä nimiehdotuksia otetaan vastaan.

Neljä pennuista matkaa uusiin koteihin mutta yksi jää meille, ihan kuten jäi Iineksenkin viimeisestä pentueesta. Tällä kertaa jäävä pentu on poikapuolinen. Kunhan pentujen luonteet tulevat paremmin esiin niin teemme päätöksen kuka pennuista jää syntymäkotiinsa, onko se punainen, mustavalkoinen vai musta pentu. Etusijalla on hiirestäjän taidot kun talon paras hiirikissa Otto siirtyi kissataivaan pilvenreunalle myyräjahtiin. Siinä surussa pienet silkkiturkit ovat olleet parasta mahdollista suruterapiaa.

26 kommenttia:

  1. Voi miten hellyttäviä ja suloisia kissanpentuja. Pennut varmasti lieventävät Otto kissan menetystä.

    VastaaPoista
  2. Ihan varmasti ovat melkoisia ilopillereitä, mussukoita massukoita silkkiapinoita! Eläinlapsi on niin valloittava, vaikka itsellä olisi hirmuinen suru, ei pikku eläin siitä piittaa, vaan on elämää täynnä. Se vetää väkisinkin suupielet hymyyn, ja se on niin kovin tarpeellista suuressa surussa.
    Voi että mitkä kullannuput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellisia massukoita, kaikki ovat olleet ruoka-aikana kotona! Hervottomia suursyömäreitä. Pentujen kanssa ei voi olla surullinen, unohtuu kaikki murheet ja hyvä niin.

      Poista
  3. Aivan ihania. Mietinkin juuri Ottoa tätä lukiessani. Arvaan, että kissaelämän kiertokulku ja pienten suloisten pentujen seuraaminen vähän helpottaa Oton jälkeensä jättämää surua. Vaikkei sitä varmasti millään paikkaa, mutta ainakin suuntaa vähän ajatuksia eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oton saappaisiin ei taida kukaan muu kissa yltää, mutta on pennuista lohtua. Elämä menee eteenpäin, pennut kasvavat ja yhdestä jää pysyvä perheenjäsen. Toivottavasti hyvin pitkäikäinen.

      Poista
  4. Syötävän suloisia pikku kisuja, eihän noita kerta kaikkiaan voi vastustaa. :) Ja surku Otto-poikaa, voi harmi. Uskon todella, ettei parempaa terapiaa ikävään voi olla kuin nuo pienet naperot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastustamattomia :) naperot ovat parasta terapiaa, nyt varsinkin kun alkavat olla järjellisiä eivätkä vain makaavia pötkylöitä.

      Poista
  5. Mä en kestä!!!!!!!!!!!

    Ihan varmasti parasta suruterapiaa. Voi että, Alpolle jää veli ihan lähelle. Kamalan vaikea päätös teillä ja mistä ihmeestä sen metsästystaidon voi tietää noin pienistä. Alpo ainakaan ei vielä ole näyttänyt olevansa mikään Suuri Saalistaja. Herra saalistaa kyllä koko ajan, mutta esim. niin pientä hiirtä, kuin Alpo toissapäivän toi näytille en ole ikinä nähnyt. Melkein piti ottaa suurennuslasi käteen. Eli kovin vaatimattoman kokoisia on pojan saaliit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alpolle jää veli lähelle :) Ja meillä on sitten kissoja omaa tuotantoa kolmessa polvessa. Ihan näin pienistä ei osaa sanoa mutta muutaman viikon päästä alkaa tulla luonteet paremmin esiin. Kyllä Alpo ehtii vielä metsästää!

      Poista
  6. Voi mitä onnea, kissanpentujen seuraamista :)

    VastaaPoista
  7. Voi että kun ovat helluusia. Toi keltakisu onkin aika kookkaan kokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kookas pentu, oli syntyessäänkin reippaan kokoinen.

      Poista
  8. Apua miten ihania <3
    Mulle tuli nimistä mieleen heti: Mötkö, Mirkku, Minni, Manta, Vinski, Vili, Rauha.

    VastaaPoista
  9. Mustalle olisin ehdottanut nimeksi Lakua, mutta sillä jo sattuukin olemaan nimi. Alma, Selma, Nuppu, Uuno, Iivo, Tahvo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laku oli edellisessä pentueessa. Mutta tuon Nupun taidan laittaa toisen tyttöpennun nimeksi, kiitos!

      Poista
  10. Voi, että miten söpöjä! Toivottelen pitkää pinnaa pentujen kanssa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kohta tarvitaan pitkää pinnaa kun pennut alkavat elää pentulaatikon ulkopuolella.

      Poista
  11. Voi, mitä mussukoita pennut vielä ovat! Kohta taitavat olla melkoisia riiviöitä, kun pääsevät vauhtiin. :D

    VastaaPoista
  12. Aivan ihania pallukoita! Meillä on ollut kolme viikkoa rakas Kusti karkuteillä ja alkaa näyttää, ettei takaisin tule. Ikävä on kova ja epätietoisuus pahinta. Olemme miettineet kaveria yksinjääneelle eikä nämä kuvat kyllä helpota sitä yhtään :). Kun kissa on tottunut kaveriin ei yksin ole hyvä. Ymmärrän siis surusi ja ihana, että pienet tuovat lohtua! Laila

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)