maanantai 12. syyskuuta 2016

Maanantaina

Kun työpäivä alkaa ennen auringonnousua jää illasta aikaa puutarhatöihin. Ja ainakin viime päivien säät ovat olleet sellaiset, että sisätilat eivät ole pahemmin oleskelusta kuluneet. Olen istuttanut sipulikukkia, kitkenyt, ottanut kotiloita hengiltä, siivonnut puutarhaa ja ihan vain hengaillut kesän aikaansaannoksia ihmetellen.
 Maksaruohot ovat sellaisia joita haluan lisätä puutarhan kasveihin. Kauniita, kukkivat pitkään ja vielä syksylläkin.
 Keväällä istutettu tuntematon yksilö on vasta tulossa kukkaan. Nappasin tämän taimivaihdosta. Sopii hyvin navetan kivimuuria vasten kasvamaan.
 Komeamaksaruoho sedum "Bertram Anderson" on sekin tämän kesän hankintoja. Kasvaa samaisen kivimuurin kupeessa kuin edellinenkin maksaruoho. Pitäisi ainakin olla riittävän aurinkoinen paikka.
 Arboretumin tervaleppäaidanne alkaa näyttämään jo joltakin. Parhaimmat yksilöt ovat kasvaneet viime kesästä lähes metrin. Nopeakasvuisuus oli yksi syy valita aidannekasviksi tervaleppä.
 Syksyn merkkejä ilmestyy joka päivä lisää. Pensasmustikan satokausi on ohi ja oli aika suojata pensaat talvea varten. Vanhat lankakorit toimivat mustikoiden suojina.
 Nimetöntä lajiketta olevan karhunvattu sai puuseipäät tuekseen. Talven annan pensaan kasvaa muurin myötäisesti mutta keväällä sidon oksat kiinni tukiin.
 Kesäkurpitsat eivät tiedä että on syksy. Tekevät satoa täyttä häkää. Toivottavasti sää jatkuu lämpimänä jotta kurpitsoja riittäisi mahdollisimman myöhään. Koko sato on syöty tai jaettu eteenpäin. Laatu on ollut tänä vuonna todella hyvä, vain pari huonoa olen heittänyt pois.
Luumulehdon syyshortensia "Pinky Winky" on alkanut punertaa. Mahdottoman upea väri. Luumulehdossa ei tällä hetkellä olekaan oikein muita kukkivia joten tämä hortensia pistää sieltä ensimmäisenä silmään. Ei ollenkaan paha juttu.

12 kommenttia:

  1. Onpa ihana pinksu hortensia! Maksaruohoissa on myös kauniita sävyjä syksyyn, roosa syksy.

    VastaaPoista
  2. Maksaruohot ovat hurmanneet minutkin, niiden kukinta on niin kaunis ja toivottavasti sää pysyy plussalla että ne ehtisivätkin kukkimaan! Uudet ostamani maksaruohot kukkivat jo ihan mukavasti! Hauskat suojat mustikoilla, hyvä idea! Upea tuo hortensian kukka, muhkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pysyy plussalla, muuta viileämpi yö on ollut mutta ei sentään hallaa. Meillä on aina minimibudjetti puutarhassa, pitää hyödyntää kaikki mitä ilmaiseksi saa, myös vanhat lankakorit :)

      Poista
  3. Näillä keleillä on mukavaa puuhata pihalla. Ei ole liian kylmä eikä kuuma eikä myöskään kastu.
    Maksaruohot ovat just ihanimmillaan. Niitä halajan minäkin lisää.
    'Pinky Vinky' on katseiden kerääjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut huippukelit puutarhapuuhasteluun. Pimeä vain tulee jo ihan liian aikaisin illalla. maksaruohot ovat kauneuden lisäksi todella vaivattomia kasvattaa.

      Poista
  4. Pinky Vinky on tosi upea, mutta niin ovat maksaruohotkin. Oikeita syksyn kaunottaria.
    Nyt on ollut niin upeat säät, ettei sisällä tee mieli olla. Alkaa kyllä jo näkyäkin, ettei ole vähään aikaan kukaan kerinnyt imuroimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn kaunottaria, juuri niitä. Pihalla viihtyminen on aina sisätiloista eli siivoamisesta pois, villakoirat saa elää melko vapaata elämää hyvillä säillä.

      Poista
  5. Ihana hortesia.maksaruohoja mäkin haluan enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksaruohoja ei ole koskaan liikaa, kuten ei hortensioitakaan.

      Poista

Kiitos kommenteista :)