lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kesä junnaa

Viikon viileys ja sateisuus on laittanut stopin kaikelle kasvulle. Kasvimaalla ja puutarhassa ei tunnu tapahtuvan mitään. Tänään vielä ilmakin oli hautovaa ja seisovaa, illasta sentään saatiin auringonpaistetta. Huomiselle on sään suhteen kovat odotukset. Sekä minä että piha kaipaamme aurinkoa.
 Jotain hyvääkin vallitsevassa matalapaineessa on ollut. Arboretumin laajennuksen uusi nurmikko leikattiin tänään ekan kerran. Ihan huimaa kasvua kun kosteutta on ollut tarpeeksi.
 Mustilanhortensia on sekin tykännyt sateista. Ilahdutti kauden ekalla kukalla. Tämä on ehdottomasti lempipensaitani. Kuten kaikki hortensiat.
 Kasvimaalle on ilmestynyt sieniviljelmä. Ehkä kuitenkin tyydyn keräämään vain takapihan kantarelleja. Saldo on tähän saakka kolme litraa.
 Luumulehdossa kukkii runsaasti. Ainakin pioniunikkoa jolla paikkasin talven tuhoja. Tähtiputki on kukkinut jo pitkään eikä loppua näy.
 Aurankukkaakin on runsaasti luumulehdon istutuselueella. Annoin sen kylväytyä viime vuonna ja taisi joka siemen itää. Onneksi on yksivuotinen niin ei äidy ongelmaksi saakka.
 Latvian matalan kirsikoita maisteltiin tänään. Minusta maku oli todella mitätön, ei kunnolla kirsikkamainen, ei kuitenkaan hapan. Ehkä vetinen maku on sateiden syytä.
 Tämän kivimuurin reunusistutukset ovat nyt valmiit. Vasemmalta oikealle on ensin kanadanvuokkoa, sitten kirjavalehtinen vuohenputki, karhunvadelma, piparminttu, Harisonin ruusu, vaaleanpunaista ruiskukkaa, harmaamalvikki, köynnöspinaatti, tuntematon hortensia Virosta ja pari yllätyspionia. Päädyn omenapuu lähti keväällä kasvuun mutta hyytyi heti kohta. Anna sille vielä mahdollisuuden ennen kuin hankin uuden. Vähän harmittaa, oli hinnakas ostos Mustilasta ja piti olla kestävä. Mutta ei se viime talven kanssa merkannut mitään.

Muurin vierustan kasvit ovat tarkoituksella erittäin leviäviä, haluan sen peittoon nopeasti. Ja tuossa eivät leviä holtittomasti kun toisella puolella on metrin leveä muuri ja toisella puolen nurmikko mitä leikataan.
Eikä viikko ole ollut pelkkää puutarhassa raatamista. Sen antimia on syöty kaikki mitkä vain on kypsää ollut. Vähäiset mansikat on viety käsistä, ekat punaiset vadelmat on nekin maisteltu. Kyllä se tästä.

18 kommenttia:

  1. Paljon kukintaa on puutarhassasi sateista huolimatta, erityisesti luumulehdon kukinta on kaunista. Hieno kivimuuri. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumulehdon upeus on ihan pioniunikoiden ansiota, pelastivat tämän kesän.

      Poista
  2. Voi miten herkullisen näköisiä mansikoita Ja aivan ihana pioni-tähtiputki-kellokukkameri luumulehdossa.
    Voi, olen niin kade sateista... olen ollut kohta viikon poissa kotoa eikä saaressa ole tullut tipan tippaa yli viikkoon (eikä montaa milliä viikkoihin sitä ennenkään). Onneksi siellä on ystävä, joka käy pari kertaa kastelemassa perennakylvöslaatikot, mutta alkukesällä istuttamani taimet ovat ihan oman onnensa nojassa, en voi pyytää toista kastelemaan siellä sun täällä, miten edes antaisin oikeita koordinaatteja. Täytyy vain toivoa, että ei olisi paljon kuollutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tullut vettä jo yli tarpeen. Osa nurmikosta on kohta uima-altaana. Tähtiputket on kivoja pionin kanssa, eikä ukonkellokaan ole hullumpi seassa. Toivottavasti saareen saadaan sadetta pian!

      Poista
  3. Luumulehtosi kukinta on kaunista ja niin iloisen kesäistä.
    Mansikoita ...nam. Meillä talvi kurmuutti mansikoita oikein kunnolla ja ne täytyy vaihtaa uusiin, joten sato jää saamatta. Nurmikko näyttää jo tosi kivalta ja kauniin vihreältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin talvi vei yli puolet mansikan taimista. Ja just kun uusin viime syksynä kaikki taimet eli 100kpl. Onneksi rönsyjä tulee omista taimista kattamaan aukot. Nyt on saatu muutama litra syömämansikoita.

      Poista
  4. Ihana tuo pioniunikkokuva <3. Kasvulle sateet ovat tehneet totisesti hyvää, mutta kyllä aurinkoakin jo tarvittaisiin. Viileällä säällä pihatyöt onnistuvat helpommin eikä hikeä tarvitse kuivailla. Mansikoista on kuulemma huutava pula. Sateet ovat homehduttaneet sadon. Onneksi sinun mansikkasi näyttävät tosi hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikoista on pulaa, olen saanut ostettua vasta yhden laatikon pakastimeen. Omat on syöty heti. Ostan lisää mansikoita jos niitä tulee ja hinta on kohtuullinen. Jos ei saa, niin pitää yrittää saada enemmän vadelmaa ja mustikkaa. Jälkimmäistä ainakin riittää. Meillä mansikat ovat olleet ihmeen homeettomia tänä vuonna vaikka on märkää.

      Poista
  5. Mansikat alkavat meillä vasta nyt kypsyä. Eka pakkanen kyllä nipisti satoa.
    Kaunis teidän nurmikko ja niin tasainen. Kauniin värisiä kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasaisuus on kuvan luomaa harhaa :) mutta näyttää se silti kauniilta omaankin silmään.

      Poista
  6. Kaunis tuo pionitähtiputkiyhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tähtiputkea täytyy levitellä muuallekin, tykkään siitä todella paljon.

      Poista
  7. Kyllä näyttää hyvältä uusi nurmikko. En päässyt eilen edes leikkaamaa nurmikkoa, kun piti antaa maan kuivua.
    Pioniunikkomeri on upea. Eiköhän kohta taas ala uudet kasvit kukkia. Toivon niin. Aurinkoa ja lämpöä on ollut ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi märkää oli meilläkin nurmikko leikatessa ja nyt on täynnä ruoholevyjä jotka pitää haravoida tänään pois. Saanpahan kerrankin ruohokatetta kasveille.

      Minulla on tosi vähän loppukesän kukkijoita, niitä pitää ehdottomasti lisätä. Sen kun vain aina muistaisi taimiostoksilla eikä haksahtaisi ekaan kauniiseen perennaan joka sitten kukkiikin jo kesäkuussa.

      Poista
  8. Täällä ei sateita ole ollut, mutta viileää oli ennen viikonloppua. Unohdin kylvää tänä vuonna pioniunikot, mutta ehkä sitten ensi vuonna meilläkin on noin kaunista kukintoa kuin teillä. :)

    VastaaPoista
  9. Niin kaunis kuva tuolta luumulehdosta. Siellä kukkii niin paljon ihania herkkuja. Tähtiputket ja pioniunikot ovat niin ihania yhdessä.
    Upeata kivityötä tuossa ykköskuvassa. Tuosta voin vain haaveilla.

    VastaaPoista
  10. On kyllä upeaa kukka loistoa. Minäkin tykkään tosi paljon tuosta eka kuvan kivikosta.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  11. Siellä näyttää todella kauniilta kaikki!
    Arboretumin reuna istutukset ovat kauniit, uuden nurmikon reunalla.
    Ja tuo luumulehdon kukkapenkin sävymaailma ja kukat ovat huikaisevan kauniit. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)