keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Aitalla

Aitalla etenee pienissä askelissa. Ikkunat ovat paikoillaan sekä ikkunoiden karmilaudat. Niiden myötä aitasta tuli kunnon rakennuksen näköinen, voisi sanoa jopa ryhdikkääksi kun tietää aitan entisen kunnon ja ulkonäön.
 Uudet ikkunat, mutta tismalleen vanhojen mallilla teetetyt. Kittauksen ja lasituksen sekä maalauksen tein talvella entisöintikurssilla. Mies laittoi saranat ja sovitti ikkunat vanhoihin karmeihin paikoilleen.
 Aitan itäpäädyssä on muistona vaakuna ajalta ennen kuntaliitosta. Nykyinen kuntamme, tai oikeammin kaupunkimme on Lahti. Nastolaa ei enää ole itsenäisenä kuntana. Vaikka ei sillä meille ole kovin kauheaa merkitystä, oma kylämme on ollut jo ennen Nastolaa ja Lahtea. Täältä on löydetty rautakautisia kalmistoja ja koruja.
 Länsipääty sai sekin oman ikkunansa. Tuon ikkunan takana on nukkumahuone joka pitäisi saada pian kuntoon. Tänään ostin sinne ihan omat peitot ja tyynyt, nyt ei enää puutu kuin kadonneen hyttysverkon löytyminen tai uuden hankinta. Ja tietysti sängyn petaus. Ja loput huonekalut ja matot lattialta. Pikkujuttu siis.
Tässä vielä kuva siitä miltä aitta näytti ennen viime kesäistä kunnostusta. Onhan tuo nyt aivan kuin eri rakennus. Aitan pelastui tapahtui viime hetkellä, katto oli vuotanut pahemmin kuin ajattelimme, nyt kun aittaa on siivottu on veden merkkejä näkyvissä. Mutta nyt on aitta kuiva ja katto kunnossa ja alapuolen tuuletuskin pelaa paremmin. Ja se tärkein, niin hyödyttömänä pihassa olleelle rakennukselle on löytynyt käyttöä museona ja kesäisenä vierashuoneena.

20 kommenttia:

  1. Näitä tällaisia aittoja ei niin vaan joka pihapiiristä löydykään. Ehdottomasti oli korjaamisen arvoinen ja muutos on kyllä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesta pihasta on purettu aitta pois koska sille ei ole enää tarvetta tavaran ja ruuan säilytyksen. Eipä ole meilläkään, mutta muuta käyttöä löytyy.

      Poista
  2. Muutos entiseen on huikea. Kyllä kannatti pelastaa rakennus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannatti pelastaminen ja oli kaiken rahan ja työn arvoista. Tänään levittelin nukkuma-aitan lattialle räsymattoja ja ajattelin että olen onnekas kun pihassani on tällainen aitta.

      Poista
  3. Ilahduttava muutos, kuten sanoit; kuin eri rakennus. Ja miten paljon hyvää lisätilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää lisätilaa kesäisiä yövieraita varten, nyt saavat nukkua kaikessa rauhassa.

      Poista
  4. Kaunis ja upea aitta! Hienoa, että saitte sen kuntoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin upea juttu että saatiin palastettua vaikka joku toinen olisikin saattanut purkaa pois.

      Poista
  5. Hyvä pelastus kaiken kaikkiaan! Kohta pääsette nukkuma-aittaa jo testaamaankin. Huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuna on tarkoitus testailla, tänään laitoin vuoteen kuntoon, virittelin hyttysverkon ja laitoin matot lattialle.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kyllä aitta kuuluu ehdottamasti tuollaiseen "kartanomaiseen" pihapiiriin. Annan teille kymmenen pistettä ja papukaijamerkin aitan kunnostamisesta. Ihanan aikaansaavia ihmisiä olette.

    Jos joskus innostuisit tekemään karkean luonnoksen siitä, miten rakennukset sijoittuvat pihapiiriin, niin lukijat pysyisivät paremmin kartalla. Tämä on toive ainoastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitta kuuluu ehdottomasti pihapiiriin. Äitini muuten puhuu aina kartanosta vaikka ei tämä mikään kartano olekaan, vain talonpoikaistalo. Tuollaisen luonnoksen voisin tehdä vaikka yläkuvasta hahmottaa hyvin. Aitan vasemmalal puolella näkyy saunan ikkuna, saunan takana on liiteri. Talo on heti aitan oikealla puolella, puiden takana. Ja navetan katto pilkistää kasvihuoneen oikealla puolella. Siinä kaikki rakannukset :)

      Poista
  8. Kyllä on hienon näköinen nukkuma-aitta. Ei mikään pikkutyö, voin vain päätellä sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yhden kesän ja vähän toisenkin kunnostaminen on ollut.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Kaunis aitta, ja aika suuri homma teillä on ollut. Olisipa ihanaa yöpyä tuollaisessa. Tehän voisitte panna pystyyn vaikka maatilayrityksen, jossa vuokraatte yöpaikkoja.

    VastaaPoista
  11. Aitta on kyllä upea ja täytyy myöntää, että olin jo ihan unohtanut, mille se aiemmin näytti. Ehkei sitä tarvitse muistaakaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)