torstai 28. marraskuuta 2013

Hetken ilo ja riemu

Jokaisessa työssä on ne omat kurjat ja nurjat puolensa, omassani liittyvät yleensä säähän. Tässä työssä ulkoilu on olennainen osa hoitopäivää ja ainakin minulla alkaa pää haljeta jos ei päästä pariin päivään pihalle. Syksyn kurakelit, märkä, sadetta vaakatasossa, myrskytuulet ja muut vastaavat ovat olleet kuin myrkkyä. Nyt nimittäin saisi riittää, ja minä, kesäihminen toivon sydämeni pohjasta pikaisesti pakkasta ja lunta.

Tiistain aamu tarjosi esimakua toivomastani.






Vaan eipä tätä onnea kauaa kestänyt, sää on taas samaa vettä vaakatasossa, myrskytuulta, kuraa, räntää, loskaa ja pimeää kuin koko syksyn. Lumi, ole kiltti ja tule jo!

10 kommenttia:

  1. Voi että. Täällä ei sentään ole satanut, vaan on ollut suhteellisen kirkasta, eilen jopa upea auringonpaiste. Mutta eipä tuolla tuulessa hirveästi tekemistä keksi, ulkovalojen laitonkin lykkäsin myrskyn takia ensi viikkoon. Sinulla varmaan sitäkin hankalampaa, kun pitäisi saada lapset pihalle.
    Toivon sinne pikaista lunta, tänne lauhempaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on märkää kuin suolla. Tänä aamuna onneksi taas pakaksta, mutta saisi sitä luntakin olla. Kurahousut on kohta muuten painajaisten kohde :D

      Poista
  2. No minä jaan tunteen täysin kanssasi, vaikka en perhepäivähoitaja olekaan, mutta asutaan itse täällä in the middle of nowhere ja lapsien pitäisi päästä ulos.... ja koirien ja kissojen kuratassuista puhumattakaan. Pakkasaamut saa mut täysin riehaantuun ilosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, ne kuratassut. Kolmella kissalla yhteensä 12 tassua ja niitä kun ei pestä ihan niin vaan. Pieni pakkanen on poikaa ja onneksi sitä on taas tänään.

      Poista
  3. Ja miten ihanasti valo moninkertaistuu jo pienestä kuurasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin vielä! Sade ja lumeton maa on kuin musta aukko joka nielee kaiken valon.

      Poista
  4. Kaunista! Kyllä se talvi sieltä vielä tulee, pakko tulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sen on tulla, mutta kovasti uhkaavat että lumi tulee vasta tammikuussa.

      Poista
  5. Kyllä teillä on kauniit maisemat ja kaunis pihapiiri rakennuksineen! Katselin täällä kuvia ja huokailin ihastuksesta.

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvista on sievästi rajattu kaikki pihan rojut pois :D

      Poista

Kiitos kommenteista :)