perjantai 8. marraskuuta 2013

Antiikkia vai tiimaritavaraa?

Salin astiakaappia nuohotessani sattui silmään teekupit ja lautaset jotka ovat olleet siellä jo kotvan aikaa. Kupit ja tassit tulivat meille isovanhempieni kuolinpesästä, koskaan en muista näitä mummolassa nähneeni, olivat tainneet olla kaapintäytettä siellä(kin) jo hyvän aikaa.

Mitään leimoja näissä ei ole, mutta jotenkin ulkonäkö kielii iästä, tai sitten alkuperästä by tiimari tai muu vastaava puoti. Ja koska en ole mikään vanhan posliinin tai fajanssin asiantuntija, toivon että joku teistä lukijoista olisi ja tunnistaisi astiat ihan näiden kuvien perusteella.
 Nuo valkoiset pallukat ovat kohollaan ja kuvaavat ilmeisesti kirsikankukkia. Naisella ja tytöllä on mielestäni päällä kimono. Olisiko näissä japanilainen maisema?
 Sama maisema toistuu kupeissa ja lautasissa.
 Kuvat on ilmeisimmin käsinmaalattuja sillä jokainen niistä on toisistaan vähän erilainen.
 Neljä kuppia ja kolme tassia, osa vähän kolhuja saaneita ja osasta kultaus haihtunut. On näitä siten joskus käytetty.
Joko joku tunnistaa? Netin kuvahaut eivät tuottaneet mitään toivottua tulosta.

10 kommenttia:

  1. En kyllä minäkään ole mikään asiantuntija, enkä tunnista, muuta kun että kauniita ovat! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Yksi mummo vastailee täällä. Minun mummollani oli samanlaisia kuppeja, mutta puna-sävyisia. Hankittu ennen 40- lukua.
    Kiitos mukavasta blogistasi, oikean oloista elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tykkäämiestä :) Punasävyisten kuvia löysin netistä, mutta ihan samanlaisia ei ollut. Lienee silti vanhat.

      Poista
  3. Mie ostin 80 luvulla tuon mallisia punaisia, ovat tosi ohutta posliinia ja taisin nähdä jossain antiikki liikkeessä ja olivat ihan kohtalaisen hintaisia, ne on niin kauniit just sen ohuuden takia, mulla ovat lasikossa ettei vaan säry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin nämä ovat kaapissa, tosin ei lasisessa esillä, pelkään että hajoavat joten en uskalla käyttää. Ovat kyllä tosi ohutta posliinia.

      Poista
  4. En usko, että kuppisi olisivat jotain tiimarikamaa. Luulen, että ne ovat oikeasti vanhat. Ne voivat ihan hyvin olla jonkun Japanista tuomia tuliaisia tai sitten vaan täällä Suomessa tehtyjä. Eivät kai tiimaritavarat ole käsinmaalattuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta tuolla idän maissa työvoima on halpaa, käsinmaalaus tuskin maksaa kovin paljon tehdashommia enempää. Mutta toisaalta muiden mukaan kupit on olleet mummolla iät ja ajat.

      Poista
  5. Ne on tuonut joku merimies tuliaisiksi luultavasti 1900-luvun alussa. Minulla on melko samanlaiset, iso-isovanhempien peruja, joiden poika oli merimiehenä ensimmäisen maailmansodan aikoihin. saman tyyppisiä japanilaisastiastoja on Suomessa paljon, just merimiesten tuliaisina tuomia. Ovat aikansa massatuotantoa, mutta arvokkaita, vaikkeivät maksa kirppareilla kovin paljon. Löysin blogisi, kun googlailin tietoja noista astiastoista.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)