sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Toukokuussa, eilen ja tänään

Liiterin korjaa ja säästä-remontti alkaa olla loppusuoralla. Muutamia pikkujuttuja on kesken, mutta en malta olla laittamatta jo vähän kuvia.

Ensimmäisessä kuvassa liiteri viime toukokuussa. Katto vuotaa ja on länässä, perustukset hautautuneet ympäröivään maahan ja seinät lahonneet. Huussikin vielä kyljessä kiinni.
 Eilen oltiin tässä pisteessä. Etuosassa komeilee uusi vuorilaudoitus ja ovi. Koko rakennusta on nostettu n. 20cm ylöspäin.
 Itäpäädyn ja takaseinän laudoitus todettiin riittävän terveeksi joten se säästettiin paria lautaa lukuunottamatta. Tänä aamuna seinät vielä raaputettiin irtomaalista ja alareunan levät hangattiin pois.
 Huussin puolella meni lautoja enemmän vaihtoon. Huussi oli kiinni tuossa maalaamattomassa kohdassa. Siitä päättelimme, että liiteri ja huussi ovat samanikäiset, tai ainakin yhtäaikaa maalatut. Tämä seinä on maalattu aidolla punamullalla kun muut oli maalattu jollain lateksipohjaisella maalilla.
 Ja tässä liiteri tänään. Huopakatto lähes valmis, vain rimojen peitekaistaleet puuttuu ja harjan pala.
 Ja onhan tuo uudessa maalissakin. Maalin kohdalla mentiin helpointa tietä ja ostettiin punamultamaali valmiina. Nyt ei ollut aikaa alkaa keitellä maalia itse ilman aiempaa kokemusta. Ihan hyvältä kyllä vaikutti valmiskin maali. Helppo maalata ja peittävä jo ekalla kerralla.
 Nurkkiin laitetaan vielä valkoiset listat ja tuohon yläkolmion ja seinän väliin myös. Tässäkin kohtaa aiomme selvitä helpolla, ja käytämme valkoisena maalina talon vaaleanharmaata sävyä kaste koska sitä maalia on jo valmiina omissa nurkissa. Koepalan mukaan kaste näytti nurkissa oikein hyvältä ja jopa paremmalta kuin puhdas valkoinen.
 Liiterin korjaamisen jälkeen saunarakennus näyttää kovin nuhruiselta. Se on to do-listalla, mutta vasta aitan jälkeen. Saunan kanssa joudumme muutenkin tekemään enemmän töitä ja miettimään mikä kannattaa ja mikä ei. Rakennus on toiselta puolelta useammalta hirsikerralta täysin mätä, hirret on maalattu lateksimaalilla ja katto on ihan entinen korjaushuovan alla.
Seuraava iso työ on saada tulevan talven polttopuut liiteriin, noin 40 kuutiota puuta. Eiköhän tässä ehditä ennen pakkasia jos syksy näin upeana jatkuu.

16 kommenttia:

  1. Vautsi ! Hyvältä näyttää, värikin juuri oikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin tuo tummempi faluninpunainen on kaunis, perinteinen punamullan väri.

      Poista
  2. Herranen aika mikä muutos! Ihanaa nähdä tuollaisia pelastusoperaatioita, jotka antaa uskoa itsellekin. Kyllä taatusti kannatti nähdä vaivaa korjausten parissa. Sauna sitten seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä "uusi" liiteri vähän eri näköinen kuin vanha :D Oli hyvä päätös ettei purettu pois kokonaan, runko oli kuitenkin täysin ehjä.

      Aitta menee kiireellisyydessä saunan ohi, aitan katto täytyy jo pressuttaa ensi talveksi, mutta voi olla ettei sitä aloitella vielä ensi kesänä.

      Poista
  3. Hyvä lopputulos!
    Hauskastihan se menee niin, että kun yhden nurkan saa valmiiksi, niin seuraava näyttää ihan rupsahtaneelta! Ei lopu hommat ihan heti kesken :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se menee, työ ei tällä tontilla lopu :D

      Poista
  4. Kuinka kauan olette asuneet talossanne? Oletko jossain kohtaa blogiasi kertonut tulostanne taloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdeksan vuotta sitten ostimme Arvilan eli tämän talon pihapiireineen. Siitä ei taida olla ihan omaa postausta, mainintoja vain. Talo oli lehden asuntoliitteessä myynnissä ja sitä kautta ostimme viiden vuoden etsinnän jälkeen.

      Poista
  5. Wau! Ihania rakennuksia muutenkin. Miten nostitte liiteriä? Teittekö uudet perustukset? Miten? Meillä olis sama edessä... Laudoitus kunnossa, mutta perustus ei paikallaan kuin toisesta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiteriä nostettiin ylös tunkilla aina kulma kerrallaan, sitten lisättiin kiviä vanhojen perustuskivien päälle ja katsottiin että rakennus on suurin piirtein suorassa. Mitään sen kummempaa ei tehty :)

      Poista
  6. Oi että mikä muutos. Todella upeaa työtä, onnittelut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vanhastakin saa vielä kaunista ja toimivaa. Uusi maali tekee ihmeitä :))

      Poista
  7. Mies kävi just vielä iltamyöhän postilaatikkoreissulla ja mikä ihana yllätys!! Kiitos!! Eräs pieni mies nimittäin halkeaa ilosta aamulla. Me on löydetty tasan kerran yhdet tuomas-tarrat ja siinä kaikki.

    Enkä malttaisi odottaa unikkomerta, mutta pakko se on taas talvi ensin lusia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siemenet itävät, olivat kyllä kauneimpia unikoita ever. Mun oli ihan pakko ostaa ne tarrat synttäripostauksen jälkeen :D

      Poista

Kiitos kommenteista :)