sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Pieni uutinen

On asia jonka haluan jakaa teidän kanssanne lukijani, joku on sen saattanut tietääkin. Jo senkin takia asian paljastan, että tuo kyseinen pieni ihme tulee varmasti muuttamaan tämän blogin kirjoituksia ja tekee sinne ainakin yhden kategorian lisää.

Viime toukokuussa sain uutisen joka vei vähän kuin jalat alta. Ensin ajattelin ei, ei, ei ja ei. Tässä iässä, ei! Mies ei ollut ihan yhtä järkyttynyt vaan suhtautui asiaan miehisellä tyyneydellä, se mitä ei voi muuttaa, siihen sopeudutaan. No näinhän se menee, ja siihen on nyt sopeuduttu. Tällä hetkellä fiilis on innostuneen odottava.

Taloon on alkanut hiipiä kaikanlaista pientä ja suurta jota on viimeksi tarvittu seitsemän vuotta sitten. On kirpparilta löytynyt soiva kana.
 On siskolta palautuneet 10 vuotta vanhat Emmaljungat jotka ovat kunnoltaan kuin uudet. Kaunis vanha äitiyspakkauksen makuupussi löytyi kirpparilta. Sitä ei ole taidettu käyttää koskaan.
 Navetan ylisiltä on kaivettu esiin minun 42-vuotias pinnasänkyni. Uutta maalia pintaan ja taas kelpaa tulevalle käyttäjälle.
Tosin tuo tuleva käyttäjä ei asu Arvilassa, mutta tarvitaanhan kuvien tavaroita täälläkin, sillä minusta on tulossa 
mummi
Joulukuussa jos kaikki sujuu hyvin, löytyy talosta kolme enoa, mummi ja pappa.


 Olen asiasta aivan innoissani. Hurahtanut ihan täysillä. Että senkin takia pakko kertoa teille, pääsen vihdoin esittelemään kirpparilöytöjä vauva-tavaroiden saralta.

82 kommenttia:

  1. Ei hitsit, onpa ihana uutinen Katja-mummi! Onnea!!

    Mä kyllä olin ihan varma ensin, että teille tulee iltatähtönen, hehe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän iltatähden tyyliin kirjoitettu tuo alku :D Omat lapset on tehty, joten oikeastaan nythän on hyvä aika tulla mummiksi. On vielä nuori ja notkea.

      Poista
  2. Wohouuuuu! :D Onnea tulevalle mummille!
    Mä kyllä myös ajattelin alussa, että teille tulee vielä yksi..
    Tai no, tavallaan tuleekin. :)
    Onnea myös tulevalle äidille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) on tämä sen aiheuttanut, että omat raskaudet ovat palautuneet mieleen, mutta onneksi vain sinne. Keho ei kestäisi enää yhtään raskautta.

      Poista
  3. Mummiksikin tulo on ihanaa, erittäin ihanaa, mutta minulla ehti pulssi nousta tekstiäsi lukiessa siihen malliin, että se synnytyssalireissu olisi ollut sinulle luvassa. (Eli hienoinen pettymys siis...)
    Mutta hurahda mummiuteen ihan kunnolla, koska kummasti sitä vain asiat hoituu rutiinilla ja varmuudella, kun pääsee lapsenlasta sylkyttelemään. (Sen verran kuin sitten pääsee.)
    Oikein suotuisaa tulevaa viikkoa sinne Arvilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta tämä tuntuu, jo tyttären raskauden seuraaminen, saatikka sitten kun saa oman lapsenlapsen ensimmäistä kertaa syliin. Hartaasti toivon että saan sylkytellä ja paljon.

      Poista
  4. Vai "pieni uutinen" (otsikon mukaan) - ISO,SUURI,MAHTAVA uutinen!!!! Se on varmaan maailman paras uutinen saada ruveta mummiksi pienelle tuhisevalle käärölle ja ei kulu aikaa kauaakaan, kun pienet kädet rutistavat sinua kaulasta ja saat antaa suukon pehmeälle poskelle.
    ONNEA HURJAN PALJON!!!!
    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni suuri uutinen :) Asia on iso ja mahtava, vauva pieni. Kyllä uutinen tuntuu nyt maailman parhaalta, saada olla mummi.

      Poista
  5. Onnea! Ihana pinnasänky - minulla oli samanlainen, jonka isoäitini minulle oli ostanut ja meidänkin lapsemme nukkuivat siinä. Pahaksi onneksi lainasin kaverille, jonka lapset rikkoivat sen. Hienoja löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en millään muista missä tuo mun vanha sänky oli välillä, serkuillani? Me käytimme sitä vasta kuopuksella. Mutta hyvässä kunnossa sänky on ikäisekseen, toivottavsti on mummikin :)

      Poista
  6. Onnea Mummille ja Enoille ja Papalle! Mä tulin mummoksi vähän vajaa 41v ja sain tämän pahnan pohjimmaiseni 42 vuotiaana ja toisella lapsenlapsellani ja pikku enolla on ikäeroa 2kk:)Kun aloin lukea uutista, olin ihan varma, että ei ole puhetta mummoudesta vaan kuopuksestasi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onneksi on piuhat poikki, muuten olisi tullut kiusaus tehdä yksi oma pieni lisää. Toisaalta viimeisin raskaus oli jo aika rankka, en jaksaisi sitä enää. Siksipä on ihana saada pieni mummin mussukka.

      Poista
  7. Onnea tulevalle mummille! Juu ja iltatähteä ajattelin minäkin ensin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :), ei enää iltatähteä, se olisi liian rankkaa.

      Poista
  8. Onnea! Itse olen tuplasti ämmi ja tykkään ihan täysillä ♥
    On sangen kiva olla isovanhempi, kun ei vielä ole itse vanha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ämmi on hauska vastine mummille :)
      Niin minäkin ajattelen, kivaa tästä tulee!

      Poista
  9. Onnea mummille! Ja kiva että tähänkin blogiin on tulossa vauvajuttuja.. :)

    VastaaPoista
  10. Ohhoh, no mutta tuohan on varmaan ihan hyvä vanhanajan mummi-ikä :-) Olisin minäkin ensin järkyttynyt, mutta eihän tuossa ole kuin positiivisia puolia kun alkaa ajattelemaan :-) Lapsi ehtii tuntea isovanhempansa pitkään. Omat vanhempani menivät niin iäkkäinä naimisiin, että menetin viimeisenkin isovanhemman jo teini-iässä. Olisi kivaa jos voisi aikuistua heidät tuntien. Ja tällä menollahan sinusta saattaa tulla isoisoäiti, ja ties mitä vielä ehditkään ;-) Susta tulee suvun kunnia-matriarkka!
    Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä mummi-ikä, ei harmaannu hiukset ihan turhaan :D
      Minun isovanhemmt kuolivat vasta tässä parin vuoden sisään, miehellä on vielä mummo elossa, että sieltä puolelta on sitten viisi polvea elossa!
      Vai kunnia-matriarkka, ennemmin kaikkien kauhu :D

      Poista
  11. Oikein paljon onnea teille kaikille asianosaisille!
    Vauvajuttuja odotellen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän vauvajuttuja saada, ja muutama ajatus mummiudesta ja siihen liittyvistä jutuista.

      Poista
  12. Ihanaa Katja! Onnea teille kaikille oikein hurjasti! Mullakin alkaa olla jo ajatuksia, että olisi vallan ihanaa olla mummi. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin!
    Syysterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin, on ihana seurata sitä vatsan kasvua.

      Poista
  13. Paljon onnea teille! Iltatähteä minäkin ensin veikkailin :)

    VastaaPoista
  14. Onnea! Varmaan tosiaan ensin pudottaa valmistautumattoman polvilleen, sitten nostaa jalat metrin maasta ilmaan. Hienoja löytöjä pikkuiselle. Nuo Emaljungat ovat tosi kestävät,meidän nuorimmainen nukkui sen merkkisissä, kuudella lapsella aikaisemmin olleissa vaunuissa. Ja meiltäkin lähtivät vielä jatkokäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä leijutaan jo aikamoisessa onnen pilvessä :)
      Emmlajungat on hyvät, 10 vuotta on noilla ikää ja ovat uudenveroiset.

      Poista
  15. Oi onnea! Ja juuri se, että lapset saavat tuntea omat isovanhempansa pitkään on ihan mahtava juttu.

    VastaaPoista
  16. hurjasti onnea ja saa sitä sekaisin mennäkin,on tuo niin ihana uutinen <3 meillä on yhtä vanha ja samanlainen pinna-sänky käytössä.siinä on nukkunut n.20 eri lasta...

    VastaaPoista
  17. Onnittelut! Mummoilu on mukavaa, sanoo yksivuotiaan Adan täysin hurahtanut mummo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mummoilu on mukavaa. Hyvä ystäväni on samassa tilanteessa, joten nyt mummoillaan yhdessä!

      Poista
  18. Voi miten ihana uutinen! Onnea Katja<3

    VastaaPoista
  19. Ihanaa <3 Onnea tuleville vanhemmille ja tuleville isovanhemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän tytär käy kurkkimassa mitä äitinsä kirjoitti :)

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti saan olla Mummi isolla ämmällä :)

      Poista
  21. Oi onnea!
    Ihania löytöjä oot tehny! Mukava vauvan tulla mummolaan, kun on tarvikkeet valmiina.
    Tuo makuupussi on tutun näkönen...väittäsin että oon ite kelliny vastaavan päällä, vuonna-80.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparit on pullollaan kaikkea ihanaa vauvoille, se tässä on tullut huomattua. Makuupussi taitaa olla jostain 80-luvulta.

      Poista
  22. Paljon Onnea niin teille tuleville isovanhemmille, kuin tuleville vanhemmillekin pienokaisen johdosta :) Nämä ovat aina ihania uutisia, jotka ilahduttavat tälleen sivullisiakin.
    Sukupolvien ketju siis jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukupolvien ketju jatkuu, se on jo sisänsä hienoa.

      Poista
  23. Mahtava uutinen.. Onna isovanhemmille!

    VastaaPoista
  24. Huimaa :) Onnea mummille ja muulle perheelle, tulevalle äidille ja isälle, pitääpä muistaa rannanväkeä onnitella myös!

    Toivolan Kaisa

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea mummille! Voi tuo äitiyspakkauksen makuupussi on ihana! Taitaa olla vuoden -82 pakkauksesta, koska minulla on vauvakuvissa samanlainen. :) Valitettavasti ei ole kyllä enää tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa muuten olla vuodelta -82. Oli hieno löytö vaikka viltiksi mummilan kylmille lattioille.

      Poista
    2. Onnea vain mummille! Lapsenlapset ovat niiin ihania.
      Minun -82 synt. tyttärelläni oli samanlainen makuupussi, mutta vaalean-(marjapuuron) punaisena.

      Poista
    3. Kiitos! Olen muuten tainnut nähdä joskus kirpparilla sen marjapuuron punaisen makuupussinkin.

      Poista
  26. Jestas! Minä kun jo ehdin iloita, että sinulle on vielä tulossa yksi... ei sentään, mutta on ne lapsenlapsetkin varmasti upeita!

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään ikiomaa :D mieluummin jopa se lapsenlapsi kuin yksi pieni taloon lisää. Kun kuopus on jo 7-vuotias niin elämä alkaa olla jo aika vaivatonta.

      Poista
  27. Paljon onnea! Olin ensin ihan varma, etä teille on tulossa perheenlisäystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juttu oli alkuun vähään kierosti kirjoitettu :D

      Poista
  28. Onnea! Minulla on tuollainen oma makuupussini, löytyi mummolasta 4v sitten. Ja aivan kuin uusi, vaikka varmasti on ollut käytössä! Toista on nuo nykyiset pussukat, jotka miltei nyppyyntyy ekassa pesussa. Joten tuon pussin taidan säästää oman "viimeisen vauvan" jälkeen tuleville lapsenlapsille ;) -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit ainakin haalistuu nykymakuupusseista ihan erilailla. Uusimassa pakkauksessa oleva siilipussi on aika kiva!

      Poista
  29. Nyt voidaan mummoilla ihan julkisesti!!! Onnea vielä kertaalleen! Toivottaa Tummu P.S.Lapsenlapsi nuhainen ja ME isovanhemmat menossa hoitamaan viikonloppuna.Kuinkahan pärjätään? mmmmMmM Soitan sulle hädän hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulata kärtettiinkin jo milloin julkaisen asian blogissa :D No olihan se sitten tehtävä. Kyllä te pärjäätte!

      Poista
  30. Ihana ihana ihana uutinen!!!
    Paljon onnea tuleville isovanhemmille kuin myös syntyvän lapsosen vanhemmille ♥

    VastaaPoista
  31. Luulin, että teille vielä jonon jatkoksi yksi...
    Mutta mummiksi. Sehän on hienoa. Onnea! Meilläkin on jo yksi pikkuinen, mutta olenkin jo iäkkäämpi isoäiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minusta tulee mummi samanikäisenä kuin omasta äidistäni. Ikää samat vuodet :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)