lauantai 7. syyskuuta 2013

Isoveli valvoo

Tänään on ollut sellainen olo, että hetken mietin asummeko Pohjois-Koreassa vaiko Suomessa. Jo muutaman päivän vertani on kuohuttanut päättävien henkilöiden lausunnot ja ajatukset uudesta autojen sateliittiseurannasta. Ihan oikeastiko joku uskoo että systeemiä tullaan käyttämään vain kilometrien seurantaan. Yhtä fakta kuin se, että lehmät lentää, sanoo tämä kyynikko.

Aamun sanomalehteä lukiessa kihahti taas. Täällä Päijät-Hämeessä käy kiivas keskustelu kunnallisen jätekuljetuksen kilpailutuksen eduista ja haitoista. Mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Itse olen se vastaan-henkilö. Kiitos, osaan kilpailuttaa itsekin vaikka olen tollo koska asun maalla. Lehdessä puolustettiin kunnan kilpailuttamaa systeemiä sillä, että valvonta on parempaa.

Öö, siis että mitä. Palkkaako kunta jätepoliisit jotka alkavat valvoa ettei Rouva Virtanen enää polta maitotölkkejään saunan uunissa, tai ettei Herra Nieminen enää harrasta pahvijätteen polttoa pihatynnyrissa tai kasaa pihakompostiin liikaa puutarhajätettä. Vai tuleeko juomapullon viivakoodiin tunnus, ja jos pullonpalautus ei saa samaa pulloa ja tunnusta takaisin, niin sakot rapsahtaa. Tai kenties on ajatuksena että seurantalon lehtikeräyslootaan tulee koodi, ja isoveli valvoo ja suuttuu jos minun koodilla ei koskaan sinne viedä lehtiä. Valvontaa, kansalaiset, valvontaa! Ja kukas tämän valvontalystin sitten maksaakaan, no se kansalainen. Sillä ei toki ole mitään merkitystä kuinka paljon eräs kaivosyhtiö saastuttaa luontoa ja venyttää ympäristölain rajoja. Kyllä se pieni kuluttaja laittomine kaatopaikkoineen ja roskanpolttoineen on pahin rikollinen. Ettäs tiedätte.

Ja tietäkää myös se, että Viestintävirasto valvoo teitäkin. Kuten meitä. Mies sai aamulla puhelun DNA:lta. Viestintävirasto on ollut heihin yhteydessä ja huomannut, että miehen nimissä oleva mokkula ( tai siihen kytketty tietokone) sisältää viruksen ja kuormittaa verkkoa. Aha, kiitos tiedosta, mokkula on tyttären huushollissa. On se hyvä että isoveli valvoo. Niin, ja kumpikos se maa oli?

Kuviksi vähän kevyempää, ja nöyrä anteeksipyyntö kaikilta Virtasilta ja Niemisiltä. Te hoidatte varmasti asiat pilkulleen lain mukaan. Allekirjoittanut aina ei, pihassa on taas komea kokko syksyä varten.

Ja BB:n kanssa tällä kirjoituksella ei ollut mitään tekemistä. En seuraa.

23 kommenttia:

  1. Voi noita kissanpoikasia ♥
    Juu, harmittaa vietävästi kun itse pyristelee rahahuolissa ja samaan aikaan joutuu kustantamaan kaikenlaista seurantaa, holhousta, turhanpäiväistä komiteaa ja tutkintaryhmää. Äh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommosen karvakerän silittely ja paijaaminen onneksi saa verenpaineen laskemaan.

      Suomesta on tulossa hyvää vauhtia valvontayhteiskunta tätä menoa, maksaja voisi olla joku muu kuin se kansalainen :))

      Poista
  2. Otin kesällä kyytiin liftarin, nuori mies Belgiasta oli todella hämmästynyt siitä miten Suomessa kaikkea valvotaan ja kontrolloidaan. Onhan tämä ihan naurettavaa jo, voidaan kaikki laittaa aivot narikkaan kun ei tarvitse enää ajatella omasta puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toisesta tuutista ihmetellään kun ihmiset on niin passiivisia. Miksiköhän? Systeemi tietää parhaiten.

      Poista
  3. Mä oon kuule NIIIN samaa mieltä näistä systeemeistä, että oikein verenpaine nousee kun ajattelee ja kuuntelee näitä uusia "hienoja" ideoita...
    Ai että taas alkaa nousta savu korvista!!

    Ja tosiaan tuo passiivisuus... Ai että risoo!!

    x/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan hienoja ideoita! Olen oikeasti sitä mieltä että päättäjät alkaa olla kaukana kansasta ja elävät jossain sivutodellisuudessa.

      Kunnat haluavat koko ajan karsia palveluita ja asioita mistä he ovat vastuussa ja sitten kuitenkin toisella kämmenellä kauhovat itselleen velvollisuuksia kuten jätehuolto. Lain jätehuollon ei ole pakko olla kunnan kilpailuttamaa vaan nykyinen järjestelmäkin voi toimia. Ja toivon että se saa jatkua.

      Poista
  4. Kyllä sitä välillä on tosiaan tervettä pysähtyä kyseenalaistamaan, että onko tässä kaikessa enää mitään järkeä. Sääntöä säännön perään... Ei ole halpaa lystiä yhteiskunnalle (eli meille).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satelliittivalvonnan totetuttaminen tulee oikeasti maksamaan enemmän kuin se tuottaa. Lisätköön veron polttoaineeseen jos autoilijaa on tarkoitus kurittaa lisää.

      Poista
  5. Kuule täällä on yksi aivan samaa mieltä kanssasi! Höyry nousee välillä korvista noiden juttejen kanssa... Ihan naurettavaa jo!!!

    VastaaPoista
  6. Hyvä Katja! Asiaa puhut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meitä samoin ajattelevia taitaa olla vaikka kuinka paljon.

      Poista
  7. Höyryt pihalle! Mutta asiasta kirjoitit: kyllä sitä valvontaa tuntuu riittävän joka paikasta ja suomalaiset byrokraatit ovat oikein tunnontarkkoja säädösten noudattamisessa. Tuli mieleen hyvä esimerkki: Eu määräsi, ettei lantapattereita saa varastoida pelloille kompostoitumaan ja kaikki on tapahduttava suljettujen ovien takana. Pari vuotta sitten ajelin Saksassa, mutta siellä lantakasoja oli aivan tien varsilla ja keskellä peltoja reilusti näkyvissä. Onko niin, että saman Eu:n jäsenmaat toteuttavat kuitenkin valvontaa eri tavoin; Suomessa ollaan pilkunviilaajia ja sanktiot seuraavat hyvin nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi taitaa olla EU:n mallimaa valvonnan suhteen. Minusta nuo maatalouden säännöt ja tukikiemurat on jotain aivan käsittämätöntä. Viimeksi törmäsin siihen kun selvitin mitä sääntöjä on kanojen pitämiselle, että kuollutta kanaa ei saa haudata omille maille vaan pitää lähettää käsittelylaitokseen. Siis 1 kana.

      Poista
    2. Hohoo, onko tosiaan näin? Täällä meidän pihamaalla Saksassa lepää kolme kuollutta kanaa. Tai siis lepäsi niin kauan kunnes kettu tai näätä tai mikä lie tuli yön pimeydessä ja kaivoi saaliit esiin... Täällä on täysin sallittua haudata pieniä eläimiä omalle pihalle, mutta suuret eläimet ovat sitten eri juttu.

      Onko Suomessa myös lemmikkirottien hautaaminen pihalle kiellettyä? Meillä löytyy saaristossa kesyrottien hautausmaa talon vierestä, mahtaakohan tuokin olla laiton?

      tv Leena

      Poista
    3. Ja meillä on haudattu kissakin pihalle. Laitettiin kiviä päälle ettei mikään eläin kaiva ylös. Enpä tullut kysyneeksi onko laitonta vai laillista. Ja jos meillä olisi kanoja, niin takulla olisin tuossa kohtaa lainrikkoja.

      Poista
  8. huh huh...jo menee älyttömäksi touhuksi...ihmisellä ei oo kohta vapautta elää normaalia elämää...
    itseäni on kuohuttanu kotihoidon-tuen puolittamis-suunnittelu...:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotihoidontuesta saisi ihan oman postauksen!

      Poista
    2. Samasta olen minä kohkannut. Mutta se on tätä punavihreää politiikkaa. Naisten kuuluu mmennä töihin ja miesten tarttua kauhaan ja vaippaan. Ja poliitikko tietää sen paljon paremmin kuin perheet itse.

      Kanojen elämää kun seuraa niin tietyt asiat käyvät selviksi. Kanat keskittyvät jälkikasvuun,sen hoivaamiseen, ruokkimiseen ja opettamiseen. Kukot keskittyvät keskinäiseen ärhentelyyn ja kanojen jahtaamiseen. Olen aina kuvitellut, että vihreässä liikkeessä oltaisiin kiinnostuneita luonnonmukaisuudesta. Nyt en enää luule. Kodinhoitotuki paljasti, että siellä ajetaan asioita luonnonvastaiseen suuntaan.

      tv Leena

      Poista
    3. Liian tasa-arvon vaatiminen käy jo itseään vastaan. Minä olen hyvin perinteinen ihminen, evoluutio on luonut naisen naiseksi ja miehen mieheksi ja sitä olemme edelleen, nainen ja mies. On eri tarpeet ja erilaiset hoivavietit. Enkä usko että tuolla päätöksellä ratkaistaan miesten ja naisten palkkojen välistä eroa. Suuri osa naisista työskentelee matalapalkka-aloilla eikä niiden palkkaa saada koskaan esim. tekniikan alojen tasolle. Hoivatyö tulee olemaan alipalkattua jatkossakin.

      Poista
  9. No mutta erinomaista palvelua Viestintävirastolta kun ilmoittivat koneessanne olevasta viruksesta DNA:n kautta.

    https://www.viestintavirasto.fi/viestintavirasto/virastonesittelyjatehtavat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelu oli erinomaista, mutta kyllä oli niin isoveli valvoo-olo kuin olla ja voi :D

      Poista
  10. täällä yks 56v mummu,tosta roskien poltosta pihamaalla.on iänkaiken omas pihas poltettu jos jonkin näköstä kökkäjätettä pohojanmaalla.oon asunu satakunnassa nyt noin abaut 35 vuotta ja täällä ei saa nykysäännösten mukaan polttaa omas pihas mitää.mutta isännys onki keksiny että kun polttaa roskia sun muuta soittaa päivystävälle palopäällikölle ja sanoo että taas on emännän pohojalaiset sukulaiset kyläs.esim.pääsiäskokko palaa meillä pellolla ja ollahan viisi kilometriä keskustasta.tää satakunnas ollahan niin naapurikateita että heti ilimootetahan johonki jos naapuris teherään jotain erikoosta.ja tuosta maitotölkkien takaspoltosta isännän sisko on paikallises jätehuollos töis niin kyllä saa kuulla mitä takas saa poltaa,mutta hei koska isoveli valvoo niin pitäiskö meirän ruveta valvomahan isooveljee.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)