keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Arkeologiset kaivaukset, osa 2.

Alkuviikon kiireiden jälkeen on aikaa esitellä viikonlopun maasta ylös nostetut aarteet. Kolikkoa lukuunottamatta kaikki ovat liiterin ympäriltä esiin tulleita. Tämän vuoden osalta aarteiden metsästys onkin tässä, lisää pääsen tekemään vasta kun huussi (Laurakaisa ole huoletta, saranat on tulossa teille) on viety loppusijoituskohteeseensa, ja sen takana olevat risukot raivattu. Risukossa muhii jonkinlainen suurempikin vanhojen rautaesineiden kaatopaikka ja sen penkomista odotan innolla. Tässä jo maistiaisia, mitä lie koukkuja.

Näiden isojen koukkujen käyttötarkoitus olisi mukava tietää. Vasen taitaa olla jo teollista tuotantoa, mutta oikeanpuoleisesta voisin vannoa, että se on sepän takoma koukku pitimineen. Koukku saakin mennä hetkeksi lillumaan sitruunahappoon ruosteenpoistoon, ja sen jälkeen laitan koukun jonnekin esille. On nimittäin hienompi kuin mitä kuva antaa olettaa.
 Ehjä XZ-shampoopullo on ihan helmi. Vähän se oli löydettäessä rutussa mutta sain oikenemaan. Tietääkö teistä kukaan miltä ajalta pullo on? Sisältö sinne on mahtunut ehkä noin 1,5dl.
 Vanha mopon rekisterikilpi oli hauska yllätys. Mopoa ei enää ole, mutta onhan tässäkin sitä jotain.
 Ja sokerina pohjalla kolikko jonka löysin kukkapenkistä sitä kitkiessäni. Tämä on just sitä mukavaa yllätyksellisyyttä mitä vanhoissa nurkissa asuessa on. Pyykkikallion kukkapenkki on moneen kertaan myllätty ja kitketty, ja silti sieltä nousee vielä tämmöinenkin aarre esiin. Kolikko ei ole pieni, halkaisija on 3cm, joten ihme ettei ole osunut hyppysiini jo aiemmin. Pienen googletuksen jälkeen selvisi, että tällä kolikolla on jopa vähän arvoakin. Tosin ei nyt hirmuisesti tässä kunnossa. Eikä sillä ole merkitystä, tämä talletetaan salin arkkuun muiden kaltaistensa aarteiden sekaan.
Ja löytyi niitä posliinisirpaleitakin taas aika kasa, mutta niistä ei sen enempää, kaikkia en edes säästänyt. Lasinpalasista puhumattakaan.

21 kommenttia:

  1. Moi, muistan tuon shampoopullon seitkytluvun alkupuolelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä aikoja se varmaan on. Minusta niin söpö :D

      Poista
  2. Kivoja löytöjä. Tuo xz-purkki on tuttu minun lapsuudestani. Mummulan saunan ikkunalla oli aina tuollainen ja toinen samanlainen oli muistaakseni valkoinen sinisin tekstein. En nyt enää muista kumpi oli mummun ja kumpi miesväen. Toisessa oli hilsesamppoota. Minun mummulamuistoni ovat vuosien 60-73 välissä ja koska asian selvästi muistan, pullo on ehkä kuusikymmenluvun lopusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopisi hyvin 60-luvun lopulle tai 70-luvun alkuun.

      Poista
  3. Minutkin tuo xz-pullo vei lapsuuteen. Ja nimeomaan sinne ukkilan saunaan. 60- 70-lukujen taitteeseen . Oi, ihana löytö ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on niin hellyyttävä, hämärä mielikuva on että sitä olisi voinut olla omassakin lapsuudessa.

      Poista
  4. Hauskoja löytöjä! Meillä kävi mielessä jopa metallipaljastimen hankkiminen, jotta pääsisi tutkimaan maata. Saapi nähdä jos isäntä se jopa joskus toteuttaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on mietitty metallinpaljastinta. Vintti pitäisi ehdottomasti käydä läpi sellaisen kanssa. Maasto voi olla hankala kun sitä metalliromua on mullan alla ihan joka puolella.

      Poista
  5. Nuo koukut ovat tukkireen osia. Kartanonherralta löytyy sama kolikko. Shampoopulloa meiltä ei kuitenkaan löydy! Paitsi jotain pulloja ja naisten kenkiä mies löysi juuri pari päivää sitten talon alta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, joku tiesi mitä koukut ovat! Tuolta liiterin takaa löytyi miesten kumisaappaat, suurta kokoa :D

      Poista
  6. Voi vitsi mitä aarteen etsintää ja mitä löytöjä! Mahtavaa!
    Meidän pihasta on löytynyt tähän mennessä järkyttävä määrä nauloja ja kasa vahakangasta. :D Ei ihan semmosta esittelykamaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauloja löytyy meilläkin, mutta vahakaankaalta on säästytty :D

      Poista
  7. Minä muistan lapsuudestani 60-luvulta tuon XZ-pullon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy puhdistaa pullo hellävaraisesti ja laittaa saunalle esille.

      Poista
  8. upeeta,aarteita aikojen takaa...voi vain kuvitella se löytämisen riemu,mitä koet tiluksia kaivellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikinä ei tiedä mitä esiin tulee kun lapio kilahtaa maahan. Hauskaa puuhaa :D

      Poista
  9. Hienoja aarteita! Rahalöydöt ovat aina niiiin jännittäviä! Shampoopullo on todella viehättävä. Löytyisiköhän jostakin vielä sellainen "hellä mietoinen" ihmishahmoinen pullo?

    Metallinpaljastin on tuhon ja turmion alku... Mies hankki sellaisen ja kyllä on piha täynnä kuoppia! Mutta hauskaa se on ehdottomasti! Meidänkin maalaistalon pihasta on löytynyt vanhoja takorautaisia saranoita, ehjät uuninluukut, sulakkeita ja hevosten silojen metalliosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellä mietosta ei ole vielä löytynyt! Lasisia shampoopulloja löytyi saunan vintiltä.

      Että ehjät uunin luukutkin on joku kaivanut maahan!

      Poista
  10. XZ-shampoopullo on minunkin suosikkini, aivan liikuttava :-) Kaikenlaisia aarteita löydätkin! Googlettelin tuota kymmenpennistä vuodelta 1898 ja sain ainakin yhden osuman jossa sanottiin arvoksi 78 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettelulla minäkin päättelin että kolikolla voi olla joku arvokin. Onneksi ei tarvitse myydä :D

      Poista

Kiitos kommenteista :)