tiistai 20. heinäkuuta 2010

Satoa

Kasvimaalla alkaa olla kesä parhaimmillaan. Satoa riittää jaettavaksi asti. Näitä herneitä keräillään pari litraa päivässä. Vieläkään ei osattu laittaa tarpeeksi jotta riittäisi pakastamiseen. Kaikki mitä tulee syödään heti.Yksi syömäri on kuopus. Söisi vaikka yksinään kulhollisen herneitä. Mikäs siinä, senkus syö. Terveellisiähän nämä ovat ja tuoreena parhaimmillaan.

Näitäkin riittää. Maku on ollut todella hyvä, mutta on vaatinut kymmeniä litroja vettä joka ilta. On kaiken sen vaivan arvoista kun voi lapsilleen näyttää miten ja missä ruoka kasvaa. Eikä se itsestään ilmesty siihen lautaselle. Vaatii hiukan vaivaa ja työtäkin.
Nolo tunnustus, näen ensimmäistä kertaa elämässäni sipulin kukkimisen. Kaunis on täytyy sanoa. Vielä nolompaa on tunnustaa, etten tiedä kasvaako nyt sitten näistä ne uudet sipulit. Joku fiksumpi saa kertoa.





Tässä kuvaa koko sipulimaasta. Näitä syödään jo täydellä tohinalla. Yksi kesän parhaista herkuista on paistettu sipuli, voi ja oikea ruisleipä. Söisin vaikka kuinka paljon kunhan joku paistaa sipulit.

Marjatarhan puolella sato ei näytä tänä vuonna kovin hohdokkaalta. Punaista viinimarjaa kyllä tulee, mutta muut marjat ovat kärsineet kuivuudesta. Keltaista vadelmaa tulee jonkinverran, mutta ei niin valtavasti kuin viime kesänä. Lisäksi tänä vuonna sitä vaivaa madot. Hus pois meidän marjoista!









14 kommenttia:

  1. "kateellisena" ihastelen teidän mahtavaa kasvimaata,kerrassaan huippu.
    Niimpä, on se hyvä että lapset tietää mistä ruoka tulee.

    VastaaPoista
  2. Ollapa oma hernemaa! Ei millään raskis ostaa 3 e/litra torilta, kun eihän se edes riitä mihinkään. Herneet häviää meidän lasten suihin ihan yhtä nopesti kuin karkit! :)

    VastaaPoista
  3. eikku: Kitkiessä se kyllä ole yhtään huippu :D

    Messi: Sanopa muuta, litra herneitä ei tunnu missään, ei oikein edes kaksi litraa :)

    VastaaPoista
  4. nami!! herneet on meidän perheen suosikkeja!
    mimokin rakastaa kuoria omat ja vetäisi litratolkulla!

    kateellisena katselen kun arvaan että makukin on parempi omissa kuin kaupan! :)

    VastaaPoista
  5. Mä olen kade:) Ihana kasvimaa ja upeaa satoa. Meillä ei kasva kuin raparperi... kirsikkapuussa oli upeat kukat, mutta taisivat paleltua, koska kirsikoita tulee vain muutama. Luumuja on sitten sitäkin enemmän tulossa.

    Mä voin tulla auttamaan noiden sipuleiden syömisessä. Ja jos jotain noista sipulin kukista ymmärrän, niin niistä ei tule uusia sipuleita, vaan sipulit jakaantuvat tai jotenkin noin se meni - eli kun laittaa sipulin maahan kasvamaan, se jakaantuu useammaksi sipuliksi. Joo en aina kuunnellut bilsan tunneilla:)

    VastaaPoista
  6. Hanna: On ne hyviä :D

    Katri: No tuota jakaantumistakin mä pohdin. Siis tekeekö tavallinen ruokasipuli sen, vain tuleeko uudet alut tuohon kukkaosaan. Kukkasipuli kuten Tulppaani jakautuu, sen tiedän :D

    VastaaPoista
  7. Teillähän on sipulit hyvin kasvanut, omani omat ihan pikkuruisia sinttejä, ei niistä taida isompia kasvaakaan.. Ruohosipulitkaan ei suostu kasvamaan.. Mutta ensi kesänä uusi yritys :)

    Mukavaa viikonjatkoa sinne!

    VastaaPoista
  8. Katariina: Sipulit tuntuu tykkäävän tuosta meidän mullasta, kasvavat kohisten joka vuosi :)
    Toivottavasti teillä ensi vuonna parempi onni!

    VastaaPoista
  9. Nam, mikään ei voita omanmaan herneitä:)Meille tulee hyvin vadelmia ja punaisiaviinimarjoja, mutta mustiaviinimarjoja ei tule juuri lainkaan.

    VastaaPoista
  10. Komeassa rivissä on sipulit! Voih, kun malttais odottaa, että oman maan saan noin kukoistamaan. Ehkä joskus :)

    VastaaPoista
  11. Mulla herneet kuivui...

    Kasvihuonekkin hyvin hyvin hidas satoinen...
    Kateellisena kattelin jo sitä sun ekaa kurkkuakin:D

    Mahtava toi teijän kasvimaa!

    VastaaPoista
  12. Jokohan tää kommentointi onnistuu... aiemmin tökki pahasti.

    Joka tapauksessa siis ihanaa satoa teillä nousee siellä!!! :) Mustakin on hurjan tärkeää opettaa lapsille, että kaikki ruoka ei ole vaina valmiina kaupan hyllyllä, vaan että sen syötävän eteen saa tehdä ihan töitäkin. Ja kuinka palkitsevaa se onkaan! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  13. Meillä oli tänä vuonna pikkasen ylitarjontaa tomaatin taimista...niitä kasvaa nyt vähän siellä sun täällä...saa nähä kuinka paljon saadaan satoa:)
    Olipa kiva huomata tuolla aiemmissa postauksissa että muillakin remontoidaan:) Meillä tehdään yläkerran rappusia...

    VastaaPoista
  14. MaMMeli: Meilläkin on mustaherukat aika vähissä. Kuivuus vaivaa niitä.

    Niina: Sipulit kasvaa meillä aina parhaiten :)

    Annu: hernettä on joutunut kastelemaan joka ilta ihan älyttömän paljon. Vaatii tosi paljon vettä kun meillä on vielä savinen maakin.

    Päivi: Mullakin tökkii kommentoisti joskus tosi pahasti, joskus taas ei suostu blogit edes aukeamaan.

    Niinu: Remontti taitaa täällä olla seisomispisteessä. Mitään ei tapahdu sillä rintamalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)