lauantai 10. heinäkuuta 2010

Kaunotar ja hirviö

Inspiraatio on ihan hukassa. Tupaa pitäisi repiä auki hullun raivolla, mutta ketään ei innosta. Pitäisi käydä valitsemassa seinäpanelia, lavuaaria, laattaa ja tapettia. Ei iske. Paljon innostavampi vaihtoehto on lorvailla pihalla, helteestä velttona.
Ihan pientä on tehty. Muistatte varmaan tämän mummolta perityn hirviön. Söpön turkoosihan se oli, mutta annoin maaleille kyytiä. Kuten kaikille vanereille ja yläovien peileille. Eilen kannoimme hirviöstä kaunottareksi muuttuneen kaapin sisään.
Enpä voisi tyytyväisempi olla. Lasiovet oli nappivalinta, samoin Uulan värisävy nimeltään Pellava. Leivinlauta odottelee vielä uutta vaneria, mutta sillä ei ole kiire. Ei meillä helteillä leivota.
Toistaiseksi kaappi on salin nurkassa. Tauluista huomaa miten lattia viettää tuossa nurkassa. Emme lattian aukaisussa korjanneet viettämistä, se jotenkin kuului talon henkeen (laiska selittelee). Kaapin tyhjyys tulee olemaan aika hetkellistä. Kun joku saa tuvassa inspiraation, siirtyy osa astioista tähän kaappiin.
Yläosaan laitettiin varmuuden vuoksi pidikkeet hyllylle. Jos siihen joskus haluaa hyllyn laittaa. Nyt vielä on ilman.

Jospa nyt kuitenkin siirtyisin sinne tupaan. Sain jo sentään yhden naulakon tyhjennetyksi. Tämän päivän tavoite voisi olla vanhojen seinäpaneleiden irti repiminen. Ja niitä ei sitten säästetä.



26 kommenttia:

  1. Kerrassaan hieno tuli kaapista! Nuo lasiovet passaa hyvin, mitäpä niitä kauniita astioita turhaan piilottelemaan! :)
    Mullakin ois vastaavanlainen kaappi odottelemassa uutta ulkoasua, kunhan talo ensin valmistuu niin ehkä pääsen kaapin kimppuun sitten. Haiseeko pahalle tuo Uulan maali?

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno tuli kaapista! Meillä on samanlainen varastossa odottamassa, tosi hyväkuntoinen yksilö, joka oli käytössä vielä pari vuotta sitten lasteenhuoneessa, mutta ei enää mahtunut sinne. Sen on anoppi aikoinaan maalannut sellaisella ihme tummanroosalla värillä ja vetimet viininpunaisiksi. Arvaa, alkoiko tehdä mieli laittaa se kaappi samalla tavalla valkoiseksi kuin sinun?

    Mutta, totta tosiaan, ei näillä helteillä.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka nätti siitä tuli! Meillä on tuommoinen samanlainen, paksun ruskean maalin peitossa.. Jos siitä saisi ees puoliksi noin nätin, niin olisin tyytyväinen :)

    VastaaPoista
  4. Pirpana ja Minttu: Kiitos :)

    -pm-: Uula tuoksuu maalattaessa vernissalle. Minusta aivan ihana haju! Kuivuttuaan ei haise lainkaan. Minä olen maalaillut Uulan pellavaöljymaaleilla sisälläkin. Vaikka aluksi tuntuu että vernissan käry on aikamoinen, niin nopeasti se häviää.

    Tarleena: Joskus nuo värivalinnat on aikamoisia. Tuokin kaappi oli sisältä tummanvihreä! Maalailemaan vaan. Mulla alkaa seuraavaksi tuvan listojen skrapaus ja hionta. Ei ihan lempipuuhaa näin lämpöisellä :D

    VastaaPoista
  5. Katariina: Maalinpoistoon vaan :) Tuossa oli paikoitellen kolme kerrosta maalia. Ne lähti luvattoman hyvin kun kaappi oli ollut vuosikausia ulkoterassilla. Tosin katoksen alla.

    VastaaPoista
  6. Ihana!

    Yläkaapin lasiovet tosiaan passaa hyvin, ja tuo vinksahtanut alaovi on niin sympaattinen!

    VastaaPoista
  7. Upea tuli kaapista. Ja lasiovet olivat todellakin loistava valinta.

    Saitteko itse lasit paikoilleen, vai pitikö ne teettää?

    VastaaPoista
  8. Ihana kaappi <3
    Lasiovet on tosi kivat.

    VastaaPoista
  9. Ihana! mulla osisi samanlainen odottamassa, että joku rappaisi maalit :) Työintoa!

    VastaaPoista
  10. Tuo lasien laitto kaappeihin on hyvä idea.Itsekin muutama viikko sitten maalailin tuollaista kaappia.Tosin siitä puuttuu ovet kokonaan.
    Käyppäs kurkkaamassa sivuillani,millainen siitä tuli.

    Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  11. Kikka: Kyllä hiukan jännittää miten nuo ovet vielä tulevat taipumaan kunhan kunnolla kuivuvat. Ei kyllä haittaa jos vähän vinksottaa :D

    Helena: Lasit on leikattu tämän talon vanhoista ikkunoista, ovat samoissa ovissa kiinni kuin jotka oli kaapissa. Otin vain listoilla kiinnitetyn vanerin pois. Helppoa :)
    Onnenkyynel ja Mari: Kiitos :)

    PikkuBertta: Tulen kurkkailemaan :)

    VastaaPoista
  12. Ihana, siis todella kaunis. Tästä näkee miten upean vanhasta voi saada. Ei tälläisiä kaupasta saa,upea!

    Mullakin yksi pitkän ajan projekti vihdoinkin valmistumassa. Sitä on hiottu ja rapsuteltu lukemattomia tunteja ja välissä mielenkiintokin jo katosi ja odotti keskeneräisenä puoli vuotta varaston nurkassa. Nyt parina päivänä olemme lasten kanssa maalanneet ja ensi viikolla saanemme sisälle. Bloggauksen arvoinen urakka, josta toivottavasti ensi viikolla saa jo lukea;)

    VastaaPoista
  13. Voi miten upea siitä tuli!! Tuollaisen ottaisin heti tännekin!

    Hienoa,että laitoit nuo lasit,upeaa!

    Ei tosiaan jaksais mitään näillä keleillä ja kuten blogissani vuodatinkin,olen melkein kyllästynyt näihin paahteisiin..

    Mutta nauttivat ne ken nauttivat,
    hyvät viikonloput!:)

    VastaaPoista
  14. Kaunis valkea tuli, hyvä väri kalusteissa.

    VastaaPoista
  15. Kaunis siitä tulikin! Ja vanhassa talossa ei kannata kamalasti mitään suoristella, se kuuluu asiaan ja toisaalta kun yhden paikan suoristaa, toinen paikka alkaa kirkua vääryyttään! Ei se mitään selittelyä ole, minusta ihan viisas päätös.

    VastaaPoista
  16. Ihanuus!, voi miten upeeta kun toiset osaa. :)

    VastaaPoista
  17. Ida-Antonia: odotan innolla, muiden projekteista on aina mukava lukea :)

    Ruusa: Kiitos samoin :) Helle ei haittaa minua ihan pahasti, mutta sataa saisi. Meillä on tullut kahteen viikkoon vain milli vettä!!

    Seijastiina: Kiitos :)

    Olivieno: Olet oikeassa. Salin lattiassa oli vielä sellainen rakenne, että eristeen päällä/seassa kelluu hirret ja lattia on niissä kiinni. Kun hirret painuu, muuttaa lattiakin paikkaa.

    Mia: Kiitos :)

    VastaaPoista
  18. Oi, sulla on just tuo kaappi, mitä minä haeskelen!!! ihana valkoisena. Wau.

    VastaaPoista
  19. Hieno tuli! Itselläni on kesätyönä tuloillaan (tai en ole edes aloittanutkaan) muutama tuoli, pöytä ja kaappi. Eli maalia pois ja uutta pintaan. Maalin kanssa olen pähkäillyt. Uskaltaisinko tarttua Uulaan vai vedänkö perinteisellä Tikkurilalla. Tsemppausta? :)

    VastaaPoista
  20. Liisa: Perin kaapin mummoltani viime vuonna. Itsekin tykkään värin olevan onnistunut.

    Sini: Uulaa vaan, mä en muilla maaleilla maalailekaan. Se öljymaalin pinta vaan jotenkin kuuluu vanhaan huonekaluun.

    VastaaPoista
  21. Aivan mielettömän upea tuli tuosta kaapista!!! Kovan työn olet jaksanut tehdä ja vaivaa nähdä. Mutta kyllä kannatti, siitä tuli mahtava!!! :)

    Me ei olla tällä helteellä saatu oikein mitään aikaiseksi, juostu vaan reissussa ja kohta ajateltiin juosta uimaan. :)

    Mukavaa viikkoa, Katja! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  22. piiri pieni pyörii ja Päivi: Kiitos :)

    VastaaPoista
  23. Kertakaikkiaan upea kaappi...voi kunpa saisi itellekkin tollasen kaapin!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)