tiistai 27. heinäkuuta 2010

Hetken helpotus

Kesä 2010 tulee varmasti olemaan mieleenpainuva kesä ainakin helteiden osalta. Minäkin vannoutunut viltti-istuja olen pulahdellut veteen ja olen jopa uinut järvessä. Ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen. Vesi tuo ainakin hetken helpotuksen tähän hikisen nihkeään yleisoloon josta olemme saaneet viime viikkoina nauttia.Kahdesta nuorimmastakin pojasta on saatu koulittua vesipedot. Aistiherkkyyksistä kärsivä tuleva koululainen on uskaltautunut jo uimarenkaan varaan. Viime kesänä uskalti kastaa polvensa. Nyt on edetty uima-asiassa todella hienosti! Poika on itsekin niin tyytyväinen uuteen taitoonsa. Kuvasta näkee miten sameassa vedessä on uitu eilen ja tänään. Rantakaislikko käytiin niittämässä vanhasta latukoneesta tehdyllä niittokoneella. Nyt kylän uimaranta on kuin kaivinkoneella myllätty. Eikä kaislikosta haittaakaan ollut. Oli hyvä mitta lapsille kuinka syvälle voi mennä ja suojasi vähän aalloilta. Nyt on niin avaraa että.
Tänään oltiin rannalla aluksi ihan yksin. Seura saapui sitten vettä myöten. Sorsaemo kolmen poikasen kanssa päätti tulla mukaan rantaleikkeihin. Ilmeisesti syötävääkin olisi pitänyt tarjota, mutta ei hennottu suolaisia herkkuja sorsille antaa. Nämä ovat ekat kuvat tämän kesän uimareissuista. Ranta on ollut aina niin täynnä väkeä etten ole viittinyt napsia kuvia kun on hankala rajailla niistä sitten muut pois.
Lopuksi vielä kerran kiitos edellisen postauksen kommenteista. Olette ihania. Samaisen postauksen myötä kävijälaskuri on taas naputellut esille ihan uudet luvut. Lukujen ja uusien lukijoiden kunniaksi tulossa kesäarvonta. Kunhan ehdin :)


6 kommenttia:

  1. Ihana kuva pojasta ja sorsista. :) Mekin ollaan tänä kesänä uitu paljon enemmän kuin aikaisemmin, vaikka edellisen kerran (kahdeksan paarmanpuremaa ja yksi uiva käärme..) jälkeen, pidettiin pientä taukoa. ;)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  2. Kylmä (!) vesi viilentää..Itse sain hankittua uimapuvun vuosien tauon jälkeen,nyt pitäisi vain ottaa se käyttöön... :)

    Kivat sorsakamut!

    Helteistä jatkoakin..;)

    VastaaPoista
  3. Päivi: Meidän rannalla ei yleensä pelottele kuin piskuinen hauenpoikanen :) Käärme kyllä saisi lähtemään kotiin ja äkkiä. Mä taidan olla jo immuuni paarman puremille kun eivät enää edes kutia.

    Ruusa: Ei taida olla kylmää vettä vaikka Jaakko jo kivensä heitti. Rantaviivassa tuntuu lämpimämmältä kuin ilma. Ja jatkoa on kait luvattu.

    VastaaPoista
  4. Wautsi mitä rantaleijonia kuvissa;-) tuo sorsauiskentelu kuva on kyllä ihan yliveto, ihania muistoja nuo!

    Tsemppiä helteisiin, viikonloppuna lupasivat jo viileämpää;-).

    VastaaPoista
  5. Ihania kesäkuvia ja tuo sorsakuva on NIIN onnistunut <3

    VastaaPoista
  6. Sorsat oli tänäänkin rannalla. Onneksi antavat uimareiden olla rauhassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)