lauantai 24. heinäkuuta 2010

Etanan vauhdilla

Tuvan remontti se sitten etenee huimaa vauhtia. Tapettivalinnan lisäksi on saatu mitattu panelimenekki. Rasittavan iso urakka. Leirielämä taitaa jatkua hamaan tulevaisuuteen asti...

Tuvan tapetti nyt kuitenkin valittu. Tapettitalon myymälästä lähti mukaan kaksi mallipalaa. Oikean puoleinen, nimeltään kiiltokuva on aivan ihana. Siis jo niin kamala, että minun silmissäni on kaunis. Mies tykkäsi siitä eniten. Vasemman puoleinen on se jota ensin katselin. Värit kohdallaan. Näitä sitten verrattiin mielikuvituksessa vaaleaan rintapaneliin ja tummiin seinähirsiin. Sen jälkeen valinta oli helppo. Tupaan tulee vasemmanpuoleista jugend-tapettia.
Tapettia tulee vain päätyseinälle jossa on ikkunat. Kaikki muut seinät jää hirrelle. Tapetin tarve ei ole huima, vain kaksi rullaa riittää. Nyt kun tämä asia on ratkaistu, voisin alkaa miettiä välitilan laattoja. Kun kerran sain tahtoni läpi, paneli ja lasilevy poistuivat välitilavalikoimasta.
Niin että huomaatteko, remontti etenee!

7 kommenttia:

  1. Hiljaa hyvä tulee, niin olen itsekin joutunut toteamaan... =) Tapettivalinta on hyvä, pidän kovasti. Ja aiemmin unohdin onnitella loistavasta katosta, minkä saitte kaivettua esiin. Se on upea!!

    VastaaPoista
  2. Remonttinne todella tuntuu etenevän, vauhdilla; kumpa jo itsekkin olisi tuossa tapetinvalitsemisvaiheessa.

    Remontti-iloa!

    VastaaPoista
  3. Jep,loistava tapettivalinta! Tilasta tulee upea...!!!

    Remppa-tsemppa täältä! :)

    VastaaPoista
  4. Jugend-tapetti on kaunista! Innolla odotan valmiista kuvia :))

    VastaaPoista
  5. Hei, etanan vauhtikin on parempi, kuin vallan seisahtunut vauhti... ;) Hyvinhän tuo näyttää edistyvän! (vaikka ne evakkoviikot tuntuu pitkiltä, I know..) Ihan mielettömän ihana tapetti! Se on just, eikä melkein! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  6. Ah, kiitoksia. Siis mitään muuta meillä ei olekana tapahtunut kuin tuoa tapetin valinta :D
    lattia on edelleen purkamatta...

    VastaaPoista
  7. Hyvä valinta:) Meillähän on kans tumman hirren ja paneloinnin seurana parin rullan verran tapettia, olen tykännyt kun se tuo kivasti tunnelmaa. Ja kyllä se lattiakin siitä etenee kun vain pääsette alkuun, se aloittaminen tuntuu aina hankalimmalta:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)