perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kasvihuoneesta

Kasvihuoneessa ollaan ennätyksellisen aikaisessa. Tomaatit kukkivat, ensimmäiset kukat aukeni jo toukokuun puolella. Enpä muista, että sellaista olisi ennen tapahtunut itse kasvatettujen tomaatin taimien kanssa.
 Helle on vähän hidastanut kasvua mutta silti kasvihuoneessa vihertää jo kovasti. Onneksi uskalsin laittaa taimet tänne jo kolmisen viikkoa sitten. Kertaakaan ei ole ollut hallayötä, päinvastoin, jouduin alussa varjostamaan kasveja liialta auringolta. Kasvihuoneen ovi ja molemmat tuuletusluukut ovat olleet auki joka päivä ja silti lämpö huitelee ihan liian korkealla.
 Kasvihuoneessa taimet ovat tanakoituneet ja vahvistuneet. Väri on hyvän vihreä vaikka joukossa on muutamia valon polttamia lehtiä. Tomaatti ei niistä hätkähdä. Tänä vuonna kokeilen tomaattien sitomiseen paalinarua jota tuli kasvimaan olkipaalien ympärillä. Kierrätys on kunniassa myös kasvihuoneessa. Ylhäältä narut ovat kiinni metallilangassa pyykkipoikien avulla. Vaikuttaa näppärältä ja helpolta tavalta säätää narun kireyttä solmimisen sijaan.
 En ikinä onnistu paprikan kanssa. Sitten sain keväällä vinkin laittaa kasvamaan kaupasta ostetun suippopaprikan siemeniä. Niinpä tein, vaikka oli jo vähän myöhäistä. Kyllä kannatti, sillä nyt minulla on kasvihuoneessa muutama näin hyvä suippopaprikan taimi. Eivät ole ikinä olleet näin hyvin voivia. Vertasin kaupan taimiin eivätkä ne olleet näitä kummempia.
Kaikki tomaatit eivät mahtuneet istutusalueelle sillä kurkulle ja vesimelonillekin piti olla tilaa. Edellisinä vuosina tomaatit ovat kasvaneet hyvin ämpäreissäkin, niitä otin käyttöön tänäkin vuonna. Pari tomaatti noista lähtee vielä maailmalle, loput jäävät itselle. Voi olla, että syksyllä ollaan pulassa tomaattisadon kanssa. Asia jota en laita ollenkaan pahakseni.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Puutarhaideoita

Navetan kivimuurin vierusta sai taimipäiviltä uusia istutuksia kaunistuksekseen. Ostin eräältä myyjältä eurolla pienen suviruusun taimen. Ja jotta piskuinen ruusun taimi ei heti alkuunsa läkähtyisi helteisiin, piti senkin juuristo suojata paahteelta.
 Suojaksi laitoin pellosta löytyneen ja metalliromun kuormasta pelastetun pönttöuunin kipinäluukun. Kipinäluukkuna tätä ei voinut enää hyödyntää murtuneen kulman takia, mutta miten hyvin käykin puutarhaan, huviksi ja hyödyksi.
 Siellä ruusu saa rauhassa kasvatella juuriaan suojassa helteiltä. Muurin ruusujen kasvatus täytyi aloittaa alusta. Kaikki ruusuntaimet joita viime kesänä istutin tuohon, menehtyivät rankkaan talveen.
 Toinen puutarhaidea tuli kun katselin ruusukaartani jonka välipuut ovat kovin harvassa. Köynnösruusua pitäisi kasvatella metrin verran ennen kuin sitä voisi alkaa kietoa kaareen. Ei tule mitään ajattelin, ja kävin saksimassa muutaman pihlajan vesan tarpeikseni.
 Tein pihlajanoksista kepit ja sidoin ne rautalangalla ristikoiksi ruusukaareen. Näin pääsin jo nyt ohjailemaan ruusun kasvua kaarta kohden. Ruusukaaren käytännöllisyys parani heti huomattavasti. Eikä maksanut mitään.
Kuvien taustalla näkyvällä traktorilla on työt kesken. Olen pari vuotta kerännyt kaiken ylimääräisen maa-aineksen, ruohotuppaat, haravointijätteet yms. arboretumin tulevaan laajennusosaan. Nyt traktori möyhii ja tasaa maan siihen kuntoon, että alueelle istutetaan nurmikko. Sitten aletaan miettimään mitä puita alueelle voisi tulla. Valmiina olisi pyökki, tummalehtinen pyökki ja siipipähkinä. Kaikki arkoja kasveja mutta ainahan sitä on kokeiltava.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Uusi ja vanha kaunotar

Taidan olla tehnyt joka kesä postauksen valkoisesta saksankurjenmiekastani siitä lähtien kun kasvi on pihassani kukkinut. Eikä kesä 2016 tee poikkeusta. Hellitty kaunottareni avasi tänään ensimmäisen kuudesta kukastaan.
 Tämä kasvaa aika varjossa pyykkikallion penkissä mutta tuntuu tykkäävän. Viime talvikaan ei aiheuttanut mitään vaurioita.
 Viime vuonna kukkia oli viisi tai kuusi, tänä vuonna näyttää tulevan kuusi. Lajike on tuntematon, ostettu jokunen vuosi sitten virolaiselta myyjältä taimipäivillä.
 Sopii hyvin pyykkikallion valkoisena kukkivien kasvien penkkiin. 
 Vanha valkoinen kaunottareni sai kilpailijan viime vuonna, Virosta lähtöisin hänkin. Yhtään en muistanut mitä olin ostanut eikä mitään muistiinpanoja tyylini mukaisesti ole.
 Mutta ei sillä ole niin väliä, kaunotar on tämäkin, yksi arboretumin kurjenmiekoista. Vasta viime vuonna istutettu ja teki jo yhden kukan. Joku minulle joskus sanoi, että kurjenmiekkojen kukkimiseen voi mennä vuosia. Taitavat viihtyä meillä sillä olen saanut näitä kukkimaan jo istutuskesänä, viimeistään kahden vuoden päästä. Tai sitten johtuu siitä että olen onnistunut ostamaan tai saamaan hyväjuurisia taimia.
 Herkän kaunis, ja mitkä värit, mummon kalsaria, syreenin liilaa ja taivaan sinistä.
Tämäkin on aika matala lajike, onneksi istutin ihan penkin reunaan missä on vain vähäinen varjo kartanopionin harvaksista lehdistä. Kurjenmiekkojen kannalta näin lämmin sää on vähän harmi, kukkavaihe menee parissa päivässä ohi. Mutta onneksi uusia lajikkeita on tulossa vielä kukkaan.