Karulta näyttää

Talon edusta ei ole tällä hetkellä mikään edustuskelpoinen.

Silti tuossa esiin kaivetussa hirsiseinässä on vaan sitä jotain. Ehkä se ajatus on osin sitä, että männyt ovat ensin kasvaneet seudulla sen yhden sata vuotta. Sitten ne kaadetaan, veistetään hirsiksi ja kootaan taloksi. Talona ne ovat olleet jo 119 vuotta ja tulevat (toivottavasti) olemaan vielä kun itse olemme maan tomuna.

Ajatelkaa sitä lihasvoimaa jolla tämäkin talo on tehty. Apuna käsityökalut ja ehkä hevonen rekineen. Talon rakentaminen on ollut pitkä projekti. Ei olla aloitettu vappuna ja jouluna asuttu uudessa kodissa. Ei ollut pakettitaloja ja elementtejä. Remontin kultainen lanka pitääkin olla kaiken tuon työn kunnioittaminen.

 Toisen puolen syreenit ja kukkapenkki ovat onnellisesti poissa. Syreenit on siirretty pihatien varteen, kukkapenkki vaan myllätty. Tuohan oli se kohta jonne kotilot yrittivät saada valtaustaan läpi. Tänä vuonna niitä löytyi enää muutama alkukesästä, rajun myrkytyksen jälkeen ei yhtään. Ei edes runsaiden sateiden jälkeen. Siksi uskalsimme siirtää syreenit ja jättää kukkapenkin maan tuohon. Vielä en uskalla julistautua kotilosodassa voittajaksi vaikka se todennäköisesti siltä näyttää.

Uusi kukkapenkki nousee suurinpiirtein pieneltä koivulta tuohon valkoiselle syreenille asti. Kukiksi tulee ainakin pioneja ja varjoliljaa. Koivu lähtee vielä pois kunhan saaadaan kaivinkonetta taas uudestaan hommiin.

 Sisääntulollekin haluttaisi tehdä jotain. Padat voisin heivata jonnekin muualle ja laittaa tilalle arvatkaa mitä. No tietenkin pionit tai tehdä pienet kukkapenkit. Sepeli pois, hiekkaa tai kivetystä tilalle. Tuon koko vasemman puolen haluaisin kattaa kivellä ja jättää paljastuneen kallion näkyviin. Mies vielä nikottelee asiaa, mutta eiköhän pää ole käännettävissä.

Se ois kuulkaas jo torstai. Yksi herätys vielä klo 5:30 ja sitten alkaa kolmen viikon kesäloma, hurraa!!

Omasta pihasta

Ei meillä ennen olla kerätty mustikoita muutaman metrin päästä talon seinästä.

Tänä vuonna näyttää mustikkaa tulevan muidenkin vuosien edestä. Tänään noukin puolisen litraa ja sain vasta osan talteen.

Aika kätevä tapa saada talven mustikat talteen, ihan noin työajalla noukittuja lasten ahmiessa niitä suoraan suuhun siinä vieressä. Lasten suihin ne taitaa upota sitten talvellakin.

 Mustikoiden lisäksi pihastamme löytyy edelleen mullasta ehjiä lasitölkkejä ja -purkkeja. Tämä minikokoinen vihreä ihanuus löytyi eilen kaivinkoneen mellastamalta talon edustalta. Nätti kun mikä! Ei mikään älyttömän vanha, mutta hyvän värinen ja hauskasti täynnä pikkiriikkisiä ilmakuplia. Melkein kuin riihimäen tölkki minikoossa.

Tähän loppuun säästin parhaimman uutisen.

Mies kävi tänään ikkunan alusen kimppuun ja hetken päästä selvisi, että vaurio rajoittuu vain ikkunan alle kahden hirsikerran korkeudelle. Tosin sama homma oli toisenkin ikkunan alla, mutta ei se mitään, siinä samalla voi korjata molemmat. Sen pahemmin lahonneen alusen alta löytyi aika iljettävä kimalaisen pesä toukkineen. Yrittivät vielä toukankuvotukset pinkopahvin välistä sisälle taloon.

Vaan tuhotuksi joutuivat!

Nyt on kaikki purkutyöt tehty ja huomenna jos alkaisi uusien alusten rakentaminen. Sitten vaan uutta ulkovuorausta päälle ja se on siinä!

Suunnitelmat uusiksi

Tänään tuli tehtyä sellainen löytö, että heitti kaikki tämän kesän suunnitelmat häränpakaraväliä. Nyt ei ole enää kiire talon raappauksella ja maalaamisella, eteisen remontoinnista puhumattakaan. Yksinkertaisesti sanottuna, olisi saanut jäädä tämä löytö väliin. Tai toisaalta, hyvä kun löytyi nyt, eikä viiden vuoden päästä.

Reipas kun olen, aloitin aamu-ulkoilun testaamalla miten maali lähtee vanhempien valtakunnan kohdalta ulkovuorauksesta pois. Hyvinhän se lähti, jopa niin hyvin että jäi pala ulkovuorauslautaa käteen. Ja kun kerran se lähti hyttysen voimin irti, kokeilin myös ikkunan alla olevaa karmilistaa. Sama tulos, käteen jäi. Alta paljastunut kaameus ei naurattanut eikä huvittanut tippaakaan, seinä on umpilaho.

 Ampiaispesiä on useampi, tässä niistä pienin. Suurin on vauvan pään kokoinen.

 Onneksi ei ole ketään kotona. Tuon pesän takana on vielä yksi pesä, se suurin. Sen asukeista en tiedä enkä viitsinyt edes testata onko siellä ketään.

 Ihan jauhona koko hirsi. Vielä on arvoitus montako hirsikertaa menee vaihtoon ja miltä matkalta. En uskaltanut purkaa enempää ettei tule koko seinä päälle pahimmassa tapauksessa.

Ja jos nyt luulette, että ketutuskäyrä on tapissa, niin ei ole. Jos tämä olisi tullut vastaan remontin alkumetreillä niin itku ja huuto olisi ollut melkoinen. Nyt totesin rauhallisesti että pistetään vähän suunnitelmia uusiksi ja korjataan seinä. Kuusi vuotta kun tässä on remppaa tehty niin ei siinä yksi laho seinä tunnu missään. Nyt tietää, että hirsiseinän korjaus on yksinkertaista kun mikä. Vanhat pois ja uutta tilalle. Uuden hirren ulkonäöllä ei ole merkitysta, kunhan on tervettä. Sinne se jää taas seinäpaneloinnin alle piiloon.

Lisää tilannetietoa kunhan saadaa seinää lisää auki.