sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Tolleri lapsiperheessä

Korostan heti alkuunsa, että kaikki tässä kirjoitettu on omaa tai perheemme kokemusta. Ei asiantuntijalausunto eikä virallista tietoa. Eli yleisön pyynnöstä, postaus miten tolleri sopii lapsiperheeseen.



Ensimmäinen tolleri, eli Novascotiannoutaja tuli perheeseemme vuonna 1995 esikoisen ollessa 1v3kk vanha. Kultainennoutajamme oli kuollut sydänvikaan kolme kuukautta aiemmin. Asuimme tuolloin kerrostalossa. Junnu-koira pääsi kunnioitettavaan 11 vuoden ikään ja Junnun lopettaminen kasvaimen takia 2006 oli sekä aikuisille, että lapsille kova paikka. Isommat lapset saivat valita ovatko mukana eläinlääkärissä vai eivät. Kumpainenkin lähti mukaan ja kun olen kysellyt tuntoja jälkikäteen, molemmat ovat pitäneet hyvänä, että saivat olla mukana Junnun viimeisissä hetkissä. Siitä menikin sitten vajaa kolme vuotta uuteen koiraan.



Kaapo tuli meille elokuussa 2009. Kesällä lähetin eri kasvattajille sähköpostilla esittelykirjeen perheestämme ja tulevan koiran olosuhteista, ja tiedustelin vapaita pentuja tai tulevia pentueita. Etsimme heti alusta alkaen perhekoiraa. Muutama kasvattaja vastasi tiedusteluihin ja yhdellä heistä oli valmis pentue jossa vapaita pentuja. Kennel Jevreidars valitsi meidät yhdeksi uudeksi koiran perheeksi.

Me taas pääsimme valitsemaan omaa pentua pentueesta aika hyvässä vaiheessa. Toivoimme kotikoiraksi soveltuvaa pentua jolla hyvä luonne, ei väliä värillä tai metsästystaidoilla tai täydellisellä ulkomuodolla. Kasvattaja ehdotti meille kahta pentua ja näistä valittiin Kaapo. Ja valinta meni täysin nappiin. Noudimme Kaapon 350 kilometrin päästä isompien lasten kanssa.

Kaapolle oli opetettu jo oma nimi ja muitakin käyttäytymisen alkeita. Täydet pisteet kasvattajalle. Meidän mielestä pennun koulutus perheen kannalta alkaa ensi tapaamisesta alkaen. Koira tulee jäseneksi ihmislaumaan, mutta koiran/ihmisten parhaaksi on paikka lauman alimmalta tasolta. Muut kulkee ensin ovista ja koira syö viimeisenä. Ihmiset määrää tahdin.

Tolleria mainostetaan yleensä hyvin energisenä ja aktiivisena koirana. Minusta se on asia joka on myös opettamisen tulosta. Jos koiralle opetaan, että agilityradalle tai metsään mennään joka päivä, niin koira osaa sitä myös odottaa ja turhautuu jos näin ei käy. Kaapo saa riittävän liikunnan juoksemalla omalla tontilla. Välillä heitellään keppiä ja välillä palloa. Joskus juostaan muuten vaan. Lenkilläkin Kaapo käy, mutta ei joka päivä. Jokapäiväistä on vähintään pihalla juokseminen. Sadepäivinä tosin jää aika vähiin eikä se toistaiseksi ole aiheuttanut ongelmia. Sisällä Kaapolla on aina puruluita ja omia leluja. Niillä leikkii tai joskus leikitetään. Tämän hetken haasteena Kaapolla on oppia, että hyppiä ei saa kun lapset juoksevat pihalla. Se onkin vaikea opettaa ettei lasten juoksusta saa riehaantua.

-

Kaapo syö pääosin omaa ruokaansa. Papanat likoaa yön yli ja saa ne aamulla kun kaikki on syöneet. Osa ruuantähteistä päätyy Kaapon kuppiin ja koira tykkää. Kaikki mitä tippuu lapsilta kädestä on suurta herkkua, menee herneet ja kurkutkin. Ruuan suhteen Kaapo on erittäin noutajamainen. Kaikki menee ja määrättömästi eli rajoittamaan joutuu. Pihalla Kaapo pureskeli tänään valkosipulin vartta ja ah kun tuoksui hyvälle. Nukkumapaikka Kaapolla on tuvassa. On siellä yöt ja silloin kun ei olla kotona. Muuten saa liikkua kotona ihan vapaasti.

-

Meillä Kaapoa kouluttaa eniten minä. Aika luonnollista koska olen eniten kotona. Teinityttö sitten osan ja loput muu perhe. Periaatteessa Kaapon pitää totella kaikkia, mutta pienten kanssa se tottelevaisuus on vielä hakusessa. Yksi on kuitenkin mitä Kaapo ei ehdottomasti saa tehdä, eli murista lapsille tai ylipäätään kenellekään, tai näyttää hampaitaan. Luun tai ruuan saa ottaa pois kuka tahansa perheenjäsen ilman mitään murinaa tai muuta. Ei sitä tarvinnut harjoitella kuin pari kertaa. Ruuan himo helpottaa koulutusta kun makupalaksi riittää yksi oma papana. Sisäsiistiksi Kaapo oppi n. 4kk vanhana. Omassa pihassa on tietyt paikat missä käy tarpeillaan. Isompi hätä tehdään tiettyyn paikkaan tuonne pellon viereen joutomaalle. Se tuli Kaapolta aika luonnostaan eikä sitä tarvinnut kummemmin opiskella.

-

Olemme sitä mieltä, että on se lapsiperheeseen tuleva koira sitten mitä tahansa rotua, niin se koira tarvitsee määrätietoista koulutusta. Jokainen koira tarvitsee liikuntaa. Jos ei ole maaseutua ja isoa omaa pihaa, niin sitten on käytävä lenkeillä tiuhemmin. Jokainen koira tarvitsee aktiviteetteja. Ihanne on, kun löytää hyvän kasvattajan ja voi vaikuttaa siihen minkäluonteisen pennun sieltä valitsee. Hyvä kasvattaja osaa kuunnella perheen toivomuksia. Siinä ei minusta ole 350km pitkä matka hakea sopivaa koiraa joka asuu perheessä sen 10 vuotta. Meidän kokemuksella voimme suositella tolleria myös lapsiperheeseen, edellä mainituin ehdoin. Ei tollerin kanssa ole pakko harrastaa metsästystä tai agilitya, ihan perusaktiviteeteilla ja lenkeillä pärjää. kunhan pentu on valittu tämä asia huomioiden.

-
Meillä Kaapon ja koko perheen elämään tulee muutosta vuoden päästä kun lähden töihin. Yksinoloon pitää opetella ihan erilailla, mutta toisaalta sitten ikää on jo enemmän. Toivottavasti nuoruuden pahimmat pureskeluhalut ja riehumiset on sitten takana. Toistaiseksi suuremmilta pureskeluilta ja tuhoamisilta on vältytty.

Vastaan mielelläni kaikkiin aiheeseen liittyviin kysymyksiin, myös sähköpostin kautta.
(molemmissa kuvissa Kaapo)

Pionit

Ei vaan voi mitään, mutta ovat lempikukkiani. Jos pitäisi valita täydellinen kukka, niin minun valinta olisi ilman mietintää pioni. Pidän kaikenvärisistä, mutta jos pitää valita yksi väri ylitse muiden, on se tämä:Taimet on ostettu Terrasta ja istutettu toissakesänä. Tänä vuonna kukinta on hulppea ja tuli hujauksessa. Lämmön takia en odota pitkää kukintaa. Taitavat viihtyä tuossa kallionkupeessa entisessä saunan tunkiossa. Kun vain muistaisin lajikkeen nimen, niin ostaisin heti riviin muutaman uuden taimen. Nyt siinä kasvaa kolme juurakkoa.

Saliin en raaskinut leikellä omia pioneja joten ostin kukat kaupasta. Aika herkku väri näissäkin.

Yhden otin nipusta erikseen ikkunalle. Verhot on vedetty ikkunan eteen pitämään hellettä poissa. Tuli aika hauskataustainen kuva näin verhojen kanssa. Pöytäliina ja pieni maljakko ovat mummon jäämistöstä.



Voiko kauniimpaa olla? Minusta ei.


Huomenna lupaan kertoa miten meillä toimii Tolleri lapsiperheessä. Siihen asti lämpimiä öitä!



perjantai 2. heinäkuuta 2010

Eka mötkylä

Kasvimaan satokausi on nyt virallisesti aloitettu. Kasvihuoneesta syötiin ensimmäinen kurkku. Piti ottaa oikein kuvakin siitä, ihan ehdan aidosta pitkästä kurkusta. Kasvatettu kanankakalla ja sadevedellä, lempeästi. Mansikoita on syöty kourallinen tai kaksi joka päivä. Tänään sato jäi laihaksi sillä kävi ilmi, että mansikkaverkoista on mennyt läpi tihulainen nimeltä Kaapo. Sain itseteosta kiinni. Näppärästi työnsi päänsä verkon läpi ja sitten mansikoita hotkimaan. Eilen oli tehty kai sama temppu ja osaan mansikoista oli päässeet linnut kiinni. Kaapo sai noottia ja verkot korjattiin. Raakileita riittää joten satoa on vielä tulossa.Lämmintä viikonloppua kaikille, kunnon kesähellettä on luvassa. Meillä alkaa sisätilat lämmetä vaikka yritetään pitää lämpö loitolla. Yöllä pidetään läpivetoa ja päiväksi ikkunat kiinni. Verhoja ja kaihtimia pidetään kiinni aina auringon puolella, mutta hirsitalo kun lämpenee, niin se ei sitten heti jäähdy. Talvella kun on tottunut + 19-21 asteen sisälämpötilaan, niin tämän viikon + 24 astetta alkaa olla jo aika paljon. Mutta meillä ei valiteta, kesä on vain kerran vuodessa!