keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Viikonloppu Virossa

Onpa taas elämä täynnä menoja, puutarhaan en ole ehtinyt viikkoon oikeastaan yhtään. Tällä viikolla lähes sama tilanne. Tai jos aikaa on ollut, on taivaalta tullut vettä. 

Viikonlopun vietin Virossa. Kävin lauantaina Paunveren markkinoilla ja yötä oltiin Tartossa. Kotona olin sunnuntaina myöhään, oikeastaan yön puolella. Tiesin, että markkinoilla on myynnissä myös taimia kaiken muun markkinakrääsän ohessa. Tyylikkäästi menin pikakelauksella krääsäkojut ohi ja suuntasin katseeni taimiin, ryhmämatkalla kun olin niin aikaa oli erittäin rajatusti.

Marhanliljoja, tai varjoliljoja, kummin vain. Kaksi sipulia ostin. Värin pitäisi olla kuvien mukainen.
Vasta toisella kierroksella hoksasin, että vieressä myydään sekoitusta, 0,30€ kappale. Ostin kolmen euron erän, taisin saada pari ylimääräistä kaupan päälle. En malta odottaa millaisia näistä kasvaa. Sipulit pitää syynätä tarkkaan ennen istuttamista, Virossa on espanjansiruetanaa enkä halua niitä meille.
Kun vastaan tulee uusi lajike rotkolemmikistä, onhan se hankittava. Lajike on 'Alexanders Great'. Toivottavasti talvehtii hyvin.
Ja sitten tämä syreeni mitä olen himoinnut siitä lähtien kun tämän ensimmäisen kerran hankin ja taimesta kasvoikin 'Moskovan Kaunotar' syreeni. Toivottavasti nyt sain oikean lajikkeen.
Siinä viel kumpikin taimi, syreeni ja brunnera. Syreeni saa paikan arboretumista, sieltä pitää siirtää pois yksi pallotuija. Brunnera päätyy hortensiapuutarhaan muiden kavereidensa joukkoon.
Sokerina pohjalla taimi joka meinasi jäädä huomaamatta. Ihana koristekirsikka prunus insica. Tämän istutan hortensiapuutarhaan, se lienee tarpeeksi suojaisa paikka ja savimaa on riittävän syvällä. Itse taimesta ei ole kuvaa, mutta otan sen istuttaessa, ihan mukavan kokoinen pensas se on jo. Hintaa tällä oli 15€. Yritin tinkiä mutta myyjä taisi nähdä miten haluan tämän ostaa.

Taimia oli paljon muitakin, iski runsaudenpula. Hostaharrastajille olisi ollut myynnissä vaikka ja mitä, muutamaa katselin mutta en ostanut, ehkä olisi pitänyt. Toistaalta työtä on jo näidenkin istuttamisessa ja tässä pitäisi ehtiä tehdä muitakin syksyn puutarhatöitä. 


12 kommenttia:

  1. Hyvät ostokset, varsinkin tuo kirsikka! Olisi kiva joskus päästä Viroon näille markkinoille, joissa kasveja myydään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on haaveena päästä Latviaan Siguldan markkinoille, ehkä vielä joku vuosi lähden. Kirsikka oli kiva löytö, se ihan selvästi halusi Suomeen ja meille.

      Poista
  2. Hyvät löydöt! Minäkään en malta odottaa, että näkee, mitä kaikkea noista sipuleista nousee, ts. minkä värisiä kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ne värit. Jännityksessä saa olla pahimmassa tapauksessa vuosia.

      Poista
  3. Voi mitä löytöjä taas teit ja millä hinnalla. Ny o jännitysmomenttia, ainaki tuan sipulipussin kans. Sipulien färistä päätellen on ainaki kahta sorttia. Toivottavasti sait ny oikian syreenin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännitystä. Istuttaessa lajittelin sipulit, 14 kpl värin mukaan, tummat omaan paikkaansa, keskitummat omaansa ja vaaleat omaansa. Ajattelin, että sillä voi olla merkitystä kukan värin suhteen. Syreeni jännittää myös.

      Poista
  4. Jopa onkin hienot ostokset. Marhanliljoja ei voi olla liikaa. Kirsikankin sait varsin edullisesti verrattuna, mitä näissä meidän kaupoissa tänä kesänä niitä on myyty. Toivottavasti syreeni on oikeanlainen.
    Joo, muu elämä tuppaa haittaamaan puutarhaelämää. Ja jos sopiva väli löytyykin, sataa kaatamalla.
    Kivoja istutushetkiä sinulle uusien kaunotarten parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marhanliljoja ei voi olla koskaan liikaa, istutin nämä kaikki hortensiapuutarhaan niin eivät sekotu muihin. Muu elämä haittaa pahasti puutarhaelämää. Ensi viikollakin on kolmena iltana menoa suoraan töistä. Ja pimeä tulee ihan liian aikaisin.

      Poista
  5. Kiva, että löytyi mukavia taimia Viron reissulla. Syreeni näyttää hienolta ja kirsikka samoin, toivotaan niille hyvää elämää puutarhassasi. Minulla vei flunssa monta puutarhapäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja löytyi. Ja ne hortensiavalikoimat mitä siellä oli huh huh, paljon sellaisia lajikkeita joita meiltä ei saa, mutta kun ei ollut paikkaa mihin laittaa. Flunssa on kurja kaveri, sellainen vie monta hyvää päivää.

      Poista
  6. Olipa kiva ja antoisa reissu sinulla! Ihana syreeni, toivottavasti on nyt sitä mitä pitäisikin olla. 'Alexander's Great' on talvehtinut täällä oikein luotettavasti. Siitä tulee minusta aika kookas (en tiedä, tuleeko muistakin lajikkeista kun minulla on vain tuota yhtä). Hieno kuitenkin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava matka, kiva päästä pois kotoa edes pieneksi hetkeksi. Hyvä kuulla miten Aleksi on talvehtinut, rotkolemmikit taitavat kasvaa kookkaiksi silloin kun viihtyvät.

      Poista

Kiitos kommenteista :)