sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Kasvihuoneen päivitystä

 Uusi kasvihuone on toista kesää käytössä. Olen siihen joka päivä tyytyväisempi. Eilen istuimme siellä miehen kanssa yhdessä ja hiljaa nautimme lämmöstä ja ympärillä olevista kasveista. Huomenna taidan syödä siellä aamupalan, aamulla vielä pystyy olemaan, myöhemmin on liian kuuma.

Kurkkuja on kasteltava kaksi kertaa päivässä muuten nuupahtavat. Tomaateille riittää kun antaa vettä kerran päivässä. Paprikat ovat niin pienissä ruukuissa, että kastelen niitäkin pari kertaa päivässä, kasvihuoneen oma vesipiste on tullut tarpeeseen. Kurkun satokausi aloitettiin juhannuksena, tomaateissa on jo raakileita, samoin paprikoissa.
Heti ensimmäisenä kesänä kasvihuoneeseen tehtiin viisi avattavaa ikkunaa ja niistä kahteen laitettiin automaattiset avaajat.
Aika nopeasti totesin, että automaattisia avaajia voisi olla enemmänkin. Niinpä tällä viikolla mies asensi kaikkiin loppuihin avattaviin ikkunoihin automaatit. Eli nyt tuuletusta säätelee viisi avaajaa viidessä ikkunassa. Itse pitää huolehtia vain ovet auki. 
Takaseinän keski-ikkuna aukeaa eri tavoin kuin muut, se oli selkeintä laittaa avautumaan kuten kuvassa näkyy. Muut ikkunat avautuvat kuten asuntojen ikkunat.
Tiilipömpeli sai jo viime vuonna viiniköynnöksen, lajike oli 'Mars'. Köynnös kuitenkin kuoli ja ostin uuden köynnöksen lajiketta 'Rusbol'. Kun kaivoin Marsin pois huomasinkin sen juuristossa elämää, pieniä valkoisia elossa olevia juuria. Siirsin Marsin ruukkuun ja jos se herää kunnolla siirrän sen kasvamaan vanhaan kasvihuoneeseen.
'Rusbol' on vielä kovin pieni. Tämä on uutuuslajike, pitäisi olla siemenetön ja tehdä vihreitä rypäleitä. Uskalsin istuttaa viiniköynnöksen helteestä huolimatta. Kastelen sitä hyvin ja kuvan vasemmassa laidassa näkyy valkoinen salaojaputki jonka upotin tiilipömpelin multaan, sitä kautta kasteluvesi menee suoraan juurille. 

Helteinen viikko on edessä, neljä päivää töitä ja sitten alkaa kesäloma.


8 kommenttia:

  1. Avautuvat ikkunat ovat ihan tosi hyvä juttu. Näillä helteillä saa olla paljon virtausta, jotta paahde ei nouse liialliseksi. Ei ihme, että olet tyytyväinen kauniiseen kasvihuoneeseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtausta ei ole ollut muutamaan viime päivään, tuullut on tosi vähän. Ihmeen hyvin kasvihuoneen kasvit ovat kestäneet, vaatii ahkeraa kastelua.

      Poista
  2. Kasvihuone on kyllä tosi kiva ja minäkin nautin siitä vuosi vuodelta enemmän. Tänä kesänä en kylvänyt tomaatteja lainkaan. Kolme kasvihuonekurkun siementä kylvin tosi myöhään ihan mielikatumuksesta ja laitoin kaikki taimet jatkamaan kasvuaan samaan altakasteluruukkuun kasvihuoneeseen. Nyt ensimmäinen kurkku on jo valmistumassa.
    Meillä on kaksi automaattista ikkunanavaajaa kasvihuoneen molemmissa päädyissä. Lisä ei olisi ehkä pahitteeksi, jos kesät pysyvästi muuttuvat näin helteisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vanhasta kasvihuoneesta saa päädyistä yhdet ikkunat auki ja oven. Päädyt ovat auki yötäpäivää ettei huoneeseen tule liikaa kosteutta. Tomaatit kyllä tarkenevat. Aika pitkä helleputki näyttäisi olevan.

      Poista
  3. Noin hienosta kasvihuoneesta sopiikin iloita. Hyvä, että ikkunoissa on automaatit. Helteillä olisi heti aamusta kiire mennä avaamaan ikkunoita. Minulla automaatti avaa ikkunan, mutta ovi saa olla auki ympäri vuorokauden näillä helteillä. Laitan vaan harson nipsuille kiinni oviaukkoon, etteivät esimerkiksi linnut lennä sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automaatit ovat käteviä, jos unohtuu töihin lähtiessä ovi kiinni niin ikkunat hoitavat tuuletuksen. Oven suljen yöksi. Vähän mietin, että jos kissa menee avonaisesta ikkunasta illalla kasvihuoneeseen ja ei pääsekään pois kun ikkunat ovat menneet kiinni mutta ehkä niin ei tapahdu.

      Poista
  4. Hyvät avautuvat ikkunat. Auttaa, että kaikki aukeaa itsekseen, kun on tarpeen. Juuri mietin, että kävin Arvilassa kaksi vuotta sitten avoimissa ja silloin kasvihuone oli vielä kesken. Nyt kasvihuone on valmis sekä sen ympäristö kokenut valtavan muutoksen. Teillä kyllä tapahtuu aina suurissa linjoissa muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automaateista on iso apu. Ja keväällä ovat hyviä kun ei tarvitse pähkäillä avatako ikkunat työpäivän ajaksi vai ei, nyt automaatit hoitavat homman. Ympäristö on kokenut suuren muutoksen. Joutomaasta kukkamaaksi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)