perjantai 21. tammikuuta 2022

Pienesti puutarhatöitä ja käenkaaleja

 Talvi on puutarhatöiden suhteen täydellistä laiskotteluaikaa. Jotain pientä puuhaa löytyy kuten auringonsuojien virittelyä. Yritin kovasti etsiä suojaverkkoja puutarhavarastona toimivan karjakeittiön uumenista, mutta löysin vain yhden. Missä lie loput luuraavat. Jos ei löydy niin ei onneksi ole kovin suuri taloudellinen menetys hankkia uudet vaan silti mieluusti toivoisin vanhojen löytyvän.

Alppiruusut kaipasivat jo kipeästi suojaa, toivottavasti ei tullut liian myöhään. Syksyllä olin sen verran fiksu, että muistin laittaa kankaita varten tulevat tuet ja verkot paikoilleen. Lankakori on näppärä, samoin ne vihreällä muovilla päällystetyt rautalankaiset perennatuet.
Suojaverkon puutteessa käärin lankakorin ympärille vanhan tyynyliinan. Kiinnitys pyykkipojilla joita minulla on erikseen puutarhakäyttöön tarkoitettuja.
Se ainut löytynyt verkko pääsi arboretumin pallotuijien suojaksi. Tosin en tiedä miten tuijille käy, vaikka ovat kasvaneet tuossa jo pari vuotta niin kärähtivät kesän helteissä.
Arboretumissa on kaikki verkot hyvin paikoillaan. Se taas tarkoittaa ettei ole toistaiseksi yhtään havaittua jänisvauriota. Verkot oli helppo kiertää tarkistamassa sillä lauha sää ja aurinko sulattivat lunta aiemmin niin, ettei sitä ollut kuin nilkkaan saakka.
Tämä kuva on jo joulukuulta mutta silloin en saanut julkaistuksi sitä. Jätin syksyllä ruusukaalit paikoilleen kasvimaalle ja siinähän kävi niin, että jänikset löysivät moisen herkkuapajan. Nyt jos näistä ottaisi kuvan niin ei olisi jäljellä kuin varren tyngät, niin tyhjiksi on kaikki kaluttu. Syötävää on ollut jäljistä päätellen koko suvun juhla-ateriaksi.

Nostin ennen pakkasia pari käenkaalin istutusta talvehtimaan sisälle taloon. Toinen oli litimärkä joten pidin sitä viikkotolkulla kuivumassa kodinhoitohuoneen lattialämmityksen päällä ja siihen se unohtui myös sairaalareissuni ajaksi. Kun tulin kotiin olin ihmeissäni. Käenkaalit olivat lähteneet kasvattamaan uutta versoa. Siirsin kattilan pois viileämpään ja pimeään tilaan, jospa se lakkaisi kasvamasta ja heräisi keväämmällä uudemman kerran. Sitä toista käenkaalia en ole kastellut kertaakaan, toivottavasti mukulat ovat hengissä.

Onko bloggerin kuvien lataaminen muuttunut? Jos yritin ladata monta kuvaa kerralla, tuli aina viimeiseksi aikomani kuva ekana, latasin uudestaan päinvastaisessa järjestyksessä mutta taas meni pieleen. Sain oikean rivin vain kun latasin kuvan kerrallaan. Aika ärsyttävää jos jää lopulliseksi.


























14 kommenttia:

  1. Hyvä, että verkot ovat paikoillaan ja toivottavasti loputkin jostain varastosta löytyvät! Jospa sijoituspaikka tulisi vaikka mieleen keskellä yötä :-D
    Hei, jos jaksat jo ajatella puutarha-asioita, niin tein sua ajatellen joulukuussa blogijutun kosteikkopuutarhasta. Sitä sun paikkaa aitan ja kasvihuoneen välimaastossa ajatellen. Mutta ehtiihän tuota vielä miettiä ja suunnitella, ja aina ei jaksakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen talon miesväen lainanneen verkkoja johonkin naakkojen kyttäämiseen ja sen takia naamioitumiseen. Taidan seuraavaksi etsiä saunalta tai autotallista!
      Pientä puuhastelua jaksaa ja kun vaan muistaa jakaa osiin, vähän nyt, hetki taukoa ja sitten taas vähän lisää. Viikonloppuna tarkastan verkkojen osalta muun puutarhan. Kiitos vinkistä, ihan kaikkia vanhoja postauksia en ole käynyt blogeista läpi, tuo kosteikkopuutarha on ehdottomasti katsottava!

      Poista
  2. Hienoja suojia tulee lankakoreista ja lakanoista /tyynyliinoista. Hyvä, että suojat ovat olleet hyvin paikoillaan. Mahtava yllätys, nähdä käenkaali iloisessa kasvussa, mielihän tuossa virkistyy. Eiköhän se hengissä säily.
    En osaa sanoa mitään useiden kuvien lataamisesta, itse olen aina ladannut kuva kerrallaan. Joku muu on varmaan tässä asiantuntevampi. Voimia toipumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vaikka ei niin kauniita suojia. Käenkaali talvehtii yllättävän helposti, viime talvena en tehnyt niille mitään, vettä tosin aloin antaa liian aikaisin ja lähtivät kasvuun ja tuli juuri tuollaisia hujoppeja. Onneksi tasaantui kun pääsivät keväällä uuteen multaan ja lasikuistin valoon.

      Poista
  3. Puutarhasi kevätkattaus on jo hyvällä mallilla. Lankakorit toimiva hienosti kasvisuojina. Harmi, etten älynnyt niitä rohmuta. Uudemmissa kylmäkaapeissa ei enää lankakoreja ole. Vihreämetalliset kasvituet toimivat hyvin nekin, kunhan muistaa laittaa ne valmiiksi sulan maan aikaan. Minullakin on kellarissa pussillinen pyykkipoikia vain puutarhakäyttöön.
    Verkkorulliin saa rahaa menemään. Silti niitä pitäisi ostaa rulla tai pari ylimääräistä, koska niille on aina tarvetta. Joulukuun alussa kävin rautakaupassa (kahdessakin) etsimässä aitaverkkoa. Eipä ollut juuri mitään tarjolla. Toivottavasti omat verkkosi vielä ilmaantuvat esille jostain.
    Yksi käenkaaleistani alkoi viime keväänä nousemaan varhain. Kellarissa kasvivalo toimi ajastimella aluksi vain muutaman tunnin päivässä. Siinä valossa käenkaalista tuli harva ja hailakka. Vaan siitä se aikanaan ulos nostettuna tuuheutui ja värittyi.
    En ole aikoihin ladannut kuvia yhtä enempää kerrallaan. Jos lataa useamman, niille käy, kuten sinullakin. Järjestys menee nurinniskoin. Olen kokeillut monenlaisia tapoja, mutta toistaiseksi ainoastaan kuva kerrallaan lataaminen toimii oikein. Ennen ryhmälataaminen onnistui halutusti. Sitten joku uudistuksista muutti asian. Blogger on monissa asioissa joustamaton. Toistuvat "uudistukset" eivät aina tuo suinkaan parannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkkupakastimissa taitaa olla vielä pienet lankakorit mutta muissa malleissa ei taida olla vai onko niistäkin jo hävitetty. Olen tottunut lataamaan kaikki kuvat kerralla, vähän ärsyttää alkaa lataamaan kuva kerrallaan mutta kai siihen tottuu.

      Poista
  4. Minun pitää laittaa varjostus suojat kohta paikoilleen ajattelin sitä jo nyt kun tänään mökillä käytiin. Minullakin vaikka viimeksi suojasin ajoissa niin kartiovalkokuusista kaksi ruskettui jonkinverran. Mutta pitää ensiviikolla tarkastaa tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään suojasin lisää kun löysin yhden kadonneen verkon. Se oli saunalla kun miesväki oli lainannut sitä metsästyspuuhiin naamiointiverkoksi. Täytyy alkaa pitämään karjakeittiötä lukossa niin ei häviä tavara :D

      Poista
  5. Hyvä, että suojaverkot olivat paikoillaan ja kasvit turvassa jänösiltä. Jospa varjostusverkotkin pian löytyvät. Minulta rusakot söivät myös ruusukaalit silloin kun kasvimaa ei ollut vielä aidattu. Toivottavasti sinulla ei ollut satoa niistä korjaamatta.
    Jostain syystä minulla on toiminut tuo kuvien lataaminen koko tämän uuden bloggerin ajan "takaperin". En tiedä, mistä se johtuu mutta pitkän testailun jälkeen totesin, että kuva kerrallaan lataaminen on paljon hitaampaa kuin kuvien siirtely latauksen jälkeen postausta tehdessä. Olen siis klikannut kuvaa ja painanut Ctrl+x yhdistelmää (=leikkaa). Sitten olen laittanut kursorin vilkkumaan haluamaani kohtaan ja painanut Ctrl+v (=liitä). En tiedä, mikä kuningasajatus on ollut laittaa kuvat tulemaan postaukseen uusin ensimmäisenä. Jos vaikka jotain puutarhaprojektia esittelee, niin aloitustilannehan siinä pitäisi tulla ensimmäisenä ja siitä aikajärjestyksessä valmiiseen lopputulokseen. Eihän kukan avautumistakaan esitellä avonaisesta kukasta nuppua kohti! Ei tule mieleen mitään muuta ajatusta kuin se, että jonkun on vain pitänyt ehdottomasti muuttaa kuvien latausjärjestys, koska uuden bloggerin pitää olla joka asiassa erilainen kuin vanhan. Menivät sitten vain tuhoamaan myös sen parhaan asian vanhasta bloggerista.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi verkko löytyi, oli miesväen jäljiltä saunalla. Yksi pieni on vielä hukassa mutta se on omilta jäljiltäni, taitaa löytyä karjakeittiöstä harsojen alta. Ja niiden päällä taas on kastelukannut joten sieltä en ole vielä etsinyt. Minulla toimi tähän asti kuvien lataaminen hyvin, mikä lie päivitys tullut välissä.

      Poista
  6. Hyvä, että kasvit ovat säilyneet syömisiltä. Kasvien suojaaminen on jotenkin vaikeaa muistaa. Onneksi osa kasveista sietää suojaamattomuutta toisia paremmin. Pienen kartiovalkokuusen suojasin vain 2 ekana vuonna. Sen jälkeen se on ollut suojaamatta ja eikä ole viimeisten suojaamattomien vuosien aikana kärähtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositus kai onkin suojata ensimmäiset vuodet ja sitten taimen pitäisi olla niin juurtunut, että kestää auringon. Osaa havuista en ole suojannut koskaan ja hyvin ovat kasvaneet.

      Poista
  7. Hyvä, että mainitsit varjostusverkot. Itsekin pitää viritellä kolmelle pienelle havulle ne lähiaikoina.

    Minulla on ollut sama homma kuin Minnalla eli koko uuden Bloggerin ajan kuvat ovat lataantuneet väärässä järjestyksessä. Olen havainnut parhaaksi tavaksi, että lataa ensin kaksi sarjan ensimmäistä kuvaa. Ne menevät melkein aina väärinpäin, joten siirrän alimmaksi menneen kuvan (ctrl/cmd + x ja ctrl/cmd + v) ensimmäiseksi ja sen jälkeen lataa loput kuvat, ne menevät jostain syystä aina oikeaan järjestykseen. Yksittäin lataaminen on todella ärsyttävän hidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli olen siis tähän saakka päässyt vanhan käytännön mukaan. Yksittäin lataaminen on hidasta ja ehdin jo unohtaa mitä kuvia piti laittaa :D

      Poista

Kiitos kommenteista :)