tiistai 2. maaliskuuta 2021

Valmistaumista

Tänä keväänä olen valmistautunut huolellisesti kylvöihin. Kävin kaikki kylvöastiat läpi ja järjestelin ne paremmin. Ostin multaa. Tilasin puuttuvat siemenet, ostin kaupasta lisää ja kävin vanhat varastot läpi. Luovuin niistä lajikkeista joita en kasvata tänä vuonna. 

Kylvöastiat pestyinä ja siististi pakattuina. Näin ne mahtuvat paremmin eteisen kaappiin jossa niitä säilytetään.
Perinteisesti olen kasvattanut tomaatteja maitotölkeissä. Hyväksi on havaittu myös puolen kilon jogurtin astia eli tuo valkoinen purkki. Kestää pesun ja voi käyttää useaan kertaan. Pohjaan olen tehnyt piikillä reiät. Tänä vuonna ei tarvitse säästellä maitotölkkejä,  jogurttipurkkeja on tarpeeksi paljon. Tykkään purkeista myös sen takia ettei niissä ole mitään tekstiä.
Kurkut ovat tässä, tosin niiden kylvö on vasta huhtikuussa mutta onpahan hankittu valmiiksi eikä tarvitse hankkiessa katsoa tyhjää hyllyä kaupassa. Kasvihuoneeseen tulee kurkkutytöt 'Bella F1', 'Louisa F1' ja 'Sonja' joka on luomusiemen. Vain Bellasta on aikaisempaa kokemusta ja se oli niin hyvä, että valikoitui uudestaan kasvatettavaksi.
Tomaatteja tulee, tietysti. Luumutomaatti 'Mandat H', lajike jota piti metsästää. Lopuksi tajusin hakea netistä ruotsiksi ja kävi tuuri, löytyi yhdestä ruotsalaisesta liikkeestä joka toimittaa Suomeen. Otin siemeniä kolmen vuoden tarpeiksi sillä tämä on paras kasvattamistani luumutomaateista.  Amppelitomaatti 'Micro Cherry' epäonnistui edellisen kerran mutta yritetään uudestaan koska siemeniä on vielä ja luotan siihen että saan nämä amppeleissa uuteen kasvihuoneeseen. 'Moneymaker' on luottolajike jota olen kasvattanut monta vuotta.
Vasemmassa reunassa on nimetön virolainen pensastomaatti joka tekee kirsikkatomaatteja. Paras kirsikkapensastomaatti jota olen kasvattanut eikä siemeniä saa mistään. Pariksi vuodeksi niitä vielä on, mutta sitten on  varasto käytetty. Pensastomaatti 'Vilma' osoittautui viime vuonna uudelleen kasvattamisen arvoiseksi. Samoin keltainen kirsikkatomaatti 'Balconi Yellow F1' joka teki ihan mielettömän suuren sadon.
Kesäkurpitsassa samat lajikkeet kuin aina, 'Black Beauty' ja 'Diamont'. Yritän pysytellä vain yhdessä laatikossa kesäkurpitsaa ettemme huku siihen kuten joka kesä tuppaa käymään. Eli vain 3-4 taimea kasvamaan. Kesäkurpitsat siirtyy kasvimaalle ja kesäkurpitsalaatikoihin luumulehtoon tulee mansikkaa.

Yksi lisätilaus tuli tehtyä juuri äsken. Sain isältäni vinkin jonka kävin heti tarkastamassa. Pohjoismaiden yhteinen geenipankki myy 1.3.2021 alkaen siemeniä ja perunoita myös yksityisihmisille. Tilasin salaattia, porkkanaa ja harjaneilikkaa, yhden pussin hinta oli n. 2,5 euroa ja sisältää postimaksun. Tässä on geenipankin osoite: www.nordgen.org/fi/kauppa. Osa valikoimasta oli jo loppuunmyyty, mutta suosittelen silti käymään ja tutustumaan sivustoon. Tämä ei ole maksettu mainos. Samaan syssyyn kerron, että Bauhausista saa taas edullisesti Bartzella-pionia, yhden juurakon hinta n. 7 euroa, tai neljä kolmen hinnalla. Juurakko myydään turpeen seassa avojuurisena. En ostanut tällä kertaa mutta viime vuonna ostin ja istutin kotona noin kolmen litran ruukkuun , aluksi pidin sisällä ja kun sää lämpeni niin lasikuistilla, Kesällä istutin hyvin kasvaneet juurakot perennapenkkiin. 


19 kommenttia:

  1. Ai kun kivoja vinkkejä, kiitos!
    Sinulla on melkoisen valinnan ja kokemuksen tulos tämä esikasvattelu. Ihanasti kaikki on valmiina lähtökuopissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on valmiina mutta odottelen vielä kuun puoleenväliin, ihana päästä kylvöihin.

      Poista
  2. Tuo geenipankki kuulosti niin kiintoisalta että piti heti mennä tutkimaan. Ostin kaikkea outoa koska sellaiset perusjärkeviltä kuulostavat oli myyty loppuun ;) No ei vaan, esimerkiksi papuja ja herneitä kylväisin joka tapauksessa ja ostin niitä. Harjaneilikoita en pystynyt ohittamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin keltaista porkkanaa, on rehuporkkana mutta sopii muuhunkin käyttöön. Se on joku jättilajike :D Jotain jättiä minulla kasvoi viimekin vuonna ja ihan hyvää oli. Harjaneilikoita piti myös ottaa, eivät leviä omassa puutarhassa ihan niin nopeasti kun haluaisin.

      Poista
  3. Olet hyvin valmistautunut ja lähtökuopissa. Joten onnea kasvatuksiin, kun hommaan ryhdyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aina tarvitaan myös onnea taitojen ja kokemusten lisäksi.

      Poista
  4. Jestas mitkä pinot sinulla on purkkeja ja purnukoita. Minä istuttelen vielä vain perennojen siemeniä. Kiitos hyvistä vinkeistä.

    VastaaPoista
  5. Sullon kylyvöksille selevät sävelet! Mulle ihan outoja lajikkeeta, mutta mullahan on tämä hyätypuali nii vähäästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas on hyötypainotteinen, se muu ei onnistu niin hyvin. Tuoksuhernettä laitan, muista en vielä tiedä.

      Poista
  6. Hyvin olet jo valmiina. Tuo geenipankki olikin hauska vihje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geenipankki oli ihan uusi juttu, jostain lehdestä isäni sen löysi.

      Poista
  7. Ihailen sitä, miten hienosti olet valmistautunut kylvöhommiin! Mahtavaa maaliskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pakko oli päästä jo vähän hiplaamaan tarvikkeita kun kylvöjä pitää odotella muutaman päivän.

      Poista
  8. On niin kotosen näköstä, että hykerryttää suorastaan :) Onnea ja menestystä kasvatukseen :)

    VastaaPoista
  9. Hyvä laittaa kaikki valmiiksi. Tuosta vain kylvöhommiin. Voisi olla viisasta lykätä tomaattien ja kurkkujen kylvöä vielä viikolla eteenpäin, kun ei yhtään tiedä kevään säistä. Ajattelin kylvää tulevana viikonloppuna, mutta katsotaan.
    Kiitos tuosta geenipankkivinkistä. Käynkin tutkimassa, mitä on tarjolla.
    Mieli tekisi käydä Plantagenissä ja Bauhausissa, mutta koronan vuoksi vältän ylimääräisiä kauppareissuja.

    VastaaPoista
  10. Hei! Haastan sinut hymy huulille - haasteeseen mukaan! ☀️ Hymy huulille - haasteen idea on kommentoida muiden bloggaajien postauksia tai kehua blogia.

    Toivottavasti otat haasteen vastaan!

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  11. Oi, onpas siistiä. Tuosta on hyvä aloittaa ;)

    Ja ihan mielettömän mukava tuo edellinen postaus!
    Onnea!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)