torstai 8. lokakuuta 2020

Reilusti retuperällä

 Ei ole oikein ollut aikaa puutarhalle. Onneksi tässä vaiheessa kautta puutarha pärjää omillaan, haravoinnitkin voi tehdä vasta keväällä. Valkosipulit on maassa, niille tein ihan uuden laatikon kun vanha lahoaa kiihtyvään tahtiin alta pois. No enpä tullut napanneeksi yhtään kuvaa, mutta kaikilla varmaan riittää mielikuvitus siihen miltä näyttää lavakaulus kasvimaan nurkassa.

Lämpimän syksyn ansiosta maa-artisokka kukkii. Sitä ihmettä ei pääse läheskään joka vuosi ihastelemaan.
Keittiöjätteen kompostori pitää tyhjentää ennen talvea. En tyhjennä kokonaan vaan niin että 2/3 jää tilaa talven jätteille. Kompostori oli pöhissyt hyvin ja aines oli jo kivasti maatunutta. En hoida kompostoria muutoin mitenkään muuta kuin lisään kuiviketta jätteiden kippaamisen yhteydessä. En pöyhi enkä käännä kuin siinä vaiheessa kun kompostoria tyhjennän ja tasaan aineksen tyhjentyneeseen tilaan.
Jos olisi ollut kevät, olisin levittänyt kompostorin tuotosta kasveille mutta koska on syksy ja vaara liikalannoituksesta, käytin tuotoksen kasvimaan parantamiseen. Yhden kottikärryllisen laitoin uuden valkosipulilaatikon pohjalle ja loput kaivoin kasvimaan istutusriveihin. Pintamulta sivuun, tuotos riviin ja pintamulta takaisin päälle. Helppoa maanparannusta ja lierot tykkäävät. Yhdellä kottikärryllisellä paransin samaan tyyliin kasvihuoneen multaa.
Tässä on loppusato viinirypäleistä. Keitin rypäleet mehuksi mansikoiden ja vadelmien kanssa. Tuli ihan älyttömän hyvää mehua.
Puutarhakierroksella havaitsin tänä syksynä istutettujen Ping pong-laukkojen lähteneen jo kasvuun. Toivottavasti ei ole huono juttu.
Kasvatin keväällä siemenestä muutaman 'Coral Reef' idänunikon. Kaikki menehtyivät maahan istuttamisen jälkeen. Tai ei sittenkään, yksi niistä oli sinnitellyt ja kasvattanut muutaman lehden. Tai sitten taimipurkissa on ollut itämätön siemen joka iti vasta maassa. Oli kummin päin vaan, niin ole iloinen tästä ihmeestä. Idänunikon siemenkasvatukset eivät ole koskaan ennen onnistuneet.
Tämä vihreä puska on joko ruusunätkelmä tai tuoksuherne. Selvinnee keväällä jos on vielä hengissä. Silloin taimi on ruusunätkelmä ja joutuu siirtymään tuosta pois. Jos on tuoksuherne niin ei selviä talven yli hengissä. Itsestään on tuohon tullut. Vasemmassa laidassa näkyy pari esikon kukkaa, istutin tähän keväällä runsaasti punaisia esikoita. Kaikki taimet ovat toistaiseksi hengissä ja kun ovat täältä omalta kylältä niin uskoisin niiden olevan talvenkestäviä.

Loput lokakuusta on varattu tiukalle opiskelulle, hanketyöni on sekin reilusti retuperällä ja seuraavan lähijakson ennakkotehtävien lista on pitkä kuin nälkävuosi. Marraskuussa pitäisi olla kaikki valmista jotta valmistun tammikuussa työmarkkinakonsultiksi.



28 kommenttia:

  1. Kylläpä rypäleet näyttää hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ne melkoisen makoisia syödä myös ihan sellaisenaan.

      Poista
  2. Puutarha pärijää omillaan, joten voit keskittyä täysillä opiskeluhun. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se tässä vuodenajassa on hyvää, että puutarha kyllä pärjää vaikka siellä ei näkyisi puutarhuria.

      Poista
  3. Uskomaton viinirypälesato. En ole varmaan koskaan nähnyt tai kuullut, että kukaan olisi noin isoa ja herkullisen näköistä terttukasaa onnistunut näillä leveysasteilla kasvattamaan. Huikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna oli hieno sato, syötiin tuoreena monta terttua.

      Poista
  4. Onpa herkullisen näköiset rypäleet.🍂🌿
    Kompostimulta on sitä ihan parasta. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rypäleet oli hyviä. Kompostimulta on parasta, ikinä sitä ei ole tarpeeksi.

      Poista
  5. Minä haravoin vasta keväällä. Mielestäni se on oiva tapa aloittaa puutarhakausi. Lämmin sää saa monet kasvit kasvamaan väärään aikaan. Onnea opiskelulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravointi sopii hyvin kevääseen, silloin on monesti kuivempaakin.

      Poista
  6. Nam, miten herkullisia rypäleitä. Varmasti tuli hyvää mehua.
    Kiitos myös tuosa kompostin tyhjennysjutusta. Se on itsellänikin lisalla, kunhan kerkiäisin. Puutarha on täälläkin vähän retuperällä, kun ei vain ehdi. Kyllä se siellä pärjää, niin sinulla kuin minulla.
    Tsemppiä opiskeluun. Työmarkkinakonsultti kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta myös henkisesti vaativalta hommalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii tyhjentää kompostin. Kiitos tsemppauksesta, sitä tarvitaan.

      Poista
  7. Herkullisen näköinen kasa rypäleitä! Minä sain tyhjennettyä keittiökompostia viikonloppuna. Kasvimaalle en saanut sitä laitettua, kun melkein joka lavassa on vielä jotain kasvamassa, mutta kärräsin kaikki puutarhakompostin vanhemmalle puolelle vaahteranlehtien ja melkein valmiin mullan sekaan. Luulisi, että keväällä seos on jo niin maatunutta, että sen saa leviteltyä kukkapenkkien katteeksi. Valkosipuleita en ole uskaltanut vielä istuttaa, kun on ollut näin lämmintä. Normaalisti olisin istuttanut ne jo syyskuun lopulla. Varmaan nyt viikonloppuna nekin pääsevät multaan, kun on selvästi koleampaa säätä luvassa. Onnea opintoihin ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun valkosipulit meni varmaan liian aikaisin mutta oli pakko laittaa silloin kun on aikaa. Ensi viikolla kylmenee jos sääennusteet pitää paikkaansa. Rypäleet oli hyviä.

      Poista
  8. Mehukkaat rypäleet :) Täällä ollaan kans oltu reilusti retuperällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus voi olla, kausi oli pitkä ja nyt jo kyllästyttää :)

      Poista
  9. Nyt ei tarvitse ottaa puutarhasta stressiä, kyllä se pärjää kevääseen.
    Puhtia opiskeluun!

    VastaaPoista
  10. Tsemppiä opiskeluun! Puutarhahommia jatketaan sitten, kun aikaa on tahi sitten ensi keväänä.

    VastaaPoista
  11. Ihana rypälesato. Ja tsempit opiskelujen loppurutistukseen, se vaatii aina tiukkaa työtä. Onneksi puutarhassa ei tarvitsekaan nyt tehdä juuri mitään, ellei halua.

    VastaaPoista
  12. Herkullisen näköisiä rypäleitä!

    VastaaPoista
  13. Reilusti retuperällä täälläkin! Valkosipulit on istuttamatta ja komposti tyhjentämättä :D Voimia opiskeluun - vuoretkin kiivetään askel kerrallaan!

    VastaaPoista
  14. Apua, olet vielä opiskellut kaiken muun ohella! On sulla paljon paukkuja😊 Tsemppiä valmistumiseen👍
    Itsellä on vielä paljon hommia rästissä, ne valkkaritkin istuttamatta. Vaan vielä tässä ehtii, joskus olen laittanut vasta marraskuunkin puolella.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)