sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Voitto kotiin

Punaisten tähtiputkien siemenet on arvottu. Pyysin miestä sanomaan summittaisesti lukuja tuosta viereiseltä sohvalta. Voittajiksi tuli Villa Valkea, Molley, Salli M, Ulla Kinnunen ja Tanja. Voittajille on tulossa sähköpostia.
 Vielä vähän tähtiputkista. Tähtiputki risteytyy helposti ja jälkeläiset ovat sekoitus vanhempiaan, eli jotain haaleaa yleensä. Minulla kasvaa tähtiputkea, sitä punaista yksinään, erillään muista. Ja nyt arvotut siemenet ovat siitä kasvista. Toiset tähtiputket kasvavat sekaisin, tarkoitus on siirtää punaiset tuosta pois kunhan niiden uusi paikka on valmis. Vaaleat saisivat kasvaa silloin omana ryppäänään.
 Tämä tähtiputki on valkoinen, tai ainakin lähellä valkoista. Olen saanut tähtiputket alunperin ystävältä. Minulle kelpaavat kaikki värit mutta ehkä niin että kasvat erillään jolloin jälkeläiset eivät olisi aina haalean vaaleanpunaisia.
Tähtiputki leviää nopeasti, tämä iso pehko on parin vuoden kasvatuksen tuloa. Kannattaa siis valita tähtiputkille paikka missä saa rauhassa levitä siementaimilla tai missä ne eivät haittaa. Minulle tähtiputki on yksi puutarhan lempikasveista, kestävä ja kukkii todella pitkään. leviäminen on helppo estää jos malttaa katkoa kukkavarret ennen siementen kehittymistä.

Seuraavaksi voidaan alkaa jännittää presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulosta. Sitä varten leivoin eilen vadelmaisen sitruunajuustokakun, sujuu vaalivalvojaiset makeasti.

16 kommenttia:

  1. Onnea voittajille! Sinulla onkin upea tähtiputkipehko ja sitä sopii ihastella. Varmaankin herkulliset vaalivalvojaiset tulossa kaikin puolin :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtiputki on nopeakasvuinen, ei tarvitse odotella vuositolkulla kunnon kasvustoa. Jännät vaalivalvojaiset tulossa, tuleeko toista kierrosta vai ei.

      Poista
  2. Minäkin tykkään tuosta isotähtiputkesta tosi paljon!
    Mikä ruusu on tuolla alimmaisessa kuvassa takakulmalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu on nimetön löytöruusu tästä omalta tontilta, siirsin ruusun tuohon muutama vuosi sitten. Se kukki viime kesänä todella hyvin. Lajinsa ei ole vielä selvinnyt, samoja ominaisuuksia on kuin monessa ranskanruusussa.

      Poista
  3. Todella ihanat tähtiputkikasvustot sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan sen takia on iso kasvusto että tähtiputki on niin helppo kasvi.

      Poista
  4. Tähtiputket ovat kauniita ja erityisesti läheltä katsottuna.
    Ei tainnut tulla kovin myöhään jatkuvia vaalivalvojaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tosiaan pitää ihailla läheltä, kaukaa näyttävät vähän epämääräiseltä. Olen joskus miettinyt josko latvoisi ne alkukesästä, olisiko silloin kukat tiheämmin.
      Aika tynkävalvojaiset tuli. Ihan hyvä. Säästyi yhteiskunnan rahaa kun toista kierrosta ei tule.

      Poista
  5. Ihanat tähtiputket! Se on minullakin yksi lemppari, vaikka vielä ei ole noin komeaa kukkaketoa kuin sinulla. Niin kauniit kesäiset kuvat, minäkin ihanilin kaunista ruusua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu on kaunis, taisin tehdä siitä viime kesänä ihan oman postauksen. Versot kasvavat hyvin pystysuoriksi ja kukkia on runsaasti.

      Poista
  6. Kiitos! Onnii muillekkin voittajille! On mielenkiintoista lähtii kasvattamaan siemenestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perennojen siemenkasvatus ei ole vaikeaa, tähtiputki itää helposti. Laittelen tällä viikolla siemenet postiin.

      Poista
  7. Onnea voittajille!
    Miten sinä saat tuon tähtiputken kasvamaan noin upeasti? Olen vuosikausia yrittänyt ja yrittänyt, siemenistä ja ostotaimista, mutta ei. Tai ostotaimi on hengissä, mutta kukan kukkaa ei näkynyt. Tarviiko kosteahkon paikan, ei talvimärkyyttä tietenkään. Mulla oluut kuivassa ja kosteammassa ja sama lopputulos, tuossa kuivemmassa paikassa on kuitenkin hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on sellainen jossa on savi alla ja täysi aurinko, luulen että savi pidättää kosteutta ja tähtiputki tykkää siitä. Olen lannoittanut sitä hevosenlannalla jossa on käytetty kuivikkeena turvetta. Eli voi olla myös hapahko maa turpeen takia. Tappotalvestakin selvisi hyvin hengissä. Joskus tuntuu että kasvatus on ihan arpapeliä :)

      Poista
  8. Olipa mukava yllätys!
    Toivottavasti nämä minun voittosiemenet tuottavat runsaan kukinnon kunhan se aika koittaa.
    Kevättä kohti mennään ja sitä polkua on kiva seurata.
    Kiitos arpojille, kiva ja leppoisa tällainen tapa arpoa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lähtevät hyvin kasvuun. Minun tapa arpoa on leppeä, ei kirjautumis- tai liittymispakkoja :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)