keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kuluraportti

Verhoilukurssilla pääsin aloittamaan toiseksi viimeistä tuolia. Jos otetaan huomioon, että joudun purkamaan ja tekemään uusiksi jo yhden tehdyn selkänojan niin olen tuolien kanssa puolessa välissä. Tarkoittaa, että kolmaskin vuosi niiden kunnostamiseen on varattava. Ja onhan ne myös päällystettävä jollain kankaalla, nyt teen kaikki tuolit viimeistä kangasta vaille valmiiksi.
 Satulavyöt paikoillaan limittäin ja lomittain. Tuolin etusarjaan on joskus laitettu puusta vahvike. Se saa jäädä paikoilleen koska jää verhoilun alle piiloon ja tukevoittaa tuolia.
 Yhdeksän kappaletta joustimia kiinnitettävänä satulavöihin. Jokainen joustin ommellaan käyräneulalla neljästä kohtaa kiinni umpisolmuin.
 Siinä ne ovat, kiinnitetyt joustimet. Viikon päästä alan sitomaan joustimia, se on puuha joka on verhoilussa vaikeinta, työläintä ja hankalinta. Joustimilla on ihan oma elämä joka pitäisi alistaa sitoen minun tahtooni, vaikea urakka enkä yhtään liioittele.
Sitten niihin kuluihin. Olen pitänyt hankinnoista kirjanpitoa jotta näen mitä verhoilu maksaa. Varsinaisia työkaluja tai välineitä en ole ostanut kuin kuvassa näkyvät. Pryyli, kaksikärkineula ja kaksi erikokoista käyräneulaa. Lankarulla antaa mittasuhteet välineiden koolle.

Muita hankittuja tarvikkeita on esimerkiksi meriheinä, juuttikangas, purjelanka, sitomalanka ja satulavyö. Kaikkiaan tarvikkeisiin on mennyt 305,88 euroa. Sen kun jakaa viiden tuolin kesken niin tekee n. 61 euroa per tuoli. Tällä hetkellä tilanne on se, että kaikki muut tarvikkeet tulevat riittämään paitsi juuttikangas, sitä joudun hankkimaan metrin verran lisää.

Kahden vuoden kurssimaksu tekevät n. 235 euroa. Nyt verhoilun kuluja on yhteensä 540,88 euroa. Siihen päälle tulee vielä verhoilukangas, sen hintaa en voi kuin arvailla. Kangas joka olisi täydellinen maksaa 148e per metri mutta tuskin päädyn siihen kankaaseen. Edullisempi on nyt parempi.

Kuulostaa tyyriiltä mutta mikäpä harrastus ei maksaisi. Olen oppinut uutta, saanut omaa aikaa, oppinut tuntemaan uusia ihmisiä ja kartuttanut taitojani. Kyllä siitä voi maksaa jos kaupan päälle saa viisi kaunista ja ehjää tuolia. Eikä tuoleja olisi tuohon hintaan kunnostuttanut ammattilaisella. Raha olisi riittänyt ehkä yhteen tuoliin.

14 kommenttia:

  1. Harrastukset tosiaan maksavat ja sehän on panostus omaan hyvinvointiin. Mikäs olisi sen parempi kohde rahalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastukset maksaa mutta hyötyyn nähden ei ole kallista. Ja onneksi kustannukset jakautuvat usealle vuodelle.

      Poista
  2. Kaikki harrastukset maksaa, eikä kaikkea toisaalta voi edes rahassa mitata. Nostan sinulle hattua, kun osaat ja jaksat kunnostaa vanhoja huonekaluja. Siitä pitäisi antaa sinulle kulttuuripalkinto tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi hyötyjä rahassa mitata, olishan tuolla rahalla päässyt viikoksi etelään mutta se olisi sitten ollut siinä, kertaluontoinen nautinto. Nyt saa nauttia tuoleista vuosikaudet.
      Kiitos Between, teen kunnostusta osin pakosta, minun palkalla ei ole varaa maksaa kunnostamisesta joten se oli opeteltava tekemään itse. Aika nopeasti huomasin pitäväni huonekalujen kunnostamisesta. Ei yhtään hassumpi harrastus kun historia muutenkin kiinnostaa.

      Poista
  3. Ei ollenkaa hassumpi harrastus. Siiton ihan oikiasti hyätyä ja oot oppinu uusia taitojaki. Kaikki harrastukset maksaa, jos ei suaranaasta rahaa, nii sitte aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsillä tekeminen on kivaa ja antoisaa, sitähän on myös puutarhan hoitaminen. Aika aharrastukset vievät myös, mutta ei ilmankaan voisi olla.

      Poista
  4. Oot kyllä niin taitava! Ja olen ennenkin tainnut kommentoida, että musta on hienoa, kun tuollaiset aarteet pelastetaan niille kuuluvaan arvoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina. Ei minusta ammattiverhoilijaa tulisi koskaan. Huonekalujen entisöintiä voisin tehdä työkseni. Harrastuksena molemmat on kivoja ja samalla saa pelastettua näitä aarteita.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Niinhän se on että harrastukset maksavat, mutta ne myös antavat niin paljon hyvää mieltä ja mielekästä tekemistä.

    VastaaPoista
  7. Tosi kiinnostavaa, että olet laskenut kuluja, noista saa vähän osviittaa. Mikäpä harrastus ei maksaisi, ihan totta. Ja siinä vielä harrastus, josta tulee hyötytulosta. Oppimisen ilolle sun muulle ei varmaan voisi laittaakaan hintaa, mutta kiva nähdä, mitä tuo harrastus voisi tulla maksamaan. Ihan kohtuuhintainen, kyseessä on kalusto eikä mikään pieni jakkara.

    VastaaPoista
  8. Mukava harrastus on vanhojen huonekalujen entisöinti ja kunnostus. Hienuu kalustoo kunnostat. Miekin oon pyöriny noissa piireissä jo muutamalla vuoskymmenellä. On antosa harrastus. Miulla on nyt pieni tuoli työnalla, suan sen tännään valamiiks. Kyllä ennen tehtiin upeita huonekaluja. Terveiset Rannanpihasta.

    VastaaPoista
  9. Kiinnostava harrastus ja palkitseva itselle rahallisesti ja muutenkin. Hyvää loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)