maanantai 12. elokuuta 2013

Vanhakin kelpaa

Koska en ole saanut aikaiseksi tuvan räsymattojen teettämistä, sopivien mattojen etsintä vanhoina jatkuu. On vain melkein mahdotonta löytää riittävän hyväkuntoista räsymattoa ilman sinisen sävyjä tässä sinistä rakastavassa maassa. Toinen kohta mikä torpedoi onnistuneet löydöt, on se, että mattoja pitäisi löytyä mieluummin kaksin kappalein. Tai yksi oikein pitkä minkä voisi pätkäistä kahdeksi.

Kolmanneksi, Lahden seudun kirppareilla on myynnissä ihan älyttömän vähän räsymattoja. Minun silmiini ainakin osuu hyvin harvoin. Viime viikolla tein kuitenkin pienen löydön. Mattoja oli vain yksi, kuntokin vähän siinä ja siinä, mutta koska hintaa oli vain 3 euroa ja värit just eikä melkein, nappasin maton kassan kautta kotiin.
 Sinistä on tässäkin matossa, mutta niin vähäisiä määriä, ettei se haittaa. Ja sopivassa valossa ne häviävät muiden tuvan sävyjen sekaan.
 Tuvan tapetti, Pihlgren&Ritolan Jugend-kausi miellyttää silmää aina vaan, ja oli jo aikakin, että edes yksi matto käy sen värimaailmaan.
 Tuvan vanha matto, oranssi-sini-ruskeasävyinen menee mattoaittaan ja saa jatkaa elämäänsä saunan mattona jonne meillä päätyy kaikki muualle kelpaamattomat matot. Tai tiedä vaikka pääsisi aittaan sitten joskus kun aitan kunnostus on tehty.
Huomenna on edessä viimeinen kesälomapäivä. Lapset aamulla kouluun, ja itse vietän viimeisen päivän kesähässäkkää siivoten. Toivottavasti yksi päivä riittää loppumattoman kaaoksen selätykseen.

15 kommenttia:

  1. Minä tykkään vanhoista, käytetyistä enemmän kuin uusista. Tuo mattosi on oikein kotoinen. MInäkin tarvitsisin uuden maton keittiöön, voisin kyllä ostaaa uuden, mutta kun ...se on uusi ;) Mutta hellallettat mikä tiinä matolla titten on, sydänkäpynen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa on monesti kauniimmat sävyt, aika haalistanut, ja runsaat pesut. Käyvät paremmin näihin muutenkin vanhoihin sisustuksiin.

      Mustavalkoinen pentumme on utelias kuin mikä, heti piti tulla haistelemaan mitä uutta on taloon tulossa :)

      Poista
  2. Vanhat räsymatot on kauniita! Ai, teillä alkaa tänään koulu, meidän perällä alkoi jo eilen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään alkoi, joululoma onkin sitten todella lyhyt. Toisaalta ei haittaa kun itsellä ei ole siinä kohtaa yhtään lomia.

      Poista
  3. ihana,kaunis,vanha räsymatto :D
    itselläni on edesmenneen mummuni kutomat matot ja tykkään niiden väreistä...hän kutoi eläessään(91v) mattoja varmaan tuhansia kilometrejä,siihen kun lisää sukkien, lapasten ja poppanoiden tehtailun...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tallessa vain pari mummoni kutomaa mattoa, niitä yritän vähän varjella kun ei ole mummoa enää. Samaa olen muuten joskus ihmetellyt, mummo teki töitä, kutoi mattoa, neuloi sukkia ja ties mitä, hoiti ison kasvimaan ja puutarhan ja yhden kesämökinkin.

      Poista
  4. Kiva mattolöytö, mukavan paljon värejä! Mie sain talokaupoissa varmaan sata kilometriä räsymattoja, joista ikävä kyllä sellasia omaa silmää miellyttäviä on vain ehkä neljäsosa. Kaikki liian valkeita tai liian beigejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beiget kävis meille! Tai käy jos mukana ei ole metreittäin sinistä, jos saat joskus päähäsi myydä niin ota yhteyttä.

      Poista
  5. Ihana tapetti, sievä matto! Teillä on mahdottoman kodikasta!

    VastaaPoista
  6. Ihana matto!! Terkkuja Porista.Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja arvaa jäikö vähän harmittamaan se toinen matto mikä oli samassa pöydässä myynnissä, yhtä halpa hinta, mutta siinä oli enemmän sinistä. Kai se olisi meille jonnekin käynyt.

      Poista
  7. Tuo on niin totta tuo sinisen valta matoissa! Oon itekkin etsinyt kirppareilta (ja just varmaan samoilta Lahden seudun) räsymattoja ilman sinistä, mutta aika turhauttavaa on. Kolme löysin viime talven aikana, kahdessa on sinistä tosi paljon, yhdessä vain ihan hitunen. Ostin kuitenkin sinisellä kyllästetyt ja jännitän, että miten ne käy meidän tulevaan tupaan. Ensi kesänä on ehkä remontti + laajennus valmis ja sitten vasta näen, käykö sininen vai ei. Todennäköisesti ei ja matot menee myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko sininen jotenkin hallitse väri, vai onko sinistä kudetta parhaiten saatavilla, vai onko se vain kaunis väri. Tykkään sinisestä kyllä muuten, mutta tuvan väreihin se ei vaan käy.

      Taidettiin muuten istua keväällä yhdellä bussireissulla peräkkäisissä penkeissä, minulla kutimilla pientä valkoista :)

      Poista
    2. Minäkin vastaan vielä tänne :) Samassa bussissa ja muistan kyllä sun kutimet :D Mulla on vieläkin kesken se mitä bussissa neuloin, mutta se on ollut autoneule ja aika vähän oon istunut tänä kesänä auton kyydissä. Asut ilmeisesti näillä samoilla nurkilla. Voisikohan olla joskus mahista tulla katsomaan sun ihanaa kotia ja pihaa ihan livenä? Teillä on niin kodikkaan ja kauniin näköistä!

      Poista

Kiitos kommenteista :)