perjantai 30. elokuuta 2013

Luumulehto tänään

Nolottaa, näitä kuvia en haluaisi näyttää, mutta näytän silti. Luumulehdon alennustila ja keskeneräisyys ottaa vähän luontoni päälle. Aika on minullekin rajallista ja illat lyhyitä, kaikkea ei voi ehtiä, puolustaudun näin lähinnä itselleni.
 Jossain vaiheessa kesää löysin jostain kätköistäni noin 10 vuotta vanhan purkin rikkaruohomyrkkyä. Tehosi, mutta ei juolavehnälle. Sen myrkytys jää nyt ensi kesään. Periaatteessa olen myrkkyjä vastaan, mutta joskus ne puoltavat paikkaansa.
 Keskiympyrässä on se metka juttu josta lupasin kertoa. Keskellä kasvaa Mustilasta hankittu ruusuomena, laidoilla on symmetrisesti punavalkoista akileijaa ja kolme pehkoa mysteerikasvia. Mysteerin aiheutti multa jota kärräsin ympyrään kompostista.
 Olen heittänyt kompostiin mansikkakoison hedelmiä ja kas kummaa, siemenet ovat selvinneet talven yli hengissä ja alkoivat itämään luumulehdossani. Huvittavaa jopa, sillä kasvihuoneessa koisosta ei ole tullut läheskään näin komea kasvi. Ensi kerralla istutan mokoman yllättäjän suoraan kasvimaalle tai jopa tänne luumulehtoon kukkapenkkiin. Ei nimittäin ole ollenkaan hassumpi pehko.
 Nuo kaksi suurinta pensasta on mansikkakoisoja. Ympyrään on tulossa vielä pioneja, mutta taitaa jäädä nekin ensi vuoteen.
 Luumulehto päättyy vanhaan kivipengerrykseen jolla seisoin tätä kuvaa ottaessa. Luumupuut ovat tulossa tähän kuvan keskivaiheille irtotiilien ja hiekkakäytävän väliin. Irtotiilien tälle puolelle tulee lavakauluksista seitsemän istutuslaatikkoa johon tulee ainakin pensasmustikkaa. Onko kellään kokemusta kasvaako mustikka hyvin laatikoissa?
 Kiviaidanne on putsaamatta ja kitkemättä, mutta se on ehdottomasti keväthommia kun maa on kunnolla kostea. Tuota kiviä ympäröivää savijunttaa on toivotonta kitkeä kuivana.
 Eipä ole tapahtunut mitään tulevan kuusiaidankaan paikalle. Jyrsimelle on töitä ja sitten pitää keksiä toimiva systeemi ettei rikat leviä kuusentaimien juurelle. Kuorikatetta siihen saa olla vähintään peräkärryllinen.
Töitä riittää, mutta niinhän se pitääkin. Tämän talon puutarhan ei ole tarkoitus valmistua koskaan.

10 kommenttia:

  1. vautsi,tuosta luumulehdosta tulee varmasti upea,sitten aikanaan :D
    Ja kuvaajan varjoki löytyy yhestä kuvasta mukavasti;)
    puutarhailuhan on sitä ettei valmista tarvi tullakaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaajan varjoa ei voinut välttää, oli kaunis auringonlasku selän takana :)

      Poista
  2. Hiljaa hyvä tulee, varsinkin puutarhassa!

    VastaaPoista
  3. Tuosta tulee aivan upea paikka! Muutenkin koko miljöö on niin kaunis että!

    VastaaPoista
  4. Pihapiiri alkaa olla jo kauniskin maalaismaisema. Ihana nähdä oman työn jäljet.

    VastaaPoista
  5. Meilla pensasmustikka oli ensin avomaalla ja kasvoi hitaasti, lahes marjatta. Siirsin taimet isoon betonilaatikkoon ja mustikkaa tuli toooosi paljon! Myos lanko sanoi etta heille kavi samoin, paljon enemman marjaa kuin avomaalla. Tarkeaa on myos se etta multa on hapanta( sauer) multaa. Hiljaa hyva tulee!! Kauniilta nayttaa jo nyt!! Lopussa Kiitos seisoo 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että menestyy laatikoissa. Mullaksi laitetaan suoraan metsästä haettu "multaa" jossa pitäisi olla oikea ph.

      Poista
  6. Tuohan näyttää upealta!! Puutarhasta tulee vielä mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosiian toivon että upea olisi lopputulos, saas nähdä :))

      Poista

Kiitos kommenteista :)