keskiviikko 14. elokuuta 2013

Aina on tilaa yhdelle

Kaikki jo tovin blogiani lukeneet tietää rakkauteni vanhoihin puusohviin. Niitä ei ole sisällä talossa kuin yksi, mutta navetan ylisillä on pari kappaletta odottelemassa uutta elämää. Onneksi laajaan sydämeeni mahtuu muutakin kuin sohvat, niistä on tulossa ihan asiaakin, mutta nyt top 10 kärjessä keikkuu ruokapöytä.

Ja kysymys kuuluu, kuinka monta ruokapöytää mahtuu yhteen tupaan? Minun vastaus on kolme, ja ihan kevyesti.
 Pöydän kuvaamisen välissä napsin pari otosta linssilude-Pepsistä. Katinpoikanen oli taas innokasta sisustusseuraa jaloissani häärien ja loikkien.
 Tuvan varsinaisen ruokapöydän kanssa on ollut ongelmana sen laatikot, joiden takia penkillä istuvien jalat ei mahdu pöydän alle. Ei paha juttu omien lasten kanssa jotka ovat jo isoja, mutta hoitolasten kanssa ei oikein toiminut, vielä kun syöttötuolit vei aina ne hyvät päätypaikat.
 Ongelmaan kokeillaan nyt ratkaisuksi isovanhempieni vanhaa pöytää 1960-luvulta. Juuri sopivan kompakti koko, toinen syöttötuoleista menee pöydän alle, ja minulle jää syöttöpaikka tuohon puuhellan eteen. Ja tarvittaessa tuohon saa mahtumaan sen toisenkin syöttötuolin.
Pöydän viilupinta vain on jo niin kulunut, että joudun hankkimaan vahakankaan tuohon pöydän päälle. En pidä niistä yhtään, mutta kai sellaista oppii sietämään. Etenkin jos sellainen kankaanpalanen löytyy erittäin kauniilla kuosilla. Pöydän jalat ovat alunperin olleet mustat, valkoinen maali sopii kuitenkin paremmin meille joten pöytä olkoot tuossa kunnossa. Ja toimi se rippijuhlissa moitteettomasti tarjoilupöytänäkin.

Tänään, syksyn ensimmäisenä työpäivänäni pöytä oli puolitahoisessa testauksessa, ja sen perusteella sanoisin toimivaksi kokeiluksi. Lämmityskausi sitten näyttää miten toimii kun puuhella on käytössä.

12 kommenttia:

  1. on teillä kyllä aivan ihana keittiö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on omastakin mielestä varsin onnistunut.

      Poista
  2. Sellaista taiteilua se onkin noiden vahakankaiden ja lasten kanssa! Pph:na on nähty :) Välillä liina on lattialla ja välillä liina ja lapsi. Kangaspintaisissa liinoissa on kauniita kuoseja. Muistaakseni Kodin Terrasta on saanut täällä Keski-Suomessa.
    Teillä on ihana tupa ja kunnolla tilaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin olla ronski, ja laittaa liinan nastoilla kiinni pöydän alapintaan, muuten ei tule pysymään paikoillaan. Yhden kernin jo näin meille sopivalla kuosilla, mutta en muistanut pöydän kokoa. Ajattelin olla säästäväinen ja ostaa vain sopivan palan :)

      Poista
  3. Mulla on samanlainen syöttötuoli! Ostettu mulle 70-luvun alussa ja palvelllut mun, siskon, veljen, kaksi tytärtä ja pojan. Ennen noita omia lapsiani tosin maalasin sen uusiksi.
    P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli samanlainen syöttötuoli, siinä oli vielä helmet edessä. Sitä ei ole enää olemassa, mutta tuo kuvien valkoinen on ostettu omille lapsille. Toimiva malli kun menee vuodesta vuoteen.

      Poista
    2. Joo, mulla on ne punakeltaiset helmet tallessa :)

      Poista
    3. Meillä on toinen syöttötuoli niin vanah että siinä on ollut ne helmet, mutta eivät ole harmiksi enää tallessa. Pidä tuolista huolta, se on aarre :)

      Poista
  4. Voi miten suloinen linssilude!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)