tiistai 18. syyskuuta 2012

Ikkunoiden entisöinti kuvin

On pitänyt jo pitkään kertoa ikkunoiden entisöinnistä, lähinnä kitin poistosta myös kuvin. Viime vuonna sain otettua kuvia vasta kittausvaiheesta, ja tänä vuonna on ongelmana ollut kotiin jäänyt kamera. Tänään muistin kameran ja sain kuvattua kitin poistoa ja työskentelyä Speedheaterin kanssa.

Entisöintiä on ollut jo pari kertaa ja niillä kerroilla olen saanut poistettua lasit toisesta ikkunapokasta. Tänään kävin toisen pokan kimppuun onnistunein tuloksin. Neljä lasia irti, ja kaikki ehjinä. Ekasta pokasta hajosi vain keskimmäinen pikkuruutu. Yhdellä entisöintikerralla ehtisi poistaa kaikki lasit yhdestä pokasta, mutta Speedheaterin kanssa työskentely katsotaan tulityöksi ja se on lopetettava turvallisuussyistä tuntia ennen oppituntien loppua. 

Etualalla ikkunapoka josta on jo lasit pois ja ensimmäinen hionta tehty, taaimmainen valmiina käsittelyyn.
 Muut työvälineet Speedheaterin lisäksi on sivuleikkurit naulojen poistamiseksi, taltta kitin poistoon ja harja roskien pyyhintään.
 Ja se kaikista tärkein:  reilusti märkä pyyhe.
 Aloitetaan helposta sivusta, eli lasin ulkosivusta. Pyyhe hyvin lasia vasten ja Speedheater vasten kittiä. Jos haluaisi, voisi pokan maalipinnan suojata toisella märällä pyyhkeellä puun hiiltymisen estämiseksi. Pidetään lämmitintä hetki paikoillaan, sopivan ajan oppii tietämään parin ruudun jälkeen.
 Lämmitin pois päältä ja käsistä, ja taltta hommiin. Taltta ei ole tässä kohtaa kai mikään suositeltavin työväline, mutta minun käteen se on juuri sopiva. Työnnetään taltta kevyesti pehmenneen kitin ja puun väliin ja nippaistaan kitti irti. Ja varotaan tietysti lasia.
 Hurjalta näyttää, mutta kyllä tästä tulee kunnon ikkuna. Jopa erittäin hyvä.
 Toistetaan sama joka sivulle, ja jos hyvin käy, on hetken päästä käsissä ehjä ikkunaruutu. Merkataan ruutu teipillä ja jatketaan työtä.
 Karkeastikin puhdistettu kittiura näyttää jo melko hyvältä. Poka sai vähän takkiinsa ja mustui lämmittimen alla, mutta se on joka tapauksessa hiottava hyvin ennen pohjamaalausta. Mustunut on kuitenkin vain pintaa.
Sen verran alkaa olla kertynyt kokemusta ikkunoiden korjaamisesta, että tämän vuoden tahti tuntuu olevan viime vuotista kovempi. Alkaa tulla jo rutiini työhön. Mikä on tietysti hyvä, sillä en nyt kuitenkaan haluaisi käyttää viittä vuotta lasikuistin ikkunoihin. Ja sitä se on, jos saan tehtyä kaksi ikkunaa vuodessa. Hiontavaihe on nopea, kitin teon ja levityksen kun vielä saisin toimivammaksi. Tai lähinnä sen, miten saisin tehtyä suuremman erän kittiä kerralla ja säilytettyä sen kunnolla seuraavaan kertaan saakka. Tähän asti olen tehnyt ikkunakittiä aina yhtä kertaa varten ja se on tuntunut turhan hitaalta. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

6 kommenttia:

  1. Voi! Hienolta näyttää!! Laita vaan lisää tästä(kin) aiheesta;)

    VastaaPoista
  2. Huh. Kun näen, millaisia ruudukoita sinun pitää jaksaa työstää, oma ikkunahelvetti tuntuu aika iisiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos teillä on yksikehyksiset pokat niin voi voi, on helpot kuin mitkä noihin mun pokiin verrattuna. Aina saisi kohdistettua lämmittimen pois lasista.
      Omissa hirvittää alkaa lämmittää sisäpuitteen vierestä, joka sekunnilla ajattelen että kohta poksahtaa lasi halki.

      Poista
  3. Helpommalla taitaisi päästä, jos tilaisi uudet ikkunat. Se vaan ei ole vaihtoehto, jos haluaa pitää vanhan talon terveenä ja kunnioittaa perinteitä. Oma urakka on vasta edessä ja tämän talon ikkunat ovat helpot, mutta kyllä siihenkin saa yhden kesän uhrattua, tarvittaessa toisenkin.
    Meillä koulussa säilytettiin kittiä muutaman päivän siten, että laitettiin se ilmatiiviiseen astiaan ja lorautettiin pellavaöljyä päälle. Jos kitti oli liian löysää käytettäessä, niin laitettiin hieman kalkkijauhoa sekaan.

    VastaaPoista
  4. Kittiä voi pakastaa pienissä erissä ja ottaa sieltä sitten aina tarvittava määrä käyttöön. Aion itse tehdä näin jos satsista jää ylimääräistä. Billnäsin rakennusapteekilta tämän ohjeen antoivat. Todella kauniit muuten nuo teidän ikkunanne<3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)