lauantai 1. syyskuuta 2012

Ihan kun muuta tekemistä ei olisi!

Minun mielestä ei ole, mutta miehen ilme kertoi samaa kuin otsikon teksti.
Tarkoitus oli tehdä vain kaksi pientä puuhaa muiden ohessa.
Vähän pieleen meni ja homma levähti muuallekin.

Nämä kaksi oikeanpuoleista ikkunaa oli tarkoitus irroittaa jotta saan ne mukaan tiistaina alkavalle entisöintikurssille.
 Raappaa piti näyttää ihan vaan pikkasen noille muovin alla oleville ulkokarmeille.
 Mutta enhän minä voinut itselleni mitään,  kun raappa lipsahti  ja valkoisen alta paljastui mitä kauneinta siniharmaata maalia. Oli ihan pakko ottaa raapasta vain entistä tukevampi ote ja raapata hitunen lisää.
 Siniharmaata paljastuu enemmän ja enemmän.
 Paneleiden nykyisen mintunvihreän maalinkin alle oli ihan pakko kurkistaa. Sieltä sain esiin harmaata, en oikein tiedä mihin vivahtavaa, mutta sopii hyvin siniharmaan kaveriksi.
Lasikuistin sisäpuolelle ei ollut tarkoitus tehdä mitään, mutta nyt kun aloitin, raaputan kaikki pinnat ja maalaan ne noilla alkuperäisillä harmaan ja sinisen sävyillä. Enpä koskaan edes tykännyt mintunvihreän ja valkoisen yhdistelmästä jonka joku tuohon on joskus laittanut. 
Onneksi lateksilla, maali rapisee lähes itsestään pois kun raapalla vetää.

Enempää en höpise, raaputusurakka jatkuu...

12 kommenttia:

  1. Jestas, kerrassaan kaunista pintaa paljastuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on. Ihan hömelö se joka on joskus maalannut värit piiloon.

      Poista
  2. Hahaa, aika hauskaa! Mutta tuollaista se on ja toimeen on tartuttava jos siltä tuntuu :-D
    Jännästi tuo karmin sininen on toooodella saman sävyistä kuin minun tupani jalkalistoissa ja sisäkynnyksissä. Ja jotain suunnilleen samaa sinistä sävyä on myös huoneen karmit olleet, sen jälkeen harmaita, ja vasta viimeisesti valkoisia. Tää on hyyyvin mielenkiintoista, aina ei sitä vain sivustakatsoja tajua ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat värit ja sävyt on mielenkiintoista! Mun mielestä meilläkin on jossain listassa ollu tuota sinisen sävyä, ettei olisi salin karmilistoissa. Ennen ei todellakaan läträtty valkoisen maalin kanssa. Eikä kaikki läträä vieläkään :D

      Poista
  3. Harmaa on kaunis väri! Meilläkin on eteisessä vihreä/valkoinen sävy ja inhoan sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään ihan älyttömästi eri harmaiden sävyistä. Mies maalasi tänään taas talon päätyä ja minä huokailin kun tulee hyvä :))

      Sellainen minttujätskin vihreä ei vaan ole mun juttu vaikka onkin nätti sävy monen muun kodissa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin paljastui. Maalaaminen menee varmaan keväälle, alkaa olla turhan kosteaa ilmaa jo.

      Poista
  5. niin minäkin tekisin :) aivan ihania sävyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saan sävytettyä uudet maalit mahdollisimman lähelle vanhaa maalia.

      Poista
  6. Tsemppiä raaputusurakkaan, minä sain onneksi oman maalaus-urakkani kunnialla päätökseen. Älyttömän ihana kuisti ja kauniit ikkunat ja nuo alta paljastuneet värit ovat tosi kauniit, kannattaa raaputella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuisti on ihana, mutta kovin vähäisellä käytöllä. Josko kohennuksen myötä siihen keksisi jotain.

      Poista

Kiitos kommenteista :)