Ai että on mukavaa kun puutarhassa käy vieraita. Keskiviikkona täällä kävi toimittaja ja kuvaaja, juttu ilmestynee joskus vuoden päästä. Mutta sain käynnistä idean ruususta jonka paikkaa olen pähkäillyt. Ruusu 'Ilo' on siirretty jo kerran, mutta se vaati taas paikan vaihtoa koska sen pitkät ja maata vasten kaartuvat oksat eivät olisi olleet hyvä juttu siinä paikassa missä ruusu kasvoi.
Vieraiden ansiosta tajusin, että hei, ruusu pitääkin kasvattaa maata myöten tai oikeastaan kiviä pitkin.
Niinpä ruusu pitkine oksineen irti maasta. Hyvä juurakon se oli savimaassa kasvattanut. Juuria kun piti vielä kaivella muovin alta pois ja yrittää saada mahdollisimman pitkinä ylös.Seuraavaksi hieman kivien kuskaamista nokkakärryillä. Toiseksi viimeinen kuva näyttää mistä kivet ovat. Onneksi sain tuoda niitä alamäkeen.
Eikö olekin kiva näky kun ruusun oksat kaartuvat suurien kivien päälle. Hauskin tässä on, että ruusu on siirretty näiden samojen kivien toiselta puolelta, kuvan etualasta. Mutta siinä oksat kaartuivat myös tulevan perenna-alueen päälle ja se ei ollut toivottavaa. Nyt ruusulla on ihan oma kivien ympäröimä peti ja voi siitä levittää oksiaan kiville ja tulevalle kivituhkakäytävälle niin paljon kuin haluaa.
Uusi paikka ja vanha. Vanha on tuo ruskea monttu harmaan pressun ja kiven välissä. Ei ollut pitkä muuttomatka 'Ilo'ruusulla.
Ja kun kerran kiviä tuli niin tein padan ympärille lisää yrttipenkkejä. Taaimpana on minttu. Edessä timjami jolla on hauska tarina. Olen saanut sen hoitolapsen äidiltä vuosia sitten. Annoin timjamia myös siskolleni ja kävikin niin, että minun omani kuolivat mutta siskolla olivat hengissä. Niinpä toin timjamia takaisin kotiin, se teki parin vuoden reissun yli 300 km:n päähän. Tyhjään paikkaan tulee sitruunamelissaa jos löydän edullisen taimen. Tai sitten valkoista kuukausimansikkaa.
Yläpihan jatkopala on myllätty ja täältä niitä kiviä löytyi. Suurimmat tuupattiin traktorilla sivuun ja minä nostelin pienimmät pois. Kivet jätettiin lähelle, sillä luultavasti käytän niitä istutusalueilla. Kuva on eiliseltä, tänään myllättiin lisää ja muotoiltiin tulevia istutus- ja nurmialueita.
Alun kuvissa näkyy harmaa pressu, sain inspiraation poistaa pressun ja sen alla olevat muovit. Hyvin on vuodessa maatunut kaikki puutarhakompostin jäte mitä tuohon kumosin viime kesänä. Nyt mietin mitä teen, kippaanko taas kaikki komposteista tuohon ja peitän taas vuodeksi vai lisäänkö multaa vasta ensi vuonna. Istuttamaan pääsee kuitenkin vasta ensi vuoden keväänä.