Käsilaukku

Kesällä käydessäni hakemassa vintintä tämän vanhan ryijyn alas, löytyi sieltä toinenkin mytty, ihan toisen hormin vierestä puoliksi eristeisiin hautautuneena. Nappasin mytyn kuitenkin mukaani epämääräisyydestään huolimatta ja aloin levitellä esiin. Ja mitäpä muuta siitä paljastui kuin käsilaukku. Eikä ihan mikä tahansa laukku, vaan Arvilan Anselmin vaimon, Hilman laukku nimikirjainten perusteella. Nimikirjaimet on tyttönimen, joten laukku lienee tehty tyttövuosina. Hilman syntymävuosi on 1886, joten laukun tekovuosi ajoittunee 1900-luvun alkuun.

 Laukku on hauas kuin mikä. Pesin siitä varovasti käsin pahimmat pölyt pois, muuta en uskaltanut tehdä. Kangas jolle nimikirjaimet ja kukka on kirjottu haurastuu käsiin. Liila kangas on vielä ihmeen vanhaa noiden muiden rinnalla. Kantokahvat laukusta on hävinneet aikaa sitten, epäilen että siirretty seuraavaan laukkuun. Ja on tätäkin laukkua jo paikattu moneen kertaan ennen sen vintille hylkäämistä.

 Sitten tein jotain täysin radikaalia, silppusin laukun ja pelastin kehyksiin kirjaillut kohdat. Tosin kävi niin, että en löytänyt tarpeeksi suurta kehystä täältä kotoa. Seuraavaksi marssin kehysliikkeeseen jossa ammattilaiset saavat hoitaa homman. Ja tihutyöni puolustukseksi täytyy sanoa, että ei kassia olisi muuten voinut säilyttää, enkä nähnyt mielessäni sitä kokonaisena kehyksissä.

 Vaikka mitä tekisi, heijastuu valo inhottavasti kehyksen lasin pinnasta. Ja hermostuksissani tämän bloggerin temppuiluun ja kuvatilan loppumiseen, poistin vahingossa sen ainoa hyvän kuvan. Ei se mitään.

Kuvatilaa yritin saada lisää lisäämällä itseni toiseksi kirjoittajaksi, katsotaan menikö läpi. En millään haluaisi myöntyä ostamaan kuukausittain lisätilaa. Yksi vaihtoehto on alkaa poistaa blogin alkuajoilta niitä kuvia joita en silloin vielä tajunnut pienentää. Mutta ei sekään tunnu kivalta vaihtoehdolta. Pähkäilen mitä teen.

Aitta & valot

Ihana puoliso teki hetken töitä ja sai aitan paikoilleen pakkasesta ja lumesta huolimatta.

Vielä kauniimpi ihan pimeässä, mutta siitä ei kuvia liian yksinkertaisen kameran takia.

1v4kk

Siinähän se otsikossa on, aika jonka olen elänyt vähemmillä hiilareilla. Syksyn lukemista paino ei ole tippunut lainkaan, mutta eipä ole ollut tarkoituskaan. Ruokavalioni koostuu edelleen pääosin marjoista, kasviksista, proteiinista ja rasvasta. Ihan niin tarkka en ole kuin alkuaikoina, tiistaina oli entisöintikurssilla tarjolla vaikka mitä herkkua ja kaikkea söin.

Otsikon aika ei kuitenkaan ole nyt se tämän kirjoituksen juoni, vaan labra-arvoni. Sain käytyä vihdoin ja viimein työhöntulotarkastuksessa ja verikokeissa. Ja voisin kuvitella että ainakin osa teistä lukijoista on kiinnostunut kuulemaan millaisia tulokseni tällä ruokavaliolla ovat. No, nyt viis yksityisyydestä, ne luvut teille julkistan ihan kohta.

Ensin pari kuvaa, sillä niitäkin piti juttuun saada. Tarkoitus oli kuvata flunssaisen allekirjoittaneen päivän asu Iines sylissä. Kissaneito oli kuitenkin eri mieltä kuvaamisesta, joten sain aikaan vain suttua. Mutta, eipähän näytä flunssapöhöinen naama niin pahalta.

 Ja sitten ne arvot, verenpaine 116/64, glukoosi 5.0, kokonaiskolesteroli 4.7,  HDL 1.71, LDL 2,8 ja triglyt 0,57. Sekä lääkärin että terveydenhoitajan mielestä hyvät arvot ja samaa mieltä olen itse. Edellinen mittaus on tehty 11 vuotta sitten ja näissä uusissa arvoissa on jopa parempaan menoa. Painoindeksi silloin 11 vuotta sitten oli sama kuin nyt. Ihan kaikki ei kuitenkaan mene koskaan minun veriarvoissa putkeen, vanha tuttu vihollinen nimeltä anemia on taas nostanut päätään. Hemoglobiini oli vaivaiset 114. Vaihteluväli minulla on 110-120. Ensimmäistä kertaa elämässäni lääkäri oli sitä mieltä että tutkitaan tarkemmin onko muuta syytä kuin ihan puhdasta raudan puutetta, joten lisää verikokeita luvassa. Katsotaan muun muassa B-vitamiinien taso.

 Näillä arvoilla uskallan jatkaa samaan tyyliin, voita (+ muuta eläinrasvaa) ja oliiviöljyä nauttien. Hemoglobiini antaa hyvän syyn popsia edelleen punaista lihaa jota on muuten nytkin kypsymässä uunijuuresten kanssa leivinuunissa. Herkkuruokaa miehen laittamana.

Kaksi viimeistä kuvaa ei nekään liity mitenkään aiheeseen, mutta oli pakko napsaista kuva viikonloppuvieraastamme, Kaaposta. Koiruuden lempipaikka on salin rahi. Siitä kun näkee sopivasti joka suuntaan taloa. Tarkkasilmäisimmät voivat huomata rahin takana keinutuolista pilkistävän Iineksen. Silkkiturkki siellä mököttää kun kehtasin tuoda Kaapon kylään. Kuvatessakin kääntää vain päänsä pois, "kuvaa nyt sitten sitä koiraa kun sen kerran tänne raahasit, nih!" 

Ihan lopuksi pakko mainita, että aitta saatiin paikoilleen pihalle, kuvia tulossa!