Eilen tuo rouva sitten soitti minulle ja kysyi, vieläkö tuo tienhoitokunnan ongelmajäte kelpaa meille. Nyt sitä olisi tulossa traktorinkuormakaupalla ja heti. Sekunnin mietin ja hihkaisin, että tänne vaan, tulen näyttämään paikan. Ja siitä se rumba sitten alkoi. Miehelle soitin asiasta ilmoitusluontoisesti tässä vaiheessa, ettei aja ojaan kun näkee muuttuneet maisemat.
Ja mitä tuolla ilmaisella maa-aineksella sitten maisemoitiin? Tietenkin taas yksi joutomaa. Sellainen ihmeellinen monttu minne tuppaa vesi kerääntymään. Nyt saatiin melkein koko monttu täyteen.
Tämä on aika lähellä tietä ja pihamme sisääntuloa. Kaunis näky tuo ei ole, vaikka ei se nokkosniittykään nyt ihan silmiä hivellyt. Annetaan tuon tasoittua talven yli ja seuraavan kerran kun kaivinkone tulee tontille, niin siistitään lopullisesti. Sitten nurmikkoa ja muutaman puun istutus. Ja pieni puisto on valmis.
Tämän koivurivin aukot ehdin paikata kesällä pienillä taimilla. Nyt ne jäi traktoreiden jalkoihin, mutta ei hätää. Sulo Vilen-minäni bongasi jo monta ilmaista ja omaa koivun tainta omasta pihasta. Juuri sellaisia mitkä joutuisivat muuten hävitetyksi mm. kukkapenkissä kasvamisen takia. Lykätään ne tilalle niin joskus tuossa on komea rivi koivuja.
Sitten täytyy esitellä tämä pajupusikko jota olen muokkaillut aina silloin tällöin. Nyt huomasin, etä letitykseni on kasvanut toisiinsa kiinni. Yläosa on kasvanut ihan ruokottomaksi eikä ole enää kaunis pallo. Pitää näyttää sille vähän puutarhasaksia niin kehtaan ottaa kuvan koko puskasta. Tätä ei taida raaskia hävittää muiden pajujen kanssa.
Reipasta tiistaita, minua odottaa illalla entisönti kahden viikon tauon jälkeen!
Jospa muistaisin ottaa kamerankin mukaan.