Rekkapojasta kerholaiseksi.

Kuopus sai tänään postia. Tuli ilmoitus kerhosta, ihan oikeasta isojen poikien kerhosta, nimittäin seurakunnan päiväkerhosta. Kerho on kerran viikossa, kolme tuntia ja mikä parasta, täällä omalla kylällämme. Täällä maalla jo 3-vuotiaat pääsee kerhoon jos tilaa on, ja tänä vuonna on. Luulen, että nyt meidän on hankittava ihan oma kerhoreppu ja eväsrasia, sillä kerhossahan tottakai syödään eväät!

Ensimmäisen kerhopäivän koittaessa vaan uskon tilanteen olevan se, että tämä oma pieni punttitakiaiseni pistää jarrut päälle, eikä suostu menemään kerhoon, ei ainakaan ilman äitiään. Toisaalta eskarilaisemme tulee samaan kerhoon, sillä kyläkoulumme eskarilaiset viettävät perjantait tuolla kerhossa. Jospa veljen kanssa voisi jäädä, vaikka onhan 3-vuotias vielä pieni, ainakin äidin mielestä...

Mitä mahtaa äitinsä puuhata joka perjantai kolme tuntia ihan yksin kotona? No en ainakaan aio siivota. Shoppailuun tuo aika on liian lyhyt, mutta juuri sopiva ompeluun, lukemiseen ja muuhun mukavaan.

Syömäääään!

Heinäkuun lopulla tulee ruuan valmistukseen rytmin muutos. Enää ei mennä vain jääkaapille ja ryhdytä hommiin. Nyt hommat alkavat kasvimaalta, yleensä perunan kaivamisella. Sujuu suurin piirtein näin: Otetaan ämpäri ja lompsitaan kohti kasvimaata. Huomataan lapion olevan viety. Haetaan lasten viemä lapio milloin mistäkin, tällä kertaa aitan kulmalta. Palataan takaisin kasvimaalle kohteena perunat. Lapio maahan, kevyt nosto ja samalla vedetään perunan varresta ja alta paljastuu mukavia mukuloita. Niitä ämpärin pohja täyteen. Seuraavaksi otetaan kymmenkunta askelta kohti sipuleja, käytetään hetki pohdintaan siitä, mikä olisi tämän päivän ruokaan sopivin. Kun sopiva sipuli on valittu, nyhtäistään se irti.

Ja koska lautasella on mukava olla hiukan väriäkin, poiketaan vielä porkkanamaan ja herneaidan kautta. Saaliiksi saadaan muutama porkkana ja hiukan herneitä. Siirrytään keittiöön.

Keittiössä ähistään ja puhistaan puolisen tuntia ja lisätään jauhelihaan siitä unohtuneet mausteet, ei mainita asiasta kenellekään. Haetaan kasvihuoneesta muutama tomaatti ja varmistetaan, josko olisi avomaan kurkut muuttuneet kasvihuonekurkuiksi koska niiden taimia nimenomaan ostin. Eivät olleet muuttuneet. Jätetään kurkut odottamaan Tuhkimon haltiattaren taikasauvan kosketusta. Palataan keittiöön ja kutsutaan väki syömään.

Olkaa hyvä :)

(kurkut Prismasta)

Hääpäivä

Tänään on yhdeksäs hääpäivämme. Mieheni kanssa en pääse sitä vielä juhlistamaan, sillä hän on totuttuun tapaan matkahommissaan, huomenna näemme seuraavan kerran. Hääpäivän kunniaksi tein kyllä lapsille pannukakkua, mutta muuten päivä on mennyt ihan kuin muutkin, marjoja kerätessä. Saaliina viisi litraa vadelmia läheiseltä haakkuuaukiolta, kymmenen litraa punaherukoita omasta pihasta ja litra keltaisia vadelmia. Vihille menoa varten halusin hiuksiini tiaran. Kun sopivaa valmista ei löytynyt, teetin oman. Sama kultaseppä joka teki sormukseni, teki myös tämän tiaran. Materiaalin on kullattua hopeaa, helmet ovat äitini lyhennetyistä perintöhelmistä. Nyt tiara makaa toimettomana kaapissa, toivon sillä kuitenkin olevan käyttöä vielä joskus, lainattuna tai tulevilla sukupolvilla.

Mahtiystävä ja pihakirppiksen löydöt.

Mistä ihmeestä Salainen Ystävämme on voinut tietää tarpeeni juuri tälle päivälle?? Sairaalareissulla poikkesimme kauppaan, ja mietin pitkään ostanko jonkun lehden itselleni illaksi, en raaskinut ostaa, en edes suklaata. Sitten tulen kotiin ja mitä onkaan postilaatikossamme! Iso kirje jossa minulle lehti ja suklaata. Kiitos Salainen Ystävämme, tiedätkö, en ole varmaan eläissäni saanut parempaa postia. Nämä nautin illalla kunhan lapset nukkuvat. Lauantaina ehdin juhlavalmistelujen lomassa poiketa lähellä olevalla pihakirppiksellä. Onneksi lähdin, sillä löytyi monta kivaa juttua, kuten tämä rukinlapa rukkiini. Se ei ole kovin vanha, takana on vuosiluku -68, mutta on erittäin siististi tehty ja kauniin sininen.

Uuuden varjostimen saanut pöytävalaisin sai seurakseen kaksi ilmeisesti hopeoitua kynttilänjalkaa. Hopeoiduiksi veikkaan koska näissä ei ole leimoja. Olenkin jo pitkään etsinyt näitä kirppareilta, mutta aina on liian pieniä tai vain yksi kappale myytävänä.

Lasikuistilta sai paikkansa uusi vellikello. Vanha kellomme on turhan pieni kun soittaa lapsia pihalta syömään. Tästä uudesta löytyykin sitten ääntä, niin että syömään kutsujan korvatkin soi. Kuuluu varmaan naapuripitäjään saakka.

Yksi Riihimäen apilatölkki lisää, 3 litran vetoisena. Kantta ei ollut, mutta ei haittaa, tämä on hieno ja näitä apilatölkkejä haluan meille lisää.

Alpakkaisia aterimia ja pieni tarjotin kynttilän aluseksi. Tuo liemikauha on upea, on iso ja pitkä, kuva hiukan valehtelee pituutta. Osaisiko kukaan neuvoa mikä on paras keino saada alpakkaiset esineet kirkkaammiksi? Vai saako niitä mitenkään?

Hackmanin aterimia löytyi iso nippu. Lusikoita, pari veistä ja leikkelehaarukka (kaikki eivät ole kuvassa). Muistaako kukaan mallin nimeä? On tuo pyöreäpesäinen lusikka ja veitsi. Myös ylin kotimainen hopealusikka löytyi, sen ehdinkin jo kiillottaa. Samoin löysin kaksi Fiskarsin leikkelehaarukkaa, joista myöskään en tiedä nimeä, tietääkö joku muu? Kuvassa alin.

Tämä kaikki + pajukori jolla ostokset tuli kotiin ja miehelle saunalle tarjotin, maksoivat yhteensä 20e. Aika huippua!

Rippijuhlat

Rippijuhlat ovat nyt ohi, onnistuneesti. Sää oli mitä parhain ja vieraat viihtyivät. Laitan teillekin muutaman kuvan, valitettavasti aivan sekalaisessa järjestyksessä :)

Kukkina meillä oli omasta pihasta poimittuja harmaamalvikkeja, rippilapsen puvun sävyyn. Kestävät muuten todella hyvin leikkokukkina.

Tässä serkukset, eli siskontyttöni ja 5-vuotiaamme kirkon kiviaidalla odottelemassa kirkkoon menoa.

Kuopuksellamme oli hauskaa, kunhan selvisi aamulla siitä, että päälle piti laittaa kauluspaita, mutta kuitenkaan jalkaan ei saanut crockseja.

Rakas prinsessaisemme poistumassa kirkosta. Kirkko oli minusta aika pitkä, vaikka kyseessä oli pelkkä rippikirkko, jumalanpalvelus oli ollut jo aamulla.

Tarjolla oli ihan perusjuttua, keittoruokaa ja täytekakkua. Omana erikoisuutena oli omalla kylällä leivottua ruisleipää ja Villa honkasalon Mallan reseptin mukaan tehtyjä konvehteja. Nämä olivatkin kaikkea herkkua. Kiitos Malla reseptistä!

Jotakin uutta, jotakin vanhaa.

Siivoushommat etenee. Oikestaan tämmösiä suurempia juhlia pitäis olla vähintään kahden vuoden välein, tulis nuohottua nurkat tarkkaan, siis oikein erityisen tarkkaan. Meillä kun on vielä joka huoneessa uuni jota lämmitetään talvisin lähes päivittäin, niin nokea ja mustaa riittää. Ja se pölymäärä, mistä sitä oikein tulee, minä kuitenkin imuroin jatkuvasti? Vaan valmistakin alkaa olla. Salin vanhaan valaisimeen sain vihdoin ja viimein ostettua uuden varjostimen. Kuosi on ruudullinen ja ostopaikka Prisma. Pestyt kahvikupit ja lautaset odottavat sunnuntaita puhtaiden kotikutoisten pellavapyyhkeiden alla. Pellavapyyhkeet ovat äitini löytö eräältä kirpparilta. Niitä oli iso kassillinen aivan naurettavaan hintaan. Niistä sitten liikeni osa minullekin. Varsinaisina keittiöpyyhkeinä en näitä raaski käyttää, vaikka ovatkin kuin uusia, ihanan paksuja ja pellavaisia. Juhlien aikaan pääsevät esille ja käyttöön.

(Teini kävi näkökenttätestissä. Testin tulos vahvisti aiemman löydöksen. Alkuviikosta aivosähkökäyrää ja magneettikuvaa. Äidillään on nyt sydän syrjällään, mitä onkaan vielä edessä.)

Näyttääkö teillä joskus tältä?

No meillä näyttää. Poikien huone on ollut yhtä kaaosta jo monta viikkoa. Laiska äiti ei vain ole viitsinyt siivota. Pojat menivät tänään mummolaan ja ovat siellä jopa lauantaihin asti. Siispä huoneen kimppuun kun asukkinsa ovat poissa. Kävin kaikki lelut ja pelit läpi, pesin ja puunasin, vaihdoin lakanatkin. Iso säkki tuli tavaraa kirpparille, mutta roskiin vain pieni pussillinen. Alakuvassa lopputulos, kyllä kelpaa poikien tulla takaisin kotiin.

Luulen kuitenkin, että huone ei ole tässä kunnossa sunnuntaina. Todennäköisemmin muistuttaa yläkuvaa :)

Vuonna 2014

(Kuvan varpaistaan otti 3-vuotias jolle annoin kameran hetkeksi vapaaseen käyttöön)

Siivoushommat etenee. Tänään otin työn alle salin. Imuroin katon, sohvat, lattiat, ihan kaikki. Sohvatyynyt ulos tuulettumaan ja pääliset pesuun. Lattia pesty ja pöytäliinat silitetty. Loppuillan sali olikin lapsivapaata vyöhykettä. Nyt äiti rentoutuu teekupin ja suklaapatukan voimin.

Mutta itse asiaan, viiden vuoden päästä, vuonna 2014 meillä asuu kotona enää pojat. Teiniprinsessa opiskelee, vanhin pojista on yläasteella, keskimmäinen ja kuopus ala-asteella. Mies on työssä lähellä eikä tee matkahommia, minä olen osa-aikatyössä. Vuosi sitten meille jääneet yritysvelat on vielä maksamatta, mutta loppu häämöttää. Sitten emme ole pankin kanssa naimisissa muuta kuin asuntolainan kanssa.

Talo on maalattu ulkoa ja viimeiset remontit alkavat valmistua sisällä. Suunnittelemme aitan kunnostusta. Pihan pioneista on kasvanut valtavia pensaita, joutomaa on raivattu puutarhaksi.

Tärkeimpänä kaikista, teiniprinsessamme neurologiset oireet ovat osoittautuneet vain ohimeneväksi häiriöiksi, ei enää omituisia silmäoireita ja mielettömiä päänsärkyjä ja muuta. Oikeastaan tällä hetkellä tämä on se ainut jolla on merkitystä, muu tulevaisuus saa olla mitä on.

(Asiasta lisää torstaisen näkökenttäkokeen ja myöhemmin tehtävän pään magneettikuvauksen jälkeen)

Tässä hän on!

Meidän vauvamme! Kaapo kotiutuu meille elokuun puolenvälin jälkeen, n. 8 viikkoa vanhana. Rodultaan Kaapo on Novascotiannoutaja, tuttu rotu jo edellisen koiran muodossa. Kaapo on väriltään aika tumma, vain vähän valkoista, malliltaan ennemmin matala ja tanakka kuin hoikka ja korkea. Juuri passeli meille.
Tohinaa ja tuhinaa on edessä, millään emme malttaisi odottaa. Viikko tässä onneksi vierähtää rippijuhlien valmisteluissa ja siivouksissa. Senpä takia blogi taitaakin päivittyä nyt vähän hitaampaan tahtiin, meillä kun ei muuta tehdä kuin siivota ensi viikolla.
Kuvassa Kaapo on n. 4 viikkoa vanha.

Ensin huvi ja sitten työ! (lue suoraan loppu jos haluat nähdä vain työn)

Eilen huviteltiin poikien kanssa oikein urakalla. Klo 12.30 olimme Särkänniemen jonoissa ja liki kaksi tuntia myöhemmin vihdoin sisällä huvipuistossa. Äiti ja pojat ovat sitä mieltä, että ei kiitos enää koskaan moista jonotusta!! Mukana oli myös 11-vuotias kaverinsa kanssa, mutta heitä näimme rannekkeen oston jälkeen vasta kotiin lähtiessä.

Jonoista ja väentungoksesta huolimatta meillä oli mukava päivä, tästäkin pojat ovat kuulemma samaa mieltä.
Kuopus ottaa rennosti possujunassa. 5-vuotias katsoi olevansa jo liian vanha tähän laitteeseen.

Autolla ajaminen on tarkkaa puuhaa. Äidin käsi tunki väkisin joka kuvaan :)

Tässä sitten se työ. Sain tänään maalattua kummitytön työpöydän toiseen kertaan. Siskoni oli hankkinut maalin ja toimitti sen minulle äidin mukana. Kuulostaa hankalalta, mutta ei se ollut. Näin kummityttö eli siskontyttö sai pöytään juuri sopivan värin. Aika namu tästä tulikin. Väri on juuri tuollainen hennon liila. Työpöydän maalasin saunalla, saunan tuvassa. Se kun on ainut paikka missä meillä saa olla tämmöiset maalaushommat rauhassa. Seuraava kuva sitten eräästä toisesta pöydästä...

Nimittäin tästä! Kun kerran saunalla kuvasin, otin kuvan "uudesta" pöydästämme. Pöytä on juuri se miltä se näyttääkin, eli vanha lihatukki 40-luvulta. Tukki on peräisin edellisestä kodistamme joka oli alkuperältään Osuuskauppa. Asunto siitä oli tehty jo 70-luvulla, jolloin kaikki alkuperäinen ja vanha oli hävitetty. Lihatukki sentään jäi, mutta lähti mukaamme kun talon myimme. Nyt se toimittaa saunatuvalla pöydän virkaa. Lihatukille emme ole tehneet mitään muuta kuin pesseet sen, se on juuri siinä kunnossa kun se on kaupan lopettamisesta jäänyt. Aika järeä, mutta sopii saunalle yllättävän hyvin.

Satoa kypsyy.

Hyvä että pakastin on sulatettu ja tyhjä, sillä herukat alkavat punertaa... ... ja herneen palot kypsyä.

Saatiin sitä satoakin :D kesän ensimmäiset herneet omasta maasta.

Toisen yöks on toisen herkku.

Toinen tykkää sienistä ja toinen ei. Meidän perhe kuuluu tuohon jälkimmäiseen joukkoon ilman poikkeuksia. Siksipä onkin melko hupaisaa, että aivan ikkunoidemme alla kasvaa tämmöistä keltaista kultaa, litratolkulla. Toisaalta meillä käyvät ovat monesti mielissään, sillä halutessaan saavat kerätä sienet itselleen. Äitini keräsi nämä tämänpäiväiset ja kyllä näistä kuulemma parikin kastiketta tulee. Vaan ei meidän pannulla :D

Farkkuja -70%

Kannatti poiketa tänään Polarn o. Pyretille ennen kuin hain pienet kotiin, sillä alehinnat olivat tippuneet eilisestä. Tosin kuten Ninnukin mainitsi, ei yökkärit olleet edelleenkään kuin -30%. Tein kuitenkin poikkeuksen periaatteistani ja ostin kuopukselle tuon oravapyjaman. 5-vuotiaankin kokoa olisi ollut, mutta hoikalle lapselle olisivat yöpuvun housut olleet aivan liian suuret. Farkkujen hinta oli nyt -70%, eli n. 11e. Otin kuopukselle yhdet ja tulevalle eskarilaiselle kahdet. Lisäksi ostin -50% sukkia muutaman paketin. Seuraavaksi voikin varmaan alkaa jo odottelemaan syksyn mallistoja, niin popilta kuin muualtakin.

Vaatteita äidille ja pojille.

Tänään tämä äiti pääsi kaupungille ilman lapsia, siis ihan yksin! Ensin piti hoitaa vähän tylsempiä asioita ja sitten pääsi shoppailemaan. Alennusmyynneissä olen kierrellyt jonkun verran, mutta mitään ihmeellistä ei ole löytynyt. Tänään löytyi jotain, sekä alennettuun, että normaaliin hintaan.

Lähinnä oli etsinnässä vaatetta minulle, teiniprinsessan rippijuhliin ja siskoni häihin. En tiedä, onko nämä nyt liian tummaa, mutta minulle käy. Tuo lila pusero/jakku on Lindexistä, normaalihintaan. Sen alle tulee kuvasta puuttuva musta toppi. Alaosaksi löysin mustan pellavahameen. Normaalihinta 39,90e ja nyt hinta alle 6 euroa! Euromarketissa oli kaikki vaatteet -70% ja hame on sieltä. En kyllä tiedä minkä matikan mukaan tuo hinta oli, mutta kotona luin kuitista, että 5,86e. Nanson mustavalkoinen tunika oli myös -70%. Sen saa äitini lyhentää sopivaksi sillä on tälle pätkälle lähinnä yöpaita pituutta. Alinna on Lindexiltä syksyn uutta, ohutta vakosamettia oleva ns. takkimekko. Tuollaista vaatetta en ole ennen omistanut, mutta sovittaessa oli oikeastaan aika kiva, ainakin kotikäyttöön.
Pienemmille pojillekin löytyi jotain. Ensimmäisenä Euromarketista collegehousut, alen jälkeen hinta n. 3e. Sitten Lindexiltä mustat collegehousut ja kaksi raitapaitaa, molemmille omat. Paidat ja housut oli osta 3, maksa 2 tuotteita. Myös 11-vuotias sai Euromarketista -70% alesta pitkähihaisen puseron ja shortsit. Niistä ei ole kuvaa.

Lindexille oli tulleet jo syksyn fleece-takit. Värejä oli vain turkoosi, enkä tullut edes kysyneeksi tuleeko muita värejä. Minä pidän turkoosista, kuten pojatkin. Ovat aika kapeaa mallia ja kunhan pojat huomenna kotiutuvat mummolasta (ovat siis yötä!!!!!!), niin päästään sovittelemaan ja katsomaan pitääkö palauttaa.

Äidillä on nyt sitten sitä lomaa :) Koko päivä kaupungilla ja nyt illalla vain yksi lapsi kotona. Huomenna aamupäivä ihan yksikseen, sillä mies ja vanhin poika lähtevät hakemaan meille polttopuukuormaa, teiniprinsessa on riparillaan. Huomenna iltapäivällä haen nuorimmat kotiin ja vien 5-vuotiaan ratsastusterapiaan. Sitten katsotan ehditäänkö käydä vielä popin lisäalessa. Oravapyjamia tekisi mieli ensi talveksi.

Vau mitä postia!!!!

Postilaatikkoomme kopsahti postia. Salainen ystävämme muisti äitiä ja poikia. Kirjekuori avattiin suurella jännityksellä ja pojat eivät meinanneet nahoissaan pysyä kun näkivät heidän lahjansa. Saivat Mimmi Lehmä & Varis DVD:n. No sehän piti laittaa pyörimään saman tien. Äiti sai sen verran toppuuteltua, että syödään ensin. Ruoka upposi kuulkaas megavauhdilla :D

Äidille paketista, minusta voi sanoa paketista, sillä kaikki oli kääritty kauniisti silkkipaperiin, paljastui aivan ihana GreenGaten liina. Sopii väreiltään täydellisesti saliimme ja pääsikin heti vanhan Singerin suojaksi. Tuosta koulubussi kortista ja sen ranskalaisesta alkuperästä voisin uumoilla jotain salaisen ystävämme henkilöllisyydestä...

Kiitos ystävämme, aivan mahtavat postit olit laittanut!!!!!!

Punaista.

Meillä kotona on kovin vähän punaista. Jouluna jotain ripauksia, silloinkin niukasti. Siskollani punaista on enemmän, hän osaa käyttää väriä paljon paremmin kuin minä, haalean ja sinisen ystävä.
Kuitenkin punaista on nyt meilläkin. Siitä tulee lisäväri kodinhoitohuoneen harmaille, tummalle ja vaalealle. Ensimmäiset punaiset pilkahdukset löytyvät kylpytakkien koukkujen päältä. Hyllykseen ne saivat vanhan puristimen joka taas löytyi eräältä vanhalta mökiltä. Lahjoittaja tykkäsi sen soveltuvan paremmin meille ja minähän olin tietysti samaa mieltä.
Iso kannu ja muki ovat uusia meillä. Pieni muki on lapsuudestani. Se oli juomamukini ja kun pinta meni rikki, tuli siitä pyykinpesuaineen annostelija. Minä kaappasin sitten aarteen mukaani kun muutin pois kotoa.

Seuraava punainen pilkahdus kodinhoitohuoneessa liittyy verhoihin, niistä lisää myöhemmin...

Kotiäidin loma. (tai sen puute)

Onko sitä? Onko siihen oikeus? Millaista se on? Omalla kohdallani loma on yksin kotona, korkeintaan mies kaverina. Vaihtoehtona myös kodin ulkopuolella korkeintaan mies kaverina. Myös reissu ulkomaille koko perheen kesken täysihoidolla on minulle lomaa, ei pyykkiä eikä ruuanlaittoa.

Lasten kesäloma ei ole kotiäidin lomaa. Päinvastoin. Kaikki lapset ovat kotona 24/7, lähes koko kesän. Ruokaa kuluu rekkakuormittain, jonkun on se laitettava ja kaupasta kotiin rahdattava, tulee pyykkiä, kuskaamista sinne ja tänne ja tonne. Huvipuistoa, uimarantaa, kavereita ja ties mitä. Koti sotkeentuu, hiekkaa saa kantaa pihalle tonnikaupalle, oikeastaan sille on hävitty. Sisään sitä tulee nopeammin kuin ehdin ulos hoitaa.

Kaiken kukkuraksi kotiäidin aviomiehellä ei ole lomaa, ehkä elokuussa, ehkä ei. No, sittenhän on kolme lapsista jo koulussa, eikä huolta huvipuistoista, lounaista ja uimarannoista. Vaan onko se sitten kivaa lomaa? Minusta ei. Yrittäjän vaimon arki on joskus aika ankeaa.

No jottei menis ihan valittamiseksi niin olinhan toukokuussa Ruotsissa kolme päivää kahden hyvän ystävän kanssa, viikko sitten miehen kanssa yhden yön kotona ihan kahdestaan ja sunnuntaina kaksi tuntia ihan yksin kotona. Siinähän sitä lomaa kerrakseen, ruhtinaallisesti! Elokuussa jos pääsisimme ilman lapsia Viroon, edes kahdeksi päiväksi.

Milloin sitä saisi pari päivää kotona ilman lapsia? Varmaan sitten kun kuopuskaan ei enää asu kotona. Sitä odotellessa täytyy kuitenkin todeta, että olen tyytyväinen elämääni. Seitsemäs vuosi kotiäitinä alkoi ja tämä on se mistä pidän. Lapset ovat ihania (vaikka joskus äidin hermo meneekin) ja talo ympäristöineen on juuri se jossa heitä haluamme kasvattaa. Miehen työlle en voi mitään, toisaalta se mahdollistaa minun kotona olon. Siihen on vain sopeuduttava, ehkä ne työt ovat sitten nousukaudella lähempänä eikä satojen kilometrien päässä. Loppujen lopuksi olen siis onnellinen, ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta. Tätä päivänpesän elämääni en vaihtaisi mihinkään muuhun :)

(Kuvassa 5-vuotiaamme kesällä 2006 Puuhamaassa)

Perheenlisäystä.

Mies näytti vihdoin vihreää valoa ja meille tulee vauva!

Vauva on tietenkin koiravauva, sillä ihmisvauvoja meille ei enää tule. Edellinen koiramme Junnu, kuoli vajaa kolme vuotta sitten. Sai armollisen lopun kasvaimen takia kunnioitettavassa 11-vuoden iässä. Junnun rotu oli Novascotiannoutaja, aivan lutunen koira sattui meille, eikä mikään ylivilkas tohottaja.

Nyt mietinnässä on millainen olisi seuraava koiramme. Me vanhemmat olemme samaisen tollerin kannalla joka Junnukin oli (tolleri siis tuo Novascotiannoutaja, tulee englanninkielisestä nimestä). Teiniprinsessa tahtoisi jotain ihan muuta. Rotukirja on kohta selattu puhki ja nettiä selailtu aamuyölle asti. Ainakin se on tullut selväksi millainen koira meille ei sovi. Koiramme ei saa olla liian iso eikä pieni, ei saa olla vahtikoira tai ajokoira tai paimenkoira, tai nämä vietit eivät ainakaan saa olla se ykkösjuttu. Haukkua saisi kohtuudella, sekä pitää kestää talvea ja vettä. Nämä ominaisuudet karsiikin jo sitten ison osan roduista pois. Päädymme taas siihen tolleriin. Seuraava vaihe taitaakin olla yhteydenotto kasvattajiin. Se kennel josta Junnumme hankimme vuonna 1995 ei ole enää olemassa, mutta onneksi vaihtoehtoja riittää.

Lopuksi kuvaa Junnusta. Parempia ei valitettavasti ole sillä Junnua kuvattiin eniten ennenkuin perheeseemme tuli digikamera. Ylempi on Junnun viimeisestä aamusta. Kuvassa koira alkaa olla jo aika huonossa kunnossa, loppu tuli aika äkkiä. Kuopuskin antaa vielä viimeisiä herkkupaloja sitteristään.

(Liikennevalo kuva sivulta http://www.liikenneturva.fi/)

Lapsuuden kesien ahomansikat.

Lapsena vietin kesäisin paljon aikaa maalla, joko mökillä tai mummon luona äidin syntymäkodissa. Lapsuuden kesiin kuuluivat ehdottomasti aho- eli metsämansikat. Niitä kerättiin heiniin ja tuokkosiin, syötiin suoraan maasta tai maidon ja sokerin kera. Miten makeita ne olivatkaan! Marjat olivat suuria ja niitä oli paljon, ainakin silloin lapsuudessa.

Omatkin lapset ovat päässeet maistelemaan samaa herkkua. Heinään mansikat eivät oikein tuppaa ehtiä, sillä niin kiire ne on saada suuhun. Saatikka sitten kotiin ja kulhoon asti. Hyviä ne ovat näinkin. Sateettomalla säällä meillä onkin jokapäiväinen rutiini kiertää läpi pihapiirin mansikkapaikat. Aina on jossain kohtaa kypsiä. (Pojat ovat itse aamulla valinneet vaatteensa, kuopuksella helteiseen tyyliinsä vain paita ja kalsarit.)

Herkullisia, vai mitä. On näitä muutama riittänyt äidinkin suuhun, yhtenä päivänä maisteltiin jopa muutama kypsä mustikka. Kuopus tykkäsi, mutta 5-vuotias ei.

Kasvimaa.

Tänä kesänä kasvimaa voi hyvin. Ei ole liian märkää ja kylmää kuten viime vuonna. Aurinkoa helottaa täydeltä taivaalta ja porakaivosta riittää vettä vaikka koko kylän kasvimaille. Siis ihanteelliset olosuhteet.

Kuvassa vasemmalla olevaa perunaa kurkittiin tänään, mutta aika pieniä ovat vielä. Loppukuusta viimeistään syötäviä. Oikealla näkyykin miehen uusin tekele, mansikoiden rastasverkot. Pari kesää menikin niin, että rastaat söi osan marjoista, vaikka oli matalammat verkot ja nyt tänä kesänä riitti. Myyrät jätti vain tuon yhden rivin mansikoita syömättä joten laihaa satoa ei haluttu syöttää linnuille. Mies sitten keksi miten voisi hyödyntää navetan ylisillä lojuvat vanhat sähköjohtojen suojaputket. Taivutti niistä kaaret mansikoiden ylle ja verkko kiinni niihin. Maata vasten vielä yhdet putket joissa painoina raudoitusterästä ja kyllä kuulkaas toimii! Yhtään mansikkaa ei ole linnut syöneet.
Tämmöisiä herkkuja on saatu jo pari päivää syödä. Ovat todella hyvän makuisia.

Toisella lohkolla kasvaa laidasta alkaen hernettä. Sitten lanttua ja sipulia, jonka välissä siellä täällä kukkakaalia. Kuvat on kitkemättömästä kasvimaasta kun ajattelin etten sitä näin kuumalla kitke. Tulipahan kitkettyä. Se ei oikeistaan edes ole iso homma. Välit haraan ja muualta nypin pois mitä on, perunan puolella kasvaa todella vähän rikkoja kun on ollut pitempään kasvimaana, tässä alapuolen lohkossa on enemmän kun on uudempaa. Herneissä on suurempi työ, mutta senkin aloitin jo tänään.

Sipulien jälkeen tulee pari riviä porkkanaa ja sitten kehäkukkaa. Sitä halusin tänä kesänä paljon tulevia rippijuhlia varten. On kaunista ja kuulemma houkuttelee hyönteiset itseensä jolloin eivät syö vihanneksia. Ovat siis vielä hyödyllisiäkin.

Kasvimaalla meillä on mottona, syö heti ja paljon. Eli lapsilla on lupa napsia aina halutessaan herneitä ja porkkanoita ja muita suoraan suuhunsa. Ainut rajoitus on mansikoissa joita pitää niiden vähyyden takia jättää muillekin. Herneet ja porkkanat ovat parhaimmillaan tuoreena suoraan maasta, minua ei haittaa jos talveksi ei jää mitään. Pääasia on lasten ilo ja onni oman maan herkuista.