sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Visaisia kysymyksiä

Sain Saaripalstalta kahvikutsuhaasteen, ja rivin kysymyksiä. Samalla pahoittelen, että olen jättänyt vastaamatta muutamaan aiempaan haasteeseen. Olen siis aika huono näissä. Nyt kuitenkin kuurakuvia ja vastaukset kysymyksiin.
 1. Mikä on sisustustyylisi?
Se on ihan ehdottomasti mummola. Sekaisin uutta ja vanhaa, paljon esineitä jotka ovat ikuisesti samoilla paikoilla, sellainen tietynlainen pysähtyneisyys on tavoite.
 2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten?
Yhtä en osaa sanoa, mutta koska osa talosta on vielä kesken, niin vastaan, että sali ja tupa. Ainakin sisutuksellisesti näihin on panostettu eniten. Tulevat remonttikohteet, ei niihin viitsi panostaa.
 3. Mihin käyttäisit/käytät paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Tähän yhdistin kaksi kysymystä samaan. Yleensäkään en koe huonoa omaatuntoa rahankäytöstäni. Kerta summissa eniten vie rahaa remontit ja niihin tule rahaa palamaan vielä tonni jos toinenkin. Toiseksi tällainen kolmen pojan perhe käyttää aina rahaa paljon, tahtomattaankin.
 4. Mistä onnesta unelmoit? Mikä olisi huonoin onnesi?
Taas yhdistin kaksi kysymystä. Unelmoin harmonisesta elämästä jossa ei tapahdu liikaa kaikkea. Huonoin onneni olisi läheisen ihmisen menettäminen.
5. Missä asiassa olet tunnollisin?
Kääk, en ole lainkaan tunnollinen ihminen. Työ lienee niitä asioita jossa ei voi oikoa ja jossa olen tunnollisin.
6. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?
Sellaisen joka ei aiheuta liian suurta fyysistä, henkistä tai taloudellista vahinkoa.
7. Mikä on naisen ja miehen paras ominaisuus?
Naisella sitkeys, ilman sitkeitä naisia olisimme jo kuolleet sukupuuttoon. Entäpä miehen paras ominaisuus? Oisko se taito kestää sitkeää naistaan.

Sellaista tällä kertaa, tämän saa napata kuka haluaa.


8 kommenttia:

  1. Hyvä tuo viimeinen vastauksesi! Ja mummola on oivallinen sisustustyyli, ihana kuvailu, pysähtyneisyys :-)
    Kiitos kun vastasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta historia on rakennettu sitkeiden naisten avulla, ei niinkään miesten :D
      Omasta mummolasta muistan sen, että vain harva esine tai asia muuttui vuosien mittaan, saman haluan omaankin kotiin.

      Poista
  2. Tosi kiva oli lukea vastauksiasi!

    VastaaPoista
  3. Siulla on kiva blogi. Käyn täällä aina lueskelemassa, mut harvoin kommentoin. Siulla oli 13.toista pv.n ( toivottavasti muistan oikein) postauksessa pellavaliina. 80-luvun alussa noita sai tilata Anttilasta valmiiksi piirrettyinä lankoineen. Miekin ompelin silloin tollasen. Liina on miusta kaunis edelleen.
    t. eläinhattu Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli, sellainen ristipistoliina. Se on tehty kotikutoiselle pellavalle, mutta onhan se saatettu tehdä vasta viime vuosina. Olisiko sitten äitini täti tehnyt? Mutta oli se sitten miltä vuodelta tahansa, niin tykkään minäkin liinasta :)

      Poista
  4. Niin samaa mieltä tuosta viimeisestä. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan yksimielisiä naisia näissä kommenteissa tuosta viimeisestä :D

      Poista

Kiitos kommenteista :)