perjantai 18. maaliskuuta 2011

Alku

Samalla kun päätin raottaa teille Arvilan tarinaa, päätin aloittaa sen ihan alusta.
Tietoni pohjautuvat hyvin pitkälle kolmiosaiseen opukseen oman kunnan historiasta, osa on kyläläisten kertomia tarinoita talomme aiemmista asukkaista, osa on vintin aineistosta löytynyttä tietoa.
Historian opuksen mukaan kylämme tarina alkaa jo ammoisista ajoista.
Onpa kylältä tehty merkittävä muinaislöytökin,  hopea-aarre.
Aikaa kului ja kylä kasvoi.
1600-luvulla kylällä oli jo 20 savua, eli taloa.
Ja kuten kylät täällä aikoinaan, oli tämäkin kylä ryhmäkylä, siitä kuitenkin merkittävä, että tämä oli selkeästi talonpoikaiskylä kartanon puuttuessa lähiympäristön maisemista. Talot navetoineen sijaitsivat vierekkäin ja pellot kylän ympärillä sarkoihin jaettuna. Isojako muutti tilanteen ja marraskuussa 1860 rekisteröidyssä isojaossa on kylä jaettu 28 talonumeroon. Talomme kuuluu numeroon 26.
Isojako ei kuitenkaan toteutunut täysin, ja jossain vaiheessa herättiin vaatimaan uusjakoa täydentämään ja korjaamaan osin kesken jäänyttä isojakoa.
Uusjako venyi 1900-luvun paremmalle puolelle 1920-luvulle kun Anselmi Arvila teki siitä esityksensä ja siirti oman talonsa, eli tämän talon pois ryhmäkylästä omien maiden laidalle. Tällä hetkellä asumme parin kilometrin päässä talon alkuperäisestä paikasta ympärillämme maat jotka tulivat iso- ja uusjaossa tälle tilalle.
Eri kirjallisista lähteistä tehtyjen päätelmien perusteella, Anselmi Arvila ei ollut alkuperäisiä kyläläisiä vaan tuli kylälle joko vävyksi tai uudisasukkaaksi ostamalla tilan.
Perinteisesti Suomen kylät ovat olleet kovin sisäänpäinlämpeneviä. Suurin osa avioliitoista on solmittu oman kylän sisällä, lähikylästä on vielä saatettu hankkia puoliso, mutta erittäin harvoin sen kauempaa.
1700-luvun loppupuolelta tiedetään jakso jolloin kylässä solmittiin 38 avioliittoa kyläläisten kesken ja vain muutama kylän ulkopuolelle. Muut tulevat ja aiemmat vuodet olivan tuon ajanjakson kaltaisia naimatilastoissa.
Talollisilla naimakaupat oli myös tärkeä osa maapolitiikkaa. Se mistä hankittiin puoliso saattoi olla iso merkitys maiden omistuksen kannalta.
Anselmin (s.1880) puoliso Hilma (s.1886) oli kuitenkin tältä kylältä.
Melkoinen yhteensattuma on, että Hilmalla on sama syntymäpäivä kuin minulla!
Anselmin vanhemmat (s. 1849 ja 1854) on haudattuna sukuhautaan, mutta sitä emme tiedä missä he asuivat tai mistä olivat kotoisin.
Anselmi ja Hilma saivat neljä lasta. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Esikoinen Aimo syntyi 1914 ja loput lapset tasaisesti parin vuoden välein.
Mielenkiintoista on laskea minkä ikäisinä tuolloin saatiin lapsia.
Anselmi syntyi 31-vuotiaalle isälle ja 26-vuotiaalle äidille.
Anselmi taasen oli 34-vuotias esikoisen syntyessä ja puolisonsa 30-vuotias.
Vihkivuosiansa ei ole tiedossani joten sitä en osaa sanoa, syntyivätkö lapset kuinka nopeasti avioliiton solmimisen jälkeen. Ihan nuorina lapsia ei tässä tapauksessa kuitenkaan saatu.


Anselmista olen saanut mielikuvan oppineena miehenä.
Kylällä hänen on mainittu olleen omilla tiluksillaan kuin kartanonherra.
Hänet löytää myös kunnanvaltuustosta vuosilta 1926-1928.

 Vanhimmasta pojasta Aimosta kasvatettiin tilan jatkajaa, ja veljensä Paavon oli tarkoitus asustaa tilasta lohkaistussa torpassa.
Kohtalo kuitenkin puuttui peliin perin surullisella tavalla joskus sotien jälkeen.
Aimon valitsemaa morsianta ei hyväksytty hänelle vaimoksi ja tulevaksi emännäksi tilalle joten Aimo suuttui asiasta niin kovin, että katosi jälkiä jättämättä.
Paavosta tuli tämän myötä tilan jatkaja, vanhapiikasiskot Maila ja Elli muuttivat torppaan.
Aimosta kuultiin seuraavan kerran 90-luvulla kun hän palasi oman seurakunnan multiin vain vuosi veljensä jälkeen. Samalla selvisi hänen viettäneen nämä kaikki vuodet Australiassa perheellisenä miehenä. Oli palannut vanhuudenpäivillä Helsinkiläiseen vanhainkotiin, mutta ei kertonut paluustaan kenellekään.
Sellainen kohtalo meidän karhun tekijällä.
Perinnönjaossa talon irtaimisto karhuineen jaettiin halukkaille sukulaisille.
Karhu onneksi jäi ihan lähelle tähän kylällä ja palasi reissultansa kotiin.


Paavo on tilan toinen ja viimeinen Arvila-niminen isäntä. Vaimo Helvi löytyi täältä omalta kylältä.
He saivat yhden lapsen joka suruksi ja murheeksi syntyi kehitysvammaisena.
Piti tehdä järjestelyjä miten turvata hänen elonsa vanhempien kuoleman jälkeen ja mihin menevät maat ja mannut rakennuksineen.
Metsät ja pellot pilkottiin pikkuhiljaa erilleen kantatilasta.
Siihen jäi vielä pieni pläntti maata ja rakennukset jotka päätettiin Helvin kuoleman jälkeen myydä pois.
Arvilan osti ensin eräs lapsiperhe. Tekivät vähän remppaa ja sitten totesivat että myyntiin.
Toukokuisena viikonloppuna taloesittelyyn saapui sitten eräs Katja puolisoineen. Vanhaa maatilaa oli etsitty jo viitisen vuotta, epätoivokin paino välillä niskassa.
Kunnes tultiin Arvilaan ja todettiin, olisko se nyt sitten tässä.
Ja olihan se.
Arvilan tarina sai uuden alun ja jatkuu taas.




17 kommenttia:

  1. Hieno tarina Arvilasta, olet tehnyt suuren työn talonne historiaa tutkiessa. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tarina <3 Ei monellakaan tuollaista ole..

    VastaaPoista
  3. Kerta kaikkiaan vaiheikas tarina! Ja mielenkiintoinen!

    Kiinnitin heti myös huomiota, että kovin nuorella iällä siellä ei ole lapsia saatu, mikä lienee aika poikkeavaa tuohon aikaan.

    Aika mahtavaa myös, että se yks Katja perheineen tuli paikalle, eikä talo jäänyt autioitumaan saati, että se olisi jyrätty maantasalle.

    VastaaPoista
  4. Upea tarina, jäin todella käsi poskella sitä lukemaan.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa lukea Arvilan tarinaa! Olet tehnyt hienoa työtä ,kun olet ottanut selville kaiken tuon tiedon. Me asutaan miehen isän synnyintilalla, appiukko on tehnyt paljon sukututkimusta. Minusta on ollut mukavaa kuunnella tämän meijän tilan historiaa. Hienoja tarinoita!

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä, tätä oli kiinnostava ja koskettava lukea. Kiva yhteys tuo syntymäpäivä, ja surullinen, liikuttava tarina Aimosta, ja viimein kehitysvammaisesta lapsesta.
    Jotenkin tuo loppu on niin valoisa, kun te, etsivät ja toivottomatkin, tulitte katsomaan taloa joka ihan kuin odotti teitä, uutta perhettä ja elämän jatkumista.

    VastaaPoista
  7. Mukava postaus.... ja tarinahan jatkuu ja jatkuu. Myös Katjan puolisoineen jälkeen, mmm... mitenköhän?

    VastaaPoista
  8. Olipa mukava taas palata blogien pariin =)
    Piti kahlata läpi kaikki kirjoittamasi.

    Osanottoni suruusi =(

    VastaaPoista
  9. Onpa teidän talolla kiehtova historia! Meidän talomme ammoisista asukkaista ei ole juurikaan tietoa, pitäisi penkoa jostain... Tästä sai inspiraatiota!

    VastaaPoista
  10. Kiva! Munkin pitäis joskus kirjoittaa ylös mitä tiedetään;) Aika paljon olis kyllä kirjoitettavaa. Mukavaa viikonloppua Katjalle!

    VastaaPoista
  11. Kiehtova tarina, hyvin kirjoitettu ja kerrottu. Kiitos tästä:)

    VastaaPoista
  12. maiju: Suurin työ on olut kasata päässä oleva tieto yhteen, vielä olisi töitä tehtävissä :)

    aNNa: On se kiva tietää oman talon vaiheista. Yksi kohta vaatisi vielä töitä, mutta ehkä sen joskus teen.

    nanna: Sama ikäjuttu kiinnitti huomiota niin että oli ihan pakko kirjata se ylös :) Täytyykun lukea vielä historian kirjoista miten se yleensä meni.

    Peurankello ja Annemari: Kiitos :)

    Saila: Jotenkin tämä vaan tuntuu meidän paikalta, hassua sanoa, mutta talo ikäänkuin hyväksyi meidät!

    KARHIN KOULU: Oma toive tottakai on, että joku lapsista tuntisi tähän paikaan samaa intoa ja rakkautta kuin me. Jos ei, niin sitten etsitään taloon taas uudet ihmiset :)

    Minttu: Kiitos, mietinkin jo mitä teille kuuluu.

    Pienen mökin emäntä: Meillä oman kunna historiasta kertovat teokset on olleet korvaamattomia (löytyy täällä kirjastosta) ja tietysti se että tiedettiin mikä suku tässä asui. Maanmittauslaitos varmaan voisi auttaa myös, heillä on kaikki maanomistustiedot olemassa. Ja jos talonne on vanha maatila, niin kannattaa katsoa kirjastosta löytyykö omasta kunnasta kertomaa maatilakirjaa jossa on esitelty sen ajan kaikki (lähes) maatilat.

    Mari: Minä ajattelin, että tulevia polvia varten täytyy kirjoitella ylös, vielä olisi tekstiä mitä laitella.

    tarutikki: :)

    VastaaPoista
  13. Oletpa tehnyt hienon työn, kun olet tutkinut Arvilan historiaa!
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos Katja! Hienoa työtä olet tehnyt, ja ihana tarina talon historiasta. Ja hyvissä käsissä Arvila nyt on:).

    Näitä jaksaisin lukea vaikka kuinka ja paljon.

    VastaaPoista
  15. Tippa linssissä luin tämän talon tarinaa. Oma vanha maalaisidylli meidänkin perheellä hakusessa, epätoivo vaan meinaa vallata kun kaikesta etsinnästä huolimatta sitä ei tahdo löytyä..

    VastaaPoista
  16. Hieno tarina ja mukavat yhteensattumat. Antaa aina perspektiiviä elämään kun tuntee historiaa ja jos saa vielä asua historiassa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)