Puutarhan viimeisiä kukkijoita

 Lokakuu on ollut uskomattoman kaunis ja hyväsäinen. On ollut aurinkoa ja lämpöä. Aikaa puutarhatöiden loppuun saattamiselle on ollut luvattoman vähän. Silläkin on vaikutusta, että käsityöt ja nojatuoli ovat olleet se kutsuvampi vaihtoehto. Muutama suojaverkko on laittamatta paikoilleen, jospa ne löytäisivät tiensä kasvien suojaksi viikonloppuna.

Austin-ruusuista The Pilgrim kukki ihan näihin päiviin saakka. Voi jestas miten pidänkään sen kukista ja kukan muodosta. Tuhatterälehtinen olisi ehkä oikeampi nimi tälle ruusulle.

Maksaruohot kukkivat edelleen, ne taitavat sietää pientä pakkastakin. Kuvasta näkee miten puut alkavat olla lehdettömiä, syksy on pitkällä ja minun kalenterissa kääntyy talveksi marraskuun myötä.

Siirsin kesällä suuren määrän syysleimuja. Niistä liila päätti kukkia vasta nyt.

Vuosi sitten jostain alesta ostettu jouluruusu kukkii ensimmäistä kertaa. Upea väri ja sen kruunaavat pilkut tuossa kukan keskustan uumenissa. Kukkaa oli hankala kuvata sillä se roikotti itseään maata kohden.

Törmäkukka 'Miss Willmott' on päässyt kuviin monestikin syksyn aikana. Ja se ansaitsee täysin kaiken huomionsa. Se on kukkinut vähintään neljä kuukautta eikä loppua näy. Itsestään ei ole ilmestynyt yhtään siementaimea, nyt älysin kerätä muutaman siemenen talteen. Yritetään keinokasvatusta jos luonto ei suo uusia taimia.

Marraskuusta toivon yhtä kaunista kuukautta vaikka pimeydelle ei mahda mitään. Vaan olkoon valoisa aika yhtä aurinkoinen kuin lokakuussakin.

Kummituskissa

Minuun otettiin joitain viikkoja sitten yhteyttä voisinko tarjota kodin pienelle, erittäin aralle ja ujolle kissanpennulle. Eipä siinä kauaa mietitty ja niin tuo pieni neljä kuukautta vanha pentu muutti meille.

Pari päivää makusteltiin pennulle sopivaa nimeä. Arvo olisi sointunut kauniisti Jaloon ja Oivaan, mutta pentu ei tuntunut yhtään Arvolta. Pehmeämpi Eino valikoitui lopulta viralliseksi nimeksi. Enemmän taidamme kutsua pentua tällä hetkellä kummitukseksi sen äärettömän arkuuden vuoksi. Eino vakiintunee käyttöön ajan kanssa.

Pieni punainen kummitus hiiviskelee nurkissa ja huonekalujen alla. Se vilahtaa nopeasti syömään tai hiekkalaatikolla ja yhtä nopeasti takaisin piiloonsa. Välillä uteliaisuus vie voiton ja meitä kurkkii pieni otus pimeästä huoneesta kynnyksen takaa. Eräinä rohkeuden hetkinä on uskallettu haistaa ihmisen varpaita tai jopa hypätä sänkyyn. Pari varovaista leikkihetkeäkin on saatu ja metrin päästä on syöty herkkuraksu. 

Vielä on silti pitkä matka tavalliseksi kotikissaksi, sellaiseksi joka ei pelkää ihmisiä tai ylipäätään kaikkea mahdollista. Eino tulee saamaan sopeutumiseensa paljon rakkautta ja aikaa. 

Tämä on zoomattu kuva, ihan näin lähelle ei ihminen pääse kuin vahingossa.

Tässä pelottaa kun ihminen on hääräillyt ihan liikaa samassa huoneessa. Paras turvapaikka on oven takana olevan arkun päällä. Siellä on sopivasti piilossa katseilta. Myös salin puusohvan tyynyjen taakse on hyvä kätkeytyä.

Avotakka ja tuli on ollut ihmeellinen asia. Kerrassaan ihmeellisessä rohkeuden puuskassa sitä tultiin katselemaan lähietäisyydeltä.

No mitäpä mieltä Oiva on perheen uudesta vauvasta? Kummitus kiinnostaa Oivaa ihan mielettömästä. Haluaisi leikkiä ja tutustua paremmin vaan kun kummitusta pelottaa myös kissat. Alku oli Oivalle ilmeisesti shokki, lakkasi syömästä eikä kelvannut edes herkut. Nyt Oiva jo tietää, että lellikin paikka on edelleen olemassa ja syliin pääsee aina kun haluaa.

Tässä on Jalon mielipide, ei voisi vähempää kiinnostaa. Jalo on silti ulkoillut paljon, sisällä käydään lähinnä ruokailemassa. Syksyn myyräsaalis on ollut kunnioitettava, jopa neljä myyrää päivässä tuodaan näytille ja niitähän emme laske jotka syödään suoraan pellolla tuoreena.

Nyt taidan käydä laittamassa Einolle lisää ruokaa, kummituksen ruokahalu on kova, kaikki kelpaa mitä on eteen laitettu.

Jumi

 Minulla on ollut vakava jumi blogin suhteen. Kirjoittamisen kynnys on noussut kohtuuttoman suureksi kirjoittamattomuuden aikana. Olen ollut väsynyt, en ole kovin kummoisia jaksanut työpäivien jälkeen. Työpsykologin mielestä se on normaalia kokemani trauman jälkeen. Olen siis käynyt ennaltaehkäisevästi työpsykologilla, jotta selviän henkisesti. Onni on työnantaja joka tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. 

Puutarhassa olen saanut lähes kaikki syystyöt tehtyä, enää puuttuu noin puolet suojaverkoista. Kasvimaan kääntämisen jätän suosiolla kevääseen, mitä sitä väkisin jos ei huvita. Rikkaruohot eivät katoa, jatketaan niiden parissa keväällä. Joitain kukkasipuleita tuli hankittua ja istutettua, lähinnä krookuksia ja posliinihyasintteja. En löytänyt mieleisiäni tulppaaneja joten ne jäivät hankkimatta. Pari jotain pientä sekoituspussia ostin eli muutama tulppaani sentään tulossa.

Austin-ruusut kukkivat pitkään eivätkä tunnu hätkähtävän ensimmäisistä kylmistä öistä. Kuva on otettu päiviä sitten, mutta katsoin tänään, että samainen The Pilgrim kukkii edelleen. Sille pitää saada tulevana suvena parempi tuki, onhan se oikeasti köynnösruusu.

Koristeomenapuu 'Musta Rudolf' on leiskuvan punainen syysvärissään. Tämä taitaa olla punaisin kaikista puutarhan syysväreistä, enemmän on keltaista ja esimerkiksi punatammi on vieläkin täysin vihreä.

Hauskoja sieniä putkahtelee milloin minnekin. Nämä hattivattien esikuvat ovat hortensiapuutarhassa pötköttelevän koivunrungon kyljessä.

Muutaman yönä on ollut hallaa ja onpa tainnut olla ensimmäiset pakkasyötkin. Aurinko sulattaa nurmikon kuuran nopeasti.

Terttuaralian kasvu oli todella myöhässä, mutta ehti se tehdä mustat marjansa. Tarkkasilmäinen voi löytää kuvasta parikin pyjamaludetta. Ensimmäistä kertaa näin niitä meidän puutarhassa. Taustalla näkyy yksi mustavalkoinen linssilude, sellainen myyrien ylin ystävä. 

Ensi viikolle sääennuste ennustaa lämpenevää. Yöt ovat kuitenkin kylmiä ja eläimet alkavat hakeutua puutarhaan. Ensi viikon tavoite voisi olla saada ainakin osa puuttuvista verkoista paikoilleen. Lintujen ruokinnan aloitin tänään, kyllästyin ikkunalautoja naputteleviin tirppoihin.