Ruusujen ykkönen

 Haastejonoa pienemmäksi ja tällä kertaa vastaus haasteeseen kirjoittaa pihan parhaasta ruususta. Haasteen sain blogista Viherrin. Kiitos vain sinne ja kiitos myös Pauliinalle Kukka & Kaali-blogiin haasteen alulle laittamisesta. Ei mikään helppo juttu valita luottoruusua sillä en tiedä kuin ihania ruusuja. Ensin ajattelin ettei ole mahdollista valita vain yhtä ruusua. Sitten sain rajattua ruusut kahteen vaihtoehtoon.

 Päässäni soi kokoa ajan arvila, kirjo, arvila, kirjo, arvila, kirjo... Eli valinta menee Arvilasta löytyneen kirkonruusun ja kirjoapteekkarinruusun kaksintaisteluksi. Voittaja olkoot Arvilan kirkonruusu.

Olimme asuneet Arvilassa muutaman vuoden kun tuli ajankohtaiseksi kaataa iso ja laho koivu talon eteläpäädystä. Koivu kaadettiin ja sen jälkeen tapahtui ihme, koivun lähistöllä alkoi kasvaa ruusu. Enhän minä sitä tiennyt, eräänä päivänä vain huomasin pusikossa pinkin kukan (kuvassa) ja menin tutkimaan asiaa lähemmin. Ruusu oli sinnitellyt koivun varjossa ties kuinka pitkän ja kun sai valoa ja voimaa koivun poistamisen jälkeen, heräsi ruusu taas henkiin.

Siirsin ruusun luumulehtoon, perennapenkin reunalle. No jos nyt tällä tiedolla tekisin tuon paikkavalinnan niin en laittaisi ruusua perennamaan viereen, tämä ruusu tekee ihan kiitettävästi juurivesoja.

Kauneudella saa paljon anteeksi kuten tuon juurivesojen tunkemisen perennojen puolelle.

Ruusu on kirkonruusujen eteläistä kantaa, se kasvattaa pitkät, yksittäidet ja hujopit versot, jopa yli kahden metrin korkeuteen.

Pidän ruususta eniten kun se on vasta avautumassa tai sitten kun se kukkii täysin auki juuri ennen kuihtumista.

Yhden juurivesan istutin jokunen vuosi sitten navetan kivimuurin kylkeen. Siinäkin löytöruusuni viihtyy.

Sadetta tämä ruusu ei oikein siedä, kukat menevät herkästi pilalle jos on liian sateista. Viime kesän rankat sateet saivat osan pitkistä oksista katkeamaan.

Ruusu ei ole ehkä se paras ruusu mutta tarinansa takia ansaitsi voiton. Moni muu ruusu kasvaisi kauniimmaksi pensaaksi, kukkisi pidempään, kestäisi paremmin sadetta, ei leviäisi liikaa tai remontoisi mutta silti, tämä on ruusu joka ansaitse tulla valituksi ykkösruusunani.

Jos et ole vielä saanut tätä haastetta niin otahan mukaasi tästä ja kerro mikä on sinun elämäsi the Ruusu.

Suomen värit

Olipa vaikeaa. Sinivalkoisten kuvien löytäminen, siis niin, että molemmat värit ovat samassa kuvassa. Ehkä rima oli liian korkealla. Kiitos sinistä ja valkoista- haasteesta Unelmia ruusuista-blogin Tita. Haasteen laittoi alulle Tiiu blogista Puutarhahetkiä.

Ei vuotta ilman kevätkurjenmiekkoja. Näitä olen lisäillyt joka vuosi vaikka eivät taannu kovin helposti.

Kasvihuone sinivalkoisen isänmaan taivaan alla. Valkoiset harsot suojaavat äskettäin istutettuja tomaatin taimia liialliselta kevätauringon paahteelta.

Kevät ja hedelmäpuiden kukat. Luumupuut kukkivat hyvin mutta pölyttäjien oikea-aikaisen puutteen takia sato jäi laihaksi.

Nyt vihloo sydäntä ja pahasti. Olisipa alkukesä ja lumipalloheiden kukat. Niin täydellisen pyöreät.

Jotain uutta vanhaa sekä sinistä. Melkeinpä kesähäiden paikka. Arboretumissa juhlivat valkoinen kiiltoleimu ja sinivalkoinen kirjoukonhattu. Kiiltoleimu uusi tulokas, kirjoukonhattu siirretty luumulehdosta.

Koti uskonto isänmaa. Kaikki on esitelty, isänmaan taivas, häät uskonnon ilmentymänä ja viimeisenä koti.

Tapani mukaan jätän haasteen jatkamatta, tämä on kiertänyt jo paljon mutta ken tahtoo niin ottakoot tästä mukaansa. Jos jatkat niin laita Tiiun blogiin vinkki postauksestasi.

 

Vettä on riittänyt

Ikuisten sateiden syksy, märkyyden ylistys, loputon marraskuu. Vai yrittäisikö ajatella positiivisesti, pohjavesivarannot ovat saaneet täydennystä, lämmityskuluissa on säästänyt kun ei ole kovia pakkasia, kaivossa on riittänyt vettä ja puutarhaa ei ole tarvinnut kastella.

Niin tai näin, niin vettä on riittänyt. 

Lampi ja lammen kaislat eli viiruhelpi ja tulva-allas joka kerää kivipuron kautta ylimääräiset vedet. Aina täynnä.

Rodot ovat tykänneet kosteudesta. Tiukualppiruusu kukkinee myös ensi vuonna nupuista päätellen.

Elokuussa hankin Mustilan taimipäivästä kaksi piskuista alppiruusun taimea Tämä on alan harrastajan Hannu Saarilahden risteymä 'Haaga' x 'Makiyak'. Toivottavasti näen sen kukkivan sitten joskus puolen vuosikymmenen päästä. Uskoisin taimen juurtuneen sillä keskellä on ihan pieni vaaleanvihreä uuden lehden alku.

Tämä on sitten se todellinen näky. Jokainen alppiruusu on verkon tai lankakorin sisällä. Vierustat on peitetty halkaistuilla multasäkeillä jotta heinä kuolisi pois.

Lisää multasäkkejä on kaikkialla, tässä hävitetään pihlajan versoja.

Samaisesta taimimyynnistä ostettu alppikello on vielä hengissä vaikka jaoin ison taimen kahtia heti kotona. Ihan pienenä toiveena on nähdä alppikellon pieni ja hento kukinta omassakin puutarhassa.

Ötököiden vuokrakasarmille kuuluu hieman huonoa. Huligaanit iskivät tai mitkä lie terroristit ja kaikki putkilot on revitty verkon takaa pois. Ja niissä suurimmassa osassa oli asukkaat. Ihan pikkasen harmittaa.

Siinä ne pötköttää putkilot maassa kaikki ja ötökät niiden sisältä on syöty. Ensi kesänä pitää laittaa uudet putkilot ja tiheämpi verkko jonka läpi ei pääse repimään putkiloita pois. Harakoita tai naakkoja epäilen syylliseksi. Toinenkin arvoitus puutarhassa on. Mansikkamaan reunassa on isohkoja kiviä jotka on laitettu verkon päälle. Joku eläin on siirtänyt useimpia kiviä pois paikoiltaan. Se ei ole harakoiden tekoa, kivet ovat liian suuria joten ehkä asialla on ollut supi.

Enää kuukausi jouluaattoon, koitetaan pysyä terveinä.

Pietarilainen kalusto on valmis

 Tämän syksyn tavoite oli saada pietarilaiset tuolit valmiiksi ja nyt ollaan tuossa tavoitteessa, tai ollaan oltu jo muutama viikko. Tämä marraskuun pimeys vaan on sellaista, että kunnon sisäkuvia on ihan turha odottaa, yksinkertaisesti mikään valo ei riitä. Aikoinaan kun ostin kaluston niin lupasin raportoida myyjälle kaluston kunnostamisen valmistumisesta. Toivottavasti tämä postaus tavoittaa heidät sillä yhteystiedot onnistuin hukkaamaan kun puhelimeni jossain kohtaa hävitti kaikki viestit.

Lähtötilanne oli surkeimmillaan tämä. 

Vaikka osa tuoleista oli paremmassa kunnossa, ne kaikki purettiin silti kuten yllä. Jäljelle jäi vain kehikko. Tuoleja on verhoiltu uusiksi aiemminkin, laskin että tekemäni verhoilu on vähintään kolmas. Yhdessä tuolissa oli jäljellä tuolien tarinaa kertova junayhtiön lappu, tuolit on lähetetty 1892 Pietarista Kausalan asemalle Iittiin. Valitettavasti hentoinen paperilapu oli homehtunut muovissa johon se oli kääritty eikä lappua voinut säästää. Tuoleista löytyi leimoja joissa näkyi vielä hentoisesti kyrillisiä kirjaimia mutta valitettavasti niistäkään ei saanut enää selvää. Ne jäivät talteen verhoilujen uumeniin.

Jokainen tuoli sai uudet satulavyöt ja jouset. Jousien sitominen toisiinsa oli melkoinen tekniikkalaji vaan nytpä osaan senkin. 

Joissain tuoleissa oli jätetty piiloon alkuperäistä verhoilukangasta. Jatkoin perinnettä ja jätin sitä piiloon uusien kankaiden alle.

Nyt on salissa viisi valmista tuoli kalustoon kuuluvan pöydän ympärillä. Kuvat vääristävät verhoilukankaan todellisen sävyn joka on kaunis syvänpunainen.

Salin huonekalujen järjestys menee uusiksi kunhan keksin mihin siirrän sohvan tuolta pietarilaisen kaluston takaa. Tai olisi sille paikka mutta sitten pitäisi siirtää yksi senkki jonnekin. Ja ei, en myönnä että meillä olisi liikaa huonekaluja. On vain liian vähän ehjää seinäpintaa.

Sekalaista sakkia mutta kaikki rakkaita huonekaluja. Kunhan kerään rohkeutta niin järjestys on joku päivä ihan jotain muuta kuin nyt. Ihan jo sen takia että punainen kalustoni on perinteisen joulukuusen paikan kohdalla.

Sanoin jo, että ei kiitos enää koskaan verhoilua, niin rankka urakka oli saattaa tuolit nykyiseen kuntoonsa. Ja nyt ymmärrän miksi se maksaa ammattilaisen tekemänä, tuolin verhoilu perinteiseen tyyliin on sataprosenttisesti käsityötä. Käsitys siitä miksi yksittäinen tuoli painaa niin paljon on sekin auennut minulle. Tuoleihin menee uskomaton määrä nauloja, jo pelkästään kankaita neulataan tiheään neljään eri kerrokseen.

Koskaan ei tiedä mitä entisöinnin maailma tuo eteensä mutta jos ei kuitenkaan vähään aikaan mitään verhoiltavaa. Entisöintikurssilla ainakin jatkan muiden töiden parissa, ensin valmistui isovanhempieni pöytä pojan taloon ja nyt on työn alla iso kaappi. Ihanaa vaihtelua neulaan ja lankaan.

Voihan aurinko

 Eilen saimme nauttia upean aurinkoisesta päivästä. Varsinaista puutarhapäivää en pitänyt mutta pienen kierroksen tein auringonpaisteen kunniaksi.

Alastonimpi, syysmyrkkylilja on noussut ihan salaa. Tämä taitaa olla kerrottu lajike, 'Waterlily'.

Eipä voisi kuvasta heti uskoa, että se on otettu 7.11. niin on kesäisen näköistä. Tämä yläpihan uusi alue muuttuu taas ensi kesänä, joitain suunnitelmia on.

Koristeomenapuu 'Marjatta' on pukeutunut upeaan kuparinhohtoiseen syysasuun.

Ruusu 'Great Wall' ei meinaa millään uskoa, että talvi on tulossa. Uutta nuppua pukkaa. Saisikohan tuon kukkimaan maljakossa jos leikkaa reilun varren kera nupun pois?

Huomasin hopeakuusen venyneen huikeasti pituutta tämän vuoden aikana. Taisi auttaa kun leikkasin siitä kaksi kilpalatvaa pois. Puu kasvaa mukavan tiiviisti ja siitä näyttäisi tulevan ihan mukavan mallinen leikkaamisesta huolimatta.

Lämmin syksy sai kevätkurjenmiekat nostamaan varsiaan maasta ennen aikojaan. Toivottavasti jaksavat kevääseen ja kukkivat vasta sitten.

Viimeksi kuvasin tämän 'Miss Bateman' kärhön lokakuussa. Kukka oli silloin vielä tiivis nuppu. Vuodenaikaa vahvasti uhmaten tuo nuppu on auennut pikku hiljaa. Pieni ilo jolla on suuri merkitys. 

Jaksamista meille kaikille mustan pimeisiin marraskuun päiviin, muistellaan silloin kesää, aurinkoa ja iloisia asioita.