Mistä inspiraatiota ruuanlaittoon?

Yhden kotityön kanssa en taida ystävystyä koskaan. Se on nimeltään ruuanlaitto. Tuntuu, etä kun teen ruokaa niin se on aina sitä samaa. En edes osaa hakea netistä uusia ideoita koska en tiedä mitä hakea. Onni on mies joka laittaa ruokaa ja on kokeilunhaluisempi kuin minä. Silti juuri keskustelimme siitä, että ruuanlaitto kaipaa jotakin uutta.

Yksi syy taitaa olla kasvavat lapset. Meillä syödään nykyään aniharvoin keittoja tai laatikkoruokia joita oli usein kun lapset olivat pieniä ja perhe suurempi. Nyt ruokana menee salaatti tai joskus riittää pelkät voileivät. Toinen syy on aika. Kun töistä tulee kotiin iltamyöhällä haluaisi jotain nopeasti valmistuvaa eikä kolme tuntia uunissa haudutettua lihapataa, joiden vuoro on viikonloppuisin.

 Kasviksia haluaisin lisää vaikka lihasta emme ole valmiita luopumaan. Tuntuu, että näissäkin menee perusvaihtoehdoilla. Viikonloppuna ostin pitkästä aikaa rasiallisen ruusukaalia vaikka ei niitä meillä muut syö kuin minä. Yksi pieni ongelma sekin, miten laittaa ruokaa joka maistuu koko perheelle.

 Työssäni päiväkodissa saan nauttia lounaalla hyvistä ja monipuolisista salaateista. Ainakin ne ovat sitä kotona laitettuun verrattuna. Turhan usein salaatti on tehty vain tomaateista, kurkusta ja jääsalaatista minun laittamana.

 Hedelmistä ollaan kahta mieltä, terveellisiä ja ei niin terveellisiä. Niitäkin meillä menee. Omena ja banaani sujahtaa usein miten ostoskärryyn. Kolmantena tulee päärynä. Granaattiomena on herkkuani mutta sen lautaselle saamiseksi pitää nähdä niin suuri vaiva että ostan harvoin. Sitruksia meillä syödään todennäköisesti liian vähän suosituksiin nähden.

 Kalasta tykkään hurjan paljon mutta se on kotona poissa laskuista miehen takia. Niinpä syön kalaa kodin ulkopuolella aina kun siihen on mahdollisuus mutta kaipaan sitä silti kotonakin. Broileria kuluu paljon, samoin naudanjauhelihaa. Hirvenlihaa on pakastimessa vaan se on juuri sitä viikonloppujen ruokaa, ei nopeaa arkiruokaa. Kasviperäisiä lihankorvikkeita tässä talossa on turha tarjota, ei maistu, ei edes allekirjoittaneelle tähänastisten maistelukokemusten perusteella.

Yhteenvetona voisi todeta, että pienellä vaivalla sitä saisi vaihtelua ja monipuolisuutta ruuanlaittoon, arjen hässäkässä se vain tahtoo unohtua ja on helpompi mennä tuttuja latuja pitkin. Uudenvuoden lupauksena tähän voisi tehdä parannusta.

Iltapalaan tein jo pienen korjausliikkeen, suklaan tilalle ostin leipäjuustoa, päärynää ja laitoin lautaselle nokareen itse tehtyä mansikkahilloa puuttuvan lakkahillon tilalle. Olipa hyvää ja voitti suklaan kymmenkertaisesti.

Suomen väreissä

Sain Betweeniltä blogeissa kiertäneen sinivalkoista-haasteen. Tämän laittoi alulle Tiiu. Kiitos molemmille, tässä oma versioni sinivalkoisesta armon vuonna 2019.

 Kevättalven valo lunta vasten on täynnä sinistä ja valkoista. Tässä kohtaa puutarhuri odottaa kevättä kuumeesta silmät kiiluen.

 Ensimmäiset kevään kukkijat ovat monesti joko sinisiä tai valkoisia, tai sitten molempia. Tämä hybridikevätkurjenmiekka ilmestyi puutarhaan jonkin iirispussin mukana. Erilainen voi olla kaunista.

 Lumikellot ja sinitaivas kevään valossa, nämä sanat riittää.

 Pihi puutarhuri kierrättää kaiken minkä voi. Sinivalkoinen iso räsymatto sai uuden työsuhteen yrttimaan ja kasvihuoneen välissä. Toivon pitkää palvelusaikaa.

 Järisyttävän hykerryttävän onnellinen oli se hetki kun keltaluumu 'Laatokan Helmi' avasi runsaat kukkansa. Syksyllä söimme satoa ähkyyn saakka ja jääkaapissa on vielä luumuhilloa herkkuhetkiä varten.

 Akileijat ja kesätaivas, ei tästäkään sen enempää.

 Kirpputorilta vanha sinivalkoinen pöytäliina, sopii hyvin saliin jossa on paljon sinistä ja valkoista.

 Valkoinen kellopeippi taustallaan sinipiikkiputki. Olen odottanut peipin tekevän poikasia mutta eipä ole näkynyt.

Kesän viimeisiä herkkuja, valkoista kuukausimansikkaa sinisellä grapponia lautasella. Hyvä kuva päättää sinivalkoinen postaus. 

Jos haluat osallistua on ohjeet alla:

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne. Puutarhahetken Instagram-tili muuttuu nyt kuukauden ajaksi sinivalkoiseksi. Uusi sinivalkoinen kuva on luvassa päivittäin.:)

Muuttomyynnistä + mysteeriesine

Tässä kylällä eräässä talossa on pidetty muuttomyyntiä. En ole mennyt koska, no, tiedätte kyllä, ei tarvitse mitään. Tänään ajattelin kuitenkin, että jos sittenkin käväisisin. Ja niin menin ja onneksi autolla sillä en lähtenyt kotiin tyhjin käsin.

 Pärekori kiinnitti heti huomioni. En ole tainnut koskaan nähdä noin korkeaa pärekoria. Mielikuvitus ei riitä kun yritimme myyjän kanssa keksiä mihin tarkoitukseen se on tehty. Tietääkö teistä kukaan?

 Vyyhdinpuita olen etsinyt kohtuuhintaan yhtä kauan kuin olemme tässä talossa asuneet. Täällä oli vyyhdinpuut mutta ne piti polttaa sillä puissa oli niihin kuulumattomia ötököitä emmekä halunneet ötököiden leviävän taloon.

 Maksoin vyyhdinpuista kaksi euroa kappale. Ihan tarkkaan en tiedä mihin niitä tarvitsen mutta ehkä kukkapöydiksi. Yhden saatan laittaa eteiseen kausivaloihin käärittynä.

 Kaupanpäälle sain mysteeriesineen. Tämä oli lähellä vyyhdinpuita, liittyykö niihin vai ei, ei aavistustakaan. Tämä on n. 15cm pitkä ja n. 8cm leveä. Lanka ja neula olivat siinä löydettäessä juuri noin, samoin lankaan pujotetut puiset "helmet".

Esineen pitkällä sivulla on kummallakin neljä reikää jotka on poltettu mustiksi. Tai sitten tervattu, en osaa sanoa kummasta on kyse, tervan tuoksua ei enää ole. Mutta mikä tämä sitten on, ken tietää. Ei vaikuta sukkulalta tai miltään muultakaan esineeltä jonka tunnistaisin. Tämän taidan viedä museooni, jos sitä ei nyt kukaan tunnista niin museovieraista hyvinkin joku saattaa.

Pieni puutarhakierros

Olen ollut luvattoman vähän puutarhassa. Ja jopa hiukan nolottaa myöntää, että tarpeeseen on tullut. Taisin saada kesällä puutarhaähkyn sillä vietin siellä kaiken vapaa-aikani. Ihan vapaaehtoisesti ja omasta halusta mutta silti, liika on liikaa ehkä ensi kesänä vähempi riittää. Tai sitten ei, puutarha on minun lepopaikka, verenpaineen laskija ja hyvä ystävä.

Eniten kiusaa sää. Joko sataa vettä tai on pakkasta tai sataa lunta. En ole päässyt haravoimaan ja litimärällä nurmikolla ei tee mieli saapastella. Pienen puutarhakierroksen tein, ihan vain tarkistaakseni kaikki verkkojen olevan paikoillaan.

 Luumulehdon hiekkakäytävän viimeinen haraaminen jäi tekemättä, keväällä onkin vuorossa kovempi kunnostustyö jotta kaikki sammal lähtee pois. Ruusuomena on tiputtanut kaikki lehtensä ja samalla huomaan, että sen suojana on vain pieni verkko juurella, ehkä oksatkin tarvitsevat suojausta.

 Luumulehdossa on kaikki perennat kesän jäljiltä, tykkään siivota ne vasta keväällä pois.

 Rosarion uusinta ruusua 'Champagne Wishes' on käyty nakertamassa, toivottavasti ei pahastu vaan haaroittuu vain kauniimmin kuin ilman tätä jänöjen toimittamaa leikkausta.

 Uusi, vaaleanpunainen ruusunätkelmä on vielä uskomattoman vihreä. Kukat ovat paleltuneet mutta köynnös itsessään sinnittelee. Tämä ehti kasvaa istuttamisen jälkeen lähes pari metriä vaikka on loppukesästä istutettu. Mikä kasvuvoima.

 Hollanin lumimarja on sekin niin myöhään istutettu ettei se ehtinyt punerruttaa kaikki marjojaan. On niissä silti kaunista vaaleanpunaista sävyä näkyvissä.

 Tämä on magnolia, sekin vasta loppukesästä istutettu. Ovatko nämä ensi kesän silmuja? Ilmeisesti kaipaisivat pakkassuojaa, ovat sitten mitä tahansa. Kuivat lehdet lienee paras suoja verkon sisään laitettuna mutta kun meillä on vain märkiä lehtiä.

Maksaruoho ei pienistä pakkasista välitä, se kukkii vielä näin hienosti. Juurrutin tästä puskasta muutaman varren maljakossa sisällä ja istutin ne toisaalle arboretumissa. Äärettömän helppo tapa lisätä maksaruohoja, juuret tulevat todella nopeasti, jopa päivissä.

Tuolien välivaiheita

Pientä pinnistystä on vaatinut innostus tuolien verhoilusta kankaan hankinnasta huolimatta. Olen tänä syksynä joutunut olemaan entisöintikurssilta pois muutaman kerran, sekin on omalta osaltaan syönyt motivaatiota.

Tiistaina päätin uskaltaa ryhtyä kankaan silppuamiseen ja ensimmäinen tuoli sai punaisen puvun yllensä.

 Ilman mahtavaa opettajaa tästä ei olisi selvitty. Olen tyytyväinen kurssivalintaani vaikka tämä on kauempana kuin aikaisempi kurssi jolla kävin.

 Tuolista on vielä tekemättä selkänojan tausta sekä laittamatta koristenauhat kaikkiin reunoihin peittämään verhoilunupit. Silti piti tuoda tuoli kotiin ja hiukan jo mallata miltä se näyttää salissa jonne tuolit tulevat kunhan valmistuvat.

 Kuvat hiukan fuskaavat,  kankaan väri on tummemman punainen kuin kuvissa. Opettaja osasi hyvin neuvoa nurkkien teon, tästä tuli täydellinen. Jos haluan, voin vielä muutamalla piilopistolla kiinnittää nurkan kankaat toisiinsa, pakko ei ole. Kuvasta näkee parhaiten kankaan kuvioinnin joka on aavistuksen koholla, varjon puolella on se sävy joka kankaassa oikeasti on.

 Seuraava tuoli olisi ollut tämä, mutta sen hiukan muista poikkeavan näköinen selkänoja häiritsi minua. Niinpä purin selkänojan alkutekijöihinsä ja tein uusiksi. Oli upea tunne huomata osata tehdä selkänoja ilman ohjeita ja vain muutamassa tunnissa. Nyt olen uusittuun selkänojaan tyytyväinen. Ja sain uutta virtaa korjata yhden tuolin istuinosan sillä en ole siihenkään tyytyväinen. Todennäköisesti selviän vain pehmusteiden purulla ja uudelleen rakentamisella, jousitus kelvannee sellaisena kuin on nyt.

Huomenna jos isänpäivän kiireiltä ehdin, verhoilen tämän selkänojasta uusitun tuolin reunanauhaa lukuunottamatta valmiiksi. Nauhan kiinnitykseen en tohdi ryhtyä ennen kuin opettaja on sen minulle opettanut. Kalliita materiaaleja ei ole varaa heittää yhtään hukkaan.

30

Näihin aikoihin marraskuuta on hetki jolloin olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 30 vuotta. Tuo 30 vuotta on mennyt hujauksessa. On saatu yhdessä neljä lasta. Lapsenlapsista on saatu nauttia jo muutaman vuoden ajan. On ollut ylämäkeä ja alamäkeä, ehkä kuitenkin enemmän ylämäkeä ja onnea koska tässä vielä ollaan yhdessä.

 Yllä nuori kihlapari vuodelta 1991. Oi kun sitä olisikin vielä noin hoikka.

 Pidimme pitkän kihla-ajan ja naimisiin menimme vasta vuonna 2000. Silloin olimme kahden lapsen vanhempia. Onnekas tytär ja poika saivat olla morsiustyttönä- ja poikana vanhempiensa häissä.

 Ensimmäisen lapsenlapsen ristiäiset täällä Arvilassa oli ikimuistoinen hetki. Miten paljolla onnella meitä onkaan siunattu.

Pienesti olemme miettineet vain kahdestaan tehtävää matkaa juhlavuoden kunniaksi. Toistaiseksi emme ole raaskineet vaan kesän Latvian reissullekin lähtivät kotona asuvat lapset mukaan. Ja voi olla, että jos ensi vuonna reissaamme ovat lapset taas mukana, ei heitä voi kotiin jättää. Tänään sentään käytiin kahdestaan syömässä. Kun tiedustelin mieheltä aiemmin tällä viikolla mihin hänet vien, oli vastaus Ikeaan lihapullille! No, päädyimme kuitenkin kotikaupunkiin ja kiinalaiseen ravintolaan.

Toivottavasti saamme olle yhdessä vielä pitkään, ainakin toiset 30 vuotta.

Vastustuskyky ja kissat

Huomasin viikko sitten sanomalehdessä artikkelin jossa kerrottiin, että Lahden seudulla tarvitaan henkilöitä vastustuskyky tutkimukseen. Riitti kun omisti lemmikin ja viljeli jotain, myös tietyt perussairaudet auttoivat tutkimukseen pääsyssä. Sairauksia minulla, taas kerran lääkärissä terveeksi todetulla ei ole, mutta kissoja ja viljelykset on.

 Niinpä laitoin viestin annettuun sähköpostiosoitteeseen ja jäin odottamaan yhteydenottoa. Heti kysyttiin ulkoilevatko kissamme ja ulkoilevathan ne. Ja niitä silitellään, niiden kanssa nukutaan ja ne viettävät aikaa sylissä. Meille hyvä, mutta tutkimuksen kannalta huono. Vastustuskykymme on todennäköisesti tämän takia jo valmiiksi parempi ja sen takia en päässyt mukaan tutkimukseen. Tuloksia vääristäisi kissoista tullut vastustuskyky. Ei se mitään, mutta olisihan se ollut kiva päästä mukaan ja saada lisää tietoa omasta terveydestä.

 Kolmen kissan perheenä elomme on sujunut hyvin. Jalo taisi reagoida Aatun lähtöön sillä pissi pari kertaa eteisen matolle. Nyt tilanne on rauhoittunut ja normielo jatkuu.

Kissojen elämä on kylmän sään myötä kääntynyt enemmän sisällä oleiluun ja nukkumiseen. Ovat ihan kuin minä. Talvi vietetään visusti sisällä lämpimässä ja kesä ulkona.