Arjen sietämätön raskaus

Joskun hävettää valittaa jaksamisen puutetta. Kun kuitenkin olen terve, läheiset ovat terveinä, kukaan ei ole kuollut, on koti ja perhe. Mutta silti purnaan ajan riittämättömyyttä, sekä omaani. Työpäivä alkaa pimeydessä ja päättyy pimeydessä. Tuntuu ettei iltaisin ehdi mitään. Tänään esimerkiksi työpäivä päättyi neljältä niin vasta iltaseitsemän jälkeen istahdin ekan kerran. Siihen asti laitoin ruokaa, tein pojan luokan myyjäisiin arpajaispalkintoja, ripustin pyykkiä, täytin tiskikonetta ja sata muuta pientä ja suurempaa askaretta.

 Kerran viikossa imurointi on nykyään suuri ihme. Jääkaappi ei tunnu täyttyvän itsestään. Olen alkanut suosia entistä enemmän pienempiä kauppoja (etenkin saksalaista) jotka on käyty nopeasti läpi. Päivällinen ei todellakaan ole kolme tuntia uunissa haudutettua lihapataa.

 Välillä koen että minua on huijattu. Eikö ruuhkavuosien kuulu mennä ohi? Minulla on kaksi aikuista lasta ja silti tuntuu että aikaa on vähemmän kuin heidän kotona asuessaan. Olen suuresti ikävöinyt vuorotteluvapaatani. Vaikka vastapainoksi tilipussi kerran kuussa on oikein mukava asia.

 Olisi ihan jaksaa viettää enemmän aikaa mummin mussukan kanssa. Olisi ihana hakea koululaisia koulusta ja tehdä jotain yhdessä iltapäivällä kun on vielä valoisaa. Mutta työpäivän päätteeksi olen aivan naatti. Jos työpäivä edes päättyy koskaan. Joskus työpäivää seuraa illalla työkokous, päivälle tulee pituutta puolen vuorokauden verran. Onneksi en ottanut itselleni kahta harrastusta. Verhoilua kerran viikossa, muuta en jaksa.

 Ehkä se on valon puute, puutarhan puute, värien puute, auringon puute. Kaipaan aivan tajuttoman paljon kesää, näiden kuvien tunnelmaa, kasvejani, käsien multaan upottamista, kitkemistä, suunnittelua ja ihan vain puutarhassa kävelyä ja sen tuoksuja ja hajuja.

Onneksi kesä on edessä, huomenna alkaa joulukuu. Se tarkoittaa että tasan puolen vuoden päästä alkaa toukokuu ja minulle, puutarhurille se on jo mitä parhaita kesää. Tässä kun muutaman kuukauden sitkuttelee, kaatuu sänkyyn puolikuolleena väsymyksestä niin sitten koittaa palkinto, kevät ja piha. Ja ehkä tämä menee ohi kunhan taas tottuu työntekoon. Muutaman kuukauden se taitaa viedä, tai puolikin vuotta.

Lukuviikonloppu

Sain ystävältä vinkin hyvistä kirjoista joita en ollut vielä lukenut. Minä kun luen niin paljon että oikeasti välillä tuntuu ettei kirjastolla ole oikein mitään uutta annettavaa. Talven myötä ajoittain suorastaan ahmin tekstiä, kassillinen kirjoja saattaa kulkea käsieni läpi viikossa.

 Ann Rormanin kirjat olivat minulle uutta ja onnekseni krjastosta löytyi kolme ensimmäistä kirjaa, pääsin lukemaan ne järjestyksessä. Vauhti oli kirja päivässä.

Kirjat ovat yhdistelmä lemppareitani, historiallisia romaaneja ja rikosromaaneja.

Suosittelen!

Kinkku vai kissa?

Talouteen on ilmestynyt ensimmäinen kinkkuverkko, onhan se tällä viikolla jo ensimmäinen adventti. Tällä verkolla ei tosin paistaessa tee mitään mutta suojana se toimii hyvin. Kieli ei saa vielä eksyä leikkaushaavalle.

 Alman sterilisaatio sujui hyvin. Vaisumpi Alma on selvästi ollut mutta ei samalla tavoin selkeän vihainen minulle kuten Iines pari vuotta sitten oli. Eniten tilanteesta on ollut hämillään Jalo. Ensin pelotti, sitten tuli uteliaisuus ja sitten halu olla koko ajan emon lähellä. Alma on sietänyt pientä takiaista ihmeen hyvin, nisälle ei päästä mutta muuten yhteiselo sujuu. Yläkuvassa nuuskitaan vielä vähän pökerryksissä olevaa emoa.

 Verkko on jonkin verran häirinnyt Almaa, kerran sai sen puoliksi pois. Suurin tuska on ollut se ettei pääse ulos. Tänäänkin naukui pitkiä aikoja oven edessä kunnes tyytyi kohtaloonsa. Ainakin viikon saa olla vielä sisätiloissa jotta haavalle ei käy huonosti.

Jouluhan on aina myös ystävyyden aikaa. Kissavanhus Aatu on alkanut hyväksyä lauman uutta jäsentä. Tässä yhtenä aamuna Jalo pääsi jopa samalle jogurttikupille Aatun kanssa. Edistystä sekin kun aluksi Aatu ei voinut tulla edes sisälle taloon pentujen takia. Ehkä näistä vielä kaverukset saadaan aikaiseksi.

DDR-matto

Edelleen selailen netin myyntipalstoja siinä toivossa että eteen tupsahtaa kohtuuhintainen itämainen käsinsolmittu villamatto punaisena. Toistaiseksi saldo tupsahteluissa on puhdas nolla. Pääkaupunkiseudulta niitä saisi, siinä on vain yksi mutta, matka. Meiltä ei niin nopeasti mattoa pääse hakemaan että kaupat tulisi. Sopivasti syntymäpäiväkseni löysin kuitenkin sopivan läheltä maton jota saattoi harkita. Matto ei ole käsinsolmittu mutta se on 100% villaa ja aivan mahtavan värinen.

 Matossa on valmistajatiedot tallessa. Hetken googlettamisen jälkeen selvisi että matto on todellakin tehty DDR:ssä n. 1970-1980-luvulla kuten tuotelapussa kerrotaan. Saksassa näitä näytetään myyvän vintage-mattoina. Kuvion nimeksi kerrotaan Täbris-super. No, aika super tuo on. Ja laadukas matto konekudotuksi.

 Epäselvä kuva mutta koittakaa kestää, tänään ei ole ollut valoa nimeksikään. Maton toinen puoli on haalistunut mutta se ei haittaa, se on sitä aitoa käyttökulumaa. Kuvio on mielettömän rikas, värejä löytyy yltiöpäisen runsaasti.

 Myyjän kuvissa matto näytti aivan punavihreältä. Katsomaan mennessä ajattelin että siinä ehkäpä oiva matto isännänhuoneen värimaailmaan. Pieleen meni, matto onkin ihan selvästi punasininen. Mutta koska myyjä suostui tinkimään hintaa erittäin reilusti päätin ostaa maton. Arvelin että matto voisi käydä saliin siellä jo olevien sinikuvioisten Nain-mattojen kaveriksi.

Ja saliinhan matto päätyi. Tosin pienen epäonnisen pesulakeikan jälkeen. Vein maton samantein pesulaan koska sitä ei oltu myyjän mukaan pesty. Kun matto leväytettiin kotona lattialle pesulan jälkeen näki että mattoa ei kyllä oikeasti ole puhdistettu ja se jopa haisi. Onneksi ulkolämpötila oli plussalla ja mies tehopesi maton kotona pihalla. Kuivaus hoidettiin pojan talon pesutuvan kuivaushuoneessa. Ja tällä kertaa matto oli puhdas. Sen näki jopa paljain silmin ja tuoksu oli jotain ihan muuta kuin ennen pesua. Pesulaan en ole reklamaatiota tehnyt mutta mieli tekisi.

Mutta nyt kaikki hyvin ja salissa komeilee uusi matto. Ja miten hyvin tuleekaan sopimaan verhoilussa olevat tuolit maton kanssa sillä tuoleihin tulee alkuperäisen mukainen punainen kangas.

Sohva

Minusta ei taida koskaan tulla konmarittajaa tai muuta vastaavaa säntillistä tavaran hävittäjää. Kotini on täynnä tavaraa joilla on muistoja, tarinoita ja eletty elämä. Pidän niistä kaikista, joitain suorastaan rakastan. Sen mistä en pidä tai tarvitse osaan kyllä laittaa kiertoon. Talomme on rakennettu uusrenessanssin kultavuosina, 1892 jolloin sisustus oli runsasta, rönsyilevää, tummia värejä, paksuja verhoja, tilpehööriä, tauluja, mahdollisimman paljon kaikkea. Joten ei minusta meille edes sovi hillitty ja pelkistetty tyyli.

 Tyylilleni olen uskollinen. Kun meille tarjottiin vanhaa puusohvaa kunhan vain noudamme pois niin enhän minä voinut sanoa ei. Sohva on kaunis, pieni ja siro ja vieläpä hyvän värinen. Täysin kunnossa ja niin edelleen. Sohvaa ajateltiin ensin nuorimman pojan huoneeseen, poikakin olisi sen halunnut. Mutta, siellä sohva olisi ollut liian lähellä uunia ja uuni on kuitenkin talviaikaan käytössä viikoittain. Mietitään vielä pojan huoneen järjestystä ja sillä aikaa sohva saa olla vierashuoneessa.

 Vierashuone ei ole suurensuuri huone mutta niin vain sinne mahtui yksi sohva kahden sängyn lisäksi. Käänsin vain mummolan vanhan laverin toisinpäin ja sohva sujahti laverin paikalle.

 Sohvan mukana saimme siihen vartavasten tehdyn tilkkupeiton. Sehän sopi kun tilkkupeitoista pidän.

Eikä siinä vielä kaikki. Sohvalla on historia ja tarina. Me saimme me molemmat sohvan mukana. Historiaan ja tarinaan litttyvät valokuvatkin saimme taulun muodossa. Taulu laitetaan seinälle sohvan lähelle. Ja sohvan tarinan tulostan ja liisteröin sohvan pohjaan missä se seuraa mukana minne ikinä sohva matkaakin. Vielä kerran iso kiitos eteläiseen Suomeen. Olen edelleen otettu että sohva sai matkata juuri meille.

Kissanristiäiset

Niin matkasivat Arvilan viimeiset kissanpennut uusiin koteihin. Viimeinen veljeksistä lähti loppuviikosta ja meille jäänyt pentu jäi yksikseen. Pikkaisen asia itketti pientä, veljeä etsittiin ja huhuiltiin välillä kovin äänekkäästi. Onneksi palvelusväki oli tajunnut jättää makuuhuoneen oven auki yöksi ja pieni pääsi nukkumaan ihmisten viereen.

 Viimeiset yhteiset päivät veljekset olivat toimiva tiimi, kaikki tehtiin kahdestaan nukkumisesta riehumiseen.

 Viimeinen yhteiskuva ei onnistunut millään, toista tyttöpentua ei kuvaaminen kiinnostanut koskaan kun sitä yritin. Mutta onhan sekin jotain että saa neljä kissanpentua pysymään yhtäaikaa hetken aloillaan.

Pienelle piti tietysti keksiä oma nimi. Sitä on pähkäilty pitkään ja hartaasti. Lopulta yksi vaihtoehto kelpasi kaikille. Jessi vaihtui nimeen

Jalo Jellona

Kotona kutsutaan ihan vai Jaloksi. Odotukset pennut suhteen on kovat, myyrästystaitoja tulee hallita ja pitää muutkin pihan jyrsijät kurissa. Jalolla on selvästi metsästäjän geenejä, uloskin on jo pyrkinyt muiden kissojen perässä. Mikään pieni kissa Jalosta ei ole tulossa. Ikää on 13 ja puoli viikkoa ja painoa on kertynyt jo huikeat 2,4kg.

Mutta vielä Jalo saa hetken olla perheen vauva ja nauttia siitä. Ensi viikolla Alma menee sterilisaatioon ja luultavammin nisälle pääsy loppuu siihen.

Perun sanani

Sanoinko että verhoiltavan tuolin jousien kiinnittäminen on paha rasti? Kaikkein hankalinta tuolin tekemisessä? Olin väärässä, niin väärässä kuin väärässä voi olla. Jousituksen teko oli lasten leikkiä siihen vaiheeseen nähden mikä tuolin tekemisessä on nyt menossa. Kasasta meriheinää pitäisi saada neulan ja langan avulla tuolin istuin. Helpommin sanottu kuin tehty, olen saanut huomata.

 Heinä ommeltiin kiinni istuinosan keskeltä. Sen jälkeen alettiin lankaa kiristämään. Aina yksi kiristyskierros ja sitten piti istua tuolissa hetki. Sama toistettiin muutamaan kertaan. Viimeisellä kiristyskierroksella ajattelin että sormeni leikkautuvat irti, niin kireälle piti saada lanka. Onneksi riitti ja sain siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

 Langan kiristys ei riitä, seuraava vaihe oli täyttää reunat uudestaan meriheinällä ja kiristää kangas ja naulata se nupeilla tuolin sarjoihin kiinni. Meriheinää uppoaa tuoliin uskomattoman paljon. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään mistä tuolin raskas paino koostuu. Tuossa juuttikankaan alla alkaa olla pari kolme kiloa heinää.

 Tässä kohtaa on hivenen voittajafiilis, etusarja on kiristetty ja naulattu nupeilla kiinni. Jee, enää kolme sivua jäljellä! Ennen nupien naulaamista kangasta kiristetään noiden kuvassa näkyvien punaisten pitkien neulojen avulla. Heftaneuloja ovat ja niillä kiinnitetään kangas kiristämisen ajaksi. Kuudesta seitsemään kertaan sain kiristää ennen kuin lopputulos oli tyydyttävä.

No, hurraata ei kannata vielä huutaa. Käsinojan kohta pitäisi saada siistiksi ja jopa naulattua pari nupia tuonne juuttikankaan ja käsinojan väliin. Ei hajuakaan miten sen teen, se kaikki jäi ensi kertaan. Tämä vaihe on niin hidas että kahden ja puolen tunnin aikana sain aikaiseksi vain reunojen kiristykset. Tuolin varsinainen verhoilukangas kummittelee mielessä jo melkoisen vahvasti. Mutta tällä vauhdilla sen vuoro on joskus ensi keväänä, ehkä huhtikuussa.

Kesätunnelmaa marraskuussa

Sain Vaalean Vihreää-blogista haasteen kertoa muutama kesäinen asia. Nyt kun ulkona on loskaa ja moskaa on hyvä tarttua haasteeseen.

 3 asiaa jotka ilahduttivat viime kesänä.

Vaikea valita vain kolme mutta tällä kertaa valinta on kevät, aurinko ja lämpö

 3 asiaa joista en pitänyt.

Jänikset, jänikset ja jänikset. Ehkä myös kotilot.

 3 asiaa jotka sain valmiiksi viime kesänä.

Apua, tuliko jossain päin puutarhaa valmista? Tarkkaan kun mietin niin jotain löytyi. Ainakin yhden kivimuurin yhden puolen istutukset ovat valmiit. Ja arboretumin laajennus valmistui.

 3 asiaa jotka jäivät kesken.

Saako tähän laittaa 30 asiaa? Kesken jäi rosario, luumulehto, rinnepuutarha, kivimuurin toinen reunus, alapihan raja-alue, kivipuron kitkentä ja ...

 3 asiaa joita stressasin.

Minä en pahemmin stressaa puutarhassa. Toki jotkin asiat harmittavat kuten talvituhot mutta mitäpä sitä stressaamaan. Puutarha on minulle ennen kaikkea rentoutumisen paikka.

 3 asiaa jotka saivat rentoutumaan.

Puutarha kokonaisuudessaan. En osaa eritellä siitä yhtään osaa koska puutarha on minulle yhtä kuin rentoutuminen.

 3 asiaa jotka haluaisin hankkia ensi kesänä

Ainakin loput rosarion ruusut, yhden keltaisen ruusun lisää. Paljon liljoja ja syysleimuja ja maksaruohoja.

3 asiaa joista unelmoin

1. Hyvästä mansikkasadosta

2. Kauniista kesästä

3. Istuttamisesta ja kitkemisestä.

Kiitos Vaalean Vihreää. Tähän oli hauska vastata.

Huvinsa kullakin

Enpä tiedä olenko koskaan blogissa maininnut yhtä harrastustani. Tai laittaisin kyllä tässä kohtaa sanan harrastus lainausmerkkeihin. Tykkään nimittäin selata netissä asuntojen myynti-ilmoituksia. Enkä selaa ihan mitä vaan asuntoja, vain vanhoja hirsitaloja, torpista kartanoihin. Eniten niissä kiinnostaa talon sisäpuoli. Miten vanhaa on kunnioitettu, mitä on vaihdettu uuteen, millainen sisustus niissä on.

 Monesti löytyy todellisia helmiä. Remontit ja muutokset on tehty oikeasti vanhaa kunnioittaen. Ikkunat ja väliovet on säästetty, ja jo yhdellä silmäyksellä näkee että huolta on pidetty. Valitettavasti toinenkin äärilaita löytyy. Ne talon saavat harmin pintaan joten jätän selauksen ensisilmäykseen ja toivon että uusi omistaja on talonsa arvoinen.

 Selatessa olen joskus miettinyt myös kuvien ottamista. Tiedän toki että taloja myydään mielikuvilla ja tunteella mutta silti joskus mieleen tulee, että mitä kuvan ottanut ajatteli kertoa senkin tai ruokakaluston kuvalla mahdolliselle talon ostajalle. Irtaimisto kun ei yleensä siirry talon mukana.

 Tulisijallisessa talossa minua kiinnostaa tulisijat. Hirsitalossa hirret. Puulattiaisessa talossa lattialankut ja niin edelleen. Niiden kuvia haen. Mutta no, en ole taloa ostamassa joten mikäpä minä olen sanomaan millaisia kuvia ilmoituksiin laitetaan. Joskus vain ajattelen että oman talon myynnin kohdalla ehkä toimisin toisin. Emmekä siis ole myymässä taloa emmekä edes sitä harkitse.

 Näkymät huoneesta toiseen ovat kauniita. Niitä on kiva katsella. Valoa, varjoja ja arkisia asioita. Kissaa keinutuolissa tai lapsen piirustustarvikkeita pöydälle. Sillä jokaisessa talossa on siellä asuttu elämä.

Eteinen, se kuuluisa joka kodin käyntikortti. Niistä on ihan liian vähän kuvia. Eri kulmasta otettuna saa erilaisia. Minäkin rajaan yleensä vintin portaat pois koska niissä säilytetään talon juomia, vesipulloja ja pillimehuja kuten kuvasta tällä kertaa näkyy. Miksi turhaan täyttää jääkaappia kun viileää juomaa saa vintin portaidenkin kautta. Jos vielä viileämpää haluaa niin kannattaa laittaa juomat eteisen oviverhon taakse. Ovat samalla piilossa katseilta. Käsilaukkunikin jätin tällä kertaa kuvaan. Kuka arvaa missä se on?

Mikä sinun salainen huvisi on?

Puutarhahaaveita

Rauha ja talvi on laskeutunut puutarhaan. On hyvä hetki miettiä niin mennyttä kesää kuin tulevaa kesää. Menneen kesän haaveet ovet menneen kesän juttuja mutta ensi vuoden haaveet ovat vielä vaaleanpunaista hattaraa omassa mielessä. Realistisia ja vähemmän realistisia, molempia pitää olla. Yltiöpäisiä, mielettömiä. Pieniä, toteuttamiskelpoisia.

 Suurin haave on uusi iso kasvihuone. Sen eteen tein kyllä menneenä kesänä liian laiskasti töitä. Tiilikasa on nyt lumen alla samassa tilassa kuin kuvassa. Ei riittänyt aika enempään tiilien putsaamiseen. Sain vain vaivaiset kolme pino aikaiseksi. Syytän itseni lisäksi kuivaa syksyä. Fakta on se, että laasti irtoaa paremmin märkänä kuin kuivana.

 Lisää liljoja, ehdoton ykkösjuttu ensi kesän hankinnoissa. Mahtavia syyskukkijoita ja niistä minulla on selkeästi pulaa. Ei ehkä ihan niin pinkkejä kuin kuvan "Arbatax" mutta värikkäitä haluan. Ei mitään liian mietoa tai pliisua. Liljoihin liittyy haave päästä ensikin keväänä Türin kukkamarkkinoille toukokuussa. Sieltä ostaisin liljan poikineen.

 Maksaruohoja on saatava lisää, kaiken värisinä ja kokoisina. Ihan kokeiluksi ja myös varmoja kukkijoita. Ehkä tässäkin voisi kääntyä Türin puoleen kotimaisten taimitarhojen lisäksi. Tässä kohtaa on hyvä haaveilla että puutarhassa on tilaa kaikille uusille haavehankinnoille.

 Ensi kesänä arboretumin kivipuro on saatava rikkaruohottomaksi. Kun kerran kaksinkertainen kangas ei auta niin otan käyttöön myrkyt vaikka haluan välttää niitä viimeiseen saakka. Ihan ensimmäiseksi keväällä tulen kuitenkin kokeilemaan jonkinlaista sitruunahapon/etikan/kuuman veden seosta. Jos se ei auta niin sitten perään pahempia aineita. Keltajapaninangervorivin haaveilen olevan ensi kesänä iso ja tuuhea.

 Lempilapseni puutarhassa, luumulehdon, soisin olevan vihdoin ja viimein kasvien osalta valmis. Haaveeksi jää jos talvivaurioita tulee. Eikä viime kesänä istutetut taimet ole vielä täydessä loistossa vaikka kuinka kävisi tuuri. Yhteen laatikkoon haaveilen kokeilevani taas sipulien siemenistutusta. Viime kesänä onnistui erinomaisen hyvin.

Puutarhan uusi alue, rinnepuutarha. Sen suhteen pihisen ja puhisen. Vuohenputken hävitys saa näkemään punaista ja vuodattamaan hikeä ja verta. Tämänkin kanssa loppui aika kesken. Aikatauluttomuudesta on hyötyä, saa olla valmista vaikka vasta viiden vuoden päästä. En istuttanut edes sipulikukkia alueelle kun en vielä tarkkaan tiedä miten kivimuuri ja istutusalueet muotoutuu. Puumaja saanee lähtöpassit ja tilalle jotain varjossa viihtyvää köynnöstä. Paikka on hankala, melkoisen kuiva. Keväällä auringossa ja puiden lehtiaikaan varjossa. Mietin jo yltiöpäistä suunnitelmaa miten tähän johdetaan päärakennuksen katolta sadevedet ja näin kastelu hoituisi itsestään. Pitää puhua asiasta sopivalla hetkellä perheen pellepelottomalle, ehkä ratkaisu löytyy.

Mitä haaveita teillä lukijoilla on?

Ekan kerran näin

Jos pitäisi lyödä vetoa lumien puolesta niin minä asettuisin sille kannalle että nämä nyt sataneet lumet ovat pysyvä lumi. Ajatus on ehkä enemmän toiveajattelua kuin tietoa.

 Ihan ekan kerran puutarhaurallani kävi niin että ruusut kukkivat vielä täysillä siinä vaiheessa kun ensilumi satoi. Kevyt pakkaslumi ruusun yllä on kuin hattarapeitto marsipaaniruusun päällä.

 Suomenköynnösruusu "Pohjantähti" ehti tiputtaa melkein kaikki lehtensä. Pakkaselta en suojannut ruusua mutta verkot se sai ympärilleen. Ruusun yhden kesän kasvuvauhti on hurjimpia mitä olen elämässäni nähnyt. Pisimmät tämän vuoden versot kasvoivat yhdessä kaudessa noin kaksi ja puoli metriä.

 Mies maalasi kesällä talon eteläseinän uudestaan. Minä sen sijaan en ehtinyt maalata lasikuistin ikkunoiden karmeja. Oli muka liian kiirettä kesällä. Betonirenkaaseen en ole laittanut suunnitelmista huolimatta mitään kasveja, päätin että rengas siirretään alapihalle kunhan uusi kasvihuone on valmis. Kuvan oikean reunan koivut saavat kasvaa suuriksi pihakoivuiksi vaikka niiden kaatamista joskus mietittiin. Koivut saavat lähteä sitten kun renkaan vieressä kasvava tammi on riittävän suuri.

Eilen ja tänään sataneen lumen ansiosta pihassa on vielä lumisempaa kuin näissä kuvissa. Puutarhan kannalta toivon todella että lumi jää ja sitä sataa lisää. Nyt tarvitaan rankan talven jälkeen lempeämpää lepokautta lumipeitteen alla. Kuiva syksy on myös toivottavasti edesauttanut kasvien talvehtimista.

Yllättikö talvi?

Minut ainakin yllätti. Tai ei ehkä talvi, se tulee joka vuosi marraskuussa, mutta lumi ei tule. Eikä kymmenen asteen pakkaset. Lämmityksessä hypättiin suoraan kesäajasta talviaikaan. Sellainen hidas silloin tällöin lämmittäminen jäi kokonaan väliin. Nyt on pakko laittaa klapia joka uuniin joka päivä, muuten ei tarkene sillä jo pelkkä päivittäinen raaka viima kylmentää talon.

 Minulla on ollut jemmassa isoja tuohilevyjä myöhempää tarvetta varten. Nyt otin tuohet hyötykäyttöön.

 Palavat tuhkana ilmaan eli toimivat sytykkeenä. Mikälie-pata oli niille juuri sopiva säilytyspaikka. Ovat siinä ihan hollilla salin uunin vieressä.

 Ja koska pimeys on vallannut valtakunnan aloitin vastaiskut eli valoja sinne, tänne ja tonne. Sekä sähkövaloja että kynttilöitä. Kolme tipua löytyi kynttiläkaapista, ne ovat joka talviset koristukset senkin päällä. Vähäruokaisia ja helppohoitoisia.

Tänään tuli ensimmäistä kertaa mieleen että läppäiskö jo sähköpatteri päälle. Ei ehkä sentään vielä. Mieluummin villatakki ja -sukat. Ja eteiseen oviverho pitämään viima loitolla. Sähköpatterit on viimeinen vaihtoehto mutta jos sää jatkuu yhtä kylmänä niin kohta on niiden aika. Viime talvena taidettiin sitkutella ilman niitä jopa tammikuulle saakka.