Siskon luona

Viikon loma huipentui viikonloppuun siskon luona. Serkukset pääsivät tapaamaan toisiaan ja me siskon kanssa parantamaan maailmaa. Eniten meitä kyllä mietitytti hääkutsu jonka kumpainenkin saimme. Häät Euroopan laitamilla on tiedossa ensi kesänä jos vain matkabudjetti saadaan kasaan ja logistiikka hoidetuksi. Mutta siitä aiheesta lisää vasta melkein vuoden päästä.

Siskon luokse on pitkä matka kuten olen ennenkin kertonut. Matkan varrella on upeita perisuomalaisia maisemia. Osa on kiihtyvää tahtia häviävää perinnemaisemaan, kuten vanhat heinäladot peltosarkojen keskellä.

 Kuva on napsaistu nopeasti kännykällä, laatu sen mukaista. Mutta mietihän milloin olet viimeksi kohdannut saman näyn. Vanhan, ikiaikisen ladon pellon keskellä. Pellon ympärillä metsät joita ei ole hakattu viimeisinä vuosikymmeninä. Jos kuva olisi mustavalkoinen, ei tietäisi onko se otettu tänään vaiko sata vuotta sitten. Valitettavasti ladot ovat häviämässä tarpeettomina. Toivottavasti edes jokunen niistä säilyisi jatkossakin ohikulkevien kansalaisten iloksi.

 Sitten Se joka oli vierailumme pääasiallinen tarkoitus. Alman keväisen pentueen pentu Kirppu joka muutti kesällä siskolleni. Piskuisesta pennusta on kasvanut lumoava silkkiturkki. Ei enää uskoisi samaksi huhtikuussa syntyneeksi keskospennuksi. Kirpulla on hauska tapa joka on selkeästi veren perintöä emolta ja emon emolta Iinekseltä. Kirppu tuo lelun ihmiselle ja sitten lelua pitää heittää, ja taas Kirppu tuo lelun ja ihmisen pitää heittää lelu. Tätä toistetaan kymmeniä kertoja, mieluiten myös yöllä. Alma ja Iines tekivät pentuina ihan samaa.

Eikä sovi unohtaa kuvata tallin kavionkopsuttajia. Siskon ja tyttäriensä harrastus tulee tästä kuvasta ilmi. Minä en väsy ihmettelemään hevosien viemää aikaa. Olen aivan liian sohvaperuna jotta minusta olisi pitämään hevosta. Nykyään ei enää tee edes tallille mieli vaikka olen kerran aloittanut aikuisiällä ratsastuksen uudestaan. Mutta ovathan nuo upeita eläimiä. Itsellä on jo vanhuus iskenyt sen verran että en uskalla enää ratsastaa. Vauhdin hurma löytyy kottikärryjen vauhdista omassa puutarhassa, siinä on ihan riittävästi menoa.

Pesä tyhjenee

Keväällä muutti vanhin poika pois kotoa. Olemme nyt tilanteessa että puolet lapsista asuu omillaan ja puolet kotona. Välillä tuntuu kovin omituiselta. Vaikka vanhimman pojan päätös lähteä kesken opiskelujen oli ihan ymmärrettävä. Viimeinen, tänä syksynä alkanut opiskeluvuosi on pelkkää työssäoppimista ja meiltä työssäoppimispaikkaan on matkaa kymmeniä kilometrejä. Muutto lyhensi matkaa huomattavasti.

Täällä kotipesässä muutto aiheutti pienten muuttojen ketjun. Keskimmäinen poika otti vanhimman pojan huoneen itselleen ja nuorin poika muutti keskimmäisen huoneeseen. Nuorimman pojan huoneesta tuli jonkinlainen yhdistelmähuone. Vierashuone, leikkihuone ja lapsenlapsen oma huone.

 Huonetta ei ole varsinaisesti sisustettu. Vihreän tilkkutäkin alla oleva sänky on mummolastani, olen itsekin nukkunut siinä yökyläillessäni mummon ja papan luona. Sänky kaivettiin ylisiltä esiin, pestiin ja hommattiin vain uusi patja siihen. Ryijy jäi ylimääräiseksi salista, nyt se peittää pari kriittisintä tapetin lommoa sänkyseinältä. Matto ja verhot ovat olleet huoneessa aina.

 Lapsenlapsi, mummin mussukka nukkuu Arvilan alkuperäistä perää olevassa sängyssä joka jäi jo omalle nuorimmalle pojalle pieneksi. Pois muuttanut poika sai uuteen kotiin uuden sängyn, nuorimmat saivat tyytyä kukin seuraavalta isoveljeltä pieneksi jääneeseen sänkyyn. Tässä seinän tilkkutyö peittää pari taideteosta, se on ommeltu ihan sitä tarkoitusta varten aikoinaan. Sininen tilkkupeitto on jo vanha, tehty vanhimmalle pojalle melkein 15 vuotta sitten.

 Myin jo keväällä huoneesta kaikki ylimääräiset huonekalut pois. Kaksi vaatekaappia ja pienen kirjoituspöydän. Lelujakin harvennettiin reilulla kädellä, vain tärkeimmät jätettiin. Kirjat karsittiin niin että ne mahtuvat yhteen hyllyyn. Lelukaappi on sekin mummolastani. Oikeasti vanha liinavaatekaappi. Lelut haluaisin saada kaikki mahtumaan kaappiin mutta ihan se ei vielä onnistu ellen tee lisää karsintaa.

Sekalainen huone sisustettuna sekalaisella tavaralla. Ei ehkä sisustuslehtien kansikuvamateriaalia mutta se ei ole ollut tarkoituskaan. Huoneesta tehtiin järkevä niillä huonekaluilla mitä oli omasta takaa. Ihan kiva tuosta tuli, tärkeimmät asiat löytyvät ja tuvassa pyörineelle syöttötuolillekin saatiin hyvä säilytyspaikka sisätiloista. Tuolia tarvitaan aina välillä pienten vieraiden kanssa mutta en raaski viedä tuolia ylisille saakka. Nyt se jää aika hyvin piiloon lelukaapin taakse huoneen perimmäiseen nurkkaan. Eipä nimittäin sattunut yhteen kuvaankaan.

Ensilumi

Kai tätä maan valkoisuutta voi sanoa ensilumeksi. On pysynyt maassa jo pari tuntia ja taivaalta satelee hiljalleen lisää. Onneksi autoissa on jo talvirenkaat, tänään oli pakollinen lasten talvivaatteiden ostosreissu isolle kirkolle eli kaupunkin. Kotiin tultaessa maisemat olikin erinäköiset kuin lähtiessä.

 Sunnuntaina oli hyvä päivä haravoida pihan viimeiset haravoinnit. Vaikka tuskin tämä lumi pysyväksi jää.

 Syreenit ovat pensaita jotka tiputtavat lehtensä lähes poikkeuksetta vasta lumien päälle. Niin näyttäisi käyvän nytkin. Nuo kaksi vihreää isoa pensasta ovat valkoisia syreenejä, ne tiputtavat lehtensä liilojakin myöhemmin.

 Jotenkin hassua että eilen pihalta näytti tältä. Minusta ilmassa ei edes tuoksunut tuleva lumisade. Tosin jotain saattoi päätellä siitä että eilen lensi tavallista enemmän joutsenia ylitsemme.

 Juhannusruusun syysväri on ollut tänä vuonna heleän kirkas punainen. Joskus väri on huomattavasti tummempi punainen.

 En raaskinut ostaa lisää verkkoa, menoja on muitakin ja verkko tuntui olevan priorisoinnissa viimeisenä. Käytin luovuutta ja valjastin erilaiset korit ja laatikot pienten taimien suojaksi. Lankakorin alla kasvaa oman pihan koristeomenasta lähtenyt siementaimi. Samanlainen tumma kuin minkä olen aikaisemmin istuttanut arboretumiin. Oranssin muovilaatikon alla kasvaa mustilanhortensia. Se paleltui viime talvena maata myöten mutta lähti hienosti kasvuun. Jänikset voisivat tehdä pahaa tuhoa jo paljon kärsineelle taimelle.

Luumulehto on vielä yllättävän vihreä. Täältä ei ole suojattu kuin hedelmäpuut. Ruusut ja hortensia saavat selvitä omin voimin perennojen kanssa. Perennat leikkaan keväällä, tai sen mitä niistä on jäljellä talven jälkeen. Leikkuujäte saa jäädä paikoilleen. Paitsi nuo vasemman reunan siperiankurjenmiekat. Ne on vedetty loppukesästä täysin matalaksi ja ovat taas ihan mielettömän kokoiset pehkot. Ensi vuonna taidan vetää matalaksi heti kukinnan jälkeen. Niistä tulee ihan mieletön kasvimassa eikä se ole ihan hetkessä maatuvaa.

Näyttäisi siltä että puutarhahommat alkaa olla tältä kaudelta ohitse.

Autopaikan kivimuuri

En ole kertaakaan katunut viime kesäistä kaivinkonetta pihaa mylläämässä. Vaikka parin päivän työ maksoi melkein minun kuukauden palkan verran. Sain upeat kivimuurit pihaan, aitta ei ui enää vedessä ja sen takunen on tasoitettu.

Autopaikan kivimuuri on yksi pihan helmistä. Kivet ovat kasvimaan kohdalta löytyneitä perustuskiviä, rakennusta siinä ei ole ollut kymmeniin vuosiin. Muuriin kivet loksahtivat ihan kuin olisivat olleet siinä aina.

Tätä näkymää en väsy katselemaan ikinä.

 Osassa kiviä saatiin sammal säilymään siirrosta huolimatta. Ensi kesänä suunnittelin sivellä sammal/piimävelliä paljaisiin kiviin siinä toivossa että sammalta saisi nopeammin lisää.

 Kivet tehtiin latomalla niin että niiden väliin jää tilaa kasveille. Jotain pientä siellä jo kasvaakin, taponlehteä siirsin onnistuneesti pariin kohtaan. Hopeahärkki on levinnyt kivasti vaikka ei kukkinutkaan tänä vuonna. Paikka on tosi haasteellinen, rutikuiva ja lähes täysin varjossa. Muurin päätyyn missä näkyy lehtikasa, on istutettu köynnöshortensia. Se luultavammin juroo tuossa vuosikaudet ennen kuin uskaltaa ulottaa juurensa alla olevaan savikerrokseen.

 Muuri päättyy syreenipensaikkoon. Pensaikosta otettiin tänään talon puoleinen rivi pois jotta auton ajaminen parkkiin olisi helpompaa ja lumien auraus ei enää katkoisi syreenejä. Puska on ainakin kerran vedetty lähes maan tasalle, nyt en leikannut matalaksi jotta en menetä kukintaa.

Talolta päin katsottuna muurista ei näy kuin korkeimman kohdan kivet. Se kertaa miten suuret korkeuserot pihassamme on. Aitalle asti on alamäkeä ja siitäkin piha laskee loivasti aina rosarioon saakka. Ei ihme että joskus tuntuu jaloissa kun kulkee viemässä tarvikkeita pihan laidasta toiseen laitaan.

Lomasuunnitelmia

Tämä viikko on ollut työntäyteinen. Ensimmäinen vapaailta oli torstaina. Jaksoin vain istua ja tuijottaa ja ajatella että perjantain jälkeen alkaa loma. Viikko vapaata, tehdä saa ihan mitä lystää. Mitään pakkoa mihinkään ei ole mutta muutamia juttuja ajattelin ehtiä tehdä.

 Lasikuistilla on kaksi laatikkoa omenaa. Ne on tarkoitus hyödyntää loman aikana tavalla tai toisella. Sosetta, mehua ja lohkoja pakastimeen.

 Verhoilua voisi harrastaa ja edetä meriheinällä täyttämiseen. Toinen tuoli on kurssilla ja tätä pienempää teen kotona samaan tahtiin. Lankojen tuossa kankaan päällä kuuluu olla juuri noin, löysinä lenkkeinä sillä lenkkien alle aletaan kasata meriheinätäytettä. Kiitos ystävän miehen, säästin 20 euroa kun kankaan naulaamiseen tarvittavat nupit löytyivät omasta varastosta. Valkoinen pellava on sekin omien kaappien aarteita. Edullinen pala Ikean löytönurkasta. Verhoilun kanssa yritän samaa ideologiaa kuin entisöinnissäkin, käytetään kaikki jo olemassa oleva ensin pois.

Karvapalleroiden kanssa on tarkoitus leikkiä urakalla. Ovat vielä reilut pari viikkoa riemunamme ja sitten muuttavat uusiin koteihin. Heikea ajatus jo nyt.

 Haravoitavaa on vielä valtavasti. Tosin ei haittaa, minä tykkään siitä. Etenkin tällaisina kuivina syksyinä. Viime syksynä haravoin osan lehdistä vadelmapuskien alle. Kokeilu oli onnistunut, sinne maatuivat eivätkä vadelmat tykänneet huonoa.

Jos aikaa jää, pitää puutarhaan virittää vielä muutama verkko. Tässä on hätäratkaisulla suojattu seljapihlaja jonka hentoa runkoa oli käyty jo maistamassa. Pihlajaa on ympärilläkin olevat oksat mutta jospa ne ei maistuisi kun ovat ihan tavallista pihlajaa ja kuivuneita.

Eiköhän näillä puuhilla saada yksi loma kulutettua.

Supikissa

Kaikkihan tietävät supikoiran. Sen metsissä ja asutusten lipeillä elelevän tuholaisen. Mutta oletteko koskaan törmänneet supikissaan? Meillä Arvilassa asuu yksi sellainen. Ei kyllä tee tuhojaan mutta muuten käyttäytyy koiramaisesti. Kuten kulkee perässä ja mukana kaikkialle. Osaa kerjätä ja lempipaikka sisällä talossa on sohvalla. Turkki on kuin kaukaisella pikkuserkullaan supikoiralla.

 Maaston värinen turkki on eduksi hiirimetsällä ja myyräjahdissa. Paras paikka tarkkailla myyriä on luumulehdon ja rosarion välinen kivimuuri. Ahkerasti niitä supikissa metsästeleekin, välillä on päiviä ettei käy lainkaan sisällä syömässä. Pelloilla kasvaa parempaa ruokaa.

 Myös turkin paksuudesta on etua. Ei tule vilu pisimmälläkään saalistusretkellä tai kyttäyskeikalla. Pöksyt ovat tuuheat, samoin kauluri. Tummat tassut hämäävät saalista ja liikkuvat äänettömästi illan hämärässä.

 Koska supikissamme on täysin kesy, tykkää se tietysti köllötellä sohvalla. Joskus on tuuletettava masukarvoja sillä salin sohvalla tulee jopa hiki kun elää pääosin ulkoilmaelämää. Ja onhan tuo selvä kutsu palvelusväelle saapua palvelemaan talon kuningatarta.

Pennuista jo isoisoemoksi ehtinyt supikissa Iines ei oikein välitä. Pennut eivät aina tätä tiedä, joskus on mentävä haistelemaan, että mikä karvakasa se siellä sohvalla torkkuu. Karvakasa ei ole huomaavinaankaan pentua vaikka on täysin tilanteen tasalla. Tiukka sähähdys, ja häiritsevä pikkutekijä on karkoitettu matkoihinsa. Sellainen muori meillä on. Tai siis supikissa.

Kunnianhimoinen tavoite

Siirsin kaikki pelargoniat kuistilta salin ikkunalle. Yölämpötilat ovat olleet sen verran matalia että on enää ajan kysymys milloin pakkanen puraisee lasikuistia myös ikkunoiden sisäpuolelta. Ja tänä vuonna on tärkeää olla pakkasen edellä. Vaalittavana on erityisen kauniita pelakuita.

 Nimiä on turha miettiä, en muista yhtäkään. Kaikki muut paitsi suurimmassa ruukussa oleva ovat tänä kesänä hankittuja tai saatuja. Suurimmassa ruukussa oleva riippapelakuu on jo saavutus sillä sain sen säilymään viime talven yli hengissä tuossa samaisella ikkunalla. Minun mittapuun mukaan se on pieni ihme.

 Yksi on jopa kukassa, tämä on tehnyt harvakseltaan kesän mittaan muutaman kukan. Mielestäni pelakuuni kukkivat tänä vuonna tosi vähän. Ehkä en ole osannut vieläkään lannoittaa tarpeeksi.

 Samaan syssyyn toin sisälle kaksi onnetonta maljaköynnöstä jotka pelastin kesällä Tokmannin alennusmyynnistä. Maksoivat vain euron kappale. Hoidin niitä kesällä luokattoman huonosti. Silti toiseen oli juuri tulossa kukkia. Ei auttanut muu kuin siirtää köynnökset sisätiloihin sillä seurauksella että tiputtivat lehtensä ja nuput alas.

Kumpaisessakin köynnöksessä on kuitenkin paljon pieni uusia lehtien alkuja. Ehkä toivo ei ole menetetty ja saisin nämäkin selviämään ensi kesään. Siinäpä se, kunnianhimoinen tavoite joka on harvoin minulta onnistunut.

Muutama solmu myöhemmin

Yliheitto, puolisolmu ja solmu. Etusarja ja takasarja. Asentosidonta, poikittainen tukisidonta, välitukilangat ja reunatukilangat. Siinä uutta sanastoa jolla olen kasvattanut sanavarastoani parin viime viikon aikana.

Ensimmäisen asentosidonnan jälkeen ajattelin että ei minusta tähän ole. Ei voi olla näin vaikeaa. Onneksi kurssi oli siltä illalta ohi ja sain viikon huilin. Tänään homma jatkui ja into oppia jousien sitominen oli taas korkealla.

Muutama täydellinen solmuparikin syntyi.

 Vaikka tässä vaiheessa ajattelin homman olevan valmis ehkä jouluna. Kädet hiertymillä vanhoista nahkahanskoista huolimatta, hikipisarat otsalla ja pari ärräpäätä kielenkärjellä. Ohjeet paperilla olisivat voineen olla hepreaa, niin vaikea niitä oli aluksi ymmärtää.

 Mutta kuulkaas, valmista tuli jo tänään! Ensimmäisen tuolin jousitus on valmis. Tästä edetään kankaalla, nupeilla ja meriheinällä. Työn jälkeen olen valtavan tyytyväinen, eka tuoli kun on aina harjoittelua vaikka kuinka täydellisyyteen pyrkisi. Lisähaastetta tuo jo moneen kertaan verhoiltu tuoli jossa voi olla hankala löytää uudelle naulalle ehjää puuta. Tässä tuolissa etusarjaa on joskus vahvistettu uudella puulla. Vahvistui sai jäädä ja auttaa minuakin.

Jotta en unohda mitä olen oppinut, odottaa kotona toinen tuoli jousien kiinnittämistä. Tuolia on tarkoitus tehdä iltaisin ja viikonloppuisin vielä kun opit ovat tuoreessa muistissa.

Toivottavasti onnistun.

Päivä pihassa

Ihan huvikseni laskin montako suojaverkkoa olen viritellyt tänä syksynä kasvien ympärille. Sain luvuksi 47 kappaletta. Vielä puuttuu kymmenisen verkkoa, sitten urakka on tältä vuodelta ohi.

 Mustilan syksyn taimipäivältä ostettu Lännenruusujuuri taitaa olla kotiutunut istutuspaikalleen. Sehän nimittäin kukkii. Talvi saisi olla tälle aarteelle lempeä.

Arboretumin maksaruohot jaksavat kukkia aina vaan. En osaa sanoa kumpi on kauniimpi, tumma vai pinkki. Molemmat kun ovat sitä omalla tavallaan. Keilapallo unohtui viedä varastoon, huomasin sen nyt vasta kun katsoin kuvaa. Lasten savityöt saavat olla koristeina läpi vuoden. Arboretum on vielä kiva paikka sillä puiden pienen koon takia siellä ei tarvitse haravoida koskaan.

Keväällä aloitettu projekti uudesta istutusalueesta on ihan samassa vaiheessa kuin keväälläkin. Vuohenputkea on sentään vähemmän keväisen kitkennän takia. Ensi vuonna käyn tämän kimppuun kunnolla. Kasvit on harkittava tarkkaan, paikka on todella kuiva. Keväällä aurinkoinen mutta kesällä enemmän varjoisa. On tuon salavan takana näkyvän kuusenkin kaataminen käynyt mielessä. Sekä puumajan ja sen alla olevan salavan hävittäminen. Talvi on hyvää aikaa pohtia mitä tähän haluan.

Tänään kaivoimme maasta viimeiset perunat ja porkkanat. Niiden myötä sato on nyt täysin korjattu. Samalla laitoin talvivalkosipulit maahan. Kokeilen taas uutta paikkaa, tällä kertaa kasvimaan alalohkolla. Puutarha alkaa olla valmis talveen.

Puhti poissa

Tänä vuonna mielenkiinto puutarhatöitä kohtaan kesti ennätyksellisen pitkään. Ensimmäisiin kylmiin säihin saakka. Sitten lopahti. Kasvihuone on osin tyhjentämättä, kesäkurpitsat makaavat mustina kasvulaatikossaan ja verkkoja pitäisi vielä viritellä vaikka kuinka paljon.  Päätin että huominen on pyhitetty puutarhatöille.

 Ainakin haravoimista riittää mutta se on lempipuuhiani syksyisin ja keväisin.

 Meitä ympäröivät pellot ovat vielä kyntämättä. Onneksi, sillä kyntämisen jälkeen syysmaisemat ovat suoraan sanoen rumat. Syksy on ollut sen suhteen hiukan omituinen että pelloilla ei ole nähty ainuttakaan joutsen- tai hanhiparvea. Onkohan ollut vielä liian lämmintä?

 Kasvimaan portin humalaköynnös on vielä ihan vihreä. Humalan käpyjä ei tänä vuonna ole tulossa viime vuosien veroisesti.

Kasvimaalla kokeilen tänä vuonna talvetusta niin että käänsin vain varsinaiset kasvurivit ja rivivälit jätin kääntämättä. Väleihin lisään keväällä maatumattomat lehdet ja uuden kerroksen olkea. Vaahteran lehdetkin olen haravoinut kasvimaalle, ne näyttävät maatuvan riviväleissä yhden kesän aikana. Keskellä kasvimaata oleva vihreä pöheikkö on kehäkukkakasvusto jota en raaskinut laittaa pois. Siementäkööt rauhassa talven kukinnan jälkeen.

 

 Türin penkin vaahtera on vielä iloisesti vihreä eikä ole tiputtanut ainuttakaan lehteä. Yläpuolella kaartuva terijoen salava suoja sitä yöhalloilta, siinä ehkä syy vihreyteen.

Sopivasta kuvakulmasta kun katselee marja-ja hedelmätarhaan niin ei uskoisi että elellään lokakuun alkua. Vihreää on vielä paljon. Mutta niin kylmää on että untuvatakki on kaivettava jo esiin ulkoilua varten.

Kattiloita

Mieleni hamsteripuoli piti viikonloppuna juhlat, kuvainnoillisesti nautti lasin kuohuvaa ja kiljaisi kippis. Toinen puoli minusta sanoo että ei ei, ei tarvita yhtään mihinkään. Ei maljoja eikä kuohuvaa.

Arvatkaa kumpi voitti? No tietysti sisäinen hamsterini. Kummitäti oli ihana ja antoi minulle kaksi kattilaa. Ison punaisen Finelin ja söpöisen pienen jonka merkistä ei ole tietoa. Eikä siinä kaikki. Isäni on joskus tuonut työreissulta tuliaisena metallisen astian. Sen käyttötarkoitusta en tiedä mutta olen aina tykännyt astiasta. Äitini ei halunnut pitää astiaa enää joten minä sain sen.

 Käyttötarkoitus ei ole vieläkään minulle auennut mutta jotain olen miettinyt. Astia tuntui sopivan salin pönttöuunin viereen. Ehkä siihen voisi kerätä käpyjä sytykkeiksi tai laittaa vaikka valot pimeän vuodenajan iloksi. Mietitään vielä.

 Astia on tuotu 1980-luvulla Irakista. Minusta se on kaunis kuin mikä.

Ja on nämä kattilatkin hienoja. Ei hajuakaan mitä niillä teen mutta onpahan nyt huushollissa kaksi turhaa kattilaa. Pienemmän pohja on aika ruosteessa, isompi on yllättävän hyvässä kunnossa, siinä on kansikin tallessa.

---

Kiitos kaikille kommenteista kissapostaukseen. Sohvanvaltaajat kiittäävät myös ja kehräävät.

Pentupläjäys

Tänään harjoittelin pentujen kanssa potrettikuvien ottamista. Muutama ihan kelvollinen otos mutta ehkä huomenna kuvaillaan lisää. Kaikista pennuista en saanut ns. yksityiskuvaa sitten millään. Ketä väsytti tai kellä oli liikaa vauhtia. Tässä tämän päivän antia:

 Tätä se kuvaaminen on. Muut ihan hiljaa vaan yksi keskellä haukottelee.

 Ja kun kaikkien asento hyvä ja ovat liikkumatta niin tietysti kamera liikahtaa. Joululahjaksi toivon uutta kameraa.

 Neiti Nuppu, pentueen selkeästi rauhallisin jäsen. Ei arka eikä ujo mutta selvästikin tarkkailevainen luonne.

 Tämä musta on vienyt kaikkien sydämen. Ihan mieletön kehrääjä joka pitää silittelystä. Sohvalla maatessaan kääntää massun esiin ja oikein nauttii kun rapsuttaa. Mustan jota kutsumme Muruksi ulkonäkö tai oikeammin vartalon malli on vähän erilainen kuin muilla. On enemmän tanakka ja kasvot leveämmät. Taitaa tulla isäänsä.

 Punainen pentu on tällä kertaa saanut kokopunaisen turkin. Vaaleaa kermaa ja upea tumma marmorikuvio selässä. Ja se yhdistettynä mitä ihmisystävällisempään luonteeseen jota kuvitella saattaa.

 Hertasta on tulossa melkoinen hiirikissa. Ihan uskomattomat refleksit ja saalistusvaistot. Toivottavasti uudessa kodissa on mahdollisuus näitä taitoja käyttää. Hertta on malliltaan siroin pentu, tulee ihan selkästi Almaan, emoonsa.

Mustavalkoista kutsumme työnimellä Jessi. Jessi päätettiin jättää meille, edellisestä mustavalkoisesta kissastamme on pitkän pitkä aika. Ja koska Jessin luonne on hyvä kuten muillakin pennuilla ja saalistusvaistoja löytyy niin uuden hiirenmetsästäjän virka on siltä osin täytetty.