Vatsanpohja kovilla

Sunnuntain puutarhakierroksella selvisi, että jokavuotinen retkikohteemme Mankalan vesivoimalaitos juoksuttaa vettä. Ja se taas tarkoitti vierailua voimalaitokselle.

Minä korkeanpaikankammoinen pysyin kaukana reunoista. Mutta silti huimasi, otti vatsanpohjasta ja oli huono olo. Ihan mielettömän upea paikka, mutta en voi mitään, pahaa teki kävellä padon päällä.

 Juoksutuksen kohdalla pauhu oli niin mahtava että vieressä seisovan puhetta ei kuullut. Veden voimaa ei voi sanoin kuvata.

 Retkellä oli mukana myös heitä joilla ei tuntunut missään.

 Ja siksi äitikin pakotettiin kulkemaan tämän kulkusillan yli padon alle. 

 Padon alla pääsi kulkemaan vähän matkaa kaunista kaarikäytävää pitkin. Vettä oli molemmilla puolilla. Kieli keskellä suuta, hyvin selvisin. Kunhan en vilkuillut sivuille.

 Ja lopuksi mysteeri jota en tunnistanut. Kännykän kamera otti siitä kovin epätarkan kuvan, mutta tunnistaako joku teistä mikä kasvi tämä on? Tälläinen kasvoi padon vieressä. Onko se oikeasti tuon värinen, vai sairastaako jotain?

Valtatieltä 12, Iitin kohdalla ei ole kuin yksi harppaus voimalaitokselle. Käykää ihmeessä tutustumassa jos ajelette ohi.

Kiitos

Kiitos kaikille tänään avoimina olleille puutarhoille. Pääsin tutustumaan ystävän kanssa kolmeen erilaiseen pihaan. Saimme ihastella, nähdä paljon, tallettaa muistiin hyviä ideoita ja viettää laatuaikaa hyvän harrastuksen parissa.

Oma piha voisi osallistua tapahtumaan muutaman vuoden päästä, on muutama kohta ja asia jotka pitää olla kunnossa. Niitä sitten kun asioita.

 Luumulehdon kukinta on ihan näillä hilkuilla parhaimmillaan. Vasemmalla kukkii tuntematon vuokko, itse oman paikkansa valinnut sormustinkukka on nupuilla. Keskellä olevan tulikellukan kukat kannattaa leikata kukinnan jälkeen niin kasvi kukkii pidempään, sen opin tänään puutarhavierailulla.

 Siperiankurjenmiekka on komeassa kukassa, etenkin kun nämä ovat tässä vasta toista kesää. Nuppuja on vielä hurjan paljon aukeamatta.

 Tähtiputki, perennojen aatelia aloittaa kukintaansa. Nämä ovat ystävältä saatuja taimia ja kukkivat väriskaalalla hennon vaaleanpunaisesta tumman punaiseen. Niin lemppareitani kaiken sävyisinä.

 Luumulehdon kasvivalinnat on kaikki syntyneet ilman sen suurempaa etukäteissuunnittelua. On käytetty sitä mitä on omassa pihassa ja ystävien pihassa ylimääräistä. On muutama alennustaimi, muutama ihan ehdottomasti haluan kasvi. Voisi kuulostaa kamalalta sekasotkulta, mutta itse tykkään lopputuloksesta.

Ainut mistä en tykkää on tämä keskiympyrä. Keskellä kasvava ruusuomena on liian pensasmainen. Pionit on kivat, mutta vielä kovin hennot. Ne ehkä vahvistuvat, vastahan vuosi sitten laitoin ne. Unikot saa olla, niistä tykkään. Pionien väleihin istutetut akileijat, niiden kanssa kävi kehnosti ja kaksi kuoli talven aikana. En tiedä poistanko kaksi muutakin ja laitan jotain muuta tilalle. Ruusuomenapuunkin poistoa olen miettinyt. Tilalle olisi toinen koristeomenapuu, kapea ja korkea. Ruusuomenalle löytyi hyvä paikka tulevasta ruusutarhasta, nimessäkin olisi sen verran ruusua että siellä saisi kasvaa kivimuurin suojassa ja lämmössä.

Huomiselle onkin luvassa sellaista säätä, että taidan olla koko päivän pihan kimpussa. Ellen sitten innostu siivoamaan aitan alahuoneita kaikesta niihin ajautuneesta romusta.

Puutarha 2005 ja 2015

Olemme asuneet Arvilassa tänä vuonna 10 vuotta. Toukokuussa 2005 kävimme katsomassa tilaa ensimmäisen kerran ja heti tiesimme, että viisi vuotta jatkunut etsintä on tässä jos vain hinnasta päästään sopuun. Kesäkuussa tulimme katsomaan paikkoja toiseen kertaan, siitä vierailusta on kuviakin. Nämä kuvat on joululta 2006 ja kesältä 2006, ne ensimmäinen kesän kuvat näette myöhemmin. Niiden kanssa on taas kerran pieni löytymisongelma. Ja nämä nytkin nähtävät kuvat on otettu kuva kuvasta sillä en saanut niitä skannattua koneelleni. Olen aika tumpelo tietokoneen kanssa.

 Yllä sauna juuri äsken kuvattuna, alempana jouluna 2006. Joulukuva on tietysti talvelta milloin ei kasva mitään, mutta ei tuo eroa sen ajan kesäkuvasta. Ei kasva mitään. Pyykkikalliokin on vielä esiin kaivamatta.

 Kasvimaa ja rinne kesäkuun 2015 lopulla. Ja alhaalla sama kesällä 2006. Trampoliinin yllä ihan vasemassa reunassa näkyy ensimmäinen istutus, raparperi mikä löytyy myös ylemmästä kuvasta aika samasta kohtaa. Kaikki muu onkin muuttunut. Joutomaa on otettu hyötykäyttöön ja trampoliini viety toiseen paikkaan. Oikean reunan koivu on kasvanut, samoin kuusien edessä kasvavat syreenit. Koiranheisi on kasvanut isoksi peittäen vesisäiliön navetan kulmalla. Koiranheisi leikattiin ekana kesänä ihan matalaksi, siksi sitä ei näy vanhemmassa kuvassa.

 Kasvimaan alalohko on sekin tehty samanlaiselle joutomaalle kuin ylälohko. Ylempänä eletään tätä päivää, alempana kevättä 2006. Yläkuvan kolmesta koivusta kaksi oikeanpuoleista ovat ne jotka näkyvät alakuvassa. Kuvan vanhin poikamme on jo 17-vuotias eikä suostu enää samanlaisiin kuviin.

Kuvien myötä sitä tajuaa mikä työ tässä on tehty. Kun ajatellaan, että eihän tässä ole kulunut kuin 10 kesää ja tunnetusti Suomen kesä on lyhyt. Parina ekana kesänä ei edes tehty paljon, silloin oli helmoissa pieni vauva joka rajoitti puutarha-aikaa paljon. Nyt sama vauva on 9-vuotias ja äiti voi tehdä muutakin kuin laittaa ruokaa ja hoivata. Sen myötä vuonna 2025 otetut kuvat tulee olemaan ihan erilaiset kuin tämän päivän kuvat. Jos ei muuta, niin puut ainakin kasvavat.

Kaunistukseksi

Enpä ole saanut vielä aikaiseksi tehdä mitään talon sisäänkäynnin edustalle. Samat kukkapadat ovat siinä kuten ennenkin, sama ruohoontunut hiekka betoniportaiden edessä. Suunnitelma on selkiytynyt, mutta toteutus ei tapahdu ihan vielä, ei välttämättä edes tänä kesänä. Mutta voin kertoa, että betoniporras saa lähteä, tilalle löytyi aivan mieletön kivi joka on kuin tehty talon eteen. Miten kivi liikautetaan talon eteen, ja betoniporras pois, sitä en vielä tiedä. Keskitytään mieluummin pihan kauniimpiin osiin.

 Autopaikan kivimuurin tasaiselle kivelle laitoin juhannukseksi suurensuuren saviruukun lupiineilla täytettynä. Ruukku on pyörinyt jo toista kesää toimettomana karjakeittiössä. En oikein osaa päättää kuuluuko se tyyliini vai ei. Ehkä vanha ruosteinen pata on enemmän mun juttu.

 Kivi on niin suuri että siihen mahtuisi oivasti yksi pihan padoista, toinen voisi mennä makuuhuoneemme ikkunan alla olevalle kalliolle. Kallion takana kukkii siperiankurjenmiekka, saksankurjenmiekka ja päivänliljat.

 Loput kuvat on ihan täytteeksi. Tämä Türin penkki on perustettu kaksi vuotta sitten keväällä. Tässä kohtaa kasvoi ennestään kolme suurta kiveä ja tuo letitetty vaahtera. Mies aina sadatteli kiviä leikatessaan nurmikkoa ja minä päätin tehdä asialle jotain. Ja se jotain oli tietysti uusi perennapenkki. Ylempi kuva on tältä vuodelta ja alempi on otettu vuosi sitten. Joskus on tarkistettava kuvista muutokset sillä itsestä tuntuu että ei siinä mikään ole tuuhentunut. Mutta kylläpä on.

Valkoinen lehtoängelmä on tänä vuonna hitusen korkeampi kuin viime vuonna ja kukkaa tulee enemmän. Verikurjenpolvi on suorastaan ryöstäytynyt käsistä. Pioni on kasvattanut itsensä kukkivaksi, etualan lilja on tehnyt monta uutta vartta. Varjoliljan viime vuotinen kasvusto on tämän vuotisen varjo, kukkia on tulossa paljon. Kitkentääkin on ollut tänä vuonna astetta vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Ja on ollut ilo huomata, etä tuli valittua penkkiin kukintaa keväästä syksyyn. Keväällä aloittaa pinkki hyasintti, ja syksyllä kukinnan lopettaa liila syysleimu. Väliin mahtuu mm. lehtoakileija, paratiisililja, köynnösukonhattu ja tuntematon päivänlilja edellä mainittujen lisäksi. Tämä paikka jos mikä on pihan kaunistus. Ja nimensä paikka on saanut siitä, että suurin osa kasveista on tuotu Virosta Türin kukkamarkkinoilta.

Lumivalkoinen ja verenpunainen

Valkoinen väri kukissa on kaunis, mutta minusta tarvitsee aina kaverikseen jonkun muunkin värin, muuten ei oikein erotu tai jää jotenkin vajaaksi. Niinpä juhannusruusun viereen istutettu punainen akileija "Nora Barlow" osui täydelliseksi kaveriksi valkoiselle ruusulle.

 Verenpunainen ja lumivalkoinen, täydellinen väripari.

 Juhannusruusussa on niin paljon kukkia että oksat notkuvat niiden painosta. Pitkät oksat kaartuvat maahan saakka ja taivaalta tippuva vesi vain edistää tilannetta.

 Minä rakastan tuota juhannusruusun palluraista kukkaa. On muutkin ruusut kauniita, mutta tämä on minulle ykkönen. Ja kasvina juuri tämä kuvattu on muutenkin tärkeä sillä on tuotu pihaan äitini syntymäkodista. Juhannusruusu vain on arka sateelle. Hyvin näkee kuvasta miten ruusun terälehtien reunat alkavat heti ruskettua sateen takia vaikka kukat eivät ole edes kunnolla avoinna.

Liljoista suosikkini on varjolilja, mutta hyvänä kakkosena tulee paratiisililja. Tämän yksilön toin pari vuotta sitten Türista ja se kukkii jo näin iloisesti. Lisää paratiisililjaa ostin alkukesästä Lahden taimipäiviltä. Maksoin 2e taimesta ja kotona jaoin sen. Taimessa olikin lopulta kuusi liljanalkua jotka kaikki laitoin talon eduspenkkiin. Niistä kaksi aikoo jopa kukkia tänä vuonna. Tässä syy miksi toisen harrastajan jakotaimet ovat parhaita. Ne ovat yleensä runsaita ja ja jo hyvin kasvuun lähteneitä, ulkoilmassa kasvatettuja. Paratiisililja ei ole saanut kaveriksi verenpunaista muuta kuin verikurjenpolven jonka kukat eivät kyllä ole minusta veripunaiset. Akileija on tässä nimetön vaaleanpunainen yksilö. Mutta hyvin käyvät silti valkoisen pariksi.

Miehen työ

Lapsistamme nuorimmainen on ainut jota on pikkulapsivaiheen jälkeen suurimmassa määrin kiinnostanut rakennuspuuhat. Etenkin purkuhommat on mukavia. Sisätiloissa niitä ei aina ole päässyt tekemään keuhkoja rasittavan pölyn takia, mutta aitassa riitti puuhaa innokkaalle apulaiselle.

 Eilen 9-vuotias teki työmaalla miehen työn, ja irroitti itse aitan parvekkeen kaiteen. Apua tarvitsi vain muutaman suuremman naulan kanssa. Työvälineenään oli vasara ja sorkkarauta. Ja kuulkaas niin vaan irtosi pellinpalaset pikkuhiljaa pois. Kyllä oli poika ylpeä suorituksestaan. Ja tietysti me vanhemmat koska pojan työstä oli oikeasti iso apu.

 Mies myös teki ison urakan ja talikon kanssa heitteli vanhat päreet ja huovanriekaleet katolta alla olevaan peräkärryyn. Aluslaudoitus sai sekin purkutuomion ja osa siitäkin oli jo eilen illalla pois. Kuvaa en ehtinyt ottaa sillä sade yllätti ja meille tuli kiire levittää pressut katon suojaksi.

Aitan yläosan kaide pohdituttaa. Suunnittelimme jollekin illalle ilta-ajelua ja samalla katsomme miltä muut tämän seudun aitat näyttävät. Josko saisimme idean kaidetta varten. Ja muutamalta kyläläiseltä täytyy tiedustella muistavatko millainen kaide aitassa oli ennen peltiä. Pellin alta ei paljastanut mitään kummoisia vihjeitä vaikka niitä vähän odotin. Muutama seikka oli pohtimisen arvoinen. Kuten se, että miksi pellin alla nuo etuosan hirret eivät ole punamultaiset tai sään harmaannuttamat? Onko niitä jouduttu piiluamaan tasaisemmaksi peltejä varten? Onko aitassa ollut ennenkin umpikaide? Pystylauta koristelovilla, vai millainen? Onko hirret joskus vaihdettu? Keskiosan kaide on uusi, mutta näkyvissä on vanhan kaiteen paikat tukitolpissa. Siis jonkinlainen kaide tuossa on ollut, mutta millainen? Jos on ollut pelkkä vaakakaide, niin miksi hirret eivät ole punamultaiset tai sen näköiset että ovat sään armoilla. Aina palaan samaan vaikka kuinka päin mietin. No, oli kaiteet olleet millaiset vaan, niin jotain tehdään tilalle, jotain muuta kuin ruma keltainen pelti.

Työt jatkuu heti kun sada.

Aitta

Aitta on kiltisti odotellut korjausvuoroaan, ei ole valittanut eikä huokaillut huonon kuntonsa alla. Tänä kesänä vaihdettiin (taas) remonttisuunnitelmia ja päädyttiin sisäremontista aittaremonttiin. Nyt aitta on nostettu ja suoristettu. Seuraava työ on katon purku ja uuden teko.

 Aitasta tuli ryhdikäs rakennus kun vajonneet nurkat ja takaseinä nostettiin paikoilleen. Olin paikalla kun aittaa laskettiin takaisin alas toisen päädyn nostamisen jälkeen. Lasku tehtiin hitaasti jotta vanha rakennus ei kärsi liikaa. Mutta silti pauke ja rutina oli melkoinen kun hirret asettuivat takaisin paikoilleen.

 Huopakatosta ei paljon mitään enää jäljellä. Kaikki puretaan pois, todennäköisesti myös aluslaudoitus. Tilalle tehdään uusi kolmiorimahuopakatto. Parvekkeen peltikaide poistetaan ja tilalle tehdään perinteinen puukaide. Ovet otan lomalla tutkinnan kohteeksi ja todennäköisesti maalaan ne. Alahuoneiden edessä on ollut pieni terassi puusta, sekin saatetaan tehdä uudestaan. Samalla voisi laittaa kauniit porraskivet joka oven eteen sillä porraskiviä on jemmattu juuri tätä tarkoitusta ajatellen.

 Kuva valehtelee, aitta on suora. Mutta molempien päätyjen ikkunat on entiset. Ne joudumme teettämään alansa osaajalla. Jos tiedät hyvän pokien tekijän Päijät-Hämeen alueelta niin vinkkejä otetaan vastaan. Tuoli on täältä ja pöytä ystävältä. Niiltä on hyvä seurata tänään alkanutta katon purkua.

Loppusilauksena aitta saa yllensä uuden kerroksen punamultaa. Nurkkalautoja uusitaan tarpeen mukaan, samoin muita ns. koristeosia. Eipä tarvitse miettiä mihin tänä kesänä rahansa ja aikansa laittaa. Mutta uskon että tämä kunnostus kannattaa, sillä salaa haaveilen elokuisista öistä aitan seinien sisällä. Unet raikkaassa ilmassa, itikan ininä hyttysverkon ulkopuolella, ehkä pieni sateen ropina huopakattoon. Voiko idyllisempää olla.

Lisää niittykuvia

Edellisen postauksen niittykuvat ihastuttivat niin paljon, että napsin tänään illasta lisää kuvia niitystämme. Suurihan se ei ole, mutta sitäkin tärkeämpi meille. Paikka on kostea, kuivan kedon kasveja tuolta ei löydy. Niityn ja metsän välissä solisee pieni puro, mutta se on näin kesällä täysin umpeenkasvanut.

Alue on tarkoitus säilyttää luonnonvaraisena. Muutaman männyn olen istuttanut niityn laitaan, mutta muuta emme ole tuolla tehneet, ja tietysti se osa niitystä on ollut matalana toista kesää jotta saadaan hillittyä kotilokantaa. Ensi kesänä niitetyn osan voisi antaa taas kasvaa umpeen.

Normimenoa

Meidän juhannus oli ihan tavallinen, omat nuorimmat pojat äitini luona mökillä, ja lapsenlapsi meillä yötä. Naapurin kesämökillä soi musiikki täysillä, juhannussaunassa oli täydelliset löylyt. Pakolliset grillaamiset hoidettiin vasta tänään kun ei satanut. Ainut poikkeus muista vuosista oli mansikkakakun puute, sielu ei antanut periksi tehdä kakkua ulkomaalaisista mansikoista.

Tai ei juhannus ihan tavallinen ollut, aattona kipitin mummin mussukan kanssa tienposkeen lupiineja keräämään ja mitä silmäni näkivätkään. Ihan omassa ojassa niityn laidalla kasvaa pehko kulleroa. Voi vietävä, ei siinä minun mielestä ennen ole kasvanut. Ja kun tänään menin kuvaamaan, oli kullerot edelleen paikoillaan. Ei ollut pelkkää juhannusharhaa.

 Monta monta keltaista palleroa, mikä riemu näistä syntyi.

 Kullerot ovat ylläolevassa kuvassa oikeassa alareunassa. Nyt mietin pitäisikö ne siirtää, tuossa joutuvat niittokoneen uhriksi ennemmin tai myöhemmin. Pysyisivätkö paremmassa turvassa puutarhassa? Mitä mieltä olet?

 Toinen ilonaihe on tänä vuonna Türista tuotu loistokurjenpolvi Iris Sibirica "Lady Vanessa" joka päräytti riemukseni jo yhden kukan. Melkoisen kaunis väri. Kolmesta erilaatuisesta loistokurjenpolvesta toinenkin näkyisi tulevan kukkaan. Tuplariemua tekisi mieli sanoa.

 Taimipäiviltä (Lahti, Levo) hankittu pikkusydän kukkii sekin vaikka on vasta jokunen aika sitten istutettu. Kukka on hauskan värinen, ei valkoinen, mutta ei vaaleanpunainenkaan. Hitunen vihreää joukossa. Taustan musta on Alma.

 Arboretumiin istutettu vuorikaunokki "Amethyst in Snow" kukkii ekasta kesästään huolimatta. Tämäkin kaunokainen on Lahden taimipäiviltä. Taustan nakit on kuvaajan. Toivottavasti tämä vuorikaunokki leviää yhtä helposti kuin perinteinen sininen.

Luumulehdon verikurjenpolviin on tullut valtavasti kukkia juhannuksen aikana. Tämä kurjenpolvi on puutarhan alkuperäisiä kasveja, kiitollinen kasvi joka kasvaa maassa kuin maassa. Taustalla näkyy siperiankurjenmiekkapehkot joihin on tulossa aivan mielettömästi kukkia. Kitkin koko luumulehdon ihan sillä ajatuksella että kunhan nuo siperiankurjenmiekat kukkivat, kuvataan luumulehtoa kunnolla. Toinen kirsikkapuukin lienee sitten jo paikoillaan.

Salainen puutarha

Rakas mieheni on loistava apulainen puutarhassa. Alamuureilta jäi ylimääräiseksi iso kasa kiviä. Hetken mies mietti mitä niillä tekee, ja alkoi töihin. Kivistä muodostui kuulemma salainen puutarha. Puutarhan viimeisimpään osaan, luumulehdon taakse.

 Salainen puutarha ei ole vielä valmis, Jovelan Johannan syreenikaaresta sain jatkoidean salaista puutarhaa varten. Siirrän tuohon multareunaan poistotuomion saaneesta syreenimajasta kaikki syreenin alut. Salainen tuo paikka on siis ehkä vasta 10 vuoden päästä. Vaan eipä sitä nytkään helposti näe luumulehdon muurin toiselta puolelta. Itse puutarhan kasvit ovat vielä hakusessa. Mietin että jos laittaisin muurin reunat täyteen erilaisia ruusuja ja vain keskelle pieni pala nurmikkoa. Sellainen romanttinen salainen puutarha jossa voidaan miehen kanssa istuskella kaikelta piilossa ruusuntuoksun keskellä.

 Salainen puutarha jää luumupuun takana olevan muurin taakse, kuvassa vasemmalle. Kaikki alamuurit alkavat olla valmiina, vielä on muutama suurempi kolo jota pitää täyttää pienillä kivillä, mutta ei niillä ole kiire, se on sellaista sopivaa puuhaan kun mikään muu ei huvita. En tiedä huvittaako sittenkään sillä kivet pitää tuoda muualta puutarhasta.

 Yhteen kohtaan muuria laitoin vanhan kelottuneen omenapuun oksan tai rungon jota olen säilönyt vuosikausia. Runkoa vasten kasvaa köynnöspinaatti, toivon että sille kelpaa tällainen paikka muurin lämmöstä ja samainen muuri köynnöstämiseen.

 Keltaisen harisoninruusun kohdalle säästin metalliromukuormaan joutuneen ja maasta löytyneen piikkilankakiepin. Täydellinen koriste pellonreunan kivimuurille.

 Muurin edustasta alkaa olla noin puolet istutettuna, siitä löytyy mm. karhunvattu, pari metriä piparminttua, keltainen harisoninruusu, saksankirveliä, huisku-unikko, verikurjenpolvea ja pieni harmaamalvikin taimi sekä aimmin mainittu köynnöspinaatti. Kaikki sellaisia jotka saavat rauhassa levitä ja täyttää muurin edustan. Nurmikon puolelta kasveja pitää kurissa ruohonleikkuri ja toiselta puolelta muuri.

Viimeinen muuri tuli navetan päätyyn. Aikaisemmin tuossa oli yksi pahimpia kotilopesäkkeitä. Sitä oli ihan mahdoton pitää kurissa joten päädyimme käyttämään kohtaan navetan takaa löytyneet kivet. Samalla saatiin traktorin osille, lumilingolle ja sellaisille kunnollinen säilytyspaikka ja käyttöä tien vieressä olleelle sorakasalle.

Mukavaa ja lämmintä juhannusta kaikille, me vietämme sen ihan tässä kotona, puutarhaa laittaen ja jos jää aikaa niin navetan ylisillä olisi yksi työpöytä odottamassa lakkapinnan poistoa.

Vihdoinkin

Tiedän että monet teistä lukijoista ovat tuskailleet ainaisen sateen kanssa. Meillä on tehty päinvastoin, kuivaa on kuin saharassa. Tänään on vihdoinkin tullut vettä jopa 10ml, mutta kun mies heitteli nurmikonsiemeniä uusille alueille, oli haravan piikkien syvyydestä maa ihan kuivaa. Joten meidän puolesta nyt saisi sataa enemmänkin juhannuksesta huolimatta. Tämän kokoisen puutarhan kastelu on melkoisen puuduttavaa puuhaa. Sillä kastelu onkin keskitetty vain tänä vuonna istutettuihin puihin ja perennoihin sekä erityisesti tervaleppäaidanteeseen. No, kärsi aidanne silti hiukan kuivuudesta, mutta siitä lisää toisen kerran.

 Siirsin viime kesänä tämän Virolaiselta myyjältä hankitun kurjenmiekan. Uusi paikka on ilmeisesti niin miellyttävä, että kasvi intoutui tekemään peräti viisi kukkaa. Väri on täydellisen kaunis.

 Toinen Viron kaunotar on tämä akileija joka sekin kukkii useamman kukan voimin, viime vuonna teki vain yhden. Ja taisinpa nähdä juurellaan siementaimenkin.

 Luumulehto on rehevöitynyt kivasti. Odotus on suuri sen puolesta, että ensi kesänä ei enää olisi tyhjää multatilaa. Ukonlaukkoja aion ainakin hankki paljon lisää. En tiedä miten on yleensä, mutta ainakin tänä vuonna kukkivat todella pitkään.

 Kasvimaasta ette ole tänä vuonna päässeet nauttimaan kuvien välityksellä. Voin kertoa ettei ole mitään näytettävää. Sipulit ovat samassa pisteessä kuin viime kesänä kesäkuun ekojen päivien kuvissa. Porkkanat on sentin rimpuloita, härkäpavut ja kesäkurpitsat vasta maasta nousseita. Herneiden itävyys kehnoin koskaan. Onneksi talven ruoka ei ole tämän varassa.

Juhannus kolkuttaa ovella, mutta juhannusruusu ei ole kuin vatsa nupulla. Yleensä kukinta on ohi juhannukseen mennessä. Tosin onhan juhannus tänä vuonna ajoissa, mutta silti. Kylmä on tehnyt tehtävänsä. Mutta kuvitellaan että syreenit ovat tämän vuoden juhannusruusut. Ne kukkivat. Valkoisen ja liilan sävyin melkoisella voimalla. Ja unkarinsyreeni on tehnyt vihdoista viimein muutaman nupun, otti reppanalle muutaman vuoden takainen siirto koville. Kukintaa odotettavissa heinäkuussa.