Rästitöiden päivä

Muutaman kerran vuodessa on pakko pitää ompelupöydälle kasaantuneiden töiden loppuunsaattamis päivä. Tänään oli tämän vuoden eka. Sain korjattua yhdet auton penkinpäälliset joissa oli kuminauha väärässä kohtaa, paikattua miehen pilkkihaalarin ja silitettyä ison pinon pyykkiä. Ja samalla höyryllä maalasin eteisen uuden kaapin hyllyn. Eipä noihin hommiin kauaa mennyt, se on vain se aloittamisen vaikeus. Aikaakin oli ruhtinaallisesti sillä mies on tänään kokki. Leivinuunissa on hirvipaistin lisäksi kermaperunat ja uunijuurekset. Lidlistä sai ilmaiseksi konvehtirasian jälkiruuaksi. Herkkujen päivä.

Mutta kun kuvat on kivoja, ja kukaan teistä ei halua nähdä kuvaa miehen pilkkihaalarista, laitan postauksen kuviksi kuvia eteisen komuutin päälle päässeistä emaliastioista. Kannu löytyi tänne muuttaessamme liiteristä. Pitkään ihmettelin mikä siinä oli vikana kun oli nakattu nurkkaansa. Muuta vikaa ei löytynyt kuin pari kolhua.

 Emalivadista en muista mistä se löytyi, todennäköisesti navetasta. Sieltä hain vadin nytkin ja pesin puhtaaksi. Reppana oli joutunut jo puutarhavadiksi lommojensa takia. Vati on samaa kellertävää sävyä kuin kannukin, mutta vadissa ulkoreuna on vihreä. Kannussa reuna on sininen. Ei kuitenkaan haittaa, kokeilin vadiksi puhtaan valkoista vatia sinisellä reunalla, mutta se oli häiritsevän eri värinen kannun kanssa.

Liina on peritty mummolta, äiti epäili mummon tekemäksikin. Muuta kohta siinä pitäisi paikata, mutta sitä en taida tehdä. Vanhoihin liinoihin kuuluu elämän jäljet. Nyt taidan lähteä kärkkymään,joko paisti on valmista.

Ulkoilmataidetta

Tammikuu on ollut leppoisan lauha, ainakin sään puolesta. Sai lumet alas katolta talon etupuolelta. Takana homma jäi vaiheeseen, mutta miten kauniisti jäikin.

 Tuossa ovat roikkuneet jo monta päivää. Pojille en ole uskaltanut mainita jotta eivät mene härkkimään jääpuikkoja päällensä. Nimittäin tiedän, että kun tilanne poikien taholta havaitaan, on puikot pakko saada alas. Kuten aikaisempina vuosina kun luonto on näitä tehnyt.

Talven ystävä en ole, mutta tällainen pikkupakkanen on oikeastaan aika kiva, ei loskaa eikä kuraa, ja pihalla tarkenee ilman susiturkkia jota en kylläkään omista. Ja ylihuomenna alkaa jo helmikuu. Kevät on jo lähellä!

Päästä päähän

Talomme on aika tasan 20 metriä pitkä, leveyttä on kymmenisen metriä. Salista ja vanhempien valtakunnasta on eteisen kautta suorat näkymät talon ulkoseinästä toiseen. Jotenkin metkaa seistä selkä salin senkkiä vasten, ja nähdä talon toinen ulkoseinä vastapäätä itseään, 20 metrin päässä. Siinä näkymä jonka takia haluan, että talon väliovet ovat auki.

 Talon toisella puoliskolla ei ole näkymää koko talon läpi, mutta siellä taasen näkee tuvan kammarista uudisosan huoneeseen tuvan ja isännänhuoneen läpi. Mutta se on uutta, tämä näkymä salista eteenpäin on alkuperäistä, sitä aitoa vanhan talon viehätystä.

 Vanhempien valtakunnan takaseinästä pois päin en ottanut kuvaa, tämä on eteisen kynnykseltä. Siellä perällä senkki jota vasten nojasin kun otin ylemmät kuvat. Luin muuten juuri kirjaa nimeltä Isoäitiemme aika. Kirjassa oli kuva samanlaisesta retkikorista kun minulla on tuolla eteisen kaapin päällä. Kirjan mukaan kori on 1800-luvun lopusta. En olisi osannut arvata ihan niin vanhaksi vaikka selkeästi vanha onkin. Minun kori vain on maalattu, ja kansi on minun toimesta hävitetty koska siitä oli enää vain pieni homeinen osa tallessa. Alaosa talosta löytyneestä korista kelpasi koristeeksi eteiseen.

Tarkat varmasti huomasivat salin peilissä roikkuvat joulukoristeet. Lupaan ja vannon ottaa ne sieltä ihan kohta pois. Vielä en ole raaskinut, sillä nehän on ihan kivat, piparisydämet.

Pöydän paikka

Eteisen remontin avulla sain toteutettua pitkäaikaisen haaveen. Niinkin vähäisen, kuin ihan ikioman vaatekaapin itselleni. Ei enää kaikkien toppavaatteita minun kaapissa, ei kenkiä, ei kasseja, ei mitään mikä ei ole henkilökohtaisesti minun. Tuntui kuulkaas hyvälle saada jotain ihan omaa. Ihan oma jatkui tammikuussa kun myin vanhempien valtakunnan valkoisen lipaston pois. Sain loputkin vaatteeni siihen ihan vain minun omaan vaatekaappiin. Vielä kun saisin nuo kaappia kuorruttavat asiat pois. Ehkä seuraavassa remontissa, tai seuraavan kirpparin aikaan.

 Lipasto oli tuossa missä nyt on pärekori. Kori saa olla tuossa kunnes korissa oleva valaisin on myyty, se vanha tuvan valaisin. Opetustaulun laitoin seinälle, mutta se ei taida jäädä tuohon, ei sovi tyyliin yhtään ja vanha naula seinällä on ihan väärällä korkeudella. Lipaston tilalle on etsinnässä pöytä, joko joku pieni ja siro, mutta vanha kampauspöytä, tai sitten vastaava työpöytä. Etsinnällä ei ole kiire, voin odotella sopivaa vielä vuosia, onhan tämä huone vielä remontoimattakin. Samalla kun etsin, voin voivotella miksen ostanut sitä elämäni kampauspöytää minkä näin antiikkiliikkeessä yli 10 vuotta sitten. Olihan se kallis, jostain etelästä tuotu, mutta se oli kaunis, siro, tummaksi petsattu ja lakattu. Juuri niitä ominaisuuksia joita nyt etsin. Silloin mietin liian kauan, ja joku toinen ehti ostaa pöydän tuoleineen.

 Vaatekaapin hyllyt riittivät juuri ja juuri lipastosta tulleille vaatteille. Ylähylly on se kaikkein ahtain. Henkaripuolella on tilaa, on siellä säilössä jotain ihan ylimääräistäkin, tuo punainen vaatepussi. Se löytyi vintiltä, ja säästin se niin kauniin kankaansa takia.

 Punainen paisley-kuvia on aika makea. Olisi mukava tietää milloin tällainen kangas on ollut muotia. Puuvillaa on materiaalinsa.

 Meidän vanhempien makuuhuone, vanhempien valtakunta on tällä hetkellä jonkun valtakunnan taistelun jaloissa. Kokonainen armeija sotilaita on levitetty matolle ja sen ympäristöön. Hieman saa varoa mihin astuu kun aamulla herää pimeässä huoneessa eikä raaski laittaa valoja päälle ettei nukkuva puoliso vielä herää.

Vaan herääpä silti, muovisotilas jalan alla aiheuttaa sen verran ääntä, että herätys tuli tänäänkin pikkasen ennen kellon soimista. Mutta en minä henno kieltää leluja lattialla, ainut tilava paikka minne saa levittää armeijat ihan rauhassa.

4 x kirpparilta

Viimeaikoina en ole löytänyt kotiin kirpparilta yhtään mitään.  Ei ole mikään kolahtanut, ei ole ollut tarvetta (ei estä ostamista!) eikä valikoima ole oikein ollut tämän krantun mieleen. Ihan oma lukunsa on kaikki kriteerit täyttävä tavara, mutta tavaran hinnoittelu on ollut näin ostajan kannalta täysin pielessä.

Kodin sijaan, omaan vaatekaappiini ja käyttööni olen tehnyt muutaman löydön. Ensin ostin kaksi hametta. Ruskean otin jo käyttöön pesun jälkeen, pinkki pellavainen odottelee vielä silitystä ja sen jälkeen kesää. Pinkin minulle sopivuudesta en ole niin varma, mutta kai tuo pihahameena menee jos on muuten liikaa väriä. Hinnalla ei ollut kumpikaan pilattu, 2 euroa maksoin näistä yhteensä.

 Tänään löytyi toinen vaate kesäksi, turkoosi puuvillapusero. Kuva haalistaa, todellisuudessa pusero on kirkkaamman turkoosi. Ja huivi taasen harmaampi. Huivin taidan ottaa heti käyttöön kunhan se on ensin pesty. Pusero maksoi kaksi ja puoli euroa, ja huivi kaksi euroa.

Vaatesäilytykseni meni tammikuussa ihan uusiksi. Myin lennossa lipaston jossa säilytin ne vaatteet jotka ei ole henkareissa. Vaatekaapin hyllyt oli jo jouluna tyhjennetty vaatteita varten, mutta vasta lipaston myynti antoi aiheen siirtää kaikki vaatteeni yhden vaatekaapin suojiin. Olenpa muuten tyytyväinen ratkaisuun. Eikä sekään vähennä yhtään iloa, että nyt voin alkaa etsiä vanhempien valtakuntaan haaveilemaani kampauspöytää tai kirjoituspöytää. Vahvasti uskon, että sopiva tulee vastaan vaikka en niin aktiivisesti etsisikään.

Teehylly

Minua on jo pitkään ärsyttänyt tuvassa useassa eri paikassa säilytyksessä olevat teepurnukat. Oli teetä vetokaapin päällä, yksi purkki astiakaapin päällä ja loput ruokakaapissa. Irtoteen pussit mummon kaapin päällä. Oli aika kasata kaikki samaan pisteeseen, käden ulottuville.

 Nyt päivittäin juotava pussitee on vihreässä peltirasiassa, lasipurkeissa on harvemmin juotava ja kannussa haudutettava pussitee, ja vaaleanpunaisessa peltirasiassa on irtotee. Kaikki siististi vierekkäin, helposti esiin otettavissa.

 Tuvan pieni vetokaappi on oikeasti vanha kansakoulun geometriavälineiden laatikko. Meillä se pääsi seinähyllyksi, myös vetokaapiksi kutsutaan ovensa takia.

 Oven takaa löytyy ksylitolipastillivarasto, vitamiinit, tulitikut ja ne irtoteen pussit haudutettua teetä varten. Paljon tavaraa imee pieni kaappi sisäänsä.

Tämän talven hittitee koko perheelle on ollut minttutee oman maan piparmintuista. Kuivasin sitä aivan liian vähän, viimeinen oksa on menossa. Jos illalla kysyn, kuka ottaa minttuteetä, kuuluu jokaisesta suusta, minä! Valmistuksen osaa lapsetkin, nippaisevat oksasta muutaman mintunlehden ja laittavat teepussin kanssa kannuun. Päälle kuumaa vettä ja annetaan hautua hetki. Niin hyvää, että ensi kesänä piparminttua täytyy kuivata tuplamäärä. Eiköhän onnistune, minttu jos mikä on kova kasvi leviämään. Viime kesänä kitkin jatkuvasti kurittomia rönsyjä pois yrttilaatikon vierestä.

Mehusta leiväksi

Meillä on pyörinyt jääkaapissa syksystä asti omenamehupullo. Kellekään ei ole kelvannut vaikka on itse tehtyä. Koko perhe valitsee mieluummin juomakseen sekamehun. Edellinen erä sitä olikin superhyvää. Runsas määrä omenaa, puolukkaa ja mansikkaa muiden marjojen kanssa oli toimiva yhdistelmä, ja paljon parempaa kuin pelkästä omenasta tehty mehu.

Hetken pähkäilin mihin omenamehun hyödyntäisin, kunnes muistin, että sehän on superhyvää leipätaikinan nesteenä. Samaan taikinaan pääsi jääkaapista ruiskaurapuuron jämät, ja niin oli leipätaikinan pohja valmis. Lisäksi tarvittiin kuivahiivaa, voita, hitunen ruisjauhoja ja loput vehnäjauhoja.

Minäkin, joka en periaatteessa syö leipää, en voi vastustaa uunituoretta itseleivottua leipää. Pari siivua kasvissosekeiton kanssa maistui. Tietysti aidon voin ja juuston kanssa. Vyötärön kannalta yhtä tuhoisaa kun tänään lapsille luvattu suklaakakku, mutta pitää elämässä olla nautintoa.

Nyt uuneja kopistelemaan, pitää saada talo lämpöiseksi. Tuvan ikkunanpielen mittari näytti aamulla sisälämpötilaksi vaivaiset +13 astetta. No, siihen mittariin ei voi luottaa, toinen näytti sentään +19 astetta mutta lämmitystä tarvitaan silti.

Uusi järjestys uusiksi

Eteiseen muuttanut kaappi aiheutti pienen inspiraation kipinän. Oli ihan pakko vaihtaa lattiakaapin ja tuolien paikkaa. Nyt järjestys on parempi, vai mitä sanotte?

 Kahden tuolin, ja pienen kaapin oli niin tarkoitus olla rinnakkain, tuolit molemmin puolin kaappia, mutta kaikkea ei voi saada. Sopii minulle tuolien olla näinkin, toinen peilin alla, ja toinen ihan ovensuussa.

 Enkä kyllästy varmaan koskaan kehumaan, kuinka paljon vetoa voi verhot pitää poissa eteisestä lasikuistille vievistä ovista. Valkoinen vain on melkoisen epäkäytännöllinen väri. Vielä joskus haaveilen kirjovani tuohon tummanpunaiset villaverhot. Ehkä sitten eläkkeellä.

 Massiivinen kaappi, allaan pieni pöytä. Nuo suorastaan huutaa väliinsä vanhaa pesukalustoa, vatia ja kannua. Emaliset minulla olisi, mutta jotenkin posliiniset olisi fiinimmät. Tosin kissathan heittäisi ne heti alas, Alma heitti jo tuon soppakulhonkin. Mies liimasi sen toistamiseen kasaan pienistä paloista. Edellisen kerran maisemakulhon heitti maahan kissa Aatu salin takaseinällä näkyvän senkin päältä. Oikea kovan onnen kulho.

Saliin vievä tammiviiluovi mäntypuisine karmeineen ja karmilistoineen on ihan järkyttävä. Päätin, että nyt alkoi oven etsintä tuohon. Ihan heti.

Navetan kaapista eteisen kaapiksi (osa 2.)

Edellisen postauksen kaappi pääsi vihdoin ja viimein seinälle. Ei vain saatu aikaiseksi ennemmin. Joulun jälkeen tässä talossa on vaivannut muutenkin jonkin asteinen saamattomuus. En ole saanut aikaiseksi yhtään mitään, jos mukaan ei lasketa kirjojen lukemista ja suvun vaiheiden tonkimista kirkonkirjoista. Jälkimmäisessä pääsin muuten taas aimo harppauksen eteenpäin. Tällä kertaa jäljet vei Lammille.

Mutta siihen kaappiin. Kaappi on maalattu perinteisen punaruskeaksi. Maali on pellavaöljymaalia, sekoitus kahdesta purkinpohjasta jotka löysin kaapeista. Tuvan astiakaappi on maalattu samoilla maaleilla. Tälläkin kertaa sekoitin sävyn summamutikassa ja silmämääräisesti sopivan väriseksi. Ja hyvä tuli.

 Kaapin oven keskipuun halkeamaa en lähtenyt korjaamaan. Saa jäädä muistoksi väkisin väännetystä lukosta. Periaatteessa kaapin kauniin alkuperäisen punaruskean sävyn olisi voinut säilyttää, mutta se olisi vaatinut jo vähän enemmän taikuutta ja taitoa. Kaappia on kohdeltu niin kaltoin, että minun päätös oli peittää lommot uudella maalilla ennemmin kuin lähteä tekemään uusia puuosia.

Kaapin takaseiniksi hyödynsin kodinhoitohuoneen seinäpaneleiden jämiä. Panelit, sisäseinät ja alkuperäisen hyllylevyn maalasin samalla harmaalla maalilla kuin eteisen ison kaapin. Tuo lisätty hylly pitää vielä maalata kunhan ehdin. Se on ihan tavallista mäntyliimalevyä, joku jämä jonka löysin navetasta. Veikkaisin, että se jäi yli kun mies teki tuvan astiakaapin. Periaatteessa kaapin kunnostamisen materiaalit eivät maksaneet mitään, koska käytin jo olemassa olevia. Joskun ihan mukava näin, vaikka toivottavaa tämä on aina.

Siinä se on nyt paikoillaan eteisessä. Sijoituspaikka on paneeleiden korkeuden takia aika korkealla, mutta se ei haittaa. Kaappiin on tarkoitus laittaa kaikki sellaisen sälä jota tarvitaan sopivan harvoin kuten hehkulamput, kenkävahat ja muut sellaiset säilytän mieluummin piilossa-tavarat.

Nyt pitäsi osata päättää millainen vetonuppi kaappiin tulee. Vai hommaanko uuden lukon ja avaimen. Jos tulee uusi lukko ja avain, laitanko avainkilven vai en. Taas näitä elämää suurempia ja vaikeita päätöksiä. Ja edellisessä postauksessa siis kaappi ennen-kuvissa.

Navetan kaappi, osa 1.

Muistatteko vielä kaapin jonka päätin pelastaa navetan seinältä? Tällä viikolla toin kaapin kotiin entisöintikurssilta, se on viimeinkin valmis pientä hyllynmaalausta lukuunottamatta. Maalauskin olisi jo valmis ellen olisi erheellisesti luullut maalin olevan kurssilla kotinurkkien sijasta.

Joten tässä teille ennen-kuvat, ja seuraavassa postauksessa jälkeen-kuvat. Kaappi 19 siinä koruttomassa tilassa missä se irti lähti navetan hirsiseinästä.

 Vihertävän harmaa pintamaali lähti melkein puhaltamalla pois. Sen alla oleva punainen oli vähän tiukemmassa. Punaisen alla oleva ruskeanpunainen on alkuperäinen väri. Sen jätin poistamatta.

 Kaapin takaseinä on joskus hävinnyt, toinen hyllykin on vaihtunut vanhoihin haiseviin lautoihin. Sisäpuoli on maalattu erittäin elegantisti laimean oranssilla maalilla. Joskus lukon omanneesta kaapista kertoo maalaamaton kohta lukon paikalla. Ketä lie asia kiusannut kun lukko on väkisin väännetty irti.

Tässä ne kaapin oikeat värisävyt jotka kaikki rapsuteltiin pois. Puuttuvaa ylälistaa en tehnyt, sillä jos kaappi laitetaan sille kaavailtuun paikkaan, on tuo kulma miltei seinässä kiinni eikä näy kenellekään.

Huomenna lisää aiheesta miten kaappihirviöstä saadaan kaunotar.

Luomua

Talon kanssa tykkäämme olla mahdollisimman luonnon mukaista. Parina päivänä satanut lumi tarjosi tähän taas erinomaisen tilaisuuden. Pääsimme poistamaan lattiavetoa luontoa ja lompakkoa säästäen.

 Talon luonnonkiviselle kivijalle kasattu pakkaslumi toimii eristeenä uskomattoman hyvin. Saumaamattomien kivien välistä kun puhaltaa aina vaikka kissanluukut olisi suljettu talveksi. Viime talvena, lumettomana sellaisena eron huomasi kun kivijalan ympärille ei saatu yhtään lunta. Lattiat oli kylmemmät ja puita kului.

Tänä talvena olemme lämmittäneet puulla ahkerasti. On ensimmäinen talvi kun vanhempien valtakunnan sähköpatterit ei ole lainkaan päällä. Salissa on päällä, mutta termostaatit 14 asteessa. Päälle räpsähtävät lähinnä kylminä öinä. Joka päiväinen pönttöuunien ja muiden tulisijojen käyttö on näkynyt sähkölaskussa. Marraskuussa sähköä kului vain n. 600 kWh mikä on vähän jopa meille. Joulukuussa meni 857 kWh mikä kertoo heti että pattereita on napsauteltu valmiustilaan. Vuonna 2014 sähköä kului 10 358kWh, edellisenä vuonna n. 500 kWh vähemmän. Tänä vuonna on tarkoitus saada kulutus taas alle kymppitonnin.

Yritin kuvata pihalla mikä puhuri siellä on meneillään. Väillä tulee sellaisia tuulenpuuskia, että täällä sisällä nurkissa ulisee ja talon rakenteet vintillä paukkuu. Kissatkin ovat kaikki kuka minkäkin pönttöuunin lähellä massaansa lämpöä varaamassa. Enkä ihmettele, tuuli oli viedä mukanaan kun aamulla ulkoilimme.

5 kuukautta

Viisi kuukautta, ja puutarhassa näyttää tältä:

Viisi kuukautta, ja taas voidaan ihmetellä minkä värisiä risteytyksiä luonto on puutarhaan tehnyt. Viime kesänä syntyi vaaleanliila akileija, tumman ja valkoisen risteymä.

 Nuuskutellaan juhannusruusujen taikaa. Ja häädetään kirvoja.

 Odotellaan satoa kasvimaalta, ja ehkä jopa syödäänkin. Pinaattia saa jo kesäkuussa.

 Seurataan miten salaa napattu ruusu on selvinnyt talvesta hengissä. Istutellaan pari ruusua lisää niihin hurahtamisen seurauksena.

Laajennetaan luumulehdon perennavalikoimaa ja vaalitaan vanhoja. Etsitään edullinen luumupuu ja istutetaan se luumulehtoon. Kitketään ahkerasti ja nautitaan kesästä.

Enää viisi kuukautta tähän kaikkeen.

Kuvat on otettu 15.6.2014.

Höntti ja höntein

Kaapo on ollut vieraanamme taas jonkin aikaa. Siinä koira josta todella voi sanoa höntti. Tai se höntein. Elää vain ruokaa varten, pelkää kuollakseen automatkoja, tahtoo nukkua sängyn alla tai sohvalla, inhoaa pakkasta ja pelkää pimeää.
Mutta osaa karvakamu olla ihanakin, on kiltti kuin mikä. Ja oli maanantaina aivan täpinöissään kun pääsi mukaan tokaluokkalaisen bussia vastaan. Siinä odoteltiin yhdessä pellonreunassa milloin bussi tulee. Ihmettelimme ohikulkevia ja yritimme olla niin päin ettei kylmä ja tuima viima tuntuisi pahalta.

 Alman, sen toisen höntin kanssa ollaan jo aika hyvin kavereita. Ihan ei uskalla työntää kirsua kissaan kiinni, Kaapo on oppinut, että kissankynsi kirsussa ei tunnu kivalta. Alma taas ei nykyään oikein edes välitä Kaaposta, sähähtää vain jos koira tulee liian yllättäen liian lähelle. Muuten koiran edessä riekutaan, käydään haistelemassa sen ruokia ja kuljetaan ohi häntä koiraa vähän hipaisten.

 Tämä joulun aikaan otettu kuva kertoo hyvin asetelman joka meillä kotona on. Otto-kissa (kaikkea muuta kuin höntti) istuu hieman korkeammalla ja seuraa kun kaksi hieman yksinkertaista nuorempaa touhuaa lattialla.  Hei te pöhköt siellä lattialla, nauttikaa vaan, kohta minä teille näytän!

Almasta tulee näköjään ihan yhtä paha hienohelma kuin emostaan Iineksestä mitä tulee talvisäähän. Lumi tassujen alla on jotain aivan kamalaa, sohjosta puhumattakaan. Ulos tekee joka päivä mieli, mutta puoli minuuttia terassilla riittää, sitten on jo kylmä, väsy ja nälkä ja on päästävä sisään. On se vähän höntti.

Pieni löytö kirpparilta

Ostin tämän esineen jo syksyllä, mutta sitten se hukkui. Syyllisyys kallistuu Alman puoleen joka tuppaa leikkimään pöydille unohtuneilla esineille niin, että tassuttaa ne lattialle, ja siitä sitten sohvien ja muiden huonekalujen alle. Tämä solki oli eksynyt isännänhuoneen työpöydän alle. Eilen siivosin pitkästä aikaa työpöydän alta ja löysin soljen ikäänkuin toistamiseen.

 Soljen iästä, alkuperästä tai valmistajasta minulla ei ole mitään tietoa. Käyttötarkoituksesta minulla on aavistus. Epäilen sen olevan paitasolki jolla on kiinnitetty perinteisen, esimerkiksi kansallispuvun paidan etuhalkio.

 Ei minulla ole sellaista paitaa, ei kansallispukuakaan, mutta minulla on monesti harteilla huivi joka olisi hyvä saada kiinni edes joltain syrjältä. Solki tuli ostettua tarpeeseen vaikka hinnan puolesta olisin ostanut sen muutenkin. Maksoihan tuo vain vaivaiset puoli euroa.

Jos joku teistä lukijoista tietää tarkalleen mikä tämä solki on, niin kuuntelen innolla.

---

Muuten täällä kotona ollaan nyt kaikessa vain yhden huoltajan varassa. Mies mursi eilen kylkiluunsa, tänään vietettiin puoli päivää päivystyksessä missä murtuma todettiin. Nyt ei vähään aikaan nostele puulaatikoita, pilko lisää puita tai tee lumitöitä. Tämän ja huomisen puut kannettiin lasten kanssa sisälle, ei siinä kauaa mennyt, mutta sahaan ja kirveeseen emme koskeneet. Sen lisäksi toivomme, ettei lunta sada lisää muutamaan viikkoon ennen kuin mies on kunnossa. Vaikka tiedänhän minä ettei tuo malta sairastaa,  jo tänään suutuin kun ei malttanut pysyä liiteristä poissa. Ja taidan joutua suuttumaan samasta asiasta vielä monta kertaa...

Moneymaker, Tiny Tim, Maja, Tigerella, Supersweet ja Gardener`s Delight

Tein jo pientä suunnitelmaa kevään taimikasvatuksen suhteen. Ja taas havaitsin saman ongelman kuin joka vuosi. Kun ostan pussin sieltä, toisen täältä ja kolmannesta paikasta 10 koska maksavat poistossa vain 0,05e per pussi, niin lopulta minulla on aivan mieletön määrä siemenpusseja. Onneksi siemenet eivät kauheasti vanhene vaikka niissä on päivämäärä, ja niillä on helppo ilahduttaa puutarhatöistä pitävää ystävää. Noita viiden sentin pusseja vein ystävälle useita. Tomaatinsiemeniä vaihdellaan muutenkin kun yhdessä pussissa on aina yhtä lajiketta liikaa.

Tomaattia yksinään on 17 pussia, lajikkeet ovat otsikossa. Tänä vuonna panostin erityisesti avomaantomaatteihin (Moneymaker ja Maja) sekä kirsikkatomaatteihin. Ensimmäisiin on syynä kesien epävakaiset säät, ja jälkimmäisiin, se että niitä meillä syödään eniten kesällä.

Siemenet läpikäytyäni totesin, ettei keväällä kauppoihin ilmestyvistä siemenhyllyistä tarvitse ostaa kuin keltaista porkkanaa. Kaikki myyt löytyivät syksyn poistomyynneistä. Yllättävän paljon säästää kun siemenet ostaa alennuksesta. Keltaista porkkanaa en harmikseni löytänyt syksyllä enää mistään, voi olla että on mennyt jo keväällä hyvin kaupaksi sillä keltaista ei ole läheskään jokapaikassa tarjolla. Meillä taas tykätään syödä todella paljon keltaista porkkanaa sekä kasvattaa sitä. Sen kimppuun ei käy samalla tavoin tuholaiset kuin oranssiin porkkanaan, ja maku on aina hyvä.

Eikä tässä kuulkaas ole enää pitkä aika helmikuuhun jolloin voi tehdä ensimmäiset kylvöt!

Tuulessa ja tuiskussa

Ihailen ihmisiä jotka uskaltavat toteuttaa unelmiaan. Kuten siskoni omaansa. Viime kesänä taloon hankittu hevonen on komistunut tulostaan entisestään. Voi niin hyvin kuin hevonen vaan voi, ja sisko on päässyt käsiksi vuosien haaveeseen omasta hevosesta. Minä en tunnu saavan edes niitä pari hassua kanaa ja lammasta joista edelleen haaveilen. Toisaalta tällaiset hetket saa tiedostamaan, että niistä eläimistä on huolehdittava oli sää mikä tahansa, Suomen kesä on lyhyt, eikä aina edes kaunis. Olisiko minusta sittenkään työhön pimeässä ja kylmän kosteassa navetassa vesiä sulatellen, kipeää eläintä hoitaen tai synnytystä valvoen. Sen kaiken perushoidon päälle. En tiedä onko, mutta mieli tekee kokeilla.

 Maunoa ei paljoa tuuli ja tuisku haitannut, oli ihana päästä juoksemaan umpihankista kenttää. Minun ei tehnyt mieli, laidalla seisominen oli jo saavutus sinänsä lämpöä rakastavalle keholleni.

 Täällä toisella puolen Suomea, Savon korvissa lunta on ihan toisin kuin Päijät-Hämeessä. Miehen kanssa soiteltiin, ja kuulemma kotinurkilta on vesisade vienyt kaikki lumet. Että tietää taas töissä kurahousukelejä. En ihan nyt rakasta niitä, mutta minkäs teet.

Mutta vielä nautitaan vierailusta ja Maunon ulkoilutuksesta. Yöllä sain kainalooni ja jalkoihin kolme kissaa, on se kumma kun talossa on talli, niin kissat ei ole tallikissoja vaan talokissoja. Paras paikka on jonkun lämpöisen ihmisen kainalo tai lattialämmitys. Minulle se sopii, hyristään yhdessä takkatulen lämmössä ja jätetään ulkotyöt muille.