Kaverukset ja yllättäjä lintulaudalta

Alma-kissasta kyllä huomaa, että on kasvanut syntymästään saakka lapsiperheessä ja talossa jossa on aina arkisin pientä väkeä paikalla. Yksi lempipaikoista on nukkua leikkihuoneessa, ja yleensä silloin kun meteli ja meno on kovimmillaan. Tuhinaa ei muiden äänien yli kuulu, mutta korvakaan ei värähdä vaikka desibelit nousisi kuinka kovaksi.

Lisäksi Alma tykkää kaikenlaisesta ihmisten puuhastelusta. Neulominen on neitosen kanssa ihan tuskaa, siksi kutimeni ovat nyt hetkisen jäähyllä. Bambupuikot on pureskeltu sekunnissa pilalle jos jätän ne hetkeksikään vartoimatta. Ja lanka nyt on automaattisesti kiva pureskeltava. Kuopuksen kaivaessa piirustusvälineet esiin, on Alma heti mukana touhussa. Tällä kertaa sai olla mallina.

 Nämä kaksi perheen nuorista ovat kyllä sellaiset kaverukset että. Välillä nukutaan toinen toisensa kainalossa, ja välillä leikitään niin, että vain vilisevät silmissä. Tämän hetken ykköslelu on pojan tekemä, lanka jonka päässä on askarteluhelmi.

 Kaveruksista lintulaudalle. Kiinnitin alkuviikosta huomiota pieneen lintuun joka käyttäytyi ihan erilailla kuin muut laudalla vierailevat linnut. Tämä väkkärä oli vikkelä kuin mikä, kiipesi pää alaspäin koivua alas, ja välillä meni ylöspäin. Vilahti hakemassa siemenen, lensi pois ja palasi taas kohta. Kuvia yritin ottaa, tämä oli onnistunein, eikä tuo erotu siitäkään kunnolla. Lisää kiinnostustani herätti se, että en löytänyt linnun kuvaa luontokirjasta jossa on kaikki "perus"linnut. Iltapäivälehden nettisivuilta löytyi oikea vastaus. Lintu on pähkinänakkeli (Sitta europaea) eikä mikään jokapäiväinen ja tavallinen vieras lintulaudalla. Minäkin näen kyseisen linnun ensimäistä kertaa elämässäni.

Nyt toivon, että tämä vieraileva tähti viihtyisi lintulaudallamme koko talven. Ainakin lauta täytyy pitää täydempänä kuin kuvassa. Linnunruokaa onkin jo ostettu lisää, mutta säkki unohtui miehen autoon ja mies on tietysti töissä sillä autolla. Kyllä nakkeli tietää, että lisää pähkinää on tulossa, ihan jo tänä iltana.

Tupaan uusi valaisin

Eipä tuvan vanhassa valaisimessa mitään vikaa ollut. Tykkäsinkin vielä siitä, mutta kun kohdalle sattui samanlainen, mutta täydellisillä osilla oleva valaisin, päätin vaihtaa. Tähän uuteen mies joutui tekemään vähän sähkötöitä, sekä vaihtamaan kattoon tukevamman koukun. Valaisin painaa, siis oikeasti painaa todella paljon. Mutta onhan se edellistä vähän kookkaampi ja koristeellisempi.

 Ainut mikä tästä puuttuu on tuonne maitolasikuvun sisään tuleva kirkas lasikupu. Mutta koska tällä on oikea öljylampputausta, emme tiedä löytyykö mistään sellaista lasikupua joka mitoiltaan tuonne sopisi. Kunhan pääsen jonain vapaapäivänä kaupunkiin, selvitän asian.

 Yläosan iso punnus toimii myös hissinä, mikä on ollut kätevää valaisimen öljylamppuaikoina. On saanut laskea valaisimen turvalliselle korkeudelle öljyn lisäämistä varten. Ja korkeus on ollut säädettävissä. Ja on muuten edelleen. Pienenpieni posliiniosakin punnuksen alaosassa on tallessa. Mikä lie on ollut käyttötarkoituksensa, kenties savun ohjaaminen?

 Valaisimen yläosa ei alunperin tähän kuulu, siis tuo katossa kiinni oleva osa, mutta sillä saimme näppärästi kattokoukun ja sähköt piiloon, sekä valaisimeen lisään korkeutta. Tuvan huonekorkeus on himppasen yli 3 metriä, joten valaisimissakin saa olla pituutta.

Nyt vanha valaisin odottelee uutta kotia. On muuten samanlainen kuin tämä, mutta siinä ei ole tuota punnusosaa, epäilemme ettei ole koskaan ollutkaan, on systeemiltään hitusen eroavainen tästä. Valalsin on täysin toimiva ja ehjä, ja siinä on sisäosan kirkas kupukin olemassa. Ja käy leveäkantaiset lamput. Jos olet kiinnostunut, niin laita sähköpostia sivupalkin osoitteeseen. Valaisimella on kohtuullinen hinta.

Garderobi kirpparilta

Eilinen asuvalinta oli kierrätyksen juhlaa. Päällä ei ollut alusvaatteita lukuunottamatta mitään kaupasta uutena ostettua. Kaikki eri kirppareilta hankittua. Tai sitten kyllä aloin miettiä tarkemmin, ja totesin, että nuo kaikki ylläni olevat vaatteet on yhdeltä ja samalta kirpparilta, mutta sentään eri kerroilla ostettuja. Jos sillä nyt edes on mitään merkitystä.

Vaatteitani en osta, en uutena enkä käytettynä merkin perusteella. Mutta tässä päällä olevien merkit jos jotain kiinnostaa. Sukkikset:Gina tricot, farkkuhame O.I.S, harmaa paita on Lindexin tunika jonka lyhensin itselleni sopivaksi, sekin siis kirpparilta. Musta trikoojakku me&i, tämä oli uusi, mutta sekin on kirpparilta ostettu.

 Minulla ei ole paljoa vaatteita erikseen kesäksi ja talveksi, yritän ostaa kaikki vaatteeni niin, että niitä voi yhdistellä ja käyttää vuodenajasta riippumatta. Siksi talvisaikaan pidän paljon neuleita, huppareita tai takkeja lyhythihaisten puserojen päällä. Tuo me&i:n takki on melkein unohtunut kaappiin, otin sen nyt vasta käyttöön. Onneksi otin, sehän on tosi näppärä, edestä saa kiinni yhdellä hakasella ja lämmittää aina palelevia käsivarsiani. Enemmän pitäisi muistaa laittaa pestyt vaatteet vaatekaapin perukoille ja aina käyttää niitä edempänä olevia. Nyt tulee lykättyä henkarit siihen eteen nopeasti pois silmistä, ja sitten ottaa vaatteen niiltä aina samoilta henkareilta käyttöön. On muuten tosi nopea tapa kuluttaa lempipaita puhki tällä tavoin. Kertoo eräs nimimerkillä kokemusta on. Onneksi on harrastus jonne voi laittaa päälle aina sen riepuisimman ja kuluneimman vaatteen ennen roskiin laittoa.

Sisustussunnuntai

Eilen oli laiskotuksen lauantai ja tänään sunnuntaina on sisustettu. Eteinen sai tyhjille seinille tauluja ja yhden puhelimen. Vanha puhelin oli ennen tuvassa, mutta siellä se jäi ikävästi oven taakse piiloon. Eteisessä paikka on paljon parempi. Puhelin ei ole talon alkuperäistä kalustoa, mutta on täällä sellainen joskus ollut. Puhelimesta roikkuvien vuoden 1925 ja 1926 puhelinluetteloiden mukaan tämän talon puhelinnumero on ollut 5 kun koko kylässä on ollut tuolloin jo peräti 14 puhelinta. Luettelot löysin vintiltä heti ekana syksynä kun täällä majailimme.

 Pärearkku näytti lattialla valtavan suurelta, ja sitä onkin. Siellä on nyt säilössä kaikki monot ja luistimet. Vaan kun nostin arkun eteisen vaatekaapin päälle, näyttää se todella pieneltä. Kaapin koko hämää. Opetustaulu hedelmäpuiden istutuksesta on syntymäpäivälahjani joltain vuodelta. Sen paikka on ehdottomasti esillä, ja nyt tällä kertaa vanhempien valtakuntaan vievän oven päällä.

 Eteisessä kaikki seinälle tuleva on väkisinkin hyvin korkella. Tälläinen pätkä katselee niitä pää kenossa, mutta pidemmät näkevät paremmin. Kansakoulun puutarhasuunnitelmista tein neljä taulua jotka sijoittuivat naulakon päälle. Ja kuten näkyy, on naulakko jo täynnä vaatetta ja mieleni vastaisesti ihan miten sattuu. Mutta mitäpä sitä totuutta stailaamaan, eteinen on eteinen. Peilistä kurkkiva kuvaaja ei sitten muuten ole raskaana.

 Eteisestä tuli kuvien myötä talon puutarhaisin huone jos noin voi sanoa. Ehkä yhdelle seinälle voisi vielä laittaa pari kukkakuvaa, vaikka jonkun vanhan puutarhakirjan sivuja tai jotain sellaista. Mutta muuten alkaa olla kaikki seinäpinta-alat käytössä. Puhelimen sivuun on tulossa kaappi kunhan saan sen entisöityä, ja lattialle villamatto tai -mattoja, ja sitten on eteinen täysin valmis.

Seuraavaksi olin ajatellut silittää eteisen oviverhot paikoilleen, mutta taidan siirtää silitystä lämpenevän sään takia. Jos sateet ja kurasäät jatkuu, on verhot muuten liian pian pestävässä kunnossa. Joten jään suosiolla odottamaan pakkassäitä niiden kanssa. Mukavaa sunnuntaita!

Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne alamaisimmasti

Näin sanotaan vuoden 1907 seminaarien ja kansakoulujen piirustusopetuksen komitean mietinnössä jonka huusin muutama vuosi sitten kyläkoulun huutokaupasta. Kaivoin taas pitkästä aikaa nuo opetusmateriaalit esiin, ja tosiaan, osa niistä on ajalta kun Suomi kuului Hänen Keisarillisen Majesteetinsa alaisuuteen. Opetuskansioiden tekstit kiemuraisine sanakäänteineen on jo elämys nykyihmiselle, mutta vielä suurempi elämys on kansioiden kuvat.

Nuori takoja-kansiossa opetellaan kansakoulun taontatöitä. Tämä kansio taitaa olla tuorein, se on vuodelta 1957. Yksi kauneimmista kuvista on tässä, oikeasti, jos jossain näkisin noin kauniin ja siron takkasetin, niin ostaisin heti.

 Lähes kaikki kansiot on priimakunnossa, suurimmassa osassa niistä on kaikki materiaali tallessa, osa on kuin niitä ei olisi koskaan käytetty. Vanhin kansioista on tuo yllämainuttu vuodelta 1907.

 Kuvataidekansioiden kuvia minulla on ollut esillä tuvassa, samoissa kehyksissä joissa on nyt von Wrightin lintukuvia. Olen haaveillut, että jonnekin olisi kiva saada joko taonta- tai veistokuvia esille. Esimerkiksi nämä lusikat.

 Toisaalta, eteisessä on ollut opetustaulu hedelmäpuiden istutuksesta. Sen tulevakin paikka on eteisessä, kunhan saan päätetty mille seinälle taulu laitetaan. Opetustaulun kaveriksi kävisikin ehkä parhaiten nämä kansakoulun Puu- ja kasvitarhasuunnitelmia-kansion kuvat. Näissä olisi jopa vähän väriä, opetustaulu on on yksivärinen mustalla tekstillä ja ääriviivakuvilla.

 Vuoden 1922 kieli on kaunista. Vai mitä sanotte kaunistuspuista! Olisikohan kyseessä vaikkapa syreeni. Taimilavat ovat olleet viljelyksessä jo tuolloin.

 Muutamasta kehystetystä kuvasta saisi kauniin kokonaisuuden. 

Yhdestä selkeästi jugend-vaikutteisesta kansiosta vuodelta 1914, löysin hauskan kuvan. Tai ei kuvassa ole mitään ihmeellistä, mutta itselleni ei auennut mikä esine on raparaastin. Tiedätkö sinä?

 Valituksi taisi nyt tulla nuo puutarhakuvat, mitä enemmän niitä katselen, sitä viehättävämpiä ne ovat. Viikonloppuna kehysten ostoon.

Hyvä idea

Tässä on taas kohta jossa voi hehkuttaa muiden blogien voimaa ja inspiraatiota. Miten paljon sitä olisi elämässään menettänyt ilman blogeja. Puutarhan suhteen uskallan sanoa, että se ei olisi lähelläkään mitään puutarhaksi sanottavaa ilman blogeja. Niistä ammennan suurimmat puutarhaosaamiseni ja inspiraatiot. Tämänkin postauksen vinkki on jostain toisesta blogista, mutta en kuollaksenikaan muista mistä. Jos tiedät niin vinkkaa, niin saan laittaa kunnian sille jolle kunnia kuuluu.

Toinen aiheeseen liittyvä lause on, älä ikinä heitä mitään pois. No en heittänyt, eihän nämä korit pyörineet kuin vain 9 vuotta toimettomana autotallin perällä. Mutta miten hyvän loppuelämän saivat mustikoiden turvaajina.

 Eipä pääse jänöjussit pensasmustikoiden kimppuun elleivät houdineja ole. 

 Keskeltä jäi puuttumaan yksi kori, mutta pienimmän mustikkapensaan ympärille löydän kyllä pätkän jotain verkkoa vaikka meillä on suojaverkoista krooninen pula. Mutta ihan periaatteesta en osta lisää, enkä silppua navetassa majailevaa hyvää lammasverkkoa, sitä kun voidaan vielä tarvita lampaille. Reilut parikymmentä yksittäistä suojaa saa luvan riittää tähän talouteen, ellei sitten kirppareilla tule vastaan puoli-ilmaisia vanhja lankakoreja.

Lopuksi tilannepäivitys aitan alla majailevasta supista. Ei ole jäänyt loukkuun, mutta eipä ole tullut uusia käymäläkasojakaan. Toivon, että otus olisi tajunnut oma-aloitteisesti vaihtaa paikkaa. Edes sen jälkeen kun kävin kovaäänisesti paukuttamassa aitan lattioita elukan häätääkseni. Toivottavasti tepsi.

Kirjarakkautta

Elämäni pitkäkestoisimpia rakkaustarinoita ovat kirjat. Lapsuudesta muistan, että koskaan en saanut lukea tarpeeksi, omasta mielestä viikonloput ja lomat olisi voinut lukea aamusta iltaan, mutta vanhemmat oli toista mieltä, piti mennä ulos, tehdä kotitöitä tai jotain muuta tavattoman tylsää. Kirjojen kanssa ei ollut, eikä ole koskaan tylsää.

Kirjoja minulle on kertynyt ihan kiitettävä määrä, satoja. Mutta iän karttuminen on tuonut jotain mukanaan. Eteisen tyhjennyksestä alkanut into hankkiutua kaikesta turhasta eroon, on laajentunut kirjoihin. Isännänhuoneen ja vanhempien valtakunnan notkuvat ja pölyiset kirjapinot saa kyytiä, ja säästän vain ne kirjat josta oikeasti pidän, ja sen yhden jossa on mummon omistuskirjoitus. Ja no, ehkä muutaman muunkin säästän.

Operaatio kirja on edennyt vaiheeseen valitse. Nojatuolissa uusiin koteihin lähtevät, ja lattialla osa minulle jäävistä kirjoista.

Lasikaappiin mahtui taaskin vain osa ja nyt minua häiritsee Remekset tuolla Gabaldonien ja Utrioitten seassa. Ja pois en voi siirtää, sillä kirjat on ehdottomasti oltava aakkosjärjestyksessä. Ehkä sittenkin kuitenkin siirto. Isännänhuoneen kaapissa on vielä viisi laatikollista kirjoja, joten luulen, että löytyy jotain aiheeseen sopivampaa Remesten tilalle. Alahyllyn tietokirjoihin en koskenut, ne on kaikki tärkeitä joko minulle tai miehelleni.

 Loput mitkä eivät mahtuneet lasikaappiin, pitää mahtua tuohon takan viereisen kaapin päälle. Mallasjuoman vanhat limulaatikot on oivia kirjahyllyinä. Ja niiden eteen mahtuu kuten ennenkin vielä yksi rivi kirjoja.

Nyt vain nopeasti kirpparipaikkaa varaamaan ennen kuin tulen katumapäälle.

Kirjoihin kiintyy.

Kaksi apulaista

Mummin mussukka joutui heti lauantaiaamusta töihin. Mummi ajatteli, ettei tässä maailmaa pysäytetään vaikka pieni on kylässä, vaan tehdään kotihommia ihan normaalisti. Vuorossa oli isännänhuoneen mattojen tuuletus. Pieni mies sai toimia työnjohtajana hiekkalaatikolta käsin. Hyvin sujuikin mattojen paukutukset kun johtotyöt oli kunnossa. 

Tämän toisen apulaisen touhuista ei voi sanoa samaa. Otto-kissan mielestä matot olisi pitänyt tampata niin että hän istuu ylhäällä maton päällä. Ei ihan toimiva suunnitelma.

Matot on nyt kuitenkin tampattu ja paikoillaan lattialla. Pieni meni päiväunille ja nyt mummi hörppää kupin teetä ja samalla hoivaa Almaa joka on osoittautunut mustasukkaiseksi mummin mussukalla. 

Ei oo mun juttu

Olen sen sanonut varmasti joka syksy blogin historiassa, mutta sanonpa taas. Syksy ei ole mun juttu, en pidä siitä. Syksy on vain enne talvesta josta pidän vielä vähemmän kuin syksystä. Inhoan kylmää ja kalseaa. Toki, onhan ruskan värit kauniita sen hetken kun puissa on syysväriset lehdet, mutta sen jälkeen on vain mustaa ja rumaa. Ja onko mitään masentavampaa maisemaa kuin mustat, lumipeitettä odottavat kyntöpellot. Ei ole.

Mutta pidän tai en, kävin silti kuvaamassa syksyistä puutarhaa. Ja jos jotain positiivista on, on se, että tänä syksynä on ollut mukavan paljon kunnon haravointikelejä. Vielä ei ole koko urakka valmis, mutta lähellä ollaan.

 Muutenkin puutarhatyöt on kuivan syksyn takia hyvällä mallilla. Vielä muutama suojaverkko herkimpien taimien ympärille, niin sitten on miltei kaikki valmista. Grillikin on sisällä kerrankin ennen ensilumia.

 Nyt kalju ja alaston koristeomenapuu teki ihan hurjasti hedelmiä tänä vuonna. En ole vielä onnistunut selvittämään mitä lajiketta se on, tekee kuitenkin piskuiset keltaiset hedelmät. Ja on kasvanut, kuten kuvasta näkyy, todella suureksi puuksi.

 Türin penkki on komeissa väreissä. Vaahtera oli valinnut syksyn teemaväriksi keltaisen. Ei yhden yhtään punaista lehteä.

 Kasvihuone on tyhjä yhtä tomaattia lukuunottamatta. Sen jätin testaukseksi kuinka kypsyvät vähällä valolla. Tulos: eivät kypsy, saa lähteä kompostiin. Kasvimaa on käännetty ja peitetty kerroksella lehtiä. Mansikkamaan uusimisen jätin suosiolla kevääseen, nyt ei vaan enää  jaksanut.

 Joutsenia ja hanhia lentää päivittäin peltojen ylitse. Harmittaa kun lähipellot kynnettiin niin aikaisin tänä vuonna, nyt linnut eivät enää laskeudu iloksemme pelloille kaakattamaan.

 Luumulehtokin on huollettu odottamaan talven tuloa. Katkoin siperiankurjenmiekkojen lehdet ja silppusin ne mullan peitoksi, loput perennat silppuan vasta keväällä. Laatikot on tyhjennetty kuolleista kasveista ja multa käännetty.

Yhdestä luumulehdon kasvilavasta tein koelaatikon. Siellä on nyt amurinvaahteran ja monen muun kasvin siemeniä kokeilussa. Ennen olen laitellut siemeniä jonnekin kukkapenkin reunaan, ja sitten autuaasti unohtanut mitä olen laittanut ja minne. Nyt odotan josko yritykset kääntyisivät onnistumiseksi kun on yksi ja selkeä paikka jonne heitellä siemeniä. Rikkaruohojen kanssa saa ehkä olla tarkkana, etten poista mitää tarkoituksellista istutusta.

Ai niin, pihaan on tullut myös loukku. Toistaiseksi saalis on ollut kaksi kissaa (omia), eikä yhtään supia. Mutta odotellaan, voi kuulemma kestää parikin viikkoa että menevät edes lähelle loukkua.

Pieni on kaunista

Mummit, ne höpsähtäneet vanhemman puoleiset naisihmiset, mitäpä eivät tekisi mummin mussukoiden eli lastenlastensa eteen. Tämäkin mummi löysi kesällä pihakirppikseltä kaatopaikkakuntoisen minituolin. Myyjä antoi tuolin kaupan päälle kun kunto oli muka niin hurja. Mutta entisöijän silmissä tuoli oli täydellinen projekti, ja helppo kuin mikä korjata. Ja olihan asia niin, että kun se pieni mussukka tulee kylään, pitää Hänellä olla eteisessä oma tuoli jolla istua puettaessa.

 Tästä näkee tuolin mittasuhteet aikuiselle sopivan tuolin rinnalla. Minituolin tekijä on ollut taitava, ei huoju eikä heilu yhtään, ja mittasuhteet on hyvät.

 Mummin mussukkaa on pyydetty viikonlopuksi yöhoitoon, siihen asti tuolilla saa olla lyhty jonka sain lahjaksi pari vuotta sitten.

 Tuolin hioin, uusin istumaosan ja maalasin samalla harmaalla kuin suuren vaatekaapin. Tummaksi petsattu olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta kun tuoli on ollut aina maalattu, niin maalia pintaan tälläkin kertaa. Tuon kammottavan tammijäljitelmä laakaoven kanssa elellään viimeisiä aikoja. Löysin vihdoin ja viimein siihen kohtuuhintaisen vanhan lasiaukollisen peilioven. Karmit tosin joudumme tekemään itse, ja oven vaihto on enää niiden valmistumisesta kiinni. Uusi ovi on joskus maalattu uudestaan, joten en joudu tekemään sille muuta kuin pesemään pölyt pois.

 Eteisen valot toimii liiketunnistimella, mutta silti minusta on kiva, että näin pimeään aikaan huoneessa on jokin pysyvä valo. Ja kissojen takia joskus on pakko ottaa liiketunnistin pois päältä, muuten valot räppäävät koko ajan päälle ja pois. Te muut kissanomistajat kyllä tiedätte millaista se on.

 Tässä vielä kuva tuolista ennen kunnostamista. Valkoisen maalin alla oli tummansinistä ja vihreää. Ja tuo istuinosa oli niin haperoa vaneria, että sitä ei saanut enää kuntoon. Ja minusta ohut vaneri nyt muutenkin on ehkä vähän huono valinta tuolin istuinosaksi. Käytetyllä varaosalla mentiin kun tein löydön aitasta. Siellä majailevassa 1960-luvun kirjahyllyssä on ohuet liimapuiset hyllylevyt. Yhdestä sellaisesta sai sahaamalla juuri oikean paksuisen istuinosan tuoliin. Mittasuhteetkin parani vanerilevyyn verrattuna.

Näin pieniä ja kauniita löytöjä saisi tehdä kirppareilta useamminkin. 

Väsyneitä

Alma rakastaa ulkoilua. Pihalla juostaan, vaanitaan, jahdataan lehtiä, syödään ikkunoihin törmänneitä tinttejä, vaanitaan taas vähän lisää ja haetaan leikkikaveria. Siis touhua on koko ajan. Sisälle kun tullaan, on väsymys totaalista. Nukkumapaikaksi kelpaa melkeinpä kolo kuin kolo, mutta yksi lemppareista lepopaikaksi on käsityökorini. Mikäs sen parempi alunen, kuin lankakerät ja korjaamista odottavat villasukat.

 Minua taas vaivaa jonkinlainen syysväsymys. Todennäköisesti osasyynä on alhainen hemoglobiini, pitäisi kai käydä mittauttamassa arvot. Pakolliset hommat jaksaa tehdä, mutta ei mitään ylimääräistä. Viikonlopun vietin siskon luona pienellä lomalla, ihana nukkua pitkään, syödä valmiissa pöydässä ja vain olla. Otin tietokoneen mukaan, mutta siinä se oli laukussaan täysin koskematta. Pieni loma netistäkin tekee aina hyvää.

Tämän viikon mehunkeitossa minulla oli mukana hyvä apulainen. Marjakulhosta oli hyvä tarkkailla sokerin määrää ja mehun oikeaa lämpötilaa. Alma on kissa joka rakastaa kaikenlaisia koreja, laatikoita ja kulhoja. Kaikki pitää koeistua tai nukkua.

Ensi viikolla sentään on lasten syysloma. Itselläni on töitä, mutta vähän helpommalla pääsen kun ei tarvitse laittaa ketään aamulla kouluun, eikä tarkistaa kenenkään läksyjä. Ja jouluun asti kun jaksaa, on minulla luvassa miltei kolmen viikon loma. Enpä olekaan lomaillut jouluna niin pitkään varmaan koskaan.

Pähkäilyä lasikuistin valoista

Eteisen remontin ohessa tapahtui lasikuistille jotain erittäin odotettua ja mullistavaa. Sisempien pariovien viereisiin päätyihin tuli pistorasiat. Siis kaksi kappaletta, yksi kummallekin puolelle. Mikä tarkoittaa sitä, että saan kuistille vihdoin ja viimein koristevalot. Siihen se helppo osuus sitten jääkin. En osaa yhtään ajatella millaiset valot kuistille laittaisin.

 Valintaa toki haittaa se, että kuistin maalien rapsutus on kesken. Äitini virkkaamat pitsiverhot on otettu toistaiseksi pois, eikä kaikki verhotangotkaan ole paikoillaan. Kaikki odottaa ikuisuusprojektin, eli maalien pois rapsutuksen valmistumista.

 Ja ehkä kuisti pitäisi taas siivota, on omenalaatikkoa, poltettavaa paperia, tapetin palasia ja kaikkea muuta mikä ei oikeasti kuistille kuulu. Mutta niihin valoihin. Jotakin kiinni verhoihin? Jokaiseen ikkunaan oma valo, esim. pallo? Köynnöstä, kaapelia vai kynttilöitä? On tämä muka nyt niin vaikeaa.

Kaikki neuvot ja vinkit kelpaa!

Puutarhatarpeita

Puutarhassa tapahtuu kummia, sitä on alkanut joku käyttämään suureen tarpeeseensa. Minun rakkaasta puutarhassani on tullut jonkun otuksen käymälä. Jätöspoliisin ominaisuudessa syylliseksi taidetaan arpoa joku sorkallinen eläin. Vai onko muita jotka voivat jättää nurmikkoon tällaisia jälkiä? Jälkien lisäksi on ilmiselvästi menty suojaan aitan alle. Mutta tuskin sinne mikään peura tai kauris menee? Tai sitten asialla ei ole mitään tekemistä kasojen kanssa. Ja sitten ne itse kasat. Tunnistatko minkä eläimen. Oranssit on joko pihlajajanmarjoja, ruusunkiulukoita tai kompostista nyysittyjä tomaatteja. Eli kaikki tunnistusvelhot, kuka jättää kasojaan puutarhaani?

Lopuksi vielä pahoittelut jos kuvat ja tekstit on sekaisin, jouduin näpyttelemään tämän kännykällä. Jätöskuvan ei pitänyt tulla ekakdi, mutta siinä se nyt on. Kuvan valkoinen lätkä on kännykkäpussini ja antaa mittasuhteet kasoille jotka ei ole mitenkään pienet.

Tyttövauvalle

Viime viikko oli melkoisen hektinen. Jokaiselle illalle oli ohjelmaa ja päivät tein normaalia 9,5 tunnin työpäivää. Keskiviikkona pidin kyllä vapaapäivän, mutta senkin käyttö oli tarkkaan ohjelmoitu. Ei haitannut, tekeminen oli mieluista. Sain vihdoin ja viimein ommella valmiiksi eräälle pienelle tyttövauvalle lahjaksi tulevan peiton.

Kaikki kankaat ovat taaskin omista varastoista. Näinä hetkinä ei tunnu yhtään pahalta, että on joskus hamstrannut kankaita pitkin maailmaa, enpä olisi kangaskauppaan ehtinyt. Tässä peitossa on ainakin Thaimaasta tuotua kangasta, mutta myös itse värjättyä, uusiokäytettyä kangasta.

 Peitto on tehty kokonaan 8x8 cm neliöistä. Reunuksesta tein hyvin kevyen, siitä pinkimpi raita on omaa värjäystuotantoa.

 Sävyistä tuli hyvät, vaikka osasta kankaista epäilin, että kuinkahan sopivat joukkoon. Tälläkin kertaa kannatti olla rohkea ja ottaa tuokin ruudullinen lila mukaan. Tasapainottaa hyvin muuten niin kukikkaita kankaita.

Kangasvarasto hupeni ihan hyvin punaisten kankaiden osalta (olen järjestänyt varaston värien mukaan), mutta silmäilin muutkit värit läpi. Siivouksen kangaslaatikot ainakin vaativat, ja silppulaatikko olisi syytä käydä kunnolla läpi. Joko ommella palaset pois tai etsiä joku joka tarvitsee niitä minua enemmän. Ompelutarvikkeille suunnattu kaappi nimittäin pursuaa jos jonkinlaista kankaanpalaa ja tarviketta. Taidan uhrata puuhalle yhden vapaapäivän vielä tämän syksyn aikana.