Plääh!

Se ois niinku vappu! 

Ja loppuviikko vapaata.

Ottakaahan yhtä rennosti kuin täällä!

Ryyppylasit

Taidan olla jemmaihmisten sukua. Äitini poikkesi jemmaihmisestä vähän sivuun ja nuohosi kaappejaan tyhjäksi. Oli ryyppylasit uutta kotia vailla. Arvaatte jo varmaan mistä saivat uuden kodin. Äitini on saanut lasit jo kymmeniä vuosia sitten mummoni äidin siskolta. Minäkin muistan tuon Aili-tädin ja vierailut siellä. Muistan talon keittiön, ja sen kulmakaapin missä oli aina lapsille keksejä. Muistan kyllä sen terrierinkin joka puri naamaani samaisen keittiön pöydän alla. Sali oli ihmeellinen huone, ja pikkutytön mielestä täynnä aarteita. Vanhoista valokuvista päätellen, olisin samaa mieltä tänäkin päivänä jos sali olisi samassa kuosissa vieläkin.

Ryyppylasit tietää ryyppylaseiksi ainakin laatikosta jossa vanha teksti vielä hentoisena näkyy:

 Laatikko ja sen pehmusteet kätkee sisäänsä kymmenen kappaleen aarteen. Ikää taitaa olla kaikilla osapuolilla ihan yhtä paljon. Laatikossa on jopa sellainen vanha menneiden aikojen tuoksu tallessa.

 Lasit ovat Riihimäen lasin valmistamat, mallin nimi on Savoy. Alkuperä on jossain 1930-1940 luvulla.

Toistaiseksi pakkaan lasit hellävaraisen käsinpesun jälkeen takaisin laatikkoonsa. Otetaan se ryyppy myöhemmin ja pidetään lasit perintönä taas ainakin kolmen sukupolven päähän.

Kadonnutta lihasta metsästämässä

Viikonlopun upeat säät ovat tarkoittaneet kahden päivän ahkeraa puutarhassa puuhastelua. Samalla on tullut todettua, että onhan ne talvella sohvan pohjalla kadotetut lihakset tallessa. Haravointi, lapiointi, kalkin levitys, kitkeminen ja kaikki mitä sain viikonloppuna aikaiseksi, on ollut mitä tehokkainta jumppaa. Kyykkyyn, ylös, kyykkyyn, ylös liikettä on tullut tehtyä satoja kertoja minkä kyllä huomaa reisissä. No, tämä kipu on vain kivaa.

Tänään keskityin lähinnä kasvihuoneen ympäristöön. Varsinaisella kasvimaalla on vielä liian märkää tehdä mitään, mutta onhan tuota hommaa silti. Yrttipenkki on siivottu ja valmis sopiville istutuskeleille. Penkin nurkkaan siirsin haljenneen saviruukun tarkoituksena laittaa siihen parsaa. Saila Saaripalsta-blogista tietää innoituksen syyn, nimittäin uuden kirjansa ansiota tämä idea on, siinä oli laitettu pohjattomaan ämpäriin minttua joka tykkää levittää juurensa turhankin laajalle. Parsaa tai kukkia tulee, ruukun voisi tosin suoristaa.

 Välillä piti käydä ihastelemassa vasta pestyä kasvihuonetta vähän kauempaa. Toinen syy tuohon kuvauspaikkaani on nuo vasemmassa reunassa pilkottavat vanhat perustuskivet jotka kaivettiin kasvimaalta pois sitä laittaessa. Minulla on idea kivilohkareiden uudesta paikasta, mutta vielä pitää puhua mieskin idean taakse.

 Yrttipenkissä kasvanut ja turhan suureksi rönsyillyt lipstikka sai uuden kodin kivikehän sisältä. Kiviä on maan sisällä runsaasti ja toivottavasti estävät ei-toivotun juurirönsyilyn. Kaksi raparperia saivat kurjenmiekkojen kuivat varret katteekseen. Tämän idean tajusin siinä kurjenmiekkoja siivotessani. Ihan hullua heittää navetan taakse hyvää kateainesta ja sitten raahata sitä toisaalta (kaupasta) kotiin.  Saas nähdä oliko toimiva idea.

 Lipstikka on sinnikäs eikä ollut siirrosta moksiskaan. Puskee uutta vartta minkä kerkeää.

 Kasvihuoneeseen laitoin jotain uutta Kekkilän mainoslehden innoittamana. Ei nyt ihan jalallinen viljelylaatikko, mutta aika lähellä. Eikä maksanut mitään. Ja ehkä enemmän tämän puutarhan tyyliin sopivaa kuin uudenkarhea valmisloota.

 Aitasta löytyi näppärä vanha kukkapöytä. Navetassa on lautaa ja seuraavaksi siihen päälle voisi askarrella pienen laatikon. Tai sitten jättää pöytä näin, ja laittaa istutukset ruukkuihin siihen päälle. Tavoitteena on saada salaattia ilman etanoita.

Tavallisen työpäivän mittainen aika puutarhassa ei kummasti tunnu yhtään missään. Sitä joutuu ihan pakottamaan itsensä sisälle taloon iltapuuhiin. Valoakin riittäisi vaikka kuinka pitkälle iltaan. Loppuviikolle kiitos lisää samaa säätä!

Cream

Melkoisen mukava vapaapäivä taas kerran. Ensin pikkasen terveysasioita, ja sitten vaateostosten kautta kampaajalle. Vaateostoksilta palasin autoon vaalean paperikassin kera, ostin itselleni ensimmäistä kertaa Creamin vaatteita. Päijät-Hämeestä, Nastolasta löytyy putiikki jossa on kattava valikoima Creamin vaatteita  ja asusteita, netistä löydät putiikin tästä *klik*.

Uuden paitani väri on sand, ei yhtään oma värini, mutta uusien hiusten kanssa jopa ihan ok. Paidan alle ostin topin jonka pitsihelma saa vilkkua paidan alta.

 Paidassa oli toisena värivaihtoehtona tummempi harmaa, minulle turhan talvinen väri näin kesän korvilla.

 Kassissa oli kolmaskin vaate. Puolipellavainen jakku lämpimiin kesäpäiviin joita toivottavasti on tulossa ensi kesänä mahdollisimman monta. Tässä muuten yksi syy miksi en tykkää ostaa vaatteita netistä. Toppi on kokoa S, paita kokoa 38 ja jakku kokoa 40. Ja kaikki saman merkin vaatteita. Arvo nyt sitten pelkän kuvan perusteella mikä koko on sopiva, kun se takuulla heittelee joka vaatteen kohdalla.

 Lopuksi vielä kuva pienestä kotitiikeristä joka oli loistava kuvausapulainen. Utelias ainakin jos ei muuta.

Kampaajalla tein rohkean päätöksen, ja hiukset on leikattu tällä kertaa niin, että en saa niitä kunnolla ponnarille jolla hiukseni yleensä keikkuvat. Ajattelin, että nyt on aika opetella muitakin tyylejä.

Uusi olotila

Pihan lumet ovat sulaneet lukuunottamatta kattolumien kasoja. Se taas tarkoittaa sitä, että allekirjoittaneella on uusi olotila, puutarha. Viikonloppuna vietin kaksi päivää täysin pihalla pikaista kaupunkireissua lukuunottamatta. Harava, lapio ja oksasakset oli niin ahkerassa käytössä, että nyt on kädet rakkuloilla tottumattomuuttaan.

Ensimmäinen kukkapenkki on siivottu ja kantattu. Lähikuvassa näkyisi pienen pienet pionin alut, iiris, ukonhattu ja harmaamalvikki. Ne ainakin selvisivät talvesta hengissä.

 Vanhan maakellarin rinteen syreenit saa keväisin oksakurituksen. Tykkään pitää ne kuvan mukaisina pystypensaina, mutta syreenit eivät ole samaa mieltä. Joka vuosi maasta putkahtaa juurivesaa sieltä täältä. Nyt tein karsinnan niin, että ruohonleikkuri saa hoitaa ei toivotut kasvustot.

 Koiranheisi on tähän asti kasvanut rikkaruohojen keskellä, osin joutomaalla. Eilen kitkin alustan, laitoin sanomalehteä alle ja purua päälle. Toivotaan, että auttoi ja heisi saisi kasvaa rauhassa. Vaikka marjat on myrkyllisiä, niin heisi ja lapset ovat pärjänneet keskenään hyvin. Kasvaa kaukana varsinaisesta leikkipihasta.

 Hyvänä apulaisena tänään ja eilen illalla oli oma puutarhasmurffini. Puuttuu vain valkoinen pipo.

Huomiseksi on luvattu sadetta, joten voi olla että puutarhaan ei ole asiaa. Luvassa on töiden jälkeen joka keväistä kesäkenkien ostoa pojille. Puuha josta en pidä yhtään, ja pojat vielä vähemmän.

Tulevaa pöytähonkaa?

Olen ihan hulluna puihin. Jokainen tämän talon pihan puista tuntuu kuin ystävältä, ja voin paljastaa, että jopa juttelen niille. Puiden karsiminen aiheuttaa suurta tuskaa, ja sisin itkee verta joka kerta kun tontilta kaatuu puu. Valitettavasti niitä on kaatunut kymmeniä, ja kaatuu lisää. Vastoin toivettani, on omasta puolen hehtaarin metsästä kaadettu puita tulevien talvien polttopuiksi. Aina ei saa mitä haluaa, ja onhan se järkevääkin ottaa puut sieltä mistä edullisimmin saa, eli omilta mailta. Ehkä totun ajatukseen kaljummasta metsästä pikku hiljaa.

Puurakkaus näkyy myös siinä, että otan kaikki omalta maalta löytyvät sellaiset puun taimet talteen jotka kasvavat väärässä paikassa, kuten kukkapenkissä. Toissa kesänä laitoin niityn reunaan kaksi mäntyä ja pari kuusta. Eilen sain aikaiseksi suojata puut heiniltä. Konsti on helppo jos on vain muutama taimi suojattavana,  hehtaarien metsän kanssa jo vähän eri juttu.

Otetaan kottikärryllinen sahanpurua liiterin pohjalta (mukana tulevat kissanpökäleet ei haittaa),  ja lehtikorista pari sanomalehteä.

 Lompsitaan kottareiden kanssa niityn reunaan, etsitään taimi. Samalla vältetään katsomasta kuvan vasemmassa yläreunassa näkyvään puidenkaatoalueeseen, ei tule harmitus.

 Ensin sanomalehteä tiiviisti taimen juurelle. Jos ei ole sanomalehteä, niin pahvikin käy.

 Lopuksi vielä iso kasa sahanpurua sanomalehden päälle niin, että lehti peittyy kokonaan. Seuraava sade tiivistää purun matoksi joka estää heinän ja muiden taimea tukahduttavien rikkaruohojen kasvun.

 Viimekseksi kuva tontillamme virtaavasta puropahasesta. Haaveilen, että joskus olis aikaa ja voimia rakentaa pieni ja sievä silta puron ylle. Tuohon kohtaa missä näkyy kaadetun koivun latva puron päällä. Puron loppupäätä voisi vähän padota jotta siinä olisi vettä koko kesän kuivinakin kausina.

Tänä kesänä on tarkoitus pelastaa iso määrä koivun taimia navetan edestä pois. Mietinnässä on, istutanko ne samalle niitylle, vai jonnekin ihan muualle. Tyhjää maata onneksi riittää.

Ei lasten läsnäollessa

Taloustöihin lukeutuu joskus puuhia joita ei voi tehdä parin vilkkaan ja kaikkeen ehtivät pojan kanssa. Yksi sellainen työ on pöytätasojen vahaus. Syystäkin homma on venynyt 2,5 vuoden päähän edellisestä, ja tasot olivat päässeet himmeiksi, ja vaha osin täysin pois kuluneeksi.

Eilen lähti pojan viikarit viikonlopuksi mummolaan, ja minä käärin hihat, ja aloin töihin. Himmeän pinnan tilalle kiiltoa.

 Osmon läpikuultava vaha on erittäin riittoisaa. Tällä yhdellä ja ainoalla pienellä purkilla olen vahannut silloin 2,5 vuotta sitten kaksi pöytää, tiskiallashässäkän tason ja seinäkaapin. Purkin pohja riitti tämänkin kertaiseen vahaukseen, ja tippa vielä jäi.

 Kuvassa on vahattu puoli pöytää. Kirkas pinta käsiteltyä, ja himmeä käsittelemätöntä. Mieletön ero.

 Väliin ihan pakko laittaa kuva miten tiheäsyisestä männystä pöydän kansi on tehty. Kansi on kahdesta lankusta, epäilemme, että samasta puusta. Vuosirenkaita on täysin mahdoton laskea, ovat niin tiheästi, mutta karkeasti laskien, pöytään on käytetty vähintään 250 vuotta vanhaa honkaa. Mistä saa sellaista puuta nykyaikana, ei mistään.

 Nyt pöytä on vahattu kertaalleen ja jo kuiva. Mietin, että tekisinkö toisen kerroksen kun kerran vahaa on jäljellä. Villikot palaa kotiin vasta huomenna, joten kuivumisrauhakin olisi.

Kuva ei ihan tee oikeutta pöydän silkinhimmeälle pinnalle, mutta kaunis se on, eikä kiillä liikaa. Ja kulkee taas tiskirätti köykäisesti vahatulla pinnalla.

p.s. Tänään bongattu kevään ensimmäinen nokkosperhonen, ja kurkipariskunta. Kevät etenee!

Kunnostukseen?

Navetan vaja-osio on syönyt sisuksiinsa tavaraa sähköliedestä lumikolaan. Ihan siitä kamalimmasta rojunurkasta en ottanut teidän perjantairiemuksi kuvaa, mutta jotain kuvia saatte, puoli vajaa on siivottu eilen ja tänään.

Vajan seinällä oleva kaappi tuli talokaupan kylkiäisinä. Rengin, vai isännän oma kaappi?

 Kaappi on ilman takaseinää, ja muutenkin jo melkoisen kulahtanut. Yläreunaan on näköjään pesiytynyt ampiaisyhdyskunta, alempaa löytyy puutarhaan liittyvää romua.

 Lohjenneesta kohdasta selviää, että peilitkin on umpipuuta. Siis vanha kaappi. Väreinä on ollut ennen krakeloitunutta harmaata, ainakin vihreä ja punainen. Öljymaalikerroksista päättelisin kaapin maanneen vajassa jo melkoisen kauan. Muutoin se olisi sudittu jossain vaiheessa lateksilla nykyajan mukaiseksi.

Ehkä vielä ei kannattaisi haaveille kaapin ottamisesta kunnostusprojektiksi sillä lasikuistin ikkunoita riittää vielä hyväksi aikaa, mutta haaveilen silti. Tästä saisi kauniin kaapin tupaan, tai vaikka isännän huonetta koristamaan. Paikka löytyy ihan taatusti, ja muutoinkin pelkään, että vajassa kaappi on ennemmin tai myöhemmin lopullisesti mennyttä. Joten laitetaan kunnostettavien huonekalujen jonoon sinne etusijapaikoille.

 Kaapista innostuin taas siivotessani vajan leluseinämän kesäkuntoon. Talvilelut sisään, ja osa kesäleluista ulos. Pahimman kura-ajan päätyttyä otetaan käyttöön loputkin kesälelut. Ja on tuohon tulossa seinän viereen vanha metallijalkainen arkistokaappi ystävältäni. Metallijalkainen siksi, että vajassa on maapohja, ja juuri se arkistokaappi siksi, että muutoin olisi päätynyt tarpeettomana kaatopaikalle. Kaappiin saan mahtumaan kesälelut paremmin talviajaksi, eivät pyöri lattialla jota routa möyrii talvisin ja keväisin ihan mukavasti.

Yksi kevättyö on suoritettu, jokohan pääsisi vappuna haravoimaan? Useamman päivän sade on hävittänyt lumet ihan silmissä. Vielä kun saadaan näkyviin kuivaa maata, niin kevät on oikeastaan jo kivan pitkällä.

Päivän piristäjät

Ulkona on, sanoisinko harmaata. Harmaata maassa, ja harmaata taivaalla, ja onhan siellä vähän vettäkin. Piha tulvii ihan kivasti tuolla postilaatikoilla päin, ja sehän tietää, että meidän kaivovesi on taas kuin sillä kerran nautitulla ja ulos tulleella nesteellä väritettyä. Vaan ei haittaa, vesi kulkee kotiin kanisterissakin.

Sisällä ei ole harmaudesta tietoakaan kun meillä asuu neljä pientä ilopilleriä, tai ehkä ennemminkin neljä pientä väkkärää. Vauhtia on melkein kuusiviikkoisilla pennuilla hirmuisesti. Osaavat hyppiä sohvalle ja sieltä pois, jahtaavat toisiaan ja leikkivät leluilla. Toinen oransseista osaa jo kehrätä kun sitä silittää. Eikä näiden vilistäjien kanssa tule aika pitkäksi.

Kuvaaminen vain on minun pokkarilla aivan mahdotonta. Järkkäri voisi olla kova sana liikkuvan kohteen kuvaamiseen. Sen puutteessa, tässä muutama kuva pennuista sillä ihan tavispokkarilla.

 Iineksen ja pentujen imetyshetket on vaan jotain sellaista jota ei ikinä kyllästy seuraamaan. Enää ei koko pesue mahdu pentulaatikkoon, joten nisähetket vietetään yleensä isännän huoneen matolla. Iineksen rentoudesta ja luottavaisuudesta kertoo se, että imetys tapahtuu ihan siinä keskellä mattoa, piiruakaan ei väistetä.

 Jokainen pennuista syö jo kiinteääkin ruokaa, mutta hauska on huomata miten jokaisella on erilainen maku. Yksi tykkää vain raksuista, toinen syö ihan himona märkäruokaa, ja kolmas on ainut jolle kelpaa turkkilainen jogurtti. Raaka liha maistuu kaikille paitsi hieman nirsolle mustavalkoiselle pennulle. Sen lempiateria koostuu edelleen maidosta ja silmänlumeeksi voi närppiä vähän raksuja ettei se oma ihminen huolestu liikaa ja laita alvariinsa puntariin.

Kauppalistalla lukee joka kerta kissanhiekkaa, pennut ovat oppineet hienosti käyttämään omaa laatikkoaan. Vahinkoja ei ole sattunut ihme kyllä yhtään. Tai sitten ne pisut ovat vielä yllätyksinä jossain piilossa. 

p.s. Sopuli-faneja varten yritän ottaa pandamaisen suloisesta neidistä ihan omat kuvat. Näihin kuviin ei kattineiti jostain syystä päässyt.

Juuret

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiinnostaa kuka olen, ja mistä tulen. Eräällä tavalla olen myöhässä oman juuristoni kartoituksessa, isovanhempien sukupolvi on poissa, ja paljon tietoa meni hautaan heidän mukanaan. Osa juuriin liittyvästä tiedossa on tallessa, ja toivottavasti siirtyy tulevillekin sukupolville.

Kesälle olen suunnitellut retkiä hautuumaille. Iso osa omia juuriani löytyy Lahden vanhalta hautausmaalta, lisää juuria on saatavilla Rautalammin mailta. Molemmissa aion vierailla kynän, paperin ja kameran kanssa. Samalla menneitä polvia muistellen.

 Osin olen jo aloittanut kartoitustyön. Sain lainaksi mummoni aikoinaan kokoaman valokuvataulun. Otatin kuvasta kopion itselleni, ja teetin siitä lähes samanlaisen taulun kuin alkuperäinenkin oli. Lisäksi kasasin nippuun jo olemassa olevat kirjalliset tiedot molemmista juuristani, niin hämäläisistä kuin savolaisista joita on selvitetty jopa 1600-luvulle asti. Mikä onni on asua maassa jossa ihmiset ovat olleet aina kohtalaisen hyvin kirjoissa ja kansissa.

 Yksi taulun helmiä on kuva veljeksistä, vuodelta n. 1890. Keskimmäinen poika Teodor on isäni äidin isä. Onkohan edes yhtään samaa näköä?

 Taulu taitaa kuulua tällä hetkellä sinne rakkaimmat aarteet-kategoriaan, ja ihan syystä.

Tädeiltäni olen kysellyt lainaksi lisää vanhoja valokuvia ja kansioita. Koska jakajia on monta, ei kuvia liikene kaikille, mutta onneksi nykytekniikka auttaa, ja kaikki on kopioitavissa. Voiskohan sitä teettää itselle oikein perinteisen albumin paksuine kartonkilehtineen ja mustavalkoisine valokuvineen. Olisi ainakin hieno!

Keinutuolin kesäilme

Eilinen sadepäivä piti käyttää hyödyksi miltei yötä myöten. Illalla kahdeksan jälkeen sain inspiraation ommella salin keinutuoliin kesäisemmän päällisen. Ideanpoikanen muhiutui mieleen jo viikko sitten vanhaa pöytäliinaa korjatessa.

Vanhaa liinaa on hankala korjata siististi uudella pellavalla. Näkyy ja erottuu, suorastaan paistaa silmiin. Niinpä kun kerran tarvittiin paikkapalaa, sain sen toisesta vanhasta korjauskelvottomasta liinasta. Loppuliina jalostui mielessä keinutuolin tyynyksi. Kaikki tyynyn tarvikkeet löytyi omista kätköistä, sisustaan puuvillavanulevyä, varsinaiseksi tyynyksi valkaisematonta pellavaa, pahasti revennyt vanha pöytäliina ja ompelulankaa.

 Tämän ompelu sujui ihan eri tahtiin kuin verhojen. Ei tarvinut purkaa, ja mittauksetkin osui heti nappiin.

 Leikkasin pöytäliinasta siihen kirjaillut kukat ja lehdet irti, ja aplikoin ne pellavakankaalle. Apuna käytin kaksipuoleista liimakangasta. Osa kukistakin oli revennyt, mutta käytin nekin hyödyksi.

 Ihan sopiva tuli, ja littana kuten ajattelinkin. Vielä on ajatuksena laittaa tyynyn kulmiin tupsut heilumaan. Niitä varten täytyy käydä omat lankavarastot ensin läpi. Jos en omista mitään sopivaa, ostan tupsut seuraavalla kaupunkireissulla. Lahdessa on ihana kivijalkamyymälä Neppinappi josta löytyy kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ompeluun. Puotiin on minulla muutakin asiaa, yksi kunnostusvuorossa oleva kirppariliina odottelee reunapitsiä reunoihinsa. Äidin eikä minun varastoista ei löytynyt neljää metriä sopivanlaista pitsiä.

Taustalla näkyvä lampaantalja ei jää tuohon, vien varastoon ja toivon ettei uusi talvi tule vielä pitkään aikaan.

Pukujen loistetta

Paikalliset Lions-naiset järjestää kerran vuodessa hyväntekeväisyystapahtuman/messut joita olin tänään ensi kertaa seuraamassa. Paikalle menin hyvän syyn takia, oma tytär oli esiintymässä pienessä muotinäytöksessä.

Asuja oli bikineistä hääpukuun, blogiin valitsin kuvat joissa tyttärellä on esim. vanhojentanssipuvuksi käyvä iltapuku yllään. Olin tyttären mukana jo kun pukua sovitettiin. Ilmassa oli silloin hivenen tuskaa löytää tarpeeksi pieni juhlapuku. Ensin suunniteltu morsiusasu piti hylätä täysin, pienin koko xs oli aivan liian suuri. Onneksi iltapuvuista löydettiin riittävän kapeavyötäroinen puku. Harmi ettei äidillään ole ollut (eikä tule olemaan) ikinä moista ongelmaa.

 Kaikki iltapuvut ja hääpuku on liikkeestä nimeltä F.irma, putiikki toimii Heinolan Vierumäellä lähellä urheiluopistoa. Putiikissa oli hengästyttävä määrä toinen toistaan kauniimpia asuja. Nettisivuilleen pääset tästä. Hääpuvut ovat kaikki tarjouksessa, vinkkinä tuleville morsiammille.

 Liikuntasalin takatiloissa piti ottaa vielä yksi poseerauskuva.

Tässä kohtaa saanee myöntää, että äiti on ylpeä kauniista tyttärestään.