Oma maa mansikka

Kesän ekat oman maan herkkumarjat on syöty. 

Yksi minulle, yksi miehelle,

iso kasa lapsille.

Mansikoiden suojaus on tällä hetkellä blogin ykköshakusanoja.

Tästä *klik* ja näet tehokkaan vaikka ei niin kauniin tavan suojata mansikat linnuilta.

Huomenna herkuttelu jatkuu, sata mansikantaimea antaa tänä vuonna ihan kivasti satoa.

Rohkea rokan syö

tai jos ei ole rokkaa, kelpaa myös sienet. Blogini pidempiaikaiset lukijat tietävät että koivikkomme on kanttarellien aarrepaikka. Keltaista kultaa jaetaan sieltä aina satokauden aikaan meillä kyläileville. Minä sekä mieheni emme kumpikaan syö sieniä, piste. Tai näin se ainakin oli.

Perinteeseen on tullut muutos, maa järisi ja minä opettelin syömään kanttarelleja. Tai edelleen opettelen. Kun tämä kesä on ollut mitä on, tein tällä viikolla ensimmäiset sienilöydöt. Piskuisiahan ne on, mutta niistä on aloittelijan hyvä aloittaa.

Keräsin koivikosta seitsemän pientä ja sievää kanttarellia. Söpöjä kuin mitkä.

 Lykkäsin sienet pannuun kera voin ja vihannesten.

 Hetki paistoa ja koko kasa lautaselle uunilohen kaveriksi.

Ja se toimi, olen edelleen hengissä! Oikeastaan kanttarellit eivät maistuneet miltään. Suutuntuma niissä on edelleen minulle vieras, mutta ei niin paha kuin juhannuksena syödyssä juustotäytteisessä herkkusienessä. Se herkkusienen koostumus tökki pahemman kerran vaikka kuinka yritin. Joten ehkä jatkan tällä oman koivikon  antimien linjalla.

Joten sori ystävät, kanttarellit on tästä lähtien mun!

Potilas Kaapo

Kyllä nyt koiraa koetellaan. Toukokuusta asti on ressukan elämä ollut yhtä sairastamista. Ensin iski paha, siis oikein paha korvatulehdus. Sai lääkkeet, ei tepsinyt. Vaihdettiin toisiin ja vieläpä kolmansiin antibiootteihin.

Viime viikolla käytiin korvakontrollissa, korvat puhtaat, mutta tulihan sieltä uusi diagnoosi kun kerroimme Kaapon edelleen vinkuvan kipua: niskat jumissa. Kaapon pää ei käänny toiseen suuntaan lainkaan ja kaularangan vieressä tuntuu jopa ihan patti. Saman puolen etujalka ontuu eikä syömisestä tule oikein mitään kun sattuu niskaan. Vasta heinäkuulle saimme ajan koirien fysioterapeutille kun haluamme viedä Kaapon tutulle ihmiselle. Toivottavasti fyssari saa niskaotteen Kaapon niskajumista.

Juhannus Kaapolla meni hyvin:

 Mikäs se oli istuskella veneen keulassa ja ottaa aurinkoa tyynessä säässä.

Alkoi arki, ja sitten huomattiin uusi vika, hammas on halki. Tänä iltana kiikutan koiran taas kerran lääkäriin. Muuten samalle lääkärille joka on hoitanut koiriamme jo 1980-luvulta asti. Oikea luottolääkäri vaikka onkin nyt lomalla. Sijainenkin meille kelpaa, kunhan tulee koira kuntoon. Eikä haittaa sekään, että siinä koetellaan minun lompakkoa. Me kun luotimme ettei meille voi tulla toista niin sairastelevaa koiraa kun edellinen tapaus oli emmekä ottaneet Kaapolle vakuutusta. Toisaalta, Kaapo on kolmevuotias ja nyt vasta sairastelee. Kolmen vuoden vakuutusmaksuilla makselee kyllä näitä käyntejä ihan mukavasti vaikka tyyristä hommaa onkin.

Silti toivon että sairastamiset ovat nyt tässä.

edit. Nyt on käyty lääkärissä ja saatu aika hampaan poistoon. Päädyttiin siihen koska hampaan ydin on näkyvissä ja tulehdusriski on suuri.

Punalehtiruusu

Toissakesänä siirsin puutarhaani metsässä lymyilleen punalehtiruusun taimen. Taimi oli kitukasvuinen, vajaat parikymmentä senttiä korkea parin varvun kasvusto. Viime vuonna ruusu teki pari uutta tukevaa oksaa, ja tänä vuonna toiset kaksi oksaa, eipä ainakaan heittänyt henkeään siirrossa.

Tämä kylmä ja sateinen kesän aloitus ei ole sinnikästä ruusuani haitannut, vaan tänä kesänä päästiin nauttimaan kukinnasta joka alkoi pari päivää sitten.

 Heti juhannusruusun jälkeen taitaa tämä olla toinen suosikkiruusuni. Vähän erilainen ja kaunis.

Mikähän siinä muuten on, rikkaruohoja ei tunnut kylmyys ja sade haittaavan tippaakaan. Muuten tuntuu että etenkään kasvimaalla kaiken kasvu on äärettömän hidasta. Ei se mitään kunhan ei käy niin, että syksyllä tulee kylmät ennen satoa. Kitketään kasvimaata ja odotellaan.

Kotoilua

Poikkeava juhannus keskimääräisestä, mutta ihan perheemme näköinen. Kotona oloa, puutarhassa nypsyttelyä, grillausta, juhannussaunaa, kukkien keräämistä tien varresta, mansikoiden syöntiä ja löhöilyä.

Mukavaa juhannusta!

Hu huu huu, bongattu pöllö

Aamulla iski inspiraatio, ompelemaan! Vauva jolle olen ollut tekemässä tilkkupeittoa koko kevään ja kesän, syntyi toukokuussa. Ei paha saada tikkupeittoaan valmiiksi kesäkuussa. Eikä siinä mennyt kuin muutama tunti kun leikkasin kankaat ja hurautin ne koneella yhteen. Omista varastoista löytyi taustakangaskin ja flanelli väliin. Vihdoinkin pääsivät Vaasasta kotiutuneet pöllöt käyttöön.

Kuvaaminen ulkona oli vähän haastavaa tuulen takia, mutta pari otosta sain napsaistua.

Toivottavasti lahjan saaja on yhtä tyytyväinen kuin lahjan tekijä.

Laiskottaa

Pidän koko viikon tasausvapaita ja tehtävien asioiden lista on loputon. Eilinen meni kuitenkin ihan harakoille, kotiuduin lomalta siskon luota ja samantein Kaapo-koiraa taas lääkäriin. Toisella on eri sinnikäs korvatulehdus molemmissa korvissa, kolmas kuuri menossa. Käytiin taas tarkastamassa korvat ja samalla käynnillä löytyi uusikin vaiva, ensidiagnoosi on niskat jumissa. Jos ei särkylääkekuuri auta, on vuorossa koirien fysioterapia. Vakavampia vaihtoehtoja emme halua edes ajatella.

Tänään piti kitkeä kasvimaa ja kukkapenkit, mutta vettä sataa tasaiseen tahtiin. Vaihtoehtoina jää pientä shoppailua tai siivousta sisällä. Voinette arvata kumpi kiehtoo enemmän. Tietysti voisin ottaa vaihtoehdoksi myös lasikuistin ikkunakarmien maalinpoiston, mutta se nyt vasta tylsää hommaa on. Kuten pojan työpöydän maalien hionta. Laiskottaa ihan isolla vaihteella.

Puutarhan yhtä otusta ei laiskota, on popsinut hyvän matkaa punalehtiruusuani, mutta en raaski tätä toukkaa hävittää. Omalla tavallaan niin lutunen oksanpätkäksi tekeytyneenä.

Iineksen meno taas ei ole vielä hidastunut kasvavasta vatsasta huolimatta. Laskettu aika on suurinpiirtein heinäkuun ekan viikon jälkeen. Minä toivon tiineyden venyvän sinne lähelle maksimiaikaa jotta pennut syntyisivät lomallani tai juuri ennen lomaa. Olisi Iineksellekin mukavampaa kun ei ole talo täynnä lapsia. Toisaalta Iineksen pennut ovat sitten ainakin lapsiin tottuneita.

Pesälaatikko on jo paikoillaan, pehmusteita jo hankittu, mutta muutama vanha pyyhe saisi vielä kirpparilta löytyä. Kissojen synnytyksestä ei ole kokemusta, mutta eiköhän se ole sotkevuudeltaan lähes samaa luokkaa kuin ihmisten. Pyyhkeitä tarvitaan.

Kukikasta

Tänä vuonna on puutarhassa kukkavuosi. Moni  aiemmin nihkeästi kukkinut kasvi tuntuu kukkivan nyt koko elinvoimallaan. Kasvihuoneen edustan kurjenmiekkoihin on tulossa satoja kukkia.

 Ensimmäiset kukkivat jo.

 Kurjenmiekkojen vieressä on toinen kukintaansa aloitteleva. Akileijoja on tässä kaksi, tämä punainen ja vitivalkoinen. Kiva nähdä risteytyvätkö keskenään ja mikä on väri sen jälkeen.

 Valkoinen särkynyt sydän selvisi talvesta ja ponnisti kauniin kukinnan. Paikka vain on sellainen, että loistonsa jää vähän syrjään.

 Jopa yrttipenkissä kukkii. Tämä hennon kaunis esitys tulee salvialta. En tiennyt että salvia kukkii näin sievästi. Jätän ensi vuonnakin katkaisematta vanhat versot jotta pääsen nauttimaan tästä uudemman kerran.

 Virolaiselta taimimyyjältä hankittu kerrottu tervakukka on kukassa ihan kohta. Lähden itse parin päivän reissuun, pitkään en malta olla pois etten missaa tätä kukintaa.

 Ja sokerina pohjalla. Pyykkikalliolta siirretty mikä lie pioni on innostunut tekemään monta uutta juurivesaa. Taaempi on vanha kasvustoa ja etualalla näkyy uudet pienet nykeröt.

Se on sitten hiljaiseloa muutaman päivän, vuorossa on siskon terassin sisustamista ja sitä ennen tietenkin vähän sisustukseen sopivaa shoppailua. 

Rentouttavaa viikonloppua muillekin!

Ensimmäistä kertaa

Istutin  muutama vuosi sitten puutarhaan, koristeomenapuun alle alppiruusun. Pensas on ollut vähän hunningolla ja kasvanut ilman sen suurempaa hoitoa. Aloin jo epäillä sen elinkelpoisutta, kunnes.

 Kävelin ohi ja huomasin jotain pientä ja pinkkiä.

Pensas oli tehnyt kaksi kaunista kukkaa.

Enpä taidakaan kaivaa alppiruusua kompostiin.

Laitetaanko ruokaa?

Kesäsäillä kun koko koti on villi ja vapaa kesäkoti, on ruuanlaitto pakkopullaa. Etenkin viikonloppuisin. Sen myötä, jälki keittiössä on aina kuin pyörremyrskyn jäljiltä.

 Äiti on laittanut vähän ruokaa.

 Samaan aikaan syötin jämät jääkaapista lapsille, valmistelin seuraavaa ruokaa, paistoin omaa ruokaani ja leivoin.

 Joka kaapista ja laatikosta tarvittiin jotain. Tein vasemmalla kädellä tuota, ja oikealla tätä. Oikea talousihme.

 Pöydät täynnä kuppia, kippoa ja purnukkaa. Likaista ja enemmän likaista.

Voisko enää sotkuisempaa olla?

                           
 Koko ruljanssin jälkeen oli helpotus päästä siivoamaan tupaa. Näky on huomattavasti parempi alimman kuvan tyyliin.

Mutta totuushan on, että ei se kauaa pysy tällaisena. Tulee seuraava ruokailu, iltapala tai vain lapset keskenään keittiössä ja uusi kaaos on valmis.

Kaunis mutta vaarallinen

Kaikkihan tietää tienpientareella kasvavan lupiinin. Kukkii näillä seuduilla ihan kohta vaaleanpunaisena, valkoisena ja liilana. Kaunis maljakossakin. Yksi ikävä piirre kasvilla kuitenkin on. Vieraskasvina lupiini ei kuulu Suomen alkuperäiseen luontoon ja levitessään syrjäyttää kotoperäisiä kasveja.

Lupiinia löytyy täältä meiltäkin. Tuolla pikitien reunassa sitä kasvaa runsaan mitoin, ja nyt havaitsin ei toivotun vieraan levinneen jo tähän hiekkatiellekin. Kysymättä keltään mitään, kävin niittämässä yhden kasvuston naapurin mailta ojan reunasta ja omalta mailta nyppäsin juurineen irti.

 Ajatuksena on suojella tämä meidän oma niitty lupiineilta.

 En voisi kuvitellakaan lupiinia kasvamassa tämän piskuisen puromme reunamilla tiheinä pensaina.

 Tästä kukkaniitystä puhumattakaan.

 Pihassamme ne lupiininkurjimukset jo kasvaa. Edellinen omistaja lienee istuttanut niitä tuohon trampoliinin kohdalle. Nyt kaikki kasvustot on tarkoitus hävittää jottei lupiini leviä trampoliinin takana olevaan pieneen metsikköön. Merkkejä leviämisestä jo on. Hyväksi havaittu konsti on leikata lupiinit alas ennen kukintaa ja siitä pitkin kesää muutaman kerran. Pari kesää jaksavat yrittää kunnes kuihtuvat pois. Ei tarvita myrkkyjä eikä rankkoja maansiirtoja. Ruohonleikkurilla yli ajaminen on sekin tehokasta. Trampoliin varjo toivottavasti tappaa osan, lupiini ei tykkää varjosta.

Sinnikkyys on palkittu parin vuoden päästä, mutta on se sen arvoista jos piha on lupiineista vapaa.

Odotettu lepo

Rankka viikko takana. Ryhmässäni aloitti maanantaina uusi pieni hoitolapsi ja samalla työaikani aikaistui alkamaan aamulla kello kuusi. Vähän tekee edelleen tiukkaa nuo aikaiset aamut, mutta kai niihin tottuu. Toisaalta mieluummin se aamu kuin pidennys illasta. Jos jotain hyvää, niin työmatka ei voisi enää lyhyempi olla. Eipä sitä kyllä jaksaisi enää 10 tunnin työpäivän päätteeksi istua puolta tuntia autossa kotiinpäin ajaessa.

Iltaisin olen rentoutunut missäs muualla kuin puutarhassa. Kasvimaa voi muuten aika hyvin, mutta porkkanoiden kanssa kävi höpelösti. Savinen peltomaa kovettui eivätkä siemenet päässeet itämään. Vaan eipä hätää, kaapista löytyy pussitolkulla porkkanan siementä joten tein kylvöt uusiksi. Tällä kertaa laitoin vain kevyen hiekkakerroksen siementen päälle, jospa nyt toimii.

 Kasvihuoneessa kasvaa tomaattia, kurkkua, paprikaa ja mansikkakoiso. Sain ystävältä muutaman koison siemenen ja niistä yksi lähti itämään. Hellin tainta ensin salin ikkunalla ja nyt uskalsin siirtää suurempaan ruukkuun ja kasvihuoneeseen. Saipa vielä paraatipaikan vanhan jakkaran päältä. Mielenkiinnolla odotan saadaanko mansikkakoisosta mitään syötävää aikaiseksi. Tomaatit ainakin kasvavat erinomaisesti, ensimmäisissä jo kukanalut nähtävissä.

 Viikon aikana on ilmestynyt kukkapenkkiinkin jotain ihasteltavaa. Tämän matalan pionin taimen ostin jo muutama vuosi sitten. Lajiansa en enää muista, mutta tämä pioni ei viihtynytkään pyykkikalliolla. Siirsin sen uuteen penkkiin kasvimaan lähelle ja nyt se kukkii yhdellä kauniilla kukalla.

Huomenna jos ei sada vettä, on ohjelmassa operaatio lupiinin hävitys ja leviämisen esto.

Mukavaa perjantai-iltaa!

Vain huimapäille

Maalla asumisessa ja suuressa tontissa on ainakin lasten mielestä monta etua. Etujen hyödyntämisessä tärkeää on isä, joka keksii milloin mitäkin poikien iloksi. Tuorein idea on jo viime kesänä alkunsa saanut köysirata.

Köysirataa varten tarvittiin muunmuassa
- 1 iso pihakuusi
- 1 pystyssä pysyvä aitta
- kymmeniä metrejä vaijeria rautakaupasta
-1 hajonnut kottikärryjen rengas navetan nurkasta
- köyttä
- 1 puun pala

Lopputuloksen teille esittelee yksi köysirahan huimapäistä.

Ensin kiivetään kyytiin.

 Sen jälkeen annetaan vain vauhdin viedä

 Jarruttamisen hoitaa vaijeriin kiinnitetty tyyny. Vähän tuo heittää, mutta kuulemma jarrukohta on köysiradan parhaita puolia. Vielä ei kannata laskea irti, sillä

 rata viettää vähän takasin päin.

 Stoppi on tässä.

 Onnistuneen laskun jälkeen voi napata vetoköydestä kiinni ja aloittaa alusta.

Ja pihakuusen latvassa asustavat harakanpoikaset tykkää...

Kerro kerro vaakasein

Kymmenen kuukautta.

Kaksikymmentä kiloa.

Kymmeniä senttejä.

Olen tavoitteessani.

 Tavoitteena oli pudottaa painoa 88 kilon lähtöpainosta 20 kiloa kahdessa vuodessa. Vähän nopeamminhan tuo meni, niin ajattelin vielä jatkaa jotta saan vaakaan lukeman alle 65kg.

Ei varmasti tarvitse mainita, että olen äärettömän tyytyväinen itseeni jo nyt.

Elo vähemmillä hiilareilla on tuottanut uskomattoman tuloksen.

Ei tätä meinaa aina edes oikein todeksi uskoa, laihdutus onnistui  vihdoinkin ilman suurempaa tuskaa.

Jos olen rehellinen, ei tämä ole aina tuntunut laihdutukselta.

Ruoka jota syön kun ei ole yleisessä mielessä mitään laihdutuspöperöä.

Suoraan sanoen välillä ihan törkeää herkuttelua ja silti paino tippuu.

Mutta samalla metodilla jatketaan, hiilareita vältellen.

Jos joku ei muista millainen oli 20kg suurempana, niin klikkaa tästä.

---

Olen päättänyt palkita itseni hiukan ruhtinaallisemmin kaiken tämän jälkeen.

Palkinto on silmien laserleikkaus ensi syksynä.

Lomakin on jo varattu sitä varten, maksoi mitä maksoi.