Malttavan mieli palkitaan

Olen kai täälläkin valitellut tuvan kehnoa säilytystila-asiaa. Osa keittiötarvikkeista on lojunut jo toista vuotta vaatekaapissani, muovipurkit pyörii korissa pöydän alla ja kaikenlaista on ripoteltu sinne ja tänne. Säilytystilaa on ollut hakusessa tuvan remontista asti. On koluttu huuto.netit, kirpparit, osto- ja myynti-ilmoitukset, eikä sopivaa kohtuuhintaisena ole löytynyt.

Sunnuntaina meillä oli lapsivapaata ja suunnattiin miehen kanssa kirpparikierrokselle. Anoppi oli perjantaina vihjaissut poikia hoitoon viedessä, että paikallisella kirpparilla on myynnissä joku talonpoikaiskaappi. Samalla sunnuntai-iskulla päätettiin tarkistaa olisiko kaappi vielä myynnissä. Ja onneksi tarkistettiin!

Kaappi oli juuri meidän tarpeisiin tehty. Kolme laatikkoa, ja kolme tilavaa kaappia, ei liian syvä, ja korkeus juuri se mitä olimme ajatelleet. Hinnasta käytiin pieni neuvottelu, ja kun sopuun päästiin, sai kaappi uuden kodin. Kiitin mielessäni, että olin malttanut odottaa juuri tätä kaappia.

 Kaapissa on kauniit ja hyvin säilyneet koristemaalaukset. Vaikka vihreä ja punainen maali hiukan rapisevatkin, on kuvioiden maali tiukemmassa. Uskalsin pestä ne ihan kunnolla hangaten ruokasoodalla. Kaappi vaati puhdistuakseen puoli kiloa soodaa ja yhdeksän vadillista puhdasta vettä, mutta nyt se on sellainen, että sinne voin astiani lykätä.

 Vetonuppeja puuttuu yksi, ja yksi on lohjennut. Eiköhän jostain saada uudet tilalle.

 Tupa on nyt täynnä eri aikakauden kalusteita. Vanhimmat 1850-luvulta, tuoreimmat parin vuoden takaa Ikeasta. Minulle se passaa, tykkään juuri sellaisesta, että eletty elämä näkyy ja kerrostuu. Ei kaiken tarvitse sointua toisiinsa oppikirjamaisesti, tai olla tyyliltään samaa. No okei, tuo mikro ja leivänpaahdin vähän häiritsee, mutta ei niille ole muuta paikkaa ja kuuluvat nykyaikaan.

 Vihreän kaapin alla ollut klahvipöytä onkin sitten seuraavan talven entisöintikurssin kunnostuskohde, siis ikkunoiden lisäksi. Sitten mietitään tuleeko uusi kaappi olemaan tuossa nurkassa, vai siirtyykö ison ruskean kaapin alle. Sopii molempiin paikkoihin, mutta sitten joudumme heivaamaan ruskean kaapin alla olevan pöydän vintille ja sitä en haluaisi. Tästä näet ruskean kaapin ja muut tuvan kalusteet. Koneeltani on toistaiseksi tyhjennetty kaikki  vanhat kuvat ja tiedostot, mutta ainakin se taas toimii! ja picasasta en jaksa nyt niitä kaivella

Tuon ihanaisen kukkakaapin myötä ratkesi säilytysongelmat, sekä se pohdinta, millainen etulevy laitetaan sähköhellakompleksin eteen. Matkitaan suoraan kaapin alareunan koristeleikkausta ja se on siinä! Ainakin kaksi asiaa sointuu sen jälkeen toisiinsa.

Pohdintaa eteisen rempasta

Maaliskuu häämöttää nurkan takana, ja nyt on aika alkaa miettiä tosimielellä mitä eteisen nurkille tehdään. Tehdäänkö mahdollisimman säästävä remontti, vai kaikki uusiksi tai jotain näiden kahden väliltä.

Tässä yksi ilta vähän tutkailimme eteisen pinkopahveja ja tapetteja. Yhden suuremman repeämän alle pääsi kurkistamaan ja kas, mitä löytyikään, vanha vesivahinko. Eli lasikuistin yhtymäkohta taloon on joskus laskenut vedet pitkin seinää. Moinen vanha vahinko ei aiheuttanut sen kummempaa ahdinkoa, mutta antoi suunnan remontille. Pinkopahvit on otettava pois, ja tarkistettava että siellä alla on vielä hirttä eikä pelkkää ötökän syömää pölyä. Tilalle on järkevää laittaa huokolevy, ainakin ulkoseinälle. Jos muualla näyttää hyvälle, saa levyn alle jäädä tuo vanha pinkopahvi, tai jos erityisen hyvin käy, laitetaan pinkopahvin päälle vain uusi tapetti.

 Tässä eteinen kuvattuna salin suunnalta. Eteinen on pitkulainen huone, jonka jokaisella seinällä on ovi. Vastakkain on salin ja vanhempien valtakunnan ovet, lasikuistin ja tuvan ovet. Hankala sisustaa ja kalustaa.

 Tässä näkymä äskeisen kuvan vastakkaisesta suunnasta, vanhempien valtakunnasta päin.

 Pimeäkin tuo eteisemme on. Ainoat luonnonvalon lähteet on nämä lasikuistin pariovien ikkunat. Ovet eivät ole vanhat ja ovat inhottavasti maalattu petsilakalla. Remontissa ovet säilytetään, puuta kun ovet, mutta niille tehdään hionta ja maalataan vaaleiksi, todennäköisesti harmaaksi. Katto maalataan, vanhat paneelit saa jäädä. Sama on edessä seinän puolipaneeleilla, hionta ja maalaus. Lattian maalaus on vielä harkinnassa. Lankut on kuitenkin nostettava ylös ja tarkistettava eristys, epäilemme ettei sitä ole lainkaan. Eteisen katon päällä ei nimittäin ollut muuttaessamme lainkaan eristeitä. Nyt siellä on ohut kerros selluvillaa, mutta sitä täytyy lisätä reilusti.

 Tämä sekametelisoppa-nurkkaus muuttuu ihan tyystin. Matalan kaapin tilalle on tulossa korkea vanha vaatekaappi. Se jo odottelee ylisillä uutta kotiaan. Vaalean kaapin kohtalo on vielä harkinnassa, säästetäänkö vai myydäänkö pois. Tuon kaiken irtoroinan joko hävitän tai kätken siihen isoon kaappiin.

 Vintin portaiden komerolle ei tehdä mitään. Paneelit on ehkä maalattava, mutta muuten ilme tulee olemaan sama kuin nyt. Talon työkalutkin saavat jäädä, sääli niitä on mihinkään piilotella. Opetustaulu kierrätyksestä jää normaalisti piiloon tuon ruskean oven taakse ja niin on jatkossakin. Tykkään pitää ovea saliin auki nyt kun eteinen saadaan pysymään joten kuten lämpösenä omintakeisen tuuletussysteemin avulla.

Eli kahden vaihtoehdon väliltä mennään. Mitään radikaalia emme tee, ovet jäävät niille sijoilleen, ehkä joskus vaihtuen vanhoihin peilioviin. Ne meidän ovet kun ovat edelleen siellä ammattikoululla.  Eteisen remppa tulee todennäköisesti olemaan niin edullinen, etten edes tee siihen mitään budjettia. Rahaa menee lähinnä maaliin, tapettiin ja eristeisiin, kaikki työ tehdään itse. Tällä kertaa emme edes tilaa imuautoa jos lattialankkujen alta löytyy eristettä. Näin pieni huone on tyhjennetty yhdessä viikonlopussa käsivoimin.

Joten siitä se lähtee, uskaltaisikohan alkaa jo selata netistä tapettia?

Viimeinen välitavoite

Nyt se on saavutettu, viimeinen välitavoite ennen lopullista tavoitetta.

Painonpudotuksen saralla se tarkoittaa sitä, että paino humpsahti vihdoin ja viimein

alle 70 kilon, eli alkaa kutosella.

69,9kg oli tämän aamun lukema.

Pienoinen juhlan paikka! (uutta vaatetta?)

Se viimeinen tavoitehan oli, että laihtuisin 20 kiloa, 88 kilon painosta 68 kilon painoon.

Jos tämä viimeiset kaksi kiloa ei ole ihan tervenjuontia, siirrän tavoitteen 65 kiloon, tai jonnekin niille main.

En aio ottaa stressiä tai surkutella jos noin ei käy, jo nyt olo on sellainen, että olen äärettömän tyytyväinen siitä mihin olen pystynyt. Aikaa tähän kaikkeen on mennyt himppusen yli puoli vuotta, siis melko nopeaa tahtia on paino tippunut. Lopun pudottamiseen en aseta mitään aikarajaa. Kesäksi olisi kiva, mutta menee minkä menee. Koen itseni jo nyt hoikemmaksi, vaikka painoindeksi on, ja varmana tuleekin olemaan lievän lihavuuden puolella, pituuteni kun on nippa nappa 160cm.

Tämä eloa vähemmillä hiilareilla on ihan selkeästi mun juttuni.

Syön aamupalan, yleensä viiliä, rahkaa tai jogurttia + marjoja tai marjasosetta, lisäksi keitetyn kananmunan reilulla voinokareella, iso muki teetä. Lounas on keitettyjä tai paistettuja kasviksia, lohta, kananmunaa, broileria tai mitä nyt sattuu olemaan, salaattia. Päälle iso muki teetä ja pala suklaata. Päivällinen lounaan kaltainen, lisäksi pala tai kaksi viljatonta näkkäriä jossa reilusti voita ja juustoa, kurkkua, tomaattia tai muuta rehua.

Iltapalaa syön joskus jos päivällinen on ollut liian kevyt. Yleensä riittää iso muki teetä ja pala suklaata, mutta joskus sitten syön enemmän.

Yksi suosikki iltapala on juusto ja lakkahillo.

Hillo on lahjaksi saatua kotitekoista hilloa jossa ei ole säästelty lakkoja.

Aivan ihanaa!

 Näillä eväillä kun on menty eteenpäin, on vaatekaapin sisältö on mennyt ihan uusiksi. Viimeksi tällä viikolla ostin itselleni uudet toppahousut. Vanhat kun eivät enää oikein pysyneet jalassa vaikka olisin laittanut alle reilustikin vaatetta. Ja yksi asia on sellainen mistä olen erityisen iloinen! Kirppareilta alkaa löytyä minulle sopivaa vaatetta kohtuuhintaan. Viimeksi löysin itselleni kesäksi shortsit, ja osasinpa ostaa sovittamatta sopivat vaikka en vielä ihan hahmota uuden vartaloni kokoa. Pienetkin asiat tekee iloiseksi.

Kuten se, että voittaa jotain pientä ja kivaa blogin arvonnassa. Perjantaina kopsahti postilaatikkoon arpaonneni tulokset blogista Ahdin tila. Avaimenperälle minulla oli suurin tarve, se jäi kotiin, mutta muut laitoin ilahduttamaan kummityttöä vaikka niistä itsekin pidin. Nyt vain sattui lähtemään siskolle postia, pojille minulla oli pieni yllätys, mutta kummitytölle ei. Avainnauha ja kännykkäkoru ratkaisi ongelman näppärästi. Kiitokset Jasmiina.

Iloani tavoitteen saavuttamisesta ei edes himmentänyt se, että tämä läppärini alkaa olla aika finaalissa.

Se jumittaa nykyään jatkuvasti. Siksi kommentointini blogeihin on ollut surkean vähäistä. Mutta jos kone jumittaa jokaisen avaamani sivun jälkeen niin, että aloitan työpöydältä uudestaan, voitte ymmärtää että teen tällä vain pakolliset. Mies toivottavasti saa koneelle vielä lisäaikaa jollain konstilla ennen kuin olen säästänyt uuteen koneeseen. Merkki on jo tiedossa, sain eilen testailla sellaista, ja nyt haluan samanlaisen ompun itselleni. Sitten heitän tämän ikivanhan Toshiban ansaitulle eläkkeelle. Tällaisen halvan peruskoneen elinkaari ei näköjään ole kovin montaa vuotta.

Mukavaa viikonloppua!

Ravaus ja kolaus

Nuo meidän karvapallerot, kehrääjäkoneet, maukumussukat tai millä nimellä niitä katteja nyt haluaa kutsua, on hyvin rakkaita. Tosin hetkittäin se rakkaus on vähän koetuksella, kuten yksi ilta tällä viikolla.

Salista kuului ravaus ja kolaus. Ahaa, jotain tippui. Ei muuta kuin pois ihanan lämpimän untuvapeiton alta ja tarkistamaan vahingot.

Pieni silmäys peräseinän ikkunan luo, Arabian maisema soppakulho on päreinä lattialla. Voi kuinka kiva. Ensin yksi riehuva tupsukorva pihalle, sitten toinen kunhan kiinni sain. Sen jälkeen tarkastamaan vahingot paremmin. No, kuten arvata saattaa, vain kasa sirpaleita jäljellä salin lattialla.

 Aamulla olin höveli ja laskin syylliset sisään tihkuisesta vesisateesta. Yksi tuli odottelemaanhellämielistä nuhtelua pesten itseään senkin kulmalla. Hmm. kiellettyä sekin, senkki on kissavapaata aluetta kuten kuvasta näette.

 Mutta katos, elä ole vihainen jos tällä lailla vähän kehrään ja pusken itseäni tähän senkin kaappiin. Ja eihän tuolle enää voinut vihainen olla. Mitäs jätin sen kulhon kiikkerän pöydän ja roikkuvan liinan päälle.

 Toiset kaksi syyllistä eivät ottaneet opiksi. Sama riehunta yritti jatkua, tai oikeastaanhan se jatkuu nykyään aina jos Iines vain tietää tuon suuren Otto-kissan olevan sisällä. Otto kun vielä suostuu karvojen pyöritykseen Iineksen kanssa. Aatu, jo lähes eläkeläinen ilmoittaa heti sähähdyksellä että nyt ei kuule leikki kiinnosta.

 Ei tämä vitosen kirpparilla maksaneen kulhon särkyminen ollut suuri tappio, enemmän harmitus. Ja siitä harmituksesta osa haihtui kun mies sai kulhon vielä liimattua. Nyt odotellaan hetki että tukena olevat teipit voi ottaa pois.

Ja sitten voin taas asettaa kulhon jonkin kiikkerän pöydän päälle, sievä roikkuva pitsiliina allaan...

Naulakon muodonmuutos

Vuosi sitten kaivelin tuolta navetan ylisiltä esiin komean naulakon.

Vein sen entisöintikurssille, poistin maalit ja sitten se tapahtui.

Ostin petsin jossain mielenhäiriössä ja vielä suuremmassa häiriössä käsittelin naulakon sillä petsillä

joka olikin lähes mustaa.

Muistutti mitä lie savusaunan roikotinta joten ei kun koko homma uusiksi.

Ja minä kun niin rakastan sitä hiontaosuutta näissä huonekalupuuhissa.

Etenkin naulakoissa, joissa tapit on jo ehditty liimata sillai ihan kunnolla kiinni.

Kerrankin kuulkaas olin tehnyt edes yhden homman huolella.

Sain naulakon uudelleen hionnan tehtyä jo viime keväänä valmiiksi, mutta sen verran ketutti että

teki mieli heittää vesilintuja koko naulakolla.

Onneksi en heittänyt ja nyt kaivoin naulakon taas esiin.

Ostin uutta petsiä, tadaa, ehkä sittenkin liian tummaa,

mutta siitä viis. Pistin heti lakkaa päälle etten ala katumaan.

Laitetaan eteiseen joka tapauksessa vaalea tapetti ja tumma naulakko on ihan takuulla kaunis sitä vasten.

Tässä kuvakavalkadi naulakon muodonmuutoksesta:

Viimeisessä kuvassa näkyy edelleen työn alla olevat lasikuistin ikkunat.

Odottelen josko pellavaöljymaali vihdoin kuivuisi että pääsen viimeistelemään kaksi ensimmäisen erän ikkunaa.

Näköjään suunnitelma piti hyvin paikkaansa.

Kaksi ikkunaa per vuosi, eli viisi vuotta töitä.

Ei yhtään pitkäveteistä tämä entisöinti.

Ja ne naulakon kolme puuttuvaa tappia puuttuu vieläkin.

Mutta nyt minulla on puhelinnumero josta tiedustella puuseppää hätiin.

Kaikkea ei voi tehdä itse!

Lopuksi se paras uutinen, mies tuumasi että maaliskuussa voisi alkaa eteisen remontti.

Täytyyhän naulakolla paikka olla!

Äiti paapoo

Kanaemo en tahdo olla, mutta on se vaan niin kiva helliä jo omassa kodissaan asuvaa esikoista.

On mukava soittaa kaupasta, tarvitsetko mitään, äiti maksaa,

tai

viedä täältä maalta vähän tuliaisia samalla kun menen tuonne ihmisten ilmoille.

Tyttöä kunnioittaen tietysti kysyn aina ensin kelpaako, ja

hyväksyn jos vastaus on ei.

Yleensä vaustaus on, tottakai kelpaa, ja mikäs sen mukavampaa äidille.

Tällä viikolla pyrähdin taas tyttären oven takana.

Kassissani oli tuomisina omatekoista mansikkaista mehua,  mansikkahilloa ja vasta paistettua leipää.

Leipä meni kuulemma samantien, hilloa ja mehua riittää pidemmällekin.

Tiistaina taidan yllättää tytön tuoreilla laskiaispullilla tai muulla herkulla samalla kun menen entisöintikurssille.

Äidin tekemästä hernekeitosta tuo ei taida niin välittää vaikka kyllä sitä riittäisi kun keitän taas ison kattilallisen.

---

Näistä pienistä paketeista tulee mieleen oma mummoni.

Vaikka mummo ei rahoissa kierinyt, niin aina sieltä sai pienen lämpimäisen mukaansa kun kävi.

Milloin se oli leipää, milloin mummon tekemiä karjalanpiirakoita tai pala kuivakakkua.

Aina yhtä hyviä ja maistuvia, ja aina kelpasi.

On kiva ajatella että voin jatkaa samaa perinnettä omien lasten kanssa.

Tai tiedä sitten pojista (miniöistä), mutta ainakin tyttären kanssa onnistuu.

Broilerigratiini

Jos et pelkää rasvaa ja kermassa lilluneita kasviksia, on tässä oivallinen ruoka viikonlopuksi.

Ohje on alunperin karppaus.info-sivustolta, mutta muuntuu aina sen mukaan mitä jääkaapista löytyy.

Tässä tämän viikkoinen versio:

Paista pannulla joko valmiita (maustamattomia) broilerin suikaleita tai isoista paloista pilkottuja,

määrä oman perheen mukaan. Minulla on kuvassa pannulla 900g broileria, valmiita suikaleita.

Mausta oman maun mukaan.

 Laita uuninkestävään vuokaan reilusti kukka- ja parsakaalia. Kuvassa on vasta osa, totesin tuon vuokan pieneksi ja vaihdoin suurempaan. Kaaleja oli vajaa kilo.

 Sitten kaivelemaan jääkaappia. Meiltä löytyi smetanaa, ranskankermaa ja kuohukermaa. Sotke kaikki kevyesti sekaisin erillisessä kulhossa. Minä laitoin kermaa 2 purkkia, sitä saa olla ihan reilusti.

 Laita broilerit kaalien päälle, ei tarvitse sekoitella jos et halua. Sitten sekaan juustoja. Omassa jääkaapissa ei ollut kuin sulatejuuston jämät. Viimeiseksi päälle kerma/smetana yms. seos ja uuniin. Paistoin tunnin verran n. 175 asteessa. Paiston lopuksi voi lisätä päälle juustoraastetta.

 Valmis ruoka on vähän epämääräisen näköistä, mutta aivan sairaan hyvää.

Ja kelpaa ei karpeillekin.

Ja sitten vain herkuttelemaan!

Luettavaa

Tämä projektini Katja normaalipainoiseksi on antanut uusia eväitä koko elämälle.

Ja koska projektini pyörii lähes ainostaan suuhuni laittaman ruuan ympärillä,

on ollut luonnollista hankkia uutta tietoa siitä mitä syön ja miksi.

On sitä keittokirjoissakin, mutta näistä allaolevista kirjoista on löytyneet ne suurimmat oivallukset.

Teille jo ehkä tuttuja juttuja, mutta minulle osin ihan uutta.

Kirjat puhuvat lähes yksinomaan puhtaan, aidon ruuan puolesta.

Lisäaineettoman, mahdollisimman vähän käsitellyn ja jalostamattoman ruuan puolesta.

Meillä muutos on tarkoittanut mm. ehdottomasti marinoimatonta lihaa, ei natrumglutamaattia, ei mielellään edes hiivauutetta. Leipä mieluiten omatekoisena tai kunnon ruisleipänä, ei light-tuotteita,

ei "makuisia"-tuotteita.

Fanaattisuuteen asti en ole lähtenyt, mutta tuntuvakin vähennys on hyväksi.

Ja sitten ne kirjat, tässä ne ovat:

Omat suosikkini ovat Ruokavallankumous ja Aitoa ruokaa.

Jos käsiisi saat, niin ehdottomasti suosittelen lukemaan.

Synttäreille

Lauantaina oli kuopuksemme elämän yksi tähtihetki.

Kun pääsi ensimmäistä kertaa kaverisynttäreille!

On niitä sellaisia jo odotettukin, omat ensimmäiset kaverikutsut olivat jo viime toukokuussa.

 Onpa meidän perheessä käynyt niinkin, että oma lapsi on ollut se ainut jota ei alueen lapsista kutsuta synttäreille. Kyseessä oli silloin eskari-ikäinen dysfaatikkopoikamme. Eniten asia taisi kärvistää äidin sydäntä kuin lasta, mutta silti. Omien lasten synttäreille kun olen miettinyt kutsuja, niin aina on ollut selvää, että yhtä ei jätetä ulkopuolelle ja meille saa tulla erityisemmätkin lapset. Niinpä tuon dysfasia-luokkaa käyvän pojan synttäreille on kutsuttu koko luokka! Pienluokkahan se on, mutta kyllä yhdeksästä erityislapsesta lähtee aika sutina. Eipä silti kaduttaneet kutsut viime syksynä ja sitä edellisenä., hauskaa oli ja kaikille tuli tilaisuus päästä kaverisynttäreille.

Nyt meillä odotellaan jo malttamattomina kuopuksen synttäreitä ensi toukokuussa.

Selvää on, että ketään ei jätetä ulkopuolelle.

Hyvää Ystävänpäivää!

Pikapyrähdys kirpparille

Eilen tuuletin päätäni pikakierroksella kauppakeskus Karismassa, tuloksena kaksi tuikitarpeellista t-paitaa itselleni ja siskon tytölle ensi talveen villahaalari.

Tänään koin taas tarpeelliseksi tuulettaa päätäni ja koko kroppaa,

joten otin auton alle ja hurautin Lahden Lanttila-kirpparille.

Kuinka monelle paikka on tuttu?

Itse tykkään siitä eniten lahtelaisista itsepalvelukirppareista.

Tavara vaihtuu melko nopeasti muutamasta sinnikkään vakkarin törkypöydästä huolimatta.

Ja se tärkein, myytävänä on usein muutakin kuin 20 vuotta vanhaa virttynyttä lasten vaatetta

tai uutta made in china-roinaa.

Etsinnässä oli edullista valoverhoa josta ommella lapsille roolivaatteiksi muutama prinsessahame. Valoverhoja löytyi, toisessa hinta 15e ja toisessa 6e.

Jätin väliin, kun ei akuuttia tarvetta ole ja ensi viikolla pääsen kiertämään muitakin kirppareita.

Hameiden sijaan hoitolapset saivat pujotteluhelmet.

Oikea helmi leluvalikoimaan, hintaa sopivat 1,5e.

Helmiä on riittävä määrä kahden nauhan pujotteluun, joten nyt pitää löytää nurkista yksi kengännauha.

 Oliiviöljyn alle on ollut hakusessa pieni ja sievä lasilautanen estämään valuneen öljyn tahraamista.

Tänään eteen sattui silmille kelpaava lautanen kukkarolle kelpaavaan hintaa, 0,20e.

 Minulla vaihtelee paljon mitä kirppareilta haen. Nyt on tullut pitkästä aikaa mukaan kirjat. Kirjastoautolle en ehdi enää lainkaan työaikojeni takia ja kirjastolla käyn aika laiskasti, meillä se on vielä erityisen nihkeästi auki. Ei yhtenäkään aamupäivänä tai lauantaina! Onneksi luettavia kirjoja löytyy käytettynäkin, nämä kolme olivat 2e kappale. Kirjojen kanssa minulla vain on se ongelma, että suurin osa niistä on vieläkin laatikoissa vaikka muutto tehtiin jo kuusi vuotta sitten. Meillä ei ole tarpeeksi kirjahyllyjä. Eikä hyllyjä ole edes järkevää hankkia ennen isännän huoneen remonttia. Ja ehkä täytyy vähän säästääkin sillä haluan kaikki sadat kirjani Bilnäsin hyllyihin. Eli lottovoittoa odotellessa.

Huomenna yritän ehtiä töiden jälkeen sinne kirjastoonkin.

Vihdoinkin varaamani kirja on tullut. Siitä ja parista muusta kirjasta on tarkoitus postata ensi viikolla.

Vesirinkelit

Kuinka moni teistä on ostanut kaupasta vesirinkeleitä?

Niitä tuoreita, paistopisteessä juuri paistettuja?

Minä olen joskus ostanut, mutta hinta on hirvittänyt.

Muutama hassu höttökiemura kun maksaa useamman euron. Kilohintaa on kuin arvokullalla.

Sitten viikkoja taaksepäin bongasin lehdestä vesirinkeleiden ohjeen, otin talteen ja unohdin.

Ja löysin taas.

Varmuudeksi tarkistin vielä, löytyisikö luottokeittokirjastani rinkeleiden ohje ja olihan siellä!

Tässä Kotiruoka-kirjan versio rinkeleistä.

0,5 l vettä

50g hiivaa

2tl suolaa

2 rkl sokeria

n. 15dl vehnäjauhoja

(50g voita) tätä en omiini laittanut

Liota hiiva haaleaan veteen, lisää sokeri ja suola. Alusta jauhot (ja pehmeä rasva) taikinaan. Alusta taikina tasaiseksi ja hyvin kiinteäksi. Anna kohota hyvin, ja lisää tarvittaessa jauhoja leivinpöydällä vaivaten.

Leivo taikinasta sormenpaksuisia nauhoja, muotoile nauhoista rinkeleitä (25-30kpl).

Sitten seuraa se minulle uusi osuus leipomisessa:

Kuumenna kattilassa 1,5 l vettä ja 1,5 rkl suolaa.

Laita rinkelit muutama kerrallaan kiehuvaan veteen.

 Käytä apuna reikäkauhaa, jos et omista niin käytä Ikean reikälastaa kuten minä. Reikä kuin reikä toimii.

 Nosta rinkelit kattilasta pellille heti kun nousevat pintaan.
Tässä minulle kävi toisin. Omani olivat vain pinnassa joten pidin niitä hetken kiehuvassa vedessä, käänsin, ja nostin hetken päästä pois.
Anna rinkeleiden kuivahtaa pellillä n. 10 minuuttia.

 Paista 275 asteessa n. 15 minuuttia, älä käytä kiertoilmaa. Muista laittaa uuni ajoissa lämpenemään, itse en sitä muistanut. Sitten epäilin hetken voiko lämpötila olla noin korkea, mutta kyllä se vaan piti olla jotta rinkelit kypsyvät.

 Paiston jälkeen jäähdytä hetki liinan alla, syö ja nauti.

Osan laitoin heti tuoreltaan pakastimeen, osan jätin aamuksi testattavaksi leivänpaahtimen kautta suuhun.
Ja voi olla, että näitä tulee leivottua nopeasti lisää.
Näissä kun oli pieni vaiva, mutta hyvä maku.

p.s. Tosiherkuttelija voi tehdä voirinkeleitä jolloin taikinaa tulee ohjeen mukaan 200g voita.
Ehkä niitä ensi kerralla?

4 kuukautta

Tämänpäiväinen aurinko lupaili jo kevään ensi pilkahduksia.

Vaikka oli liki 20 astetta pakkasta, oli ihan pakko lähteä lasten kanssa ulkoilemaan.

Auringossa kun pysytteli, niin sää oli jopa miellyttävä.

Kahlasin umpihangessa ympäri puutarhaa ottamassa muutaman kuvan auringon viimeisistä säteistä.

Kasvihuone ympäristöineen on näin talvella melko väritön.

 Kesäkuussa, 4 kuukauden päästä, näyttää tältä:

 Kesäihmiselle on tuskaa kierrellä lumista puutarhaa. Trampoliini ei loista kauneudellaan vaikka taitaa olla nykyään osa suomalaista kansallismaisemaa. Sen verran monesta pihasta tuo luuranko löytyy.

 Kovasti yritin karvalakin korvaläppien lomasta kuunnella joko aurinko sulattaa vettä aitan katolta, mutta yhtään tippuvaa ääntä en kuullut. Oikein kuin tihrustin, niin lunta se aurinko on jo haurastuttanut tuosta katon reunalta.

Kevät, on se tulossa.

 Melkein viimeinen päivänsäde.

Nyt on menninkäisten vuoro.

Yksi sellainen istuu täällä sisällä viltin alla.

Väsyttää ja selkä yrittää vihoitella.

Onneksi viikonloppu on ihan kohta!

Vaihtoehto erkille.

Erkki on kuulunut jo viime elokuun alusta vakiotavaraan aamuhetkissäni.

Hyviä vaihtoehtoja on ollut vähän,

partaäijä ei ole ihan yhtä hyvää, eikä sitä omatekoista viiliäkään aina ole.

Rahka on ollut ihan liian kevyttä Lidlin rahkaa lukuunottamatta.

Mutta nyt erkki, eli Lidlin kreikkalainen jogurtti eridanous

on saanut varteenotettavan kilpailijan.

Tuhti pakkaushan tuo on, mutta sopii viikonlopuiksi mainiosti, sillä silloin syön aina tuhdimman aamupalan ja vain yhden ruuan. Niillä eväillä pärjää koko päivän.

 Kermarahka, nimikin sen jo kertoo. Ei mitään kevytversio, mutta näin se nyt vaan on, että tämä nainen on laihtunut kohta 18 kiloa siirtymällä näihin kunnon rasvaprosentin omaaviin tuotteisiin.

Eikä riivaa suolia mutkalle vääntävä nälkä tuntia aamupalan jälkeen.

Tänä aamuna oli jo ihan pakko kokeilla onko se herkkua, ja olihan se.

Mukana tämän hetken suosikki, omenasose ja ripaus kanelia.

Kokeilkaahan jos ette rasvan määrää säikähdä!

(ja tämä ei ollut maksettu mainos)

Sunnuntai

18 vuotta sitten sunnuntai oli kovin erilainen kuin tänään. Silloinkin oli presidentinvaalipäivä, mutta miehelleni ja minulle se oli ensimmäinen (ja ainoa) kerta kun emme äänestäneet. Syy oli aika perusteltu, ensimmäinen (ei ainoa) lapsemme pyrki maailmaan.

Ihan sunnuntailasta emme saaneet, mutta melkein.

Tyttären syntymäpäivän sanomalehdessä komeilee komeasti:

Martti Ahtisaaresta presidentti!

Tänään, 18 vuotta myöhemmin vietettiin tuon ainokaisen tyttären juhlaa.

Syömässä ja kakkukahveilla oli meille, ja tyttärelle tärkeitä läheisiä.

Tiskivuori on iso, mutta pahempi jos sitä ei syntyisi.

 On ilo huomata miten monta läheistä tyttärellä on. Jos meitä vanhempia ei jostain syystä olisi, pärjäisi tyttö aivan varmasti maailmalla. Matka aikuisuuteen on hyvällä mallilla, monen aikuisen turvaamana.

 Tyttären yksi läheinen, Kaapo-koira sai jäädä meille hoitoon. Karvatassusta on tullut jo lähes kaupunkikoira.

Pakkanen inhottaa ja saa nostelemaan tassuja.

Viikko täällä kylmillä lattioilla totuttaa ihan toiseen.

 Kuopuksella on vielä matkaa 18-vuotis syntymäpäiviin.

On ihan mukava olla vielä alle kouluikäisen äiti, vielä pienen hetken ajan.

Tuo miltei eskarilainen sai juhlien jälkeen rakentelupuuskan.

Puuskan tuloksena syntyi kameli, ja ihan ilman minkään valtakunnan ohjetta.

Mukavaa vaalisunnuntaita!